Kun yh-äiti hekottaa Juoppuhullun tarinoille..

Aikaa lukemiselle ei ole samaan tapaan kuin ennen. Mutta kiitos äänikirjojen, aikaa erilaisille tarinoille on löytynyt mukavasti. Pisin lukuhetki on illalla ennen nukkumaanmenoa, yleensä samalla kun Juniori saa iltamaitonsa. Aamuisin tulee myös luettua pieni hetki ennen kuin Juniori herää. Äänikirjat ovat kovassa käytössä taas lenkkeillessä ja ruuanlaiton aikana. Rankka talvi ja opiskelu ovat motivoineet keventämään luettujen ja kuunneltujen kirjojen sisältöä.

Olen saanut huumorista mukavasti vastapainoa kaikelle vähemmän hauskalle ja mieltä painavalle. Valitettavasti myös huumorintajuni laatu on paljastunut. Pidän ns. älykkäästä huumorista, mutta usein myös ”härskimpi” huumori iskee. Kuten tavallista, olen löydöissäni aina vähintään 10-20 vuotta jäljessä. Huumori -kategorian kirjallisuudesta päiviäni ovat keventäneet kolme kirjailijaa teoksineen: Miika Nousinainen kirjoillaan Pintaremonttia sekä Maaninkavaara, Eve Hietamies Pasasen perheen tarinoilla sekä Juha Vuorinen Juoppuhullun tarinoilla. Jälkimmäistä analysoin mielelläni enemmän.

Mikä näissä naurattaa?

Juha Berg on hahmo, joka tosielämässä saisi oloni epämukavaksi. Hän on törkeä, härski, vannoo ettei hänelle v***uilla, mutta samalla hän on vilpitön ja omalla tavallaan rakastava. ”Vähän” hunningolla vain. No, ei sittenkään ihan vähän. Vaikka Bergin käytös on luokkaa mikä pitäisi kirota alimpaan infernoon, jotenkin hän onnistuu ajoittamaan toimintansa niin, että hän enemmän tai vähemmän vahingossa pelastaa tilanteen.

Olen nauranut näiden kirjojen onnistuneelle tilannekomiikalle, ja toisaalta sanavalinnoille. Ehkä kaikkein eniten olen nauranut kirjan Raskausarpia tilanteelle, jossa Berg epähuomiossa painaa silitysraudan poskeaan vasten luultuaan tarttuvansa puhelimeen. Ensiapuna Berg laittoi kuulemiensa ohjeiden mukaan rasvaa syntyneeseen palovammaan. Epähuomiossa hän otti tulevan lapsensa äidin laukusta itseruskettavan voiteen.

Tämä kohtaus nauratti sopivasti vaunulenkillä niin, että mietin joudunko juoksemaan julkiselta paikalta johonkin yksinäiselle kujalle nauramaan nauruni loppuun. Mikäli olen asuinpaikallani saanut ns. kylähullun maineen, sille todellakin on syynsä. Tämä osa on nyt luettavana..

Kasvutarina

Vaikka Berg on fiktiivinen hahmo, hän sai ihailuni. Äijän tarina alkoi pohjalta, mutta ajan kanssa hän ei ainoastaan oppinut rakastamaan ja huolehtimaan, vaan hän myös uskalsi kohdata omat demoninsa. Sarjan viimeinen osa oli synkempi, mutta siinä korostui loistavasti se, mitä alkoholiongelman myöntäminen vaati, ja miten pohjalla oli käytävä. Berg joutui myös katsoaan itseään peiliin monesti sekä ottamaan itse vastuu omasta toiminnastaan.

Vaikka Berg käytännössä katsoen petti tulevan lapsensa äitiä lomalla, tapaus ja toiminta kävivät miehen omantunnon päälle. Tämä oli äärimmäisen uutta miehelle, jolla aivojen ja sukukalleuksien paikka vaihteli tilanteen ja tarjonnan mukaan. Luulen että osaksi tämä sarja on uponnut minuun siksikin, koska kokemus alkoholistin läheisenä on edelleen eräänlaisena käsittelyn kohteena. Nämä tarinat ovat syystä tai toisesta perspektiivillään keventäneet koettuja asioita.

Voiko tuon enempää olla ihminen?

Mikä on myös tehnyt näistä tarinoista hauskoja, on niiden inhimillisyys. Joskus eritehuumori on ylittänyt sietokykyni, mutta välillä olen melkein nolostunut jutuille joille nauran. Ehkä niistä tekee hauskoja se, miten tarinan hahmot itse kommentoivat tapahtumia. Toisaalta eritehuumorista on pakko todeta jotain: kirjassa mainitaan se, mitä amerikkalaisissa elokuvissa ei ole olemassakaan. Kukin voi itse päätellä mitä tällä tarkoitan.

Kaikessa fiktiivisyydessään hahmot tuntuvat ihmisiltä. Kukaan heistä ei ole täydellinen, vaan mokaa joskus. -Joskus myös pahasti. Toisaalta jokaiselle on annettu mahdollisuus tehdä hyviä ja oikeita tekoja, jos ei yleisen kategorian tasolla niin omalla tavallaan.

Yhteenvetona suosittelen näitä ehkä jo unohdettuja kirjoja jokaiselle, jonka sietokyky tähän huumoriin riittää, ja tietenkin joihin tällainen huumori uppoaa. Ja äänikirjojen hyödyntäjille pieni arvio: lukija osaa hommansa! Ja Vuoriselle kiitos näistä kirjoista jotka ”vähän” viiveellä olen löytänyt. Enkä itsekään tiedä miksi aivoni tulkitsevat nämä tekstit vaikutukseltaan terapeuttisiksi. Äänikirjoja kuunnellessä lienee tosin parempi kävellä alueilla, joissa ihmisiä on vähemmän liikkeellä.