Alkuvuoden kuulumisia

Vuosi 2023 on jatkunut jo tovin. Ajatuksia ja tunteita löytyy jokaiseen suuntaan. Olen joutunut havahtumaan että opinnot oikeasti alkavat, eli on myös alettava töihin. Noloa myöntää, mutta tätä havahtumista on tapahtunut aina peruskoulusta lähtien. Loma-asetukset ovat vahvasti päällä. Tämä havahtuminen tuo tavallisesti mukanaan myös dealine -ahdistuksen.

Vaikka tätä vuotta ei ole jatkunut pitkään, paljon on tapahtunut. Pääasiassa pieniä asioita, mutta sellaisia että ne vaikuttavat arkeen merkittävästi. Toisaalta tässä on hyväkin puoli: voin jälleen perustellusti unohtaa mahdollisen kahvilakon.

Juniori on oppinut paljon uutta

Juniori oppi ennen joulua seisomaan tuen kanssa. Muutama päivä sitten hän alkoi ottamaan jotain askeliin viittaavaa, tuen kanssa tosin. Ilman tukea hän ei ole yrittänyt nousta seisomaan. Lisäksi äänimaailma on laajentunut. Vokaalien määrä on suppea, mutta uutena konsonanttina on tullut jokin r:ään viittaavaa. Tämä alkoi päristelyllä ja siihen liittyi t/d. Nyt hän hokee säännöllisesti ”ädrrräää!”. Pakko myöntää tämä on niitä harvoja äänteitä jotka kello kahden ja kolmen välillä yöllä jopa naurattavat.

Juniori osaa leikkiä myös todella keskittyneesti ja tutkii mielenkiinnolla erilaisia leluja ja muita tavaroita. Jokainen on luonnollisesti laitettava suuhun. Olemme myös muutamia kertoja tutustuneet asiaan nimeltä potta. Parilla ensimmäisellä kerralla Juniori otti asian kauhulla vastaan. Sen jälkeen hän on katsonut minua kuin sekopäätä. -Taas kerran.

Olemme myös ottaneet valikoimaan uusia ruokia. Juniori vierastaa edelleen sattumia, mutta totuttelemme niihin pikku hiljaa. Nk. Sormiruokailua emme ole edes kokeilleet, sillä en ole varma nouseeko sykkeeni liian korkeaksi. Lusikan käyttöä olen yrittänyt Juniorille hieman opettaa. -Lähinnä siksi että Juniori saisi ruokailussa kokeilla aktiivisempaa roolia.

Opiskelu alkoi takkuisesti

Kuten aina, eli mitään uutta tässä ei ole. Uusi aihe, uudet tehtävät, työskentelyrutiinien hakeminen yms. tuottavat aina omat haasteensa. Itse asiassa ole huono aloittamaan melkein mitä tahansa uutta. Lisäksi sen riittävän kauaksi kadotetun itsekurin löytäminen ja aikaasaamiskyvyn löytäminen vievät aikansa. Tämä on etäopiskelun huonoja puolia. Lähiopiskelussa tulee sentään mentyä paikan päälle.

Tähän kurssiin liittyy kirjaessee, jonka laajuus on onneksi vain 5-7 sivua. Tosin pituutta ei koskaan kannata miettiä, vaan sisältöä. Voin alle kymmenessä minuutissa kirjoittaa 5-7 sivun esseen, ja kuka tahansa muukin. -Siis jos sisällön laadulla ei ole niinkään väliä. No, olen saanut materiaalina käytettävän kirjan tutkimisen alkuun, eli luen ja teen muistiinpanoja. Niiden pohjalta itse essee syntyy nopeammin. Kuulun kirjoittajana kategoriaan ”prosessikirjoittaja”.

Lisäksi kurssiin kuuluu luentoja, joihin osallistuminen on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siksi, että kyseessä on etäluento. Vaikeaa siksi, koska luennot ajoittuvat mm. Juniorin päivällisaikaan sekä pakolliseen maito- ja torkkuaikaan. Onneksi voin tallenteelta ilmeisesti tarkistaa kohdat, jotka sattuneesta syystä ovat menneet hieman ohi. Mutta sitäkin tärkeämpää on tuon ajankohdan vuoksi muistettava kaksi asiaa: 1. Varmista että kamera on kiinni, sillä jokainen osallistuja ei ehkä halua seurata imetykseen liittyvää lyhytkestoista mutta väistämätöntä topless -showta. 2. Varmista että mikrofoni on kiinni, sillä Juniorin kiukuttelu tai minun lepertelyni luokkaa ”onko t**siaika..?” eivät välttämättä sovi luennon teemaan.

Vähän jännittää miten tämä kurssi menee, mutta uskon että näkemällä vaivaa ja todellakin tekemällä tehtävät niin hyvin kuin näissä olosuhteissa voi, lisää todennäköisyyttä saada kurssi suoritettua.

Epävarmuutta

Siirtyminen kotihoidontuen puolelle hieman jännittää. Kyse on onneksi lyhyestä ajasta eli ensi syksyyn asti, ja olen taloudellisesti varautunut niin, ettei mitään suurta hätää pitäisi tulla. Mutta tietenkin sitä aina jännittää miten käy. Eihän sekään ole täysin varmaa että saan työpaikan syksyllä. Vaikka mahdollisuudet ovat kasvaneet, työkokemuksen ja kertyneiden opintojen myötä, työpaikka on varma vasta kun työsopimus on allekirjoitettu.

Koen myös pientä epävarmuutta opinnoista selviytymisen suhteen. Jäljellä on kaksi kurssia, joista viimeinen on laajempi, 6 opintopisteen kokonaisuus johon liittyy myös ilmeisesti verkkotenttejä. Kyllä, vähän mietityttää riittääkö osaaminen ja aikaansaaminen tuohon kaikkeen. No, en etene edes kurssi kerrallaan, vaan tehtävä kerrallaan. Mutta kyllä, hieman arveluttaa. En myöskään halua näiden asioiden vaikuttavat Juniorin asemaan elämässäni prioriteettina.

Rohkeudelle tulee olemaan käyttöä

Tämän kevään aikana kerään rohkeutta moneen asiaan, ja yritän myös uskaltaa ottaa askeleita niitä kohti. Työrintamalla olisi alue, mihin toivon saavani kontaktia. Eri asia on, uskonko riittävästi omiin kykyihini onnistuakseni näyttämään mitä osaan. Tämän kevään aikana saan todennäköisesti monessa muussakin asiassa kerätä voimia ja uskoa omaan pärjäämiseen ja osaamiseen monessa asiassa.

Näistä saan virtaa

Rankimmassakin päivässsä on monia, isoja ja pieniä asioita joista saan virtaa millä jaksan eteenpäin. Juniori on tietenkin ensimmäinen. Oli päivän aikana miten paljon tahansa kiukuttelua ja mikään ei kelpaa -tilanteita, jotenkin tuo konttaava ja seisomista opetteleva hurmuri onnistuu sulattamaan äidin sydämen tilanteessa kuin tilanteessa. On myös helpottavaa ja turvallista, kun osaamme lukea toisiamme ja moni asia on molemmille ennalta-arvattavaa. Tosin nyt piste äidille: Juniori ei selkeästikään ole tietoinen että äiti juo rauhassa kahvia…

Muita asioita joista saan virtaa: perhe, läheiset ja ystävät. Heidän kanssaan voin keskustella mistä vain, ja kysyä kuulumisia. Kysyn mielelläni toisten kuulumisia, sillä en jaksa miettiä ainoastaan omaa elämääni. Erityisen upeaa on, kun olen saanut paljon elämäni pitkäaikaisimpia ystäviä taas lähemmäksi. Vaikka live-tapaamisia ei ole usein, jo yhteydenpito piristää. Moni heistä tuntuu melkein perheenjäseneltä, niin tuttuja he ovat.

Ja luistelu, kas kummaa! Nyt alkuvuodesta en ole päässyt jäälle paljoakaan, mutta kenties viikonloppuna alkaa taas säännöllisempi harjoittelu. Saan virtaa aikuisryhmän ihanasta porukasta ja kannustavasta valmentajasta. Musiikki. Soitan taas säännöllisemmin pianoa, ja välillä viuluakin. Lisäksi kuuntelemme Juniorin kanssa musiikkia syödessä. Vaikka soitan ja laulan Juniorille myös lastenlauluja, hän pitää myös monista klassisen kappaleista. Selitys: tuttua musiikkia jo kohdussa.. Ja kirjat. Niitä tulee sekä luettua että kuunnteltua. Edelleenkään en omista televisiota enkä saa aikaiseksi katsoa läppäriltä muuta kuin luentoja, mutta luetut ja kuunnellut kirjat ovat rentouttava lisä arjessa.

Tällaisissa tunnelmissa vuosi 2023 on alkanut. Paljon uutta ja balanssia on etsittävä jatkuvasti. Rohkeudelle ja itsevarmuudelle on käyttöä ja tulee olemaan jatkossakin, toisaalta myös terveelle itsekkyydelle. Tästä on hyvä jatkaa.-Ainakin kurssikirjan referointia ja Juniorikin pitää herättää syömään. Ihana taito lapsella: osaa itsenäisesti ottaa nokoset.

Miten sinulla vuosi 2023 on alkanut?