Sober curious -ajattelu sopii minulle

Kirjoitin aiemmin kokemuksistani avoliitosta alkoholistin kanssa. Olen prosessoinut tapahtunutta eri tavoin, myös ammatti-ihmisten auttamana. Yleisten asenteiden ja lisääntyneen varovaisuuden ohessa kokemus vaikutti merkittävästi myös omaan alkoholin käyttööni. Omasta mielestäni suhteeni alkoholiin ja tapani käyttää alkoholisia on ollut hyvin tavanomainen ja noudattanut ikään sidonnaista kaavaa: nuorena aikuisena kokeillaan vapautta ja biletetän, sitten rauhoitutaan. Tosin sen bilevaiheen voi halutessaan jättää pois.. 

Se perinteinen tausta

Alaikäisenä maistelin, mutta ryyppääminen ja kotibileet eivät olleet minun juttuni. Tosin eipä minua niihin huolittukaan, alempaa kastia kun edustin yläasteikäisten valta-asetelmassa. Lähdempänä täysi-ikäisyyttä mutta edelleen alaikäisenä (n. 16-vuotiaana) koin kavereiden kanssa ensin ilmiön nimeltä humala. Sitä seurasi ilmiö nimeltä krapula. Kiitos krapula-taipumuksen, viikottaiset kotibileet eivät edelleenkään tulleet tavaksi. Parikymppisenä opiskelijana tuli se klassinen biletyskausi, mutta ei edelleenkään joka viikonloppu.

Mielenterveysongelmien eli anoreksian, masennuksen ja ties minkä aikaan juominen ajoittain oli turhan runsasta, ainakin näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Suunnilleen 27-vuotiaana aloitettuani opiskelun ja parisuhteen, mukaan tuli myös liikunta ja luistelu. Juominen alkoi vähentyä. Toki joinain viikonloppuisin tulisi otettua enemmän, mutta ne viikonloput vähenivät. Bileikä alkoi kai olla loppusuoralla. 30 ikävuoden jälkeen juominen oli vähentynyt selkeästi, eikä humalatila enää houkutellut. -Ehkä osittain krapulan pelossa. Sitä alkoi miettiä myös seuraavaa päivää mitä ei halunnut viettää sängyn pohjalla. Lopulta tavaksi tuli ottaa lauantaisin nk. lauantaisiideri. 

”Ota säkin, rentoudu vähän!”

Kun toinen juo kuin sieni, oma vähäinen juomiseni ilmeisesti ahdisti. Olin tiukkis ja takakireä, siksi minunkin kuulemma oli hyvä juoda että rentoutuisin. Aluksi kokeilinkin, mutta pidemmän päälle en rentoutunut. Päinvastoin. Kevyt nousuhumala voi olla hauska tila, mutta minä kuulun heihin jotka saattavat oikean vitsin tms. kuullessa nauraa kippurassa lattialla pääsemättä ylös. -Ilman promilleakaan veressä.

En tiedä muuttuiko tilanne vanhemmiten, mutta alkoholin vaikutukset alkoivat muuttua enemmän negatiivisen puolelle. Koin, että alkoholi kärjistää negatiivisia tunteita. Lisäksi unenlaatu tuntui kärsivän. Alkoholin ottaminen oli miltei ajoitettava samaan tapaan kuin kahvin juominen: ei klo 18:n lähestyessä. Tämän asian hyväksyminen vei itse asiassa hävettävän monta vuotta.

Pystyin pitämään määrät pieninä lipittämällä sitä samaa siideriä pari tuntia. Välillä avopuoliso muistutti juomaan. Selkeyden vuoksi: minua ei kertaakaan pakotettu juomaan, mutta yritettiin ilmeisesti siirtää tylsien selväpäisten kategoriasta humalatilan puolelle katsomaan niitä samoja iänikuisia Youtube -videioita joiden pelkkä ajattelu puistatti lähes yhtä paljon kuin oluen haju.

Alkoholi alkoi inhottaa ja pelottaa

Kun avopuolisen juominen alkoi muuttua hallitsemattomaksi, alkoholi yleensä aiheutti pelkoreaktion. Lisäksi alkoholin, erityisesti oluen haju alkoi kuvottaa. Meno ei ollut kuin Turmiolan Tommin kotitalossa, mutta minusta tulis aikuisen miehen lapsenvahti. -Ja ties mitä mitä ”työsopimuksessa” ei alkujaan mainittu. Kun juotavat loppui, minun odotettiin toimivan juoppokuskina. Tässä kohtaan tein oman silmänkääntötemppuni. Nappasin äkkiä oluttölkin, avasin ja kulautin sen verran kuin yökkäämättä onnistuin. ”Voi ei.. en voi ajaa, olen kanssa juonut yhden!”

Vetosin myös pieneen kokooni, kun yhden oluen vaikutusta epäiltiin. Lisäksi muistutin, että en missään nimessä vaaranna ajo-oikeuttani, sillä muuten en pääsisi töihin. Kun silmä vältti, kippasin oluen lavuaariin ja olin kulauttavani tölkin tyhjäksi. Avopuoliso tilasi taksin ja meni hakemaan juotavaa. Miksi en suostunut kuskaamaan? Syy on yksinkertainen: kokeilin pari kertaa ja ne kerrat riittivät. -Ihan ajoturvallisuudenkin vuoksi. Aluksi ajattelin että pystyn näin rajoittamaan juomista. Kas, alkoholisti hankkii juomansa tavalla tai toisella. Vaikka sitten kalliilla taksikyydillä.

Onko minun pakko juoda?

Ihmettelen itsekin miten pitkään meni, ennen kuin ymmärsin kyseenalaistaa oman juomiseni motiveeja. Krapula -taipumus ei aina tunnu onnelta, mutta sitä se on. Lukioaikainen biologianopettajanikin sen aikoinaan totesi aiheesta puhuessaan: Krapula on merkittävä suoja alkoholismia vastaan. Todennäköisesti hän viittasi liikakäyttöön. En tiedä miten tarkkaan 20 sitten tehtiin käsitteellistä eroa sairauden ja liikakäytön välillä.

Vaikka olen monessa asiassa oman tieni kulkija ja kenties vastarannan kiiski, olen todella altis vaikutteille ja ryhmäpainostukselle. Luulen että juominen oli näin ollen kannustettua. Lisäksi omaksuin ajatuksen alkoholista ”vapaalle heittämisen” symbolina. Vaikka kyse oli vain 1-2 annoksesta (mielestäni vain, osan mielestä jopa), lauantai ei ollut lauantai ilman lauantaisiideriä tms. Oikeastaan vasta seurattuani ex-avopuolison juomista aloin vieroksua alkoholia ja ensimmäisen kerran kyseenalaistaa juomisen merkitystä.

Alkoholi ei rentouttanut eivätkä viikonloput olleet enää rentouttavaa aikaa. -Päinvastoin. Eron jälkeen alkoholi ei enää maistunut ja sai aikaan lähinnä epämukavan olon. Sitten lopetin kokonaan. Aluksi koin tarvetta selittää miksi en juo. Tuolloin en ollut raskaana. Vähitellen omaksuin ajatuksen siitä, että minun ei ole pakko juoda jos en halua. Erillistä syytä siihen ei tarvita.

Sober curious -ajattelu

En halua olla missään asiassa ehdoton. Koska en koe alkoholia ongelmaksi, en päätynyt absolutismiin. Sen sijaan nk. sober curious -ajatus alkoi kiehtoa. Tämä antoi mukavasti liikkumatilaa ja rentoutta, mutta nimenomaan mahdollisuus kysyä itseltään tapahtuuko juominen vain ja ainoastaan omasta tahdosta. Luulen että tällainen itseltä kysyminen olisi minunlaiselle, vaikutteille ja painostukselle altiille persoonalle monessa muussakin asiassa hyvä metodi: mitä minä itse haluan tehdä?

Toki erityisesti imetys on kätevä ”turvaselitys” sille etten käytä alkoholia lainkaan. Luulen että onnistuessaan imetys jatkuu vielä ainakin syksyyn asti ja ylikin, vaikka kerrat varmasti vähenevät. Voi olla, että imetyksen jälkeen voin ottaa esimerkiksi lasillisen viiniä satunnaisesti. Voi myös olla että en tule ottamaan. Myönnän joskus kaipaavani joidenkin juomien makua, mutta alkoholittoman versiot ovat mielestäni toimineet yhtä hyvin. Itse asiassa alkoholiton kuohuviini maistuu petollisen hyvältä!

Kieltämättä toivon kieltäytymisen alkoholista muuttuvan jotain päivänä porukasta ja tilanteesta riippumatta niin luonnolliseksi, ettei kieltäytyminen vaadi minkäänlaista selitystä. Tosin se selitys lipsahtaa helposti suusta ennen kuin mitään kysytäänkään. -Olen autolla liikkeellä. -Imetän, -Lääkitys. -Töitä huomenna. -Huomenna aikainen herätys. Hyvä kysymys onkin kumpi tulee ensin: kysymys vai selitys? Noloa myöntää, mutta itse taidan lukeutua selittelijöihin. Ehkä joskus opin vain olemaan. Tosin siinä tapauksessa on hyvä keksiä korvaavaa tekemistä siihen mennessä.