Rutiinien ja rauhallisen ympäristön merkitys vauva-arjessa

En tiedä kuinka monella arvaukset vauvan luonteesta, persoonallisuudesta, mieltymyksistä yms. menevät menevät nappiin. Itselläni ne eivät menneet. Tämän reilu seitsemän kuukauden antoisan matkan ja yhteiselon aikana opin paljon Juniorista lähinnä yrityksen ja erehdyksen kautta. Ennakko-oletukseni olivat luokkaa ”varaudutaan vaikeimpaan”. Oletin Juniorin olevan vaativa, itkuinen ja huonosti nukkuva lapsi. Periaatteessa Juniori on ollut ilmeisesti keskimääräistä rauhallisempi vauva, mutta myönnän että ensimmäiset kolme kuukautta olivat ajoittain haasteelliset.

Kuten vauvoilla yleensä, aluksi nukkuminen oli mitä sattuu. Juniori oppi varhain heräämään itse ”pyytämään” ruokaa. Pyynnössä oli tosin aavistus vaatimista, kenties jopa komentoa. Kesällä nukahtaminen omaan sänkyyn oli vaikeaa. Kun palasimme pitkän kesäreissun jälkeen uuteen kotiin ja olimme tiiviimmin kaksin, rauhassa tutustuminen toisiimme opetti paljon. Juniori rauhoittui, ja muuttui todella leppoisaksi ja hyväntuuliseksi. Tämä olemus ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, vaan vaati monen, juuri niiden odotusaikojen ennakkoarvausten siirtämistä syrjään.

Rauhallisen ympäristön tärkeys

Yrityksen ja erehdyksen kautta uskoin viimein elo-syyskuussa, että Juniori viihtyy parhaiten ympäristössä jossa ärsykkeitä ei ole liikaa. Ei kakofoniaa, spontaaneja kovia ääniä, kovaäänistä puhumista, hälinää yms. Pianon- ja viulunsoitosta Juniori ei jostain syystä pahastu. Luulen että asiaan vaikuttaa äänien tuttuus: soitin odotusaikana paljon. Aluksi Juniori jopa nukahti keskelle lattiaa harjoitellessani viulunsoittoa.

Jos virikkeitä sekä kontaktin vaatimista on liikaa, Juniori ilmeisesti stressaantuu. Tämä ilmenee erityisesti yökiukutteluna. Myönnän itsekin väsyväni esimerkiksi suurista ihmismääristä ja ”liiallisesta” sosiaalisuudesta. Alunperin totuttaa Juniorin sietämään itseäni paremmin ärsykkeitä. Viime kuukausina Juniori on saanut kuulla lähinnä leppoisaa puhetta ilman äänen korottamista ja rauhallisessa ympäristössä. Juniori on muuttunut entistä rauhallisemmaksi ja hyväntuulisemmaksi. Myös yöt ja nukahtaminen menevät enimmäkseen hyvin. Päivällä mahdollisen kiukuttelun taustalla on yleensä väsymys tai orastava nälkä. Näitä ennaltaehkäisen selkeillä ruoka- ja nukkumaanmenoajoilla joita muutan tarpeen vaatiessa.

Ei liikaa uusia ihmisiä ja tilanteita yhdellä kertaa

Myös tästä on otettu opiksi yrityksen ja erehdyksen kautta. Tilanteissa joissa Juniori kohtaa ihmisiä joita hän näkee harvoin/ ei tunne entuudestaan, äidin syli näyttäisi olevan turvallisin paikka. Jos Juniorille vähemmän tuttu ihminen ottaa hänet spontaanisti syliin tai ylipäänsä tulee liian nopeasti liian lähelle, tulee itku. Kyseessä on se klassinen vierastaminen.

Juniori näyttää kyllä tottuvan ihmisiin, kunhan saa tutustua rauhassa ja ”turvavälillä”. Nopeimmin Juniori näyttäisi tykästyvät ihmisiin, jotka puhuvat hänelle rauhallisesti eikä liian äänekkäästi. Juniori näyttää kavahtavan liian äkillisiä liikkeitä. Jos vähemmän tuttuja ihmisiä on kerralla liikaa, tilanne näyttäisi hieman pelottavan. Hän ei ehkä itke, mutta ilme on häkeltynyt. Tutustumisen jälkeen Juniorilta saatu ”lähestysmislupa” ilmenee hymynä: ”Sinä vaikutat mukavalta ja turvalliselta.”

Tarve omaan rauhaan

Tämä piirre yllätti! Oletin että kaikki vauvat ovat jatkuvasti seurallisia ja on nimenomaan tärkeää antaa seuraa suunnilleen koko sinä aikana kun vauva on hereillä. Juniorin ensimmäisen muutaman kuukauden aikana välillä harmittelin, kun tuntui etten millään onnistu pitämään riittävästi seuraa. Erityisesti iltaisin ärtyisyys ja itkuisuus eivät meinanneet helpottaa. Itsekseen Juniorilla oli juttuseuraa oikeastaan koko hereilläoloaikanaan. Palattuamme reissulta olimme pääasiassa kaksin. En voinut pitää lapselle seuraa jatkuvasti, mutta pidin hänet esim. ruokaa laittaessa ”yleisönä” sitterissä”. Kun käsiin aluksi puklurätin. Juniori alkoihin leikkiä sillä itsekseen. En aluksi raaskinut olla hiljaa paria minuuttia pidempään, eli sen aikaa että ruuanlaitossa jokin kriittinen osuus tuli hoidettua.

Jossain huomasin Juniorin uppoutuvan täysillä samaansa puklurättiin tai leluun joka pysyi kädessä. Juniori suu supussa tutki saatua esinettä, eikä minua ollut olemassakaan. Ahaa, äitiä ei siis kaivata tähän projektiin! Juniori sai rauhassa tutkia lelua, ja minä tein ohessa mitä tarvitsi. Projektin päätyttyä sai taas häiritä. Juniori siis tarvitsi omaa rauhaa. Tämän tarpeen huomioiminen auttoi todella paljon. Kun Juniorilta ei enää vaadittu seurustelua jatkuvasti, vaan hän sai myös omaa rauhaa leikkeihinsä, vähenivät myös iltakiukuttelut.

Nykyään Juniori leikkii välillä pinnasängyssä ja välillä leikkikehässä sekä valvotusti olohuoneen matolla. Juniori osaa ilmoittaa ja ilmaista koska on seurallinen ja koska ei. Toki hänen kanssaan ollessa 24/7 minun voi olla helpompi lukea häntä kuin sellaisten, jotka viettävät hänen kanssaan vähemmän aikaa. Seurallisella tuulella lempipuuhaa on edelleen vauvajumppa, lauluhetket sekä mikä lie yhteinen hölmöily. Rauhallisempi läheisyys tulee edelleen paljolti imetyksen yhteydessä. Parin päiväimetyksen päätteeksi Juniori saa nukkua sylissä.

Rutiinit, toistot, fraasit..

Juniori on juuri niitä vauvoja, jotka pitävät toistoista, rutiineista ja fraaseista. Jälkimmäisellä tarkoitan jotain hokemaa, lorua tai laulua. Joskus tuntuu siltä, että erityisesti hoitotoimenpiteet ovat puoliksi minimusikaaleja. Pienet muutokset eivät haittaa. Kuten varmaan monilla mullakin, päivän aikataulujen raamina toimivat ruoka-ajat ja nukkumanmenoajat.

Erityisesti iltanukutus on mennyt hyvin, kun Juniori samojen signaalien toistuttua illasta toiseen: yöpuku, iltapuuro, unipussi ja iltamaito. Unipussin pukeminen ja hokema ”unipussiin!” ovat ilmeisesti signaali nukkumaanmenoajasta. Vaikka vatsassa on jo puuroa, Juniorilla on kiire päästä rinnalle. Mitä enemmän asiat menevät samassa järjestyksessä, sitä paremmin päivä menee. Myönnän että selkeä päiväjärjestys auttaa itseänikin. Koska ainoana lähivanhempana tekemistä löytyy. Selkeä päiväjärjestys auttaa ajankäytössä.

Opimme joka päivä toisistamme uutta

Joskus toimintani ”oikeellisuutta” on kyseenalaistettu. Vastaan usein, että päivän kulku ja toimintavat ovat löytyneet yrityksen ja erehdyksen kautta. En siis ole montaakaan toimintamuotoa päättänyt itse. Lähinnä nukuttamisen kohdalla toimin ”unikoulumaiseen” tapaan, mikä onneksi auttoi. Toistojen ja rutiinien tiesin ns. tilastollisen todennäköisyyden perusteella olevan hyvä toimintamuoto. -Ja kieltämättä se helpotti meidän molempien päivää.

En pahastu vinkeistä, mutta joskus on vaikeaa jos joku yrittää väkisin toimia Juniorin kanssa sen mukaan, minkä hän olettaa olevan sopiva toimintatapa. Juniori ei ole suoranaisesti arka, mutta hän tarvitsee aikaa totutella hänelle vieraampiin ihmisiin. Juniori periaatteessa viihtyy sylissä, ainakin leikkipaikkana. Joskus hän ottaa myös rennosti. Liika hälinä yms. johtaa nk. ”kollamustumiseen”. Juniori muuttuu yliväsyneeksi, mikä kostautuu viimeistään uniongelmina. Hyvä kysymys on, miten ilmaista mahdollisimman kohteliaasti pyyntö antaa lapselle vähän omaa rauhaa.

Mikä toimintamuoto on paras nyt, ei välttämättä toimi parin kuukauden päästä. Opimme ymmärtämään toisiamme päivältä paremmin, mutta minun on myös pysyttävä mukana Juniorin kasvun ja kehityksen tuomissa muutoksissa. Jos joku muu kuin minä hoidan häntä, mielestäni suurinta luksusta on, jos Juniorian kanssa oleva ihminen kysyy miten olemme. Kiusallisimpia tilanteita ainakin minulle ovat ne, kun joudun pyytämään toimimaan toisin. Onneksi moni läheisistäni jotka Juniorin kanssa ovat olleet, varmistavat ennen kuin tekevät.

Toistaiseksi Juniori on siis leppoisa, rauhallinen ja hyväntuulinen. Pelkästä sattumasta ei ole kyse. Jos olisin jatkanut esimerkiksi ensimmäisen kolmen kuukauden tyyliä jossa toimintatavat muuttuvat päivittäin, en usko että Juniorin kanssa olisi niin leppoisaa. Työtä toki riittää yksin tekevälle, mutta onneksi vauva-arki kotitöineen ja muine askareineen ei ole rakettitiedettä. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että sopivat tavat ovat löytyneet. Lopputuloksena arkemme pelittää mainiosti. Joskus kaipaisin vähän enemmän kiireettömyyttä jotta voisimme enemmän keskittyä hetkeen. Onneksi imetys on edelleen kuvioissa. Siinä tiivistyvät kiireettömyys, yhdessäolo ja läsnäolo.

Miten tärkeässä asemassa teillä rutiinit ja toistot ovat?