Liiku! Tulet muuten yhteiskunnalle kalliiksi..

Päivän saldo: noin tunnin mittainen vaunulenkki, taukojumppaa sekä muutama joogaliikesarja. Hienoa. Tämän päivänä aikana tarkoitus olisi luennon jälkeen tehdä vielä lihastreeni kehonpainolla. Olenkohan hoitanut osuuteni niin, että en aiheuta liikkumattomuudella yhteiskunnalle lisäkuluja? En tosin ole varmistanut 10 000 askeleen saldon täyttymistä, joten ehkä minusta sittenkin tulee jonkinlaista lisähintaa.

Suomalaisten liikkumattomuuden aiheuttamat lisäkustannukset ovat jälleen nousseet esille. Aihe on tärkeä, mutta näkökulma kierouttava. Motiivi liikunnalle on muuttunut syyllistäväksi uudesta näkökulmasta: raha. Tämä on seuraus aiemmasta uhkakuvasta: terveyden heikentyminen. En kiellä kumpaakaan. Liikkumattomuus on terveydelle haitaksi ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Terveydelliset ongelmat puolestaan kuormittavat terveydenhuoltoa ja voivat myös esimerkiksi heikentää työkykyä, jolloin valtiolle tulee lisäkuluja jne. Kyllä, tämä ymmärretään. Mutta onko kyseinen uutisointi paras keino saada ihmiset liikkeelle?

Uutisoinnin sävyn efektit

Jokaiseen päivään sisältyy vähintään yksi tai yleensä useampi asia, mistä en pidä. -Tai asia jotka joiden tekeminen on epämukavaa jo siksi, etten tee niitä päivittäin enkä saa niiden tekemisestä erityisemmin iloa hyvästä olosta puhumattakaan. En esimerkiksi pidä imuroimisesta, ja ainoa hyvään oloon viittaava asia on tunne, kun tuo vähintään kahdesti viikossa toistettava projekti on hoidettu.

Toki ymmärrän imuroimisen hyödyt jotka yltävät tietyssä pisteessä myös terveydelliselle tasolle. Siitä huolimatta imuroin vain kun on pakko. Lisäksi imuroiminen on ärsyttävä lisähomma muutenkin täyteen päivään. Jos imuroimisesta uutisoitaisiin syyllistävän sävyyn, alkaisin toden teolla inhota imuroimista, ja todennäköisesti tuo pirullisen kotityön aloittaminen vaikeutuisi entisestään. Jos taas miettisin päiväjärjestyksen, aikataulut ja prioriteetit uusiksi, parissa viikossa imuroimisesta tulisi päivittäinen tapa. -Siis jos sellainen olisi välttämätöntä taoudessa johon ei kuulu esimerkiksi karvaisia kotieläimiä.

Käytin niinkin älytöntä mutta arkista vertauskuvaan kuin imurointi siksi, koska minulle liikunta on päivittäinen tapa ja osa päivän rutiineja. Ihmiselle jolle liikunta päivittäisenä rutiinina tuntuu jo ajatuksena vieraalta ja vaikealta sovittaa jokapäiväiseen elämäänsä viime aikoina tehty uutisointi tuskin helpottaa muutoksen aloittamista. Varmasti jokainen tietää terveydelliset vaikutukset ja nyt taloudellinenkin vaikutus on tehty selväksi. Keino motivoida ei vain välttämättä ole kaikkein toimivin.

Muutoksen olisi yllettävä itsenäiseen toimintaan

Mahdollisuuteen ilmaiseen harrastamiseen erityisesti lasten ja nuorten kohdalla on panostettu taloudellisesti monilla alueilla. Myös aikuisille suunnatun liikunnan kynnystä pyritään madaltamaan mahdollisuuksien ja budjetin mukaan. Jos hieman uskallan kritisoida, ajatus on kaunis mutta tulevat elämäntapamuutoksen tekijät jäävät edelleen tyhjän päälle.

Koska liikunta ei edelleenkään ole jokaiselle päivittäinen tapa, heillä ei ole mitään aavistusta kuinka päivän aikataulut ja sisällön saisi sellaiseksi että se ”vain” 30-60 minuutin liikuntahetki onnistuisi. Jokainen ns. liian vähän liikkuva ei ole toimeton sohvalla makoilija, vaan ihan tavallinen työtä tekevät tai esimerkiksi kokopäiväisesti opiskeleva aikuinen ihminen jolla saattaa olla vieläpä perhettä.

Ehkä yksi jos toinen haluaisikin panostaa liikuntaan, mutta päivän aikataulut ovat täynnä. Ilmaisen harrastuksen sijaan nämä ihmiset tarvitsisivat ulkopuolisen apua arjen uudelleensuunnitteluun ja ehkä myös käsiparin siihen, että liikuntahetkelle olisi aikaa eikä siihen tarvitsisi raahautua viimeisillä voimillaan. Ja niiden mukamas pienten asioiden aloittaminen voi oikeasti olla vaikeaa. Jos viimeiset 10 vuotta on taittanut 1,5 km:n työmatkan autolla, vaihtaminen kävelyyn voi oikeasti vaatia henkistä tukea. Parin viikon sisällä kävely voi tuntua mielekkäämmältä ja ensimmäiset askeleet arkiliikuntaan on otettu. Päivään tuli n. 3 kilometriä kävelyä.

”Menet vain!” ”Sen kun vain aloitat ja teet!” Aikaansaamattomuuden harrastajan näkemys: kunpa vain voisikin mennä ja tehdä jotain mihin ei ole tottunut. Ilmainen harrastus kuulostaa ajatuksena hienolta, mutta liikuntaan tottumattoman voi olla todella vaikea vain mennä ja tehdä, saati sitten tehdä liikunnasta hetkessä elämäntapa. Sama kuin antaisit ajokortillisella mutta ei 20 vuoteen autoa ajaneelle huippuauton ja kehotat ajamaan ensin Helsingin keskustaan ja sieltä Jyväskylään. Harva ihminen onnistuu spontaanisti ”tuosta noin vain” muutoksiin lyömällä ilmaiset välineet käteen. Moni tarvitsee tukea, opastusta ja kannustusta.

Aloittamisen vaikeus, uusi tapa ja oman lajin löytäminen

Korostan jälleen oman liikuntalajin löytämistä. Parempi sana olisi liikuntamuoto. Edelleen ajattelen, että jokaisen ei tarvitse kiinnistua mistään erillisestä liikuntalajista tai edes tarkemmin nimetä omaa liikkumistaan. Kunhan se tuntuu omalta tavalta. Olen itse miltei hävettävän ennakkoluuloinen kaiken uuden aktiviteetin edessä. Jos joku tarjoaa kokeiltavaksi liikuntamuotoa mistä en osaa hahmottaa selkeää kuvaa, en varmaankaan osaisi innostua.

Jos lähtötaso on nolla, kehoa ja mieltä on totutettava liikuntaan. Aloittamisen vaikeus on asia, mistä (mielestäni) olisi tärkeää poistaa negatiivinen leima. -Ottaen huomioon kuinka yleinen ilmiö on. Suurimmaksi osaksi kyseinen ilmiö liitetään laiskuuteen. Nykynuoret ovat tässä mielessä keksineet nokkelan korvaavan diagnoosin: ”Ei oo motii.” Siitäkin todennäköisesti on kyse. Jos joudumme päivittäin tekemään lukuisia asioita joihin sitä ”motia” on vähän, uuden asian lisääminen voi olla hankalaa. Tähän lisäisin: en muuten imuroi tänään!

Juuri se aloittaminen vaatisi tukea, oli kyseessä sitten kaveri, ammatti-ihminen tai vaikkapa koira jota on ulkoilutettava. Edes ilmainen harrastus ja välineet päälle eivät välttämättä auta. Jonkun on näytettävä esimerkkiä ja kannustettava mukaan. Kun liikunta alkaa vähitellen sopia keholle ja mielelle, on aika miettiä mikä olisi juuri se oma tapa liikkua. Ja jottei liian helpoksi menisi, on arki saatava sellaiseen muotoon että säännöllinen liikkuminen olisi ilo, ei riesa.

Valtion budjetti ja valtion talous eivät kuulu osaamisalueisiini. Hallitsen vain henkilökohtaisen talouden, tosin varsin hyvin jos saan kehua. Olen myös hieman pessimisti. En usko, että ilmainen harrastustoiminta yms. lisää liikkumista merkitsevästi. Osalle lapsista ja nuorista tarjonnasta voi löytyä mukava harrastus, mutta Suomessa on myös liian vähän liikkuvia aikuisia. Oleellisempaa olisi selvittää miksi he eivät liiku, ja etsiä keinoja auttaa. Minkä ehdottomasti uskon lähinnä pahentavan asiaa, on heidän muistuttaminen siitä, miten kalliiksi he yhteiskunnalle tulevat.