Hae
Aliisa ihmemaassa

Apua! Lisää opiskelua luvassa?!

Olen parissa edellisessä tekstissäni maininnut ohimennen opintojen jatkamisesta. Samalla olen maininnut saavani tämän viimeisen esseen jälkeen yhden kokonaisuuden valmiiksi. Miksi ihmeessä siis opiskelisin vielä lisää, jos kerran kokonaisuus on tätä kurssia vaille kasassa? Lisäksi olin todennut, että tästä eteenpäin opiskelen korkeintaan huvikseni. Mikään omasta takaa syntynyt kipinä ns. pakolliseen opiskeluun taustalla ei ole, vaan aivan muut tekijät.

En tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Päätöstä tehdessä huokaisen lähinnä tietämättä millä tunteella huokaus on ladattu. Selvitin jonkinaikaa sitten millaisia kokonaisuuksia minun olisi opiskeltava tämän, (toivottavasti) pian valmiin perusopintokokonaisuuden lisäksi jotta voisin tehdä alan töitä ns. virallisesti. Vastaus ei tullut yllätyksenä, mutta en hihkunut riemusta: 35 opintopisteen aineopinnot. No, pidän opiskelusta ja olen tottunut siihen, mutta tuollainen setti! Entä jos sen suorittaminen tuleekin projektiksi?

Työtilanne ratkaisee

Olivat mahdollisuudet töiden saamiseen miten hyvät tahansa, olen varma vasta allekirjoitettuani työsopimuksen. Olen hakenut muutamaa paikkaa, mutta samoja paikkoja hakee todennäköisesti moni muukin. Ei siis ole itsestäänselvää tulla valituksi. Olen kuitenkin määritellyt myös suunnitelma B:n. Koska perusopinnot eivät näytä riittävän toivomaani tavoitteeseen, jatkan aineopintojen suorittamista. Tosin ihan mielelläni teen vuoden aikana myös työkeikkaa jos vain tilaisuuksia tarjoutuu.

Työtilanne siis ratkaisee, jatkuuko opiskelu kokopäiväisenä vai mahdollisuuksien mukaan. Koska Juniori pääsee sosiaalisen elämän pariin, itselleni jää jokunen tunti normaalia enemmän aikaa panostaa opiskeluun. Tällöin pystyisin myös etenemään nopeammin. Jos taas saan töitä, opiskelen samaan tahtiin kuin nytkin: mahdollisuuksien mukaan.

Ei välttämättä huono ratkaisu

Vaikka opiskelua on takana enemmän kuin olin odottanut, ”välivuosi” opintojen kanssa e välttämättä ole huono ratkaisu. Onnistuessani saamaan mainitun kokonaisuuden kasaan lisääntyvät myös mahdollisuuteni työmarkkinoilla, sillä saan siten alallani nk. pätevyyden. Toisaalta voin harjoittaa ammattiani myös muulla tapaa. Kuulostaapa epäilyttävältä.. Mutta kuten totesin, ihan työkokemuksenkin vuoksi tekisin mahdollisuuksien ja tarjonnan mukaan työkeikkaa. Taloudellisesti hyöty ei ole merkittävä, mutta intoa riittää ja tuleepahan vaihtelua arkeen. Lisäksi pääsen käytännön tasolla katsomaan mitä olen oppinut.

Eli vaikka opiskelu alkaa tulla korvista ulos, sekään ei ole mikään huono ratkaisu. Saisin kokonaisuuden kokoon, ehkä menetän hermoni jne., mutta ajattelen opintokokonaisuutta yhdistettynä työkeikkaan eräänlaisena investointina, mikä myöhemmin muuttuu kannattavaksi. Toisaalta olen sattuneesta syystä kokenut opiskelija, eli opiskelutaidot – ja tekniikka ovat melko hyvin hallussa. Luulisin? Tosin englanninkielisen materiaalin kanssa tulee olemaan haasteita. Hyvä asenne..

Kuinka pitkä aika vuosi oikeasti on?

Taas yksi vuosi! Toisaalta, onko kyseessä niin pitkä aika? Jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin jättämällä vähemmälle tietyistä asioista stressaamisen. Kyllä, erittäin monella ikäiselläni ja paljon nuoremmalla on vakituinen työpaikka. Mutta onko se jokin pakollinen standardi? Elämä ja asiat eivät vain aina mene alkuperäisen suunnitelman mukaan. Itse pidän olennaisempana sitä, on ns. järkevää tekemistä. Voisin yhtä hyvin viettää aikaa vain lojuen ja haaveksien. Sen sijaan teen aktiivisesti jotain niin oman, kuin Juniorin tulevaisuuden eteen.

Olen joskus hävennyt tätä ikuista opiskelua, mutta en enää. Suoritettuani maisterin tutkinnon, olen opiskellut pääasiassa työn ohessa ja pakon edestä. Kuten monilla mulla, korona pakotti ottamaan esille työelämässä suunnitelma B:n. Pidemmän päälle vuosi lisää on lyhyt aika, etenkin kun ottaa huomioon vielä yhden opiskelurutistuksen hyödyt. -Toisaalta enhän ole ryhtymässä enää ns. kokopäiväopiskelijaksi. -Ja onko tätä syytä hävetä. Joku muu olisi ehkä luovuttanut jo kuullessaan että opintoja on suoritettava.

Tässä toinen pelastaja..

Tulevat kuukaudet siis näyttävät mitä ensi syksyn ja kevään aikana on luvassa: opiskelenko vähemmän työn ohessa, vai enemmän (lähes) täysipäiväisesti. Kumpikin vaihtoehto on tervetullut. Mieleni tekisi todetta että tämä kokonaisuus on viimeinen pakollinen asia minkä opiskelen. Mutta todennäköisesti en voi mennä puhumaan niiden päättäjien puolesta, jotka suunnittelevat eri ammattien pätevyysvaatimuksia. Siispä niiden mukaan mennään.

Kovasti tsemppiä myös muille aikuisopiskelijoille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *