Kehoni palautui raskaudesta yllättävän hyvin

Jo raskauden aikana mietin, kuinka saan pidettyä kuntoni edes puoliksi sillä tasolla, mitä se oli ennen raskautta. En vauvanhoidon ohessa ehtisi, enkä myöskään jaksaisi liikkua. Lopputulos on ollut odotettua parempi. Tosin siihen oman toiminnan ohella vaikuttivat olosuhteet ja hyvä onni. Absurdia ehkä, mutta tällä kertaa syömishäiriötaustasta oli hyötyä. -Ei tosin ravinnon vähentämisen suhteen. Itselleni tärkeää oli ja on edelleen se, että jaksan. Kun Juniori tuosta alkaa enemmän liikkua ja pääsemme liikkumaan enemmän yhdessä, haluan pitää poissa lauseen ”äiti ei jaksa”. Tosin välillä sekin lause välillä tulee suustani. 

Liikuntatausta

Uskon että pitkäkestoinen liikuntatausta oli luonut sen verran hyvän pohjakunnon, että se oli osatekijä (mielestäni) hyvän fyysisen kunnon saavuttamiseen. Tosin tarkoitan fyysisellä kunnolla hyvää jaksamista pysyä aktiivisena ja esimerkiksi kävellä 3-5 km:n mittaisia vaunulenkkejä päivittäin. Toisaalta jaksamiseni riittää vain yhteen ulkoiluun, sillä usein reissuun liittyy myös esimerkiksi kauppareissu. Keväämmällä otamme mukaan leikkipuistokokeilut.

Jos tekisin kuntotestin, esimerkiksi hapenottokykykä testaavien testien tuloksia en uskalla edes miettiä. Liikkumisen on pääasiassa matalasykkeistä, vaikka jäällä tuleekin tehtyä rajumpaa harjoittelua. Esimerkiksi hyppynaru -harjoituksia en ole saanut aikaiseksi edes kokeilla, ja veikkaan että juuri siinä on harjoitus mikä tekisi tiukkaa. Mutta liikuntatausta on ilmeisesti yksi osatekijä, miksi fyysinen palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä on käynyt ilman suurempaa draamaa. 

Liikkuminen onnistui raskauden aikana

Itse asiassa alku- ja keskiraskaudessa oli haasteita. Alkuraskaus sisälsi omat tyypilliset oireensa. En oksentanut paljoa, mutta kuvotus oli voimakasta. Enemmän liikkumista vaikeutti väsymys. Lähdin kyllä lenkille ja yritin käydä jäällä, mutta pelkäsin nukahtavani pystyyn matkan varrelle. Kun tulin töistä kotiin, saatoin nukahtaa 2-3 tunniksi ja vetäistä vielä täydet yöunet päälle.

Päivittäinen lenkkeily kuitenkin onnistui. Joskus kävelin paluumatkan hieman pidempää reittiä. Lihastreeniä jatkoin normaalina ensimmäisen kolmanneksen aikana. Toisen kolmanneksen aikana ripustin luistimet odottamaan aikaa, kun samassa kropassa ei olisi enää kahta ihmistä. Liikkuminen vaikeutui kropan antaessa periksi kasvavalle vatsalle. Myös liian alhaalla ollut istukka sekä runsas määrä harjoitukssupistuksia rajoittivat jossain määrin. Jouduin siis rajoittamaan liikkumista, mutta en lopettamaan.

Viimeisen kolmanneksen aikana muut oireet helpottiva. Ainoa rajoittava ”oire” oli julmetun suuri vatsa, mikä mystisesti ei ainakaan pienentynyt. Minulle kävi siinä mielessä koomisesti, että lapsen ja äidin koko eivät ihan vastanneet toisiaan. Alle 160-senttisellä 52-senttisen nyytin kantaminen alkoi olla ulkoisesti absurdi näky. Loppuraskauden aikana yritin vauhdittaa käynnistymistä liikkumalla enemmän. Kävelin päivän aikana parhaimmillaan 10 km ja kokeilin myös kuntoportaita. Juniori ei ollut tietääkseenkään, mutta kunto nousi sitä 13 lisäkiloa kuljettaessa.

Liikkumaan asteittain

Synnytyksen jälkeen ihan kävelykin oli todella raskasta. Esimerkiksi ruuan hakeminen oli liian rankkaa, tarjotinta en edes yrittänyt kantaa. Pikku hiljaa voimat palasivat ja pääsin sängystä ylös useamman kerran päivän aikana. Liikkumista rajoitti ”taistelukentällä haavoittumisen” lisäksi matala hemoglogiini. Minun kropalleni hb-arvo 88 verotti voimia. Kotiutumisen jälkeen aloitin ulkoilun, mikä tarkoitti aluksi alle 200 metrin reissua. Vähitellen määrä nousi ja lopulta vaunut tulivat mukaan.

Pikku hiljaa kropan salliessa palasin joogaan pienissä määrin ja aloin hakea liikkuvuutta. Lantiopohjan lihakset palautuivat yllättävän nopeasti ja lääkäritarkastuksen jälkeen sain ottaa mukaan hölkkäämisen ja hyppyharjoitukset. Parin kuukauden päästä treenasin jo taitorullaluistimilla ja elokuussa palasin jäälle. Vaikka eteneminen oli selkeää, olin aina hieman ylivarovainen. Halusin välttää toipumisen pitkittymisen.

Varon edelleen vatsalihasten kanssa. En ole saanut aikaiseksi käydä fyssarilla mutta.. yritän. Vatsa hieman pömpöttää muttei pahasti. Koen että syvät lihakset pelittävät hyvin. Ainakin sen perusteella mitä jäällä pystyn tekemään.

Monipuolinen liikunta mahdollisuuksien mukaan

Vaikka lenkkeily on pääasiallinen liikuntamuoto, mahdollisuuksien mukaan yritän tehdä muutakin. Käyn jäällä kun pääsen, ja kotosalla teen mm. norkeusharjoituksia, voimistelusta keksittyjä liikesarjoja sekä lihastreeniä. Selkäni on rakenteeltaan sitä sorttia, että keskivartalon lihasten on oltava kunnossa. Muuten kivat ja säryt tulevat välittömästi visiitille. Toisaalta vauvanhoito tämän lähes kymmenkiloisen jässikän kanssa on sen sortin liikuntaa, että se vaatii rinnalleen vaivoja ennaltaehkäisevää harjoittelua.

Monipuolisuus ja ns. omat lajit pienemmissäkin määrin pitävät yllä motivaatiota. Kunhan tuo kunnon talvi jostai pitää kuulemma olla iloinen viimein suvaitsee muuttua kevääksi, pääsen taas monipuolisemmin myös ulkoliikunnan pariin. Sitä aikaa odotellessa..

”Kaavamaisen” syömisen edut

En osaa suoranaisesti nauttia ruuasta. Pidän ns. perusruuasta mikä maistuu riittävän hyvältä. Syömishäiriöstä toipuminen pakotti syömään hieman kaavamaisesti, mutta käänsin sen edukseni. En syö maksimissaan tiettyä määrää, vaan vähintään tietyn määrän. Näin mahdollistan riittävän energian saamisen suhteessa kulutukseen. Käytän nk. lautasmallia ja otan lisäenergiaa pähkinöistä.

Lisäksi olen tarkka säännöllisestä syömisestä. Kun imetys joskus ehkä loppuu (muutaman vuoden kuluttua saatan jopa kyllästyä), muokkaan energiamäärää kokeilun kautta. Jos kulutus ja aktiivisuus pysyvät muuten samalla tasolla, voin pysyä samoissa ruokamäärissä mutta vähentää esim. pähkinöiden määrää silmämääräisesti. Toisaalta voi olla, että minulla mahdollisuus liikkua intensiivisemmin jolloin energiamäärä pysyy samana. Sen näkee sitten.

Kuulostaa ehkä nurinkuriselta, mutta tällainen syöminen on minulle myös ennaltaehkäisevää painonhallintaa. Jaksamiseni on ollut riittävää todennäköisesti juuri säännöllisen ja riittävän syömisen avulla. Ns. herkut ovat sallittuja, mutta niitä ei tee mieli koska tankkaan ns. kunnon ruokaa riittävästi. Toisaalta yritän panostaa myös nukkumiseen, missä Juniori on onneksi varsin avulias.

Ainoa vinkki minkä yleisesti uskallan antaa, onkin panostaminen riittävään syömiseen ja säännöllisesti. Sitä tavallista perusterveellistä kotiruokaa ei tarvitse pelätä, päinvastoin. Myös arkiaktiivisuudella on merkittävä rooli, ja sen voi aloittaa hyvinkin pienistä muutoksista. Tuloksia ei kannata odottaa seuraavana päivänä, mutta pitkällä aikavälillä ne voivat olla merkittäviä. Tärkeintä on, että itse viihtyy omassa kehossa ja keho toimii.