Kiitos, mutta en tarvitse ”hierontaa” treenin jälkeen -Enkä kuvia varustuksestasi

Nyt oli aika pitää treenissä kevennetty viikko. Tämä meinaa myös sitä, että on ollut aikaa suunnitella tulevia harjoituksia niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Kyllä, tykkään treenata systemaattisesti ja suunnitelmallisesti. Ihmeekseni kehitystä on tapahtunut syksyn aikana nopeammin kuin uskalsin odottaa. Lihaskunto ja tekniikka alkavat olla raskautta edeltävällä tasolla. Selän liikkuvuus on hieman huonontunut. Olen avoimesti jakanut Instassa treenivinkkejä sekä egosentrisesti raportoinut omaa kehitystäni. Kiitos muuten treenikavereille kannustuksesta ja rakentavasta paleutteesta!

Sitten tulee hieman toisenlaisia kommentteja, joskus myös kuvallisia. Kroppaani kehutaan, kiitos vain, olen imarreltu. -Kunnes kehuja tarkennetaan. Saan varsin seikkaperäisen kuvauksen mitä tälle 37-vuotiaalle ruholleni olisi kiva tehdä ja mitä sille pitäisi tehdä. Luonnollisesti saan myös selostuksen kuinka se pitäisi minulle tehdä. Saan kaiken varalta myös kuvallisen selostuksen. Voi miten kivaa..

En järkyty (enää) mutta..

Olen 37-vuotias täti-ihminen ja äiti. Nuorempana surkealla itsetunnolla varustettuna olisin kai vuoroin kauhistellut ja vuoroin ollut hyvilläni. Nykyään huono itsetunto kohdistuu eri kohteisiin. Erityisesti vajaa vuosi avoliitossa alkoholistin kanssa korvessa antoi sellaisia kokemuksia, joiden jälkeen mainittu kuvamateriaali puhelimen näytöllä ei hetkauta. No, sen olen oppinut että esimerkiksi kauppajonossa on parempi katsoa vain sellaisilta ihmisiltä tulevat viestit, joissa 99%:n todennäköisellä esimerkiksi kesäkurpitsaa käytetään vain ruuanlaittoon.

Härskit viestit ja turhankin tarkat anatomiset otokset lähinnä ärsyttävät ja hieman luokkaavatkin. Kuulun ihmisiin jotka panostavat yksittäisiin asioihin paljon, ja haluavat jopa kehittyä. Vaikka en luistelijana ole parhaimmasta päästä (joskaan en aivan aloittelija), vaikeampien elementtien harjoittelu ja niissä kehittyminen ei ole vain itsestäänselvyys. Niiden eteen joutuu oikeasti harjoittelemaan riittävästi ja monipuolisesti. Teen tekniikkaa ja voimaa vaativaa jalkatreeniä sekä notkeusharjoitteita. Osa asennoista voi kieltämättä herättää assosiaatioita, mutta haluanko kuulla niistä.. Ymmärrän toki että sosiaalisessa mediassa kuvien julkaiseminen altistaa myös vähemmän toivotuille kommenteille. Silti haluaisin kysyä joiltain ihmisiltä: miksi? Tai tarkemmin: Miksi teet itsestäsi vapaaehtoisesti idiootin?

Tämä on oikeasti rankka ja vaativa laji

Koska ikää alkaa painaa ja raskaudesta palautuminen saattaa olla kesken (tai sitten yritän keksiä selityksiä), vajaa tunnin mittainen jääharjoitus tuntuu. -Erityisesti jos mukaan mahtuu kisaohjelman harjoittelemista. Voin näin harrastelijankin näkökulmasta ja p**stuntumasta todeta, että voiman ja kestävyyden ohella edes 30%:sesti onnistunut kisaohjelman läpimeno vaatii myös paljon keskittymistä. En voi edes kuvitella miltä tuntuu vetää korkeamman tason ohjelmia elementteineen.

Tämä on oikeasta rankka ja vaativa laji. -Mutta aivan mahtava, mielenkiintoinen ja moniulotteinen laji joka pidemmän päälle antaa enemmän kuin ottaa. Kun urheilua ja urheilijaa ylipäänsä seksualisoidaan, tuntuu että koko hommasta putoaa arvokkuus ja se miten paljon on tehnyt osaamisensa eteen. Sama pätee oikeastaan moniin ammatteihin. Mikä seksualisoimisessa itseäni ketuttaa on juuri tämä. Siinä samalla loukataan urheilijaa ja tehdään mitättömäksi hänen näkemänsä vaiva.

Näin lähes keski-ikäisenä täti-ihmisenä mainitunlaiset kommentit eivät kolahda enää samalla tavalla, mutta nuoremmilla urheilijoilla sellaiset voivat oikeasti satuttaa. Vaikka treenaan tavoitteellisesti, treenaan jäällä tällä hetkellä vain pari kertaa viikossa, joskus vain kerran. Nuoremman kilpaurheilijat harjoittelevat useita tunteja viikossa, yleensä kuutena päivänä viikossa. Se on heille kuin työ. He ovat myös jättäneet kavereiden kotibileet väliin ja sosiaalisen elämän ylipäänsä kehittyäkseen ja pärjätäkseen urheilijoina. Kun heihin kohdistetaan seksualisoimista, näen punaista.

Piukkojen treenitrikoiden idea

Miksi taitoluistelijoilla on tyköistuvat vaatteet? Juu, housut ovat piukat, ja ne paljastavat erityisesti alavartalon muodot varsin hyvin. Jopa lapsena harrastelijaryhmässä muistan, että esimerkiksi college -housuista tuli sanomista. Syy on yksinkertainen: löysistä housuista ei nähnyt, oliko jalat ojennettu suosiksi. Toisaalta löysä kangas oli tyrkyllä luistimen terälle. Muutamissa hypyissä ja pirueteissa liikkeet ovat sellaisia, että terä repisi kankaan rei’lle. -Tosin myös lajiin tarkoitetut treenihousut ovat lahkeista jossain vaiheessa täynnä reikiä.

Piukkujen treenitrikoiden idea ei siis ole laittaa luistelijan muotoja tyrkylle, vaan näyttää liikkeen puhtaus sekä toimia mahdollisimman käytännöllisenä vaatteena harjoittelussa. Toki katsoja voi saada näistä silmänruokaa, mutta hänen ei tarvitse tuoda asiaa esille. Tai jos tuo, hän voi tehdä sen asiallisesti. Jos asia on pakko ilmaista urheilijalle itselleen, hänelle voi sanoa esimerkiksi ”hyvältä näyttää”. Se mikä näyttää hyvältä ja mitä se katsojassa saa aikaan, voi ao. henkilö pitää omana tietonaan.

Auttaako kuva vehkeestä palautumisessa?

Kun aloin ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen harjoittelemaan jäällä, jaloissa todellakin tuntui. Hypyt olivat hirveää rävellystä ja kehonhallinta oli kadoksissa. Ensimmäiset kerrat kisaohjelman parissa leppoisalla tempolla johtivat siihen, että jalat tutisivat päästyäni pukuhuoneeseen. Mitä kaikkea eniten haluaisin? -Esimerkiksi näitä: esim. banaanin ja proteiinijuoman, ja ihan kirjaimellisesti juuri nämä ilman vertauskuvia. Haluan ehkä heittäytyä penkille makaamaan selälleni. -Jalkojani voisikin joku hieroa, ei muuta. Haluan myös riisua vaatteeni, mutta vain vaihtaakseni treenivaatteet toisiin kuteisiin.

Jos katson puhelintani, katson viestien lisäksiä uutisia piristävistä ja rauhoittavista aiheista. -Kuten koronasta, Ukrainan sodasta, energiakriisistä, talousvaikeuksista ja hallituksen epävakaasta tilasta. Mahdolliset anatomiset havainnollistavat otokset eivät siis juuri kiinnosta. Mutta kiitän varmuuden vuoksi, varmasti tarkoituksena oli vain auttaa. Tai sitten ”auttaa”. Lahjahevosen suuhun ei saisi katsoa, mutta juuri mainitut kuvat ja kommentit eivät liioin tue esimerkiksi palautumista. Ainoa omien housujeni alle liittyvä ajatus on, että miltähän reisissä ja pohkeissa mahtaa tuntua seuraavana päivänä.

Miten olisi tilannetaju?

Oli kyseessä sitten raskaan sarjan kilpaurheileva, tavoitteellinen harrastelija tai ihan vaikkapa omaksi ilokseen liikkuva henkilö, aika moni mainituista saattaa haluta pitää treenaamisen treenaamisena ja suhteensa lajiin ”puhtaana”. En tarkoita tällä mitään ääripään vaihtoehtoja, vaan toimintaa missä halutessaan voi keskittyä itse lajiin sellaisenaan kuin se on. -Siis ilman seksualisoimista. Hyväksyn ihmisyyden. Ihminen on seksuaalinen olento jne. Apua, mieleen nousevat yläasteen terveystiedon tunnit.

On täysin luonnollista, ymmärrettävää, hyväksyttävää jne. että tietty ulkoinen olemus voi nostattaa tietynlaisia ajatuksia pintaan, miespuolisilla peräti näkyville. Tietyissä tilanteissa ja olosuhteissa asiaa ei silti ole pakko tuoda esille. No, ruudun takaa et näe etkä tiedä mitä toinen osapuoli tekee ja ajattelee, mutta kannattaisi ehkä lähteä siitä oletuksesta että hän ei välttämättä ole valmiudessa eikä halukas ottamaan vastaan tietynlaisia kommentteja. -Siitäkään huolimatta että sana on (lähes) vapaa ja henkilö on vapaaehtoisesti julkaissut kuvansa. Keskittykäämme siis olennaiseen ja alkuperäiseen ideaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.