Hae
Aliisa ihmemaassa

Työt joihin en osaa itseäni kuvitella

Ilmoittautuminen keikkatöihin on tehty! Kieltämättä tämä tuntuu sopivalta aloitukselta ja pehmeältä laskulta niihin paljon puhuttuihin ruuhkavuosiin. Keikkatyö on siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että voin ohessa yrittää tehdä opintoja. Kuviot sillä saralla selvisivät ainakin toistaiseksi, mutta lisää aiheesta omassa tekstissään. Työt joihn ilmoittauduin, ovat entuudestaan tuttuja. Mutta koska olen ollut äitiysvapaalla yli vuoden, totutteluakin varmasti vaaditaan.

Taloudellisesti keikkatyöt eivät välttämättä tule olemaan ”kannattava” ratkaisu. Saatan jäädä hieman enemmän voitolle kuin pelkkien tukien varassa eläen. Mieluummin kuitenkin ansaitsen samaisen summan tekemällä työtä. Sen verran olen iän, kokemuksen ja opiskelun myötä muuttunut nirsoksi, että on töitä joita en mielelläni tekisi. -Ellei oikeasti ole pakko. Heti alkuun muistuttaisin etten kritisoi tai paheksu näiden töiden tekijöitä. Ne vain ovat sellaisia mihin en aivan hymyssä suin menisi.

Puhelinmyyjä

Rehellisyyden nimissä ihailen heitä, jotka tuota työtä jaksavat. Itse olen sen verran introvertti, että en osaisi lähestyä ihmisiä niin luontevasti ainakaan silloin, kun heidät pitäisi saada kiinnostumaan myymästäni tuotteesta. Lisäksi puhun mieluiten maltilliseen tahtiin, enkä varmaan ikinä oppisi puhelinmyyjien vikkelää artikulaatiota. Todennäköisesti minulta menisivät sanat sekaisin ja lopputulos olisi nolo.

Toisaalta en myöskään osaa kuvitella, että pystyisin pitämään pokkani tilanteessa kuin tilanteessa. Jos itse olen valmiiksi äärimmäisen huonolla tuulella ja minun pitäisi saada myytyä tuote toiselle vähintään yhtä huonotuuliselle henkilölle, miten ihmeessä saan sanottua repliikkini loppuun ilman että parahdan: Joo, minuakin pännii yhtä paljon kuin sinua!

Lehdenjakaja

Jälleen työnkuva mitä ihailen, mutta minusta ei siihen olisi. Vasta-aheita on paljon. Ensinnäkin en vain pysty psyykkaaman itseäni ajatukseen ”säällä kuin säällä”. Tai se vähintään yhtä ärsyttävä: ”Se on varustekysymys!”. Tämän mukavuuskysymyksen ylittäminen on ensimmäinen asia miksi kunnioitan tämän työn tekijöitä todella paljon. Tosin etuna lienee mukava määrä hyötyliikuntaa.

Ongelmana olisi myös epävarmuus nopeudestani. Siivojan tehtävissä lienee sama ongelma. Kun työ on näin konkreettista, uppoudun siihen mutta kääntöpuolena on verkkainen tahti. Lehdenjakana varmasti pysähtyisin talon rappuun katsomaan asukkaiden sukunimiä ja pohtimaan niiden syntyperää sekä yhteyksiä toisiin, ehkä tuttuihin henkilöihin. Ja tässäpä sitten vierähtäisi mukavasti aikaa.

Sihteeri

Kyllä tämänkin työn oppisi, mutta itse näen sihteerin työt äärimmäisen haasteellisiksi. Lisäksi epäonnistumisen pelko on suuri. Hallitsen kyllä jossain määrin taulukkolaskenta- ja tekstinkäsittelyohjelmien käytön, mutta jos joudun tuottamaan moitteetonta jälkeä etenkin ensin mainitun kanssa? Olen töissäni saanut käyttää molempia, mutta kaikkeen tilastomatematiikkaan liittyvästä muuten kuin harjoittelumielessä olen saanut pysyä erossa.

Lisäksi minun tulisi tuntea työmaani täydellisesti ja pysyä perillä mahdollisista muutoksista. Unohtaisin säännöllisesti henkilöiden nimiä, tai vähintään kasvot. Nim. Jossain määrin kasvosokea ellei kyse ole todella usein tavattavista henkilöistä. Yhteenveto: työ mikä tuntuu todella vaikealta. Ainoat vahvuuteni lienevät pedanttisuus sekä tarve pitää tavarat järjestyksessä.

Onlyfans

Tähän hommaan liittyvät äärimmäisen matala motivaatio liittyy enemmän omaan arvomaailmaan. Kyse ei ole siitä, että pitäisin toimintaa paheellisena tai häpeällisenä. Jos joku tuolla haluaa ansaita rahaa ja se onnistuu, se olkoon hänen oma asiansa. -Ja verottajan, mikä ilmeisesti onkin vähän monimutkaisempi asia. Siinä määrin heikot taitoni liittyvät asiaan, että poseeraustaitoni ovat luokkaa ”onko tämä sketsi?”. Ja ulkonäkö.. jaa-a, fiksaatioiden kirjo on laaja. Jos minä olen kohteena, luulen että kyseessä on mikroskooppisen pieni vähemmistö.

Kyse on periaatteesta. Minun juttuni ei ole ansaita rahaa omalla keholla, siis edes kuvilla siitä. Ymmärrän että osa innostuu tuosta hommasta, sillä pidemmän päälle kuulostaa helpolta rahalta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että helppoa rahaa ei ole olemassakaan. Kaikella on kääntöpuolensa. Se kääntöpuoli sisältöineen on hinta, mitä en ole valmis maksamaan helposta rahasta. Mieluummin vaikka sitten opettelen hampaat irvessä olemaan riittävän hyvä aiemmin mainituissa ammateissa.

Ideologisesti työtön

Ja se viimeinen mille näytän punaista valoa. Ymmärrän työkyvyttömyyden, vaikeudet saada töitä ja muun vastaavan, mutta en tätä. Itse alan jopa näin kotiäitinä hieman turhautua, vaikka tämä ihanaa aikaa onkin. Toisaalta asiat ovat edes osittain menneet kuten arvelinkin: Vauvakuplan ajan ei ole mikään kiire, mutta lapsen kasvaessa sekä äiti että lapsi taitavat alkaa kaivata vaihtelua.

Ajattelen, että tuet kuuluvat heille jotka yrittämisestä huolimatta ovat juuri sillä hetkellä työttömiä, heille jotka opiskelevat saadakseen töitä sekä heille joilla taustalla on työkyvyttömyys. -Niin, tai minunlaisilleni joiden lapsi odottaaa päivähoitopaikkaa. Kieltämättä Juniori tuntuu vielä kovin pieneltä päiväkotiin, mutta moni lapsi on olosuhteiden pakosta aloittanut päiväkodin pari kuukautta nuorempana, ja syksyllä ikää on jo enemmän.

Ehkä joku paheksuu ratkaisuani, eli opiskelu ja keikkatyö. Itse näen tämän hyvänä kompromissina. Taloudellisesti tuskin jään paljoakaan voitolle verrattuna tuilla elämiseen, mutta olenpahan ansainnut edes osan rahoista työtä tekemällä. Voi olla että vuodenvaihteen jälkeen pääsen johonkn pitkäaikaisempaan työhön, se selviää yrittämällä.Tämä ei tee minusta parempaa ihmistä. Satuin vain olemaan ennen muinoin niin pitkään tekemättä mitään, että en halua palata siihen elämäntyyliin enää.

Ajatuksia..

Tällä tekstillä en pyrkinyt antamaan itsestäni nirsoa kuvaa työmarkkinoilla. Tosin kaksi viimeistä vaihtoehtoa varmaan tekivät asian selväksi. Jos taloudellinen tilanne vaatisi, olisin valmis työhön kuin työhön. -Paitsi Onlyfansiin ja ideologiseen työttömyyteen. Olen tietoinen siitä, että loppumaton opiskeluni voi herättää paheksuntaa. Mutta aina työmarkkinoilla ei ole hyvä tuuri, ja joskus koulutusta vain joutuu täydentämään.

Huvittavaa sinänsä. Omalla kohdallani taustalla ei ole nirsous, vaan se etten usko oppivani työtehtäviä riittävän nopeasti. Jos toimisin lehdenjakana, päivän lehti kyllä ilmestyisi ja varmistaisinpa vielä että lehti on siististi taiteltu. Puhelinmyyjänä alkaisin keskustella maailman poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä pohtia sen vaikutuksia myytävän tuotteen laatuun ja sisältöön.

Millaiseen työhön sinun on vaikea kuvitella itsesi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *