Neuvolapsykologista on ollut suuri apu

Juniori täyttää pian vuoden. Kulunut vuosi on ollut sekä äärimmäisen antoisa, täynnä rakkautta mutta myös raskas. Vaikka kirjoitan avoimesti yh-statuksesta, en mielelläni käytä sitä korttina jolla saada selityksiä tai etuoikeuksia sympatiasta puhumattakaan. Jälkimmäistä en koe ansainneeni. Totuin itsekseen olemiseen raskausaikana, ja sitten Juniorin synnyttyä. Minulla on hyvä tukiverkko, eli aivan yksin en ole joutunut olemaan.

Olen kuitenkin ennaltaehkäisevästi hakenut keskusteluapua, sillä tunnen nk. kipupisteeni ja haluan hahmottaa niiden mahdollisesti aiheuttamat ongelmat ennen kuin ongelmia ilmenee. Tässä neuvolapsykologista on ollut suuri apu.

Itsekseen erityisesti huono omatunto nostaa päätään

Kun jo raskauden aikana on yksin, selvittää asiat itse ja sama jatkuu lapsen synnyttyä, ei oikein osaa ajatella esimerkiksi ”voi miten rankkaa on tehdä tämä kaikki yksin”. Joskus mietin, että suurempi haastei taitaisi olla jakaa vauva-arki toisen ihmisen kanssa, sillä olen tottunut tekemään itse kaiken. Kun tiettyjä asioita ei ole, niitä ei osaa edes kaivata. Ja mitä olen ymmärtänyt, myös kahden vanhemman talouksissa lapsen hoitaminen ja arjen organisointi voi olla lähes 100%:sesti toisen vanhemman vastuulla. -Vaikka molemmat olisivat työelämässä.

Yksinolo itsessään ei ole raskasta, mutta se aiheuttaa tietynlaisia haasteita. Kun ulkoista ”reflektointia” on vähäisesti, alan herkästi arvioida toimintaani. Toki kyky itsekritiikkiin on hyväkin piirre, mutta äitiydelle on vaikea asettaa toimivia arvointikriteereitä. Neuvolapsykologin kanssa keskustellessa olen esimerkiksi havahtunut siihen, että tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi on riittävän hyvä ”mittari”, joskaan ei luotettava. Lapsi voi myös olla tyytymätön vaikka mitä tekisi oikein.

Olen päässyt keskustelemaan ja purkamaan tuntojani myös muista tapahtumista jotka ovat stressaanneet ja aiheuttaneet mm. huonoa omaatuntoa. Luulen että erityisesti mahdollisuus keskustella ammatti-ihmisen kanssa juuri näistä asioista on ollut tärkeä, voimavaroja kasvattava hetki. Toisaalta neuvolapsykologi on kannustanut minua panostamaan myös omaan elämääni erityisesti jos mahdollisuuksia tarjotaan. Tästä syystä olen voinut ilman syyllisyyttä käydä kerran pari viikossa jäällä tuulettumassa. -Kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.

Juniorin hyvinvoinnista kertovien asioiden huomaaminen

Tämä on ollut todella tärkeää. Juniori on ollut keskustelutuokioissa mukana. Aluksi paikka jännitti, ja ainoa sopiva paikka oli äidin sylissä ja suoraan sanottuna tissi suussa. Vähitellen leikkimatto ja lelut alkoivat kiinnostaa. Neuvolapsykologin kommentit Juniorista ovat olleet todella voimaannuttavia. Hän on havainnut miten Juniori selkeästi haluaa ottaa äitiin kontaktia, luottaa äitiin ja saa turvaa, mutta samalla on innokas tutkija ja kova juttelemaan. Yhteenvetona olen saanut kuulla että tästä päätellen hyvinhän meillä menee vaikka kaksin olemme.

Jos minulta kysytään, en usko että lapsella olisi yhden vanhemman taloudessa huonommat olosuhteet verrattuna kahden vanhemman talouteen. Vaikka ajattelen näin, ja olisin valmis puolustamaan jokaista itseään epäilevää yksinhuoltajaa, minuunkin pohdinnat toisen vanhemman läsnäolon päivittäisestä puuttumisesta kolahtavat. Ristiriittaista mutta totta. Tästä syystä jokainen kommentti liittyen siihen miten hyvin Juniori voi, on kasvanut ja kehittynyt huolimatta siitä että olemma kaksin on tärkeä.

Tulevan pohtiminen

Olen neuvolapsykologin kanssa käynyt läpi myös kuluvaa paria vuotta, draamatäytteisiä parisuhteitani sekä niiden vaikutusta jatkoon. Olen avoimesti pohtinut jännittäväni tutustumista uusiin ihmisiin, vaikka ehkä joskus haluaisinkin. ”Joskus” -sanalla tarkoitan sekä tulevaa että ajatuksen käymistä mielessä satunnaisesti. Pidemmän päälle kyse on ollut rohkeudesta elää. Vauvavuoden aikana olen halunnut tehdä asiat huolella ja omistautua ensisijaisesti äitiydelle. Niin olenkin tehnyt. Mutta liikunta ja opiskelu ovat tuoneet vastapainoa ja pitäneet ajatukset kirkkaina. -Tai no.. riippuu kehen ja mihin vertaa..

Vaikka minulla on läpi elämäni ollut aina yksi tai kaksi mielenkiinnon kohdetta johon panostan täysillä, edes raskausaikana en pelännyt ns. oman itsen menettämistä lapsen myötä. Toki tiedostin että ns. omia juttuja ei tehdä yhtä vapaasti kuin ennen, mutta uskoin jo ennen Juniorin syntymää monen asian olevan vain järjestelykysymyksiä joista omalla joustavuudella selviää. Näin kävi. Mikä taas jäi vähemmälle, oli esimerkiksi sosiaalinen elämä ja siihen liittyvä hauskanpito. Jälkimmäiseen eivät liity alkoholi ja illanvietot, vaan esimerkiksi kavereiden kanssa oleskelu ja yhteinen tekeminen.

Olen äärimmäisen kiitollinen asuinpaikkani terveydenhuollolle tästä palvelusta. Nyt käynnit ovat tauolla, mutta ihana tietää että voin ottaa milloin vain yhteyttä. Siitäkin olen iloinen, koska olen päässyt keskustelemaan ennen kuin tilanne olisi mennyt vaikeaksi. Tämä on juuri se oikein tapa puuttua vaikeuksiin: ennaltaehkäiseminen.