Hae
Aliisa ihmemaassa

Haaveita ja suunnitelmia vuodelle 2023

Vuosi 2022 alkaa olla loppusuoralla. Joka vuosi kieltäydyn tekemästä lupauksia, mutta silti jotain sorrun aina tekemään. Uusi vuosi ja sitä seuraava tammikuun alku ovat mielenkiintoista aikaa. Moni haluaa aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Tarkemmin ajateltuna vuodessa on vähintään kaksi aikaa, jotka tarkoittavat monille uutta alkua: syksy ja uusi vuosi. Kevät ja kesä vaikuttavat enemmänkin jonkinlaiselta vapautumista edeltäviltä ajanjaksoilta. Ehkä vuodenkiertoni perustuu paljolti kouluvuoteen, vaikka toisaalta myös kirkkovuoteen.

Minulle uusi vuosi on eräänlainen toinen mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Silloin voi korjata tai parannella sitä, mikä ei syksyllä onnistunut. Toisaalta tammikuu antaa aivan uudenlaista energiaa, sillä kaamos alkaa kääntyä valoisuutta kohti. Kronologisesti olisi loogisempaa pohtia mitä vuosi 2022 on antanut, mutta tällä kertaa aloitettakoon, siitä mitä vuodelta 2023 toivon tai uskon sen tuovan.

Taloudellisesti haasteelisempaa, mutta päätin selviytyä

Keväällä tapahtuu siirto kotihoidontuen puolelle, eli tähän asti kerätyt säästöt saattavat tulla käyttöön ainakin jossain määrin. Minulla ei ole alle vuoden ikäisen lapsen siirtymisestä päivähoitoon sen enempää puolesta kuin vastaankaan olevia ajatuksia. Juniorin kohdalla haluaisin odottaa mm. kävelemään oppimista sekä sanavaraston laajenemista niin, että hän osaisi ilmaista ainakin perustarpeet.

Mutta tiedän että on paljon lapsia jotka ovat aloittaneet päiväkodin alle vuoden ikäisinä, ja pärjänneet hienosti. Kyse ei aina myöskään ole vanhemman tai vanhempien valinnasta, vaan joskus esimerkiksi taloudellinen tilanne voi vaatia paluuta töihin. Omalla kohdallani pelivaraa on sen verran, että paluuta työelämään voi siirtää syksyyn. Olen vuosien saatossa oppinut erityisesti kotitaloustaidoissa kuinka säästää laadusta tinkimättä.

Juniorin kevät

Juniori täyttää huhtikuun lopulla vuoden. Nyt hän on ollut melko tiiviisti kanssani. Juniori on nyt vierastamisvaiheessa, ja isovanhemmat lienevät nyt ainoita joiden kanssa äitiä ei tule niin nopeasti ikävä. Kevään aikana tavoitteena olisi totuttaa Junioria pärjäämään ilman äitiä hieman pidempiä aikoja, ja säännöllisesti. Tiedä häntä onko tämä vaikeampaa Juniorille vai äidille.

Kevään aikana yritän muutenkin tutustuttaa Junioria toisiin lapsiin. Hän on kyllä nähnyt muitakin, lähempänä omaa ikäänsä olevia lapsia. Reaktio on ollut lähinnä luokkaa ”tuo ihminen on väärän kokoinen!”. Erityisesti siinä vaiheessa kun lumet sulavat, tutustumme perusteellisemmin leikkikenttien tarjontaan. Onneksi kotitalossamme on muutamakin, lähes Juniorin ikäinen lapsi. Seuraava projekti lieneekin uskaltautua ottaa heidän vanhempiinsa yhteyttä.

Kokonaisuudessaan tavoitteena olisi valmistaa Junioria päiväkodin aloittamiseen niin, ettei harppaus olisi liian suuri. Tämä tarkoittaa myös imetyksen vähentämistä. Pidän kuitenkin kiinni edelleen ns. lapsentahtisuudesta ainakin kevään aikana. Voi myös olla, että Juniori itsenäisesti kaipaa rintaa korkeintaan sen muutaman kerran päivässä: illalla, varhain aamulla ja alkuillan torkkuhetkessä.

Kohti paluuta työelämään

Jep, en ole ajatellut jäädä istuskelemaan ja ihmettelemään syksyllä Juniorin päiväkodissa viettämien tuntien ajaksi. Tarkoituksena on siis aloittaa työt syksyllä. -Siinä toivossa että myös saan töitä. Toistaiseksi tilanne vaikuttaa melko valoisalta, mutta mikään ei varmaa ennen työsopimuksen allekirjoittamista. Työelämän suhteen haaveilen hieman pienestä muutoksesta, mutta palaan mielelläni myös tuttujen tehtävien pariin.

Vaikka olen kannalla ”se työ otetaan mikään saadaan”, haaveilen edelleen mahdollisuudesta tehdä osaksi etätöitä. Korona-aikaan tein etätöitä, ja myönnän että minulle se tyyli sopi. -Ehkä siksi, että etätyöt muistuttivat todella paljon yliopisto-opiskelua. Toisaalta on ihan mukavaa myös työskennellä konkreettisesti työpaikalla.

Tässä toinen pelastaja..

Opiskelu

Kevään aikana yritän vielä saada itsestäni irti sen verran, että suoritan loppuun syksyllä aloittamani opintokokonaisuuden. Hieman jännittää miten toisen, erittäin laajan kurssin kanssa käy. Ehkä siinä onkin hyvä mahdollisuus antaa Juniorin harjoitella muutama tunti äidistä erossa olemista silloin tällöin. Jos/kun saan kyseiset pari kurssia suoritettua, kasassa ovat perusopinnot. Aineopintojen jatkamisesta en vielä osaa ennustaa mitään, mutta nekin ovat tähtäimessä alan vaatiman pätevyyden saavuttamiseksi.

Vaikka opiskelu on ajoittain raskasta, eikä motivaatio ole aina aivan korkealla, se tarjoaa mukavasti haastetta niin aivoille kuin esimerkiksi ajankäyttöön liittyville kyvyille. Tuntuu siltä, että erityisesi aivoni kaipaavat säännöllisesti uuden informaation käsittelyä. Jos/kun saan nykyiset opinnot joskus kokoon, olen vakavasti harkinnut siirtymistä kahdelle lievästi epämukavuusalueen siirtymiselle: matematiikka ja koodaaminen. Ensimmäistä haluaisin oppia enemmän, jälkimmäistä ylipäänsä oppia.

Luistelu

Pääsin eilen pitkästä aikaa harjoituksiin, ja vieläpä ohjattuihin. Vaikka harjoittelu jäällä on ollut kaikkea muuta kuin säännöllistä, syksyn aikana kehitystä on tullut. Perusluistelu ja kaaret kaipaavat hiomista todennäköisesti niin kauan kuin pystyn luistelemaan, mutta niissäkin koen saaneeni hieman enemmän tuntumaa. Olen myös palannut varovasti muutamien kaksoishyppyjen pariin. -Joskaan onnistumatta. Eilen uskaltauduin kysymään valmentajalta siirtymistä keväällä kaksoisritin pariin.

Tämä kuulemma vaikuttaa realistiselta ajatukselta. Siirtyminen kaksoishyppyyn vaatii yksöishypyn hallitsemista riittävän puhtaasti. Ei riitä että hyppy vain tehdään, vaan se on tehtävä oikein. Monissa muissa taitolajeissa sekä baletissa lienee samanlainen, kumulatiivinen eteneminen. Edellinen asia on osattava riittävän hyvin ennen siirtymistä seuraavaan. Itse asiassa sama pätee myös matematiikkaan.

Unelmia

Olen ärsyttävän realisti, mutta välillä uskaltaudun miettimään asioita, joita ehkä voisin saavuttaa tai saada joskus. Koska erilaisia unelmia on paljon ja realistinen puoleni tietävät etteivät kaikki niistä ole saavutettavissa ainakaan vuoden 2023 aikana, olkoon vuosi 2023 eräänlainen aloitus niiden toteuttamiselle. Kiitos taipumukseni kategoriointiin, unelmien kohdalla olen päätynyt samaan taktiikkaan.

Näihin omiin aktiviteetteihin haluaisin panostaa: Vaikka kiireet todennäköisesti lisääntyvät, haluaisin silti pystyä panostamaan enemmän luisteluun, musiikkiin, kirjoittamiseen ja kuvataiteisiin. Vaikka mahdollisuudet rajoittuvat luisteluun ja kirjoittamiseen, pidän tärkeänä todeta itselleen rehellisesti mitä olisi mukava tehdä. Luisteluun panostaminen ei tarkoita samaa harjoitusmäärää kuin ennen vanhemmaksi tuloa. Olisi toki hienoa päästä jäälle kolmesti viikossa, mutta 1-2 kertaa riittää hyvin. Tai edes yksi kerta.

Soittaminen on jäänyt valitettavasti satunnaiseksi pikaharjoitteluksi, mutta yritän parhaani mukaan sovittaa ajankäyttöni niin, että harjoitteluaika muuttuisi säännöllisemmäksi ja hieman kiireettömämmäksi. Pidän soittamisesta ja se antaa mukavasti haastetta niin mielelle kuin aivoille, ja harjoittaa myös keskittymiskykyä. Kirjoittaminen todennäköisesti tulee toteutumaan niin blogia kirjoittaessa kuin opiskellessa. Kuvataiteita minulla on ajoittain ikävä. Toivoisin löytäväni keinon saada hetkiä piirtämiseen ja maalaamiseen.

Jotain yhteisaktiviteettia Juniorin kanssa: Tällä hetkellä yhteiset aktiviteettimme ovat ”keskustelua”, hassuttelua, jumppahetkiä ja tietenkin sylihetket imettäessä. Muussa tapauksessa Juniori ei sylissä liioin viihdy, ellei kantaja liiku koko ajan. -Eikä välttämättä silloinkaan. Juniorin liikkumisen kehittyessä tutustutan hänet aluksi ainakin leikkipuistojen ihmeelliseen maailmaan. Lisäksi ajattelin hieman suurempana investointina hankkia meille mahdollisuuksien mukaan liikuntavälineitä. Listalla seuraavaksi olisi nk. keinuvati jossa pienikokoinen äitikin ilmeisesti voi näyttää mallia. -Tai teloa itsensä.

Ne vähän pidemmän tähtäimen haaveet: Vaikka elämäntilanne ei tällä hetkellä ole sellainen että tämä toteutuisi, olen yhtä enemmän alkanut haaveilla omasta asunnosta. Monia vuosia ajattelin omakotitalon olevan se ainoa ja oikea ratkaisu. Omakotitalo -elämää maalla testanneena totesin, että minulle sopii sittenkin paremmin kerrostalo- tai rivitaloasunto. Haaveena olisi kolmio alueelta, jossa auto ei ole pakollinen väline. Alueen olisi luonnollisesti tärkeä olla turvallinen.

Vaikka työelämän suhteen näkymät ovat paljon valoisammat kuin muutama vuosi sitten, haaveilen työstä missä voisin hyödyntää vahvuuksiani ja kehittyä. Kuten olen myöntänyt, olisi hienoa jos osan työstä voisi hoitaa etätyönä. Edelleen kiikaroin säännöllisesti työpaikkoja jotka suoraan vastaavat koulutustani (teologian maisteri), mutta katelen myös sellaisia työpaikkoja joihin hankkimani lisäkoulutus ja työkokemus ovat saattaneet avata ovia.

Yhteenvetona voisin todeta, että tässä siirrytään vuoteen 2023 rohkeudella, uteliaisuudella ja ehkä pienellä innostuneisuudellakin. Oikeastaan ensimmäisen kerran aikoihin tuntuu siltä, että uskallan viimein kokeilla asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Siitä kiitos vuodelle 2022, mikä antoi paljon uutta ja kasvatti minua suuntiin joista en osannut edes haaveilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *