Nämä asiat joudun huomioimaan lähivuosien aikana

Kun vauvavuoden kuplasta on hiljalleen astuttava ulos, olen joutunut miettimään tulevaa. Tällä hetkellä opiskelu sekä mahdollinen keikkatyö näyttää tulevana syksynä mahdolliselta ja järkevältä ratkaisulta, mutta odottelen vielä muutamia tietoja. Vaikka motivaatio noin suureen opintokokonaisuuteen ei ole aivan huipputasoa, luulen että se on järkevää saada kerralla loppuun. Se kuuluisa kysymys: onko koskaan paras hetki opiskella?

Olen myös joutunut pohtimaan suurempiakin kysymyksiä aina henkilökohtaisesta elämästä työhön, ja tietenkin sitä miten voin mahdollistaa Juniorille mahdollisimman vakaan elämän. -Toki jossain vaiheessa hän saattaa itsekin olla vastuussa omasta elämästään? Asiat joita olen pohtinut, eivät sisällä suunniteltua ajankohtaa. Ne vain ovat asioita jotka tulevat ennen pitkää ajankohtaisiksi.

Isompi asunto

Tämä ei toivottavasti tule ajankohtaiseksi ainakaan lähikuukausina, sillä en todellakaan ole innokas ryhtymään muuttopuuhiin. Mutta totuus on, että Juniori kasvaa ja ehkä jonain päivänä hänkin kaipaa omaa huonetta. Toki minimalistinen puoleni pukkaa kylmää hikeä tajutessaan, että esimerkiksi 3-4 -vuotiaan oma huone tavaroineen on kaikkia minimalismin periaatteita vastaan. Tällä hetkellä lelujen vaihtaminen parin päivän välein on toiminut. Eli Juniorilla on leluja kolmen laatikon verran. Kaksi laatikkoa on piilossa komerossa, ja vaihtelen laatikoita säännöllisesti. Unohtuneet lelut ovat siis hetken aikaa ”uusia”.

Mutta myös vähän uutta..

Jos/kun isompi asunto tulee ajankohtaiseksi, se olisi luonnollisesti vähintään kolmio. Toki valintaan vaikuttaa elämäntilanne, taloudellinen tilanne ja ties mitkä tekijät joita en nyt kykene edes aavistaa. Pidän nykyisestä kodistamme monesta syystä. Se on hyvällä paikalla, mukavan tilava, kivan näköinen ja monella tapaa toimiva. Näistä syistä asunnon vaihtamiseen ei onneksi ole kiirettä. Mutta tarve vaihtaa esimerkiksi 2-3 vuoden kuluttua on hyvä tiedostaa ja hyväksyä.

Paluu pk-seudulle tai muuhun suurempaan kaupunkiin?

Pidän nykyisestä asuinpaikastamme kovasti, ja se on monella tapaa juuri sopiva. Lähes joka paikkaan voi kävellä, asuminen on kohtuullisen hintaista, samoin harrastaminen. Myös peruspalvelut ovat kattavat, ja lähellä asuu tuttuja ihmisiä. Ajatus paluusta esimerkiksi pk-seudulle aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. On asioita joita kaipaan, mutta sitten taas muista asiat joiden takia halusin pois.

Miksi sitten olisi pakko palata? Vastaus on yksinkertainen: työtilanne. Pk-seudulla minulla olisi tosin tuttuja ihmisiä ei mahdottomian matkojen päässä. Myös vapaa-ajalle löytyisi ihmisiä ja aktiviteetteja. Sitten taas mietin, jaksanko sitä hektisyyttä mitä koin. Työpaikkoja puolestaan olisi omalla alallani/aloillani paremmin tarjolla. Miinuksena taas olisi kustannusten kasvaminen. Asuminen ja moni muu asia on selkeästi kalliimpaa.

Onneksi tätäkään asiaa ei tarvitse päättää edes tänä vuonna, mutta jälleen asian myöntäminen on tärkeää, samoin varautuminen. Varmaa kuitenkin on, että ilman työpaikkaa ja selkeää mahdollisuutta asumiseen hyvällä (eli turvallisella) alueella en muuttaisi. Toinen melko ehdoton ”vaatimukseni” olisi, että muutan mieluummin vain sellaisille alueille, joissa olen asunut ennenkin tai vaihtoehtoisesti oleskellut niissä niin, etten joutuisi opettelemaan kaikkea uudelleen.

Haluan myös varmistaa, että muuttaminen tulee aidosti sekä omasta tahdosta ja työtilanteesta, eikä esimerkiksi ajatuksesta että elämä muuttuisi helpommaksi. Haluan siis varmistaa sen, että yritä muutoksilla paeta jotain syvemmällä olevaa asiaa, mikä vaatisi käsittelyä ulkoisen tilanteen muuttamisen sijaan. Muutto on suuri asia, ja tuttuunkin paikaan on totuteltava ja sopeuduttava. Elämä ja arki suuremmassa paikassa on aivan erilaista kuin se leppoisa hiljaiselo, johon olemme Juniorin kanssa tottuneet kuluneen vuoden aikana. Tässä en kuitenkaan olisi vain minä sopeutumassa, vaan myös Juniori.

Riittääkö rohkeus parisuhteeseen?

Edellisessä tekstissäni pohdin tätä asiaa. Asia ei ole aivan yksinkertainen. En ehtinyt muuttua miesvihaajaksi, enkä parisuhde -vastaiseksi. Enemmän kammoan potentiaalisia yllätyksiä. Olen joskus ollut helposti rakastuvaa (tai ihastuvaa) sorttia. Nykyään lämpenen hitaasti. Luulen että tähän aiempien kokemusten ohessa liittyy äitiys ja vastuu lapsesta.

En ole miettinyt määritelmiä ihannekumppanille -tai parisuhteelle. Ottaen huomioon kuluneet kaksi vuotta, lähtisin liikkeelle kai turvallisuudesta ja tasa-arvosta. Näitä seuraa se, miten lapsi otetaan huomioon. En vastusta uusioperheitä, päinvastoin. Jos potentiaalisella kumppanilla on lapsi tai lapsia, lasten iällä ei ole väliä. Itse viihdyn mainiosti kaikenikäisten lasten ja myös teinien kanssa. Kantapään kautta oppineena lähtisin liikkeelle hitaammin. Ja hei, minäkin saatan jonkun muun silmissä olla liian vaikea tapaus jonka ainoa herättämä ajatus on: Ei jatkoon.

Kuten aiemmassa tekstissäni totesin, en ole Tinderissä tai muussakaan treffisivustolla. Itse asiassa en edes tiedä miltä nämä nykyään näyttävät. En laita mitään aikarajaa koska voisi olla aika parisuhteelle, mutta itse en ole valmis aktivoitumaan. Tinder ja muu pysyköön vielä poissa käytöstä. Enkä oikein jaksa uskoa että joku kerta leikkipuistossa tapahtuisi romanttista kohtaamista. -Etenkin siksi, koska yleensä leikkipuistosta on kiirus kotiin syömään ja maidolle. Voi pojat miten romantiikka kukkiikaan!

Suunntelmat työrintamalla?

Odottelen vielä muutaman tahon näkemystä asiasta, mutta tällä hetkellä vielä ensi vuoden saatan pyhittää opinnoille. Ihanteellisin skenaario olisi esimerkiksi osa-aikatyö 2-3 päivänä viikossa. Muina päivinä panostaisin opiskeluun. Olen vain aika skeptinen osa-aikatyön saamisen suhteen. Outoa ehkä, mutta en toivo tätä niinkään palkan, vaan vaihtelun vuoksi.

Eli hieman odottelua vielä, mutta siinä ohessa kirjoitan perusopintojen viimeisen esseen valmiiksi. -Ja toivon että menee vähintäänkin läpi sillä motivaatio ja luovuus eivät ole loistaneet läsnäolollaan. Jos tämä viimeinen kurssi menee nappiin, yritän varmaankin jo kesällä aloittaa aineopinnot jotta tulevalle vuodelle olisi edes yksi kurssi vähemmän. Mikä loma? Olen joskus kuullut sellaisesta.

Mikäli päädyn tekemään aineopintoja, niiden jälkeen potentiaalisia aloja työrintamalla olisi kaksi, tai oikeastaan useampi sillä näillä aloilla on taas erilaisia vaihtoehtoja työpaikkojen suhteen. Ns. vakituista työpaikkaa en edes uskalla miettiä, mutta jos töitä saada edes vuodeksi kerrallaan, sekin riittäisi. Vuoden kuluttua työt tosiaan saattavat määritellä myös sen, missä asuinpaikka tulee olemaan. Eli aivan tyhjän päällä asiat eivät ole, mutta tätä ärsyttävää vastausten odottelua on siedettävä vielä tovi. -Ja ilmaisesti tulen olemaan työssä käyvänäkin ikuinen opiskelija.

Mutta eiköhän tämä tästä vielä selkeydy. Onneksi voin vielä nauttia ajasta jona muutto ja Tinder eivät ole ajankohtaisia. Molemmat näistä nimittäin saattaisivat merkitä vaatevaraston inventaariota.