Hae
Aliisa ihmemaassa

Mikä saa aikuisen hurahtamaan taitoluisteluun?

Mikä saa lähes keski-ikäisen ja vieläpä pienen lapsen äidin pukemaan luistimet jalkaan ja hurahtamaan taitoluisteluun? On kuitenkin olemassa paljon helpompia lajeja niin teknisesti kuin harjoitteluympäristön kannalta. No, lähtekäämme siitä, että jokaisella on mieltymyksensä. Olen kyllä kokeillut muitakin lajeja. Tankotanssissa saavutin lähes saman innostuksen, mutta tökerön huomauttelun myötä motivaationi laski. Koska lajia seksualisoivat kommentit saivat kyllästymään, ehkä minulla ei ollut tankotanssiin niin suurta kipinää. Joskus tosin olisi kiva kokeilla tuotekin lajia pitkästä aikaa.

Aloitin luistelun vasta 9-vuotiaana. Seura oli perustettu vuotta aiemmin, eli kilpatasolle asiaa ei ollut. Tykkäsin luistelusta alusta lähtien. En ollut mikään lahjakkuus. Kuuntelin ohjeet niin ja näin, tein perässä jotenkuten. Kehityin, mutta liikkeiden onnistuminen oli tärkeämpää kuin puhtaus. Toisaalta luistelun aloittaminen sattui tavallaan huonoon aikaan. 90-luvulla taitoluistelu oli todella hyppykeskeistä. Askeleet ja muu liikkuminen eivät olleet samanlaisessa asemassa kuin nykyään. Myöhemmin huomio kiinnittyi aiempaa enemmän sulavuuteen ja nk. perusluisteluun. Tämä muutos teki lajista uudella tapaa haasteellista, mutta toisaalta monipuolisempaa.

Aloittaminen uudelleen aikuisena

Olin jämähtänyt pahasti 90-luvun hyppykeskeisyyteen. En ymmärtänyt teränkäytön ja perusluistelun merkitystä vaikeampien elementtien (hypyt ja piruetit) kannalta. Tätä voisi verrata siihen, että joku lähtisi opettelemaan kaksoisvolttia ennen kuperkeikkaa. Tietyt asiat on hallittava ennen siirtymistä seuraavaan. Laitan someen hävettävän usein vain bravuureita. Olen tarkoituksella laittanut satunnaisesti rehellisiä yrityksiä kaksoissalchowin harjoittelusta. Instatilini seuraajille voin antaa yhden tuntomerkin hypystä: se hyppy minkä kaadun.

Pidän edelleen hypyistä, mutta yritän panostaa perusluisteluun, kaariin ja askeliin ylipäänsä. Ne näyttävät helpolta. Niissä pysytään jään pinnalla, mukana on korkeintaan pieniä hypähdyksiä. Minulle juuri nämä ovat luistelussa vaikeimpia. -Jos siis haetaan esteettistä suoritusta. Aloittaessani luistelun uudelleen n. 15 vuoden tauon jälkeen vanha opittu tekniikka löytyi nopeasti. Viimeisin vaikeimmista hypyistä eli axel ei vaan löytynyt. Valitettavasti selkäytimeeni oli jäänyt runsaasti myö huonoa tekniikkaa, mistä edelleen yritän oppia eroon. Näistä selkein lienee ”lonkkalepo”, mitä tosin ei kannata harrastaa missään.

Jos lajin aloittaa aikuisena, kehityksen tahti on todella yksilöllistä. Kantapään kautta oppineena voin kuitenkin todeta, että panostaminen hyvään tekniikkaan kannattaa. Virheellisestä tekniikasta on nimittäin paljon vaikeampaa oppia eroon verrattuna uuden oppimiseen. -Ainakin omasta mielestäni. Toki kehitys vaatii muutakin kuin huolellista ohjeiden noudattamista: säännöllistä harjoittelua ja riittävän usein. ”Riittävän usein” lienee myös yksilöllistä ja sidoksissa tavoitteisiin.

Aikuisluistelun alkuvuosina..

Tavoitteellisuus

Vaikka pääsen jäälle vain satunnaisesti, harjoittelen tavoitteellisesti. Myönnän toivovani paluuta kilpailemisen pariin, vaikka sitten pienimuotoisesti. Tällä hetkellä en pidä sitä mahdollisuutta erityisen realistisena. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä on monia osa-alueita joita haluan työstää.

Olen saanut ajoittain kummastelevia, jopa paheksuvia kysymyksiä tavoitteellisuudestani. Ymmärrän osittain. On varmasti outoa, että keski-ikäinen haluaa oppia esimerkiksi kaksoishyppyjä, notkeutta ja useamman asennon piruetteja. Loppujen lopuksi kyse ei (mielestäni) ole sen erikoisemmasta tavoitteellisuudesta, kuin esimerkiksi kunnon kohottaminen. On jokin asia, mihin haluaisi pystyä, ja tavoite on se päämäärä jota kohti pyritään. Miksi joku osallistuu esimerkiksi kuvataidekurssille? -Todennäköisesti siksi, että hän haluaa oppia uutta.

Kilpaileminen

Olen ehkä hieman huono kilpailija. Kilpailen enemmänkin itseäni vastaan. Jos/kun pääsen seuraavan kerran kilpailemaan, tavoitteenani on saavuttaa uusi ennätys pistemäärässä. En niinkään tavoittele tiettyä sijoitusta, vaan aiempaa parempaa suoritusta. Osasyy tähän on siinäkin, että sarjassani osallistujia on ollut sen verran vähän, että kolmen kärkeen voi päästä vaikka seisoisi paikoillaan koko ohjelman ajan.

Aikuisluistelussa jokainen voi kilpailla tasosta riippumatta. Sarjat ovat jaettu sekä ikäluokittain että taitotasoittain. Jokaisella taitotasolla ohjelman tulee sisältää tietyt asiat, mutta niitä on myös rajoitettu. Kukaan ei voi kerätä sarjassaan ”epäreiluja” pisteitä esimerkiksi hyppäämällä sellaisen hypyn, mitä muut kilpailijat eivät pääse. Jos ohjelma sisältää hypyn mikä ei sarjaan kuulu, pisteitä ei tule. Tosin ylempään sarjaan taitojensa suhteen kuuluvat luistelijat voivat osallistua helpompaan sarjaan ja kerätä ”laatupisteitä” luistelemalla muita helpommin puhtaan ohjelman.

Itse hieman kritisoin osallistumista selkeästi liian helppoon sarjaan, mutta ymmärrän myös ajatuksen: osa haluaa pelata varman päälle. Myönnän toimivani täysin päinvastoin: minun olisi fiksumpaa osallistua helpompaan sarjaan. Toisaalta en ole tavoittelemassa voittoa, vaan kehitystä. Vaikeampi sarja motivoi enemmän.

Venyttelyä ennen kisaa. Muistaakseni suoritus ei mennyt ihan nappiin..

Tyypillinen harjoituskerta

Noudatan ehkä liikaakin samaa kaavaa. Jos harjoituskertoja olisi esimerkiksi 3-4, painottaisin enemmän eri osa-alueita. Salitreenissa puhutaan milloin mistäkin jakoisuudesta. Oma harjoitteluni on jaettu kolmeen osaan: 1. Perusluistelu, kaaret ja askeleet. 2. Hypyt. 3. Piruetit. Luvassa on myös hieman lajiteknistä sanastoa.

Ensimmäinen vaatii aika lailla itsekuria ja videointia olisi hyvä lisätä. Kaava on sama: kaaria, kolmosia, käänteitä yms. sekä kisaohjelman askelsarjaa. Hypyt aloitan helpoilla yksiöishypyillä. Ennen vaikeinta yksöishyppyä eli axelia ja paria kaksoishyppyä teen nk. rittipiruettia. Piruetti jäljittelee ilmassa tehtävää rotaatioasentoa, eli asentoa missä pyöriminen tapahtuu. Pirueteissa teen yleensä vaakapiruettia, istumapiruettia, Biellmann -piruettia sekä lentävää vaakapiruettia. Jälkimmäisen tunnistaa siitä, että piruettiin hypätään. Omalla kohdallani lentäminen tulee ajoittain (usein) myös lentämisestä peffalleni. Biellmannin tunnistaa seläntaitto -asennosta.

Missä haluaisin onnistua?

Miten tämän voisi tiivistää? Hypyt: axelin ja edes pari kaksoishyppyä. Piruetit: enemmän kierroksia, nopeampi pyöriminen ja vaikeampia asentoja. Askelee: Taitavampaa teränkäyttöä, puhtautta, vauhtia sekä tanssillisuutta. Haluaisin kehittyä myös ilmaisussa tuoda koko luisteluun mainittua tanssillisuutta. Olisi myös kiva oppia hyödyntämään notkeutta enemmän.

Toisaalta haluaisin myös oppia ja löytää taitoluistelusta sellaisia puolia, joita voisin tuoda esille siten, että kiinnostus lajiin kasvaisi. Ei vain kilpaluisteluun, vaan myös harrastelijatasolla. Olisi hienoa saada joukkoon enemmän aikuisluistelijoita sekä ylipäänsä tuoda heitä enemmän esille. Nykyään moni esittely siirtyy nopeasti lauseeseen ”tässä lajissa on myös nurja puolensa”. En kiellä sitä, mutta toivon voivani esitellä erityisesti aikuisteluistelun hienoa puolia. Uuden oppimisen lisäksi parasta ovat muut aikuisluistelijat: Jokainen kannustaa toistaan, antaa ohjeita ja iloitsee onnistumisista. -Ei vain omista, vaan myös muiden. 

2 kommenttia

  1. jenny kirjoitti:

    vau

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *