Turhautuneesta mini-pianistista puolitavoitteelliseksi harrastajaksi

Taitoluisteluakin pitkäaikaisempi harrastukseni on pianonsoitto. Olen soittanut lapsesta asti. Välillä harjoittelussa on ollut pidempiäkin taukoja, mutta muutaman kuluneen vuoden aikana olen soittanut lähes päivittäin. Käytössäni on kerrostaloystävällinen digitaalipiano, mihin voi tarvittaessa liittää myös kuulokkeet. Tuntumalta soitin muistuttaa paljon akustista pianoa, vaikka eroa jonkin verran onkin. Millaista tämä soittoharrastus oikeastaan on?

Turhautunut mini-pianisti

Aloitin muistaakseni noin seitsemänvuotiaana kansalaisopiston pianotunneilla. Tätä ennen olin seurannut isosiskon pianonsoittoa ja yritin itse soittaa mallin mukaan. Kun pääsin kansalaisopiston pianotunneille, olin innoissani. Viimein saisin soittaa yhtä hienoja kappaleita ja oppisin soittamaan molemmilla käsillä! Kun sain eteeni ensimmäisen soittokirjan, Thompsonin Pienet sormet soittamaan, rymähdin haaveistani alas. Kappaleet olivat kyllä molemmille käsille, mutta melkein yhdessäkään ei soitettu molemmilla käsillä yhtä aikaa.

Opettajamme vaihtui, ja opettaja tuli pitämään soittotuntia kotiimme. Pidin tästä opettajasta, lisäksi hän tarjosi todella mukavia kappaleita. Opin pian soittamaan ns. kahden käden kappaleita. Aivan parasta oli saada soittaa tunnettuja kappaleita. Ehdottomat suosikkini olivat Beethovenin Für Elise sekä Griegin Aamutunnelma. Myös Händelin Fantasia D-mollissa kuuluu edelleen suosikkeihini. Ja se ihana klisee: Ballade Pour Adeline.

Minulla oli piirre, mikä oli se vahvuus että suuri ongelma: tarkka sävelkorva. Olin pienestä pitäen kyennyt soittamaan tuttuja melodioita korvakuulolta. Valitettavasti tämä ei vahvistanut nuotinlukutaitoa. Opettaja näytti kappaleen, ja toistin sen. Osasin nuotit, mutta niiden lukeminen oli hidasta. Vasta 18-vuotiaana aloitettuani viulunsoiton nuotinlukutaito kehittyi merkittävästi. Viulunsoitossa pakollinen taito, sillä edes visuaalisesta muistista soittaessa ei ole apua koska sormien sijaintia ei näe samaan tapaan kuin pianon koskettimilla.

Tavoitteellista harjoittelua

Yläasteiässä kävi se perinteinen: laiskistuin. Tavallaan olisin halunnut soittaa, mutta itsekseni. En oikein osaa sanoa miksi näin kävi. Opettajassa vika ei ollut, vaan todennäköisesti minussa. Minulla ei ollut motivaatiota sitoutua harjoitteluun, joten lopetin. Toki muuten jatkoin soittamista. Innostuin tavoitteellisesta soittamisesta uudelleen lukioiässä ja musiikista ylipäänsä.

Aloin taas harjoitella pianonsoittoa, mutta tuolloin viulu oli etusijalla. Ja kyllä, minä tosiaan aloitin viulunsoiton vasta aikuisena. Viulunsoitto paransi nuotinlukutaitoa ja sävelkorvaa entisestään. Pianonsoitto alkoi taas innostaa, ja aloin löytää kappaleita joita halusin oppia. Tuolloin erityisesti barokkimusiikki nousi suosikikseni. Löysin harjoiteltavia kappaleita lähinnä kirjaston nuotteja selaamalla. Youtube ei tuolloin ollut käytössä.

Lukion jälkeen palasin kansalaisopiston pianotunneille. Opettajaksi sattui sopivasti tutkintonsa Venäjällä/Neuvostoliitossa saanut opettaja, joka ei jättänyt rimaa liian alas. Pidin tästä. Koin, että hän uskoo oppimiseeni. Toki joskus turhauduin hieman, kun puhtaan soiton (harvinaista minulta) päätteeksi sain moitteita vääränlaisesta tulkinnasta. Tämän muista ikuisesti: ”Sinä ET voi soittaa Mozartin kappaletta samalla tavalla kuin soittaisit Beethovenin musiikkia!” Ilmeisesti käytin pikkuisen liikaa voimaa Mozartin C-duuri -sonaatiin, jota olisi pitänyt soittaa soittorasiamaisen heleästi.

Oma tyyli

Klassinen musiikki toimii soittamiselle pohjana vähän samaan tapaan kuin klassinen baletti eri tanssilajeille. Tosin tämä vertaus saattoi mennä päin sitä itseään, minä kun en ole pahemmin tanssiin perehtynyt. Mutta soittaessa klassinen musiikki paransi soittotekniikkaa ja antoi ideoita erilaisille sävelkuvioille, joita olen saattanut hyödyntää kevyessä musiikissa. Ts. olen tehnyt erilaisia sovituksia jotka tosin muuttuvan jokaisella soittokerralla.

Soittotyylini on hempeä ja klassiseen taittuva. Tosin olisiki hauska oppia esimerkiksi jazzia, rokkia tai vaikkapa bluesia, mutta toistaiseksi olen jumissa hempeydessä. Olen tehnyt omia versioita muun kevyen musiikin lisäksi hengellisestä musiikista, mitä olen saattanut hyödyntää seurakunnan toiminnassa. Tämä versio ihanan nostalgisesta piirretystä syntyi muuten vain.

Klassinen musiikki silti mukana

Olisi mukava saada nauhoitettua joskus klassisen musiikin kappaleita, mutta kaikessa perfektionistuudessani en meinaa saada mielestäni kelvollista soittoa ulos. Sen kerran kun onnistun, Juniori ”laulaa” taustalla. No, ehkä joskus vielä onnistuu. Klassinen musiikki on kuitenkin pysynyt mukana, ja minulla on jatkuvasti jokin kappale työn alla. En yritä jatkuvasti päästä eteenpäin, vaan pitää taitoa yllä, ehkä kehittyä hieman mutta ennen pitkää tutkin kappaleita.

Ideoiden saaminen soittokappaleisiin on ajoittain hankalaa, mutta Youtuben tarjonta auttaa jonkin verran. Edelleen harrastan kirjastossa nuottivihkojen lukemista ja valitsen kappaleita sen mukaan mikä miellyttää. Joskus kieltämättä olisi hyvä ottaa vastaan jonkun muun valitsemia nuotteja, sillä minulla on taipumus pitää kategoria samana: loogisia sävelkuvioita, selkeä tahti ja melodia jne. -Ja samainen henkilö juuri kirjoitti haluavansa oppia soittamaan jazzia tai bluesia.. Mikä meni pieleen?

Jos joskus mahdollisuus tulee, olisi mukava ja hyödyllistäkin ottaa soittotunteja. Ehkä.. riippuu mahdollisuuden ilmevyydestä ja uskalluksesta. Ja tähän loppuun kysymys: kiinnostaisiko teitä lukijoita satunnaiset ohjetekstit pianonsoiton alkeista? Tässä olisi itsellenikin hyvä haaste, nimittäin kirjoittaa selkeää ohjeistusta. Ohjeistuksen saatan hallita, mutta selkeydestä en vielä tiedä..