Olen joutunut häpeämään koulutustani

Päivitin pitkästä aikaa CV:täni. Koulutusten ja lisäkoulutusten listassa on jonkin verran sisältöä. Ennen lukioikää haaveilin siitä, että olisin joskus korkeasti koulutettu. Mitään tarkkaa toiveammattia ei ollut. Minua kiinnostivat lukeminen, kirjoittaminen ja uuden oppiminen. -Eli suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Tosin esimerkiksi kiinnostus kauhuelokuviin lopahti parikymppisenä.

En tee opintoja täysin huvin vuoksi, vaan lisätäkseni mahdollisuuksiani työllistyä muutenkin kuin keikkatyöläiseksi. En ole koskaan osannut kehua koulutuksellani. Jossain vaiheessa tuli aika, kun silloinen ja tuleva sosiaalinen ympäristöni (läheisiä lukuunottamatta) saivat minut häpeämään korkeaa koulutusta. Minulla on siis sekä amk-tutkinto että maisterin tutkinto. Tämän lisäksi olen yrittänyt hankkia työelämässä tukevaa lisäkoulutusta.

”Mikä järki tuosta opiskelussa on?”

Tässä päästään merkittävään näkemyseroon. Miksi ihmiset tekevät sitä mitä tekevät? Kun kyse on työstä, itse kuulun heihin jotka tekevät asian itsensä vuoksi, ei rikastuakseen. Toki kohtuullinen toimeentulo on tärkeää, mutta rikastuminen ei erityisemmin kiinnosta. Riippuen pakollisten menojen suuruudesta, uskon edelleen että ihminen voi järkevällä rahankäytöllä vaikuttaa elintasoonsa paljon enemmän kuin suurilla tuloilla.

Järki on avainsana. Vaikka en ole suoraan hyötynyt työelämässä esimerkiksi terveydenhuoltoalan tutkinnosta, potilastyö opetti ihmisten kohtaamista. Tästä taidosta hyödyin jatkossa seurakunnan tehtävissä sekä muissa töissä mitä olen tehnyt. Lukuunottamatta kesää puistotyöntekijänä rikkaruohoja kitkien olen aina tehnyt työtä ihmisten parissa. Olen hyötynyt molemmista tutkinnoista siinäkin mielessä, että molemmat ovat antaneet tärkeää perustietoa monista asioista.

Uusien asioiden omaksuminen ja perehtyminen uuteen tietoon on harvoin turhaa. Uuden tiedon tai taidon omaksuminen tuo uutta perspektiiviä aiempaan osaamiseen, ja ennen kaikkea ajatteluun. Monella ihmisellä on taipumus itse rajata osaamisensa, mikä alkaa valitettavasti jo peruskoulussa. Tyypillinen esimerkki ovat käsitteet ”matikkapää” ja ”kielipää”. Toki toisen sisältöä voi yksilökohtaisesti olla helpompi omaksua, ja joskus kyse on yksinkertaisesti motivaatiosta.

Itse näen monipuolisen osaamisen ja tietotason selviytymiskeinona jo ihan tavallisessa arjessa. Mitä laajemmin aikuisella ihmisellä on perustietoa, sitä helpompi hänen on ymmärtä mitä hänen ympärillään tapahtuu, ja on ehkä tapahtumassa. Hyvä esimerkki tästä on historia, mitä inhosin lapsena hahmotusvaikeuksien vuoksi. Vasta aikuisena innostuttuani kirkkohistoriasta ja sitä kautta Suomen historiasta, aloin ymmärtää miten historia voi kertoa tulevasta.

Erityisesti ihmettelen humanististen tieteiden arvostuksen laskua. Kyllä, voi olla ettei niillä ”tehdä rahaa” samaan tapaan kuin esimerkiksi kauppatieteillä, tekniikalla ja muulla vastaavalla. Moni humanistisen tieteen aloista käy dialogia ihmisten ja ympäristön kanssa, ja ennen kaikkea antaa pohjan juuri niille tieteille ja osa-alueille, joilla rahaa tehdään. Tästä syystä toivon hartaasti, että myöskään toisen asteen yleissivistävistä oppiaineista karsittaisi.

”Eihän ne tee kunnon töitä”

Miten usein olen kuullutkaan kuinka en tee oikeaa työtä, vaan istun nenä kiinni kirjassa ja kirjoitan välillä. Olisipa se niin helppoa! Erityisesti gradua tehdessäni olisin erittäin mielelläni tehnyt jotain helppoa ja konkreettista. Mutta arvatkaapa vain, miten helposti pääsee esimerkiksi siivoojaksi kun CV:ssä lukee amk-tutkinnon lisäksi teologian kandidaatti? Todennäköisesti rekrytoija yrittää pidetällä naurua nähdessään jo hakemuksesta miten kädetön haahuilija on kyseessä.

Ylipäänsä ihmettelen pakonomaista töiden kategoriointia ”kunnon töihin” ja siihen muuhun mille ei keksitä edes nimeä. Hölynpöly, diibadaaba, pilipali -homma, haahuilu? En minäkään kannata opinahjossa asumista vuodesta toiseen ilman minkäänlaista edistymistä. Toisaalta sellainen alkaa olla todella vaikeaa, sillä oppilaitoksissa osataan kyllä hiostaa jos edistystä opinnoissa ei tapahdu.

Arvostan töitä ja työntekijöitä, joita ammattikouluista valmistuu. He ovat tärkeitä ja tekevät tärkeää työtä, kukin omalla alallaan. Mutta toisin samalla, että myös akateemisen taustan omaavat ihmiset saisivat edes hitusen arvostusta. On todella surullista miten osa ei ”ylikoulutettuina” saa töitä. On totta että koulutuksen aikana osa joutuu jäämään pois työelämästä. Mutta syy on hieman eri luokkaa kuin esimerkiksi ideologinen työttömyys ajankäytöstä puhumattakaan. Pahoittelen jos jyrkkä mielipiteeni loukkasi.

”Kyllä ne koulutetut vaan tienaa”

Tässä ajatuksessa on useampikin virhe. Toki on korkean koulutuksen vaativia aloja, joissa tulot ovat suuret. Mikäli raha on ensisijainen kiinnostuksen kohde, tänä päivänä on lukuisia ammatteja, joissa lyhyellä koulutuksella voi ansaita paljon. Itse asiassa jopa enemmän kuin aloilla, joihin vaaditaan korkeaa koulutusta. Eri asia on, miksi ihminen työtään tekee. Itse kuulun heihin, jotka tekevät työtä itse työn vuoksi. Riittää että palkalla tulee toimeen.

Toinen tasoittava tekijä on opiskeluun vaadittava aika. Ammatillisesta opetuksesta saadun tutkinnon suoritusaika on 2-3 vuotta riippuen taustakoulutuksesta. Ammattikorkeakoulun tutkinnon saaminen vie suunnilleen 3,5-4,5 vuotta alasta riippuen. Mikäli tähdätään ylempään korkeakoulututkoon, suoritusaika on 5-7 vuotta, jälleen alasta riippuen. Molempien pohjana tulee olla tutkinto toisen asteen koulutuksesta.

Jokainen vähänkin laskutaitoinen voi tästä huomata, että korkeasti koulutettu henkilö pääsee työelämään selkeästi myöhemmin. ”Tienaaminen” alkaa suunnilleen 25 ikävuoden jälkeen, kun taas toisen asteen koulutuksesta suoraan työelämään siirtynyt on ehtinyt tienaamaan n. 19-vuotiaasta asti. Lisäksi on hyvä muistaa työn sisältö ja vaativuus. Mikäli työhön liittyy johtamista ja vastuuta, korkean palkan hintana voivat olla lukuisat työtunnit sekä töiden seuraaminen työajan ulkopuolelle. -Jos työaikaa voi määritellä.

Tällä tekstillä en pyri vastakkainasetteluun. Lähinnä toivon ihmisten oppivan keskinäistä kunnioitusta toisiaan kohtaan. En myöskään kiellä sitä, etteikö akateemisessa porukassa ilmenisi myös ylimielistä käytöstä. Sitä ilmenee kaikkialla ihmisistä ja taustasta riippumatta. Mutta koska tavoitteena olisi ilmeisesti lisätä korkeasti koulutettujen määrää Suomessa, itse ainakin arvostaisin sitä etten joutuisi häpeämään koulutustani. Jokaisen osaaminen on tavalla tai toisella tärkeää, kunhan sitä pääsee hyödyntämään oikeassa paikassa.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?