Nämä asiat haluaisin kertoa tuleville äideille

Tapasin pari viikkoa sitten erästä ystävääni. Hän oli myös saanut esikoisensa, joka on nyt Junioria suunnilleen puoli vuotta vanhempi. Jaoimme ystäväni kanssa kokemuksia myös raskaudesta. Samalla pääsimme kyseenalaistamaan muutamia asioita verraten siihen, mitä käytäntö on opettanut. Jos nyt juttelisin erityisesti viimeisillään raskaana olevan, esikoistaan odottavan naisen kanssa, ehkä kertoisin omasta kokemuksestani nämä asiat.

”Nauti vielä kun voit”

Ei tässä neuvossa sinänsä mitään väärää ole. Itse kuuluin ilmeisesti niihin hankaliin tapauksiin, joilla asiat joista nauttia alkoivat olla vähissä. Yritin ”kerrankin kun on aikaa” lukea, treenata soittoa ja jopa maalata. Kaikki tapahtui enemmän tai vähemmän pakottamalla. Koronatilanne oli sen verran kriittinen että esimerkiksi lähikaupungin ”oikea” kauppakeskus oli riskialtis paikka. -Eikä siellä olisi ollut mitään ostettavaa.

Äitiysvaatteita en enää halunnut nähdä, enkä uskaltanut hankkia vaatteita raskauden jälkeiseen aikaan koska en ollut lainkaan varmaa millaiset mittasuhteet kropassani synnytyksen jälkeen olisi. Olin kuullut lukuisia tarinoita ikuisesta leviämisesä ihan jo rankenteen muututtua, jalan kasvamisesta ja ties mistä. Näitä miettiessä en halunnut löytää ja ostaa kivaa vaatetta mikä ei ehkä ikinä tulisi mahtumaan tai muuten sopimaan ylleni. Ihoni puolestaan oli muuttunut niin kuivaksi ja herkäksi, ettei kroppani tahtonut sietää edes suihkussa käymistä.

Loppuraskaudesta nauttimisen haasteet: kokoosi nähden ylisuuri vatsa, mahdollinen turvotus, ketutus koska vaatteiden pukeminen ja riisuminen on joka päivä vaikeampaa, mikään sänky ei ole mukava ja sinusta jää patjaan kuoppa, mahdolliset peräpukamat, närästys, uniongelmat, mahdolliset säryt, keskusteluhetket joissa toinen osapuoli tuijottaa lähinnä vatsaasi, keskittymisvaikeudet jne. Se ettei noiden mukavuuksien olemassaolo saa sinua nauttimaan siunatusta tilastasi, ei tarkoita ettetkö olisi kiitollinen ja rakastaisi lastasi. Se tila vain alkaa ”vähän” ärsyttää. -Erityisesti kun laskettua aikaa muiden kysyessä vastauksesi on: Viikko sitten.

Selviät vaikket osaisi lapsenhoidon teoriapuolta ulkoa

Pyrin parhaani mukaan ottamaan ennen lapsen syntymää selvää ns. perusasioista, sillä koin olevani täysin tietämätön. Kyllä, minä todella selvitin toimenpiteet liittyen vaipanvaihtoon, kuinka usein kylvetetään, syöttämiseen, kiinteiden aloittamiseen yms. Perehdyin ilmiöön nimeltä ”vauva” sekä siihen, mitä vauvan kanssa tulee tehdä. -Siis jos itse sattuu olemaan kyseisen vauvan äiti. Sen verran minulla oli ennakkotietoa, että jos vastaan tulee äiti vauva lastenvaunuissa, kyseiselle vauvalla ei tarvitse tehdä mitään. Puhtaan rikosrekisterin kannalta tämäkin oli ihan hyvä ennakkotieto?

Sitten tulivat jo vaikeammat käsitteet: unipussi, imetyskoru, tiheän imun kausi, imuote, täysimetys, kiintymyssuhde, koliikkipullo, unipesä.. Näihin perehtymiseen energiani ei riittänyt. Moni selvisi käytännön kautta, mutta lapsi ei käsittääkseni saanut suurempia traumoja. Juniorille kelpasi maito alusta alkaen, ja hän teki selväksi että imuote on oikea ja näytti konkreettisesti mitä tiheän imun kausi tarkoittaa. -Esim. sitä että äidin ei 10 minuuttia 1,5 tunnin imetyksen jälkeen kannata tulla välittömästi maidon haistavan vauvan lähelle jos tarkoituksena on tehdä esim. 5 minuutin suihkureissu.

Unipesä jäi kauppaan, eivätkä tähän liittyvät mahdolliset traumat ole ainakaan vielä ilmenneet. Koliikkipullolle olisi muuten kai ollutkin käyttöä, mutta tuttipullo on edelleen yksi suuri vitsi sekä juottajalle että Juniorille. Täysimetyskin selvisi. Vaikka kiinteä ruoka maistuu, Juniori olisi varmasti tyytyväisempi täysimetykseen, mutta suositusikäraja on umpeunut jo muutama kuukausi sitten.

Jos et koe kuuluvasi vauva.fi -sivuston äiteihin jotka tietävät kaikesta mm. kaiken, lapsesi erittäin todennäköisesti selviää traumoitta ja kykenet hoitamaan häntä riittävän hyvin. Ns. fysiologisten perustarpeiden täyttäminen on tärkeintä, samoin turvallinen syli. Kirjassa Yösyöttä Antti Pasanen kertoi oppineensa vauvakirjoista mm. sen, että vauvan itku on eräänlaista kommunikointia, ei v**tuilua. Kai se näin on, varmasti jokainen äiti/isä/vanhempi haluaa hieman kyseenalaistaa tuota informaatiota.

Äidinmaitokorvikkeet ovat kaupan valikoimassa tarkoituksella

Minulla ei kai ole ”varaa sanoa” tästä mitään, koska koen imetyksen sujuneen hyvin. No, vähän liiankin hyvin. Mutta silti surettaa se stressi minkä imetys liian monille äideille aiheuttaa. Itse ajattelen, että ennen imetyksen aloittamista ja jatkamista ei kannata tehdä minkäänlaista imetyssuunnitelmaa. Toki ajatuksia voi maalailla, mutta selkeitä suunnitelmia neuvoisin välttämään.

Jos eläisin keskiajalla, olisin varmaan ollut kylän tai kaupungin imettäjän roolissa. Tämä ominaisuus kieltämättä yllätti, sillä oletin että vaikeuksia tulee eikä imetys tule onnistumaan. Imetän Junioria edelleen viidesti päivässä ja lypsän aamumaitoa pulloon, minkä taas lisään (Juniorin) ruoka-annoksiin. Ei se imetys kuitenkaan alkanut ihan helposti. Oikeastaan ensimmäiset kolme kuukautta olivat haasteellisia.

Maidon noustua rinnat olivat asianmukaisesti kipeät nänneistä puhumattakaan. Maitoa oli itse asiassa tihkunut jo raskauden aikana, joten oli hieman varautunut ”runsasmaitoisuuteen”. Aluksi tuntui kuin lapsella olisi piraijan hampaat. Imetys oli aluksi niin kivuliasta, että siinä todellakin sai pinnistellä. Imetyskerra olivat pitkäkestoisia ja imetysasennot rajallisia, kiitos taistelussa haavoittumisen. Maitoa olisi riittänyt useammallekin vauvalle. Jos lähdin ulos, palattuani kotiin kesätopissa oli lukuisista suojista huolimatta komeat läiskät. Saunareissuille olisi pitänyt ottaa pari tuttipulloa mukaan.

Varauduin kuitenkin mahdollisiin ongelmiin imetyksen suhteen. Tästä syystä saatavilla oli aina äidinmaitokorvikkeita. Niitä ei ole laitettu kaupan hyllylle siksi, ettei niitä saisi missään nimessä käyttää. Ne takaavat sen, että lapsi saa maitoa ja riittävästi ravintoa mikäli imetys ei syystä tai toisesta onnistu. Vaikka imetys on niin ikään (biologisen) äidin yksinoikeus, sen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi ravintoa.

Rakastat lastasi vaikket lepertelisi joka sekunti

Toki äänensävyni muuttuu Juniorille puhuessani, mutta en ole koskaan perustanut ns. lässyttämisestä. Rakastan lastani yli kaiken, mutta en osaa puhua esimerkiksi ”pakahduttavasta rakkaudesta” tai muutenkaan käyttää suuria adjektiiveja. Juttelen, hölmöilen, nauratan, lohdutan jos harmittaa, kannustan opettelemaan uutta, olen läsnä, laulan, soitan, annan Juniorin kokeilla pianoa, luen/näytän kirjoista kuvia, keksin leikkejä ja toisaalta pahimpana tylsimuksenä estän Junioria menemästä paikkoihin joissa hän saattaisi teloa itsensä.

Myönnän että minua aikoinaan ahdistivat suurisanaiset tunteiden ilmaisemiset, sillä ne eivät kuvanneet omia tunteitani. Itse asiassa saatuani Juniorin ensimmäisen kerran syliini päässäni ei ollut lainkaan ajatuksia. Korkeintaan: Jestas, tässä ollaan! Voimakkaammat tunteeni lasta kohtaan kehittyivät sitä mukaa kun tutustuimme ja kasvoimme toisiimme kiinni uudella tavalla, sellaisella missä emme ole enää samassa kehossa mutta uudella tavalla symbioosissa.

Jokainen ilmaisee ja sanoittaa tunteensa lastaan kohtaan omalla tavallaan. Se, että yli-imelät lauseet ja sanat pakahduttavasta, sydämen täyttävästä rakkaudesta eivät kuulu sanavarastoosi tai kuvaile tunteitasi, ei tarkoita ettetkö rakastaisi lastasi yli kaiken. Tunteisi vain kuvaavat jotkin toiset sanat, tai et edes koe tarvetta kuvailla niitä.

Vanhemmuus: sekä yksilö- että joukkuelaji

Kirjoitan vanhemmista/vanhemmista yksikkönä, oli heitä sitten yksi tai useampi samassa perheessä. Monikossa viittaan eri perheiden vanhempien kommunikointiin ja esimerkiksi yhteistoimintaan, mitkä puolestaan ovat toimintaa joukkueena. Tapoja hoitaa ja kasvattaa lasta on erilaisia, mutta pidemmän päälle ne noudattavat jotain yleistä runkoa. Esimerkiksi perushoidon pyrkimyksenä on turvata lapsen kasvu, terveys ja antaa ns. perusta kaikelle kehitykselle. Karkeammin ilmaistuna perushoidon tavoitteena on pitää lapsi hengissä.

Nettikeskusteluihin mistä tahansa vauvaan ja lapsiin liittyvästä on hyvä suhtautua varauksellisesti. Nuo keskustelut ovat hyvä esimerkki siitä, miten vanhemmuus joukkuelajina ei onnistu. Kysymyksen X esille nostanutta vanhempaa osa saattaa tukea ja vastata asiallisesti, mutta valitettavan usein hän saa osakseen asiottimia kommentteja. No, myönnän itsekin turhautuvani jos joudun vastaamaan asioihin joiden tietäminen alkaa olla yleissivistyksen kategoriaa. Kannusta ihmisiä selvittämään asiaa ensin itse, ja sitten kysymään jos tietoa ei löydy, tai tulkinnassa ilmenee epävarmuutta.

Yksilölajitasolla jokaisella vanhemmalla on omaksumansa toimintatavat, jotka erittäin usein ovat lapsen määrittelemiä. Toki joissain asioissa vanhempi/vanhemmat joutuvat ohjaamaan lapsen tarpeiden täyttymisen tapaa suuntaan, joka mahdollistaa myös esimerkiksi arkisten asioiden toimimisen. Käytännön esimerkki: Juniori nukkuu yönsä hyvin, mutta on myös erittäin aamu-uninen.

”Aamupuuro” on monien muiden lasten aikataulussa lähempänä lounasta. Nim. Äiti joka ei raaski herättää lasta.. No, tästä syystä aikaistan asteittain Juniorin nukkumaanmenoaikaa niin, että syksyllä rytmiä ei tarvitse muuttaa radikaalisti. Vaihtoehtoisesti voisin herättää Juniorin ja yrittää saada hänet syömään puuronsa puoliunessa jolloin aamupuuro syödään aamulla klo 6-8 välillä muiden lasten tapaan. Koska olen lapsen kanssa kaksin, turvatakseni myös oman jaksamiseni aikaistan rytmiämme niin, että saamme molemmat riittävästi nukuttua ja herääminen tapahtuisi luonnollisesti, mutta ”yleisempää” rytmiä tavoitellen.

Joukkuelajina näen vanhemmuuden kannustamisena, tukeminena, kuuntelemisena ja iloitsemisena toisten puolesta: ”Onnittelut teidän Petterille, hieno juttu että potta -projekti onnistuu noin hyvin!” Tai sitten: ”No voi että.. eikö teidän Eufrosyne saa nukuttua? Miten itse olette jaksaneet? Saatteko yhtään tukea että voitte paikata univelkoja edes päiväunille?” Minun ei tarvitse olla kateellinen Petterin äidille eikä kuulustella mahdollisista virheistä joita Eufrosynen vanhemmat ovat tehneet. Ehkä voin hienovaraisesti kertoa miten Juniori ”oppi” nukkumaan, mutta en automaattisesti olettaisi että käyttämämme keinot toimisivat jokaisella.

Vanhempia on erilaisia, samoin perheitä. Kuten ihmiset yleensä, jokaisen kanssa ei välttämättä vain kehity ylimmiksi ystäviksi, osan kanssa taas synkkaa todella hyvin. Jo odotusaikana mielestäni tärkeintä olisi kannustaa tulevia äitejä rentouteen ja hyväksymään se, että moni asia selviää vasta käytännössä aina imetyksestä unipussin tarpeeseen. Vauvan hoitaminen ei ole rakettitiedettä, vaikka vaatiikin omanlaisensa tarkkuuden. Ja teille jotka aloitatte yhtä kädettöminä kuin minä: jos vaipan vaihtamisessa tapahtuu jokin moka, ei hätää: saatte vielä lukuisia uusintakertoja. Mitä enemmän vietät lapsesi kanssa aikaa, opit hänestä enemmän. -Ainakin yrityksen ja erehdyksen kautta.