Hae
Aliisa ihmemaassa

Miksi alkoholistin puoliso ei vain lähde?

Ennen omakohtaista kokemusta ihmettelin lukuisia kertoja miksi jotkut ihmiset eivät vain lähde parisuhteesta johon liittyy esimerkiksi alkoholismia, väkivaltaa, alistamista, selkeää hyväksikäyttöä tai muuta vastaavaa. Miksi ihmeessä joku vapaaehtoisesti antaa kiduttaa itseään ja mahdollisesti myös jälkikasvuaan? Vastaus on yksinkertainen: läheisriippuvuus. Mitä itse koin suhteessa alkoholistin kanssa, niin se oli uskomaton kyky manipuloida. Mainittakoon että usein tuo ”supervoima” liittyy sairauteen ja kulissien ylläpitämiseen.

Miksi itse en lähtenyt parin kuuukauden yhdessäolon jälkeen kun huomasin, että alkoholin käyttö on kaukana normaalista. -Tosin sitäkin yritin pitkään selitellä itselleni. Ehkä osalle on normaalia ottaa alkoholia myös aamupalaksi? Hävettää myöntää, mutta uskoin jopa omiin selityksiini. Mikä sitten esti lähtemästä?

Mitä minulle jää?”

Jäänkö yksin? Mitä ylipäänsä tekisin jos lähden? Mitä minulle edes jää? Vaikka järki yrittä sanoa etten jää yksin ja vasta lähdettyäni saan todella elää, jokin toinen ääni deletoi järkeni väittämät. En osannut nähdä elämää ilman tuota suhdetta asuinpaikasta ja työstä puhumattakaan. Todellisuudessa olisin voinut vähintäänkin tehdä keikkatöitä omalla alallani (tai yhdellä niistä), tiesin mistä saisin asunnon enkä olisi autosta riippuvainen. Minulla olisi myös hyvät kulkuyhteydet ystävien ja muiden läheistän luokse.

En vain osannut hahmottaa tuota kaikkea. Uskoin vakaasti että paikkani olisi siellä missä silloin olin. Jos kyseinen henkilö ei olisi mielessään siirtynyt elämässään eteenpäin, olisin ehkä tuossa suhteessa vieläkin. Miten kävi? Hieman tuli liikuttua siksakkia suuntaan ja toiseen. Hyvin kuitenkin kävi: pääsin elämässä eteenpäin. Nyt minula on lapsi, koti ja jokin käsitys mitä tehdä (lähi)tulevaisuudessa. Saan kantaa vastuuni vapaasti.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi”

Olen aiemmin kirjoittanut hyvien päivien petollisuudesta. Hyvä päivä oli sellainen, kun toinen joi vähemmän tai ei juonut lainkaan. Hyvänä päivänä tehtiin asioita ja puhuttiin lähes normaalisti. Ylipäänsä hyvä päivä taisi olla normaali päivä, mutta tuossa elämässä luksusta. Myönnän jotkus kokeneeni pienoista katkeruutta kun joku valitti miten puoliso ei petaa sänkyä ja kehtasi vielä illan päätteksi juoda yhden oluen. Voi kamala..

Hyvä päivä sai uskomaan, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Helpotuksen tunne sekoittui rakkauteen, ja lähtöaikeet unohtuivat. Jos hyvä päivä kesti kaksi tai kolme päivää, tapahtui paluu lähtöruutuun. Nyt hän on parantunut! Vaan ei. Seuraavana viikonloppuna tilanne oli toinen. Alkoholismi teki u-käännöksen ja asettui taas vakiopaikalleen. -Ja itse olin taas jumissa. Myös lähtöaikeet olivat taas alkutekijöissään.

Hänellä nyt vaan on aika hyvä toleranssi

Tämä taitaa olla suosikkini selitysten listassa. Tosin sen verran olen itselleni armollinen, että käsityseni alkoholin sietokyvystä on hieman harhaanjohtava. Oma sietokykyni oli heikko jo sinä aikana kun vielä käytin alkoholia, kiitos pienen kokoni. Periaatteessa kenellä tahansa oli hyvä toleranssi. -Minuun verrattuna. Jos jonain päivänä vielä otan alkoholia, taidan annostella sitä pipetillä. Enkä todellakaan tarkoita väkeviä.

Jos juomaa uppoaa henkilöön oikeasti paljon, se todellakin on paljon. Mikä sitten on liikaa? Raja lienee veteen piirretty viiva. Vaikka liika on liikaa, mielestäni juomisen luonne kertoo enemmän ongelmasta kuin määrä. Mikäli juomiseen liittyy pakonomaisuutta, perusteluiden keksimistä, krapularyyppyjä yms, pitäisi hälytyskellojen soida. Nostaisin perusteluiden hakimisen ensisijaiseksi merkiksi. Tällöin henkilö todennäköisesti itsekin tiedostaa ettei juominen ole normaalia, mutta hänen on tehtävä siitä normaalia kaikin keinoin.

Minä aiheutan juomisen ja saan sen loppumaan”

Tyypillinen ajatusmalli läheisriippuvuudessa. Tämän on surullisen yleistä myös sellaisilla lapsilla, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja. Tästä ajatus ”alkoholisti sairastuttaa koko perheen”. Kaikki läheiset luulevat olevan vastuussa juomisesta. Kyse on osaksi kulissista jonka alkoholisti tarvitsee. Kun läheiset lähtevät näytelmään mukaan, he tukevat tahtomattaan läheisensä juomista. Kun käytös ei miellytä, korkki aukeaa.

Kyseessä ei tarvitse olla mikään todellinen syy, vaan asia minkä alkoholisti keksii saadakseen juoda. Osassa alkoholisteista voi olla puhtaasti narsistisia piirteitä, jolloin kontrollointi ei liity pelkkään juomiseen. Alkoholisti voi pelotella läheisiään uhkaavalla käytöksellä, itsetuhoisuudella, kumppanin vaihtamisella yms. Hän keksii keinot iskeä riittävän arkaan paikkaan. Mitä olen ymmärtänyt, moni alkoholisti on harvinaisen hyvä ihmistuntija. He todellakin oppivat läheistensä heikot kohdat.

Lopuksi

Mainitsemani syyt ovat vain pieni osa kokonaisuutta siihen, miksi alkoholistin kumppani ei vain häivy. Yhdistävänä tekijänä erittäin usein kuitenkin on läheisriippuvuus. Kyse ei ole niinkään siitä, että he haluaisivat väkisin takertua. Alkoholisti on onnistunut sairastuttamaan myös läheisensä. He eivät ehkä juo, mutta ovat mukana alkoholistin tarvitsemassa kulisissa. Lähtemisestä seuraisi jotain pahaa, mikä moni pelottaa. Osa voi kokea kieroutunutta velvollisuudentuntoa ja vastuuta, eikä siksi kykene lähtemään. -Ja ehkä osa ei kykene lopettamaan rakastamista.

Näin jälkiviisaana ihmettelen itsekin miten pitkään onnistuin suhteessa roikkumaan. Mutta valitettavasti olin läheisriippuvuuden kannalta sopiva henkilö: heikko itsetunto, alistuja, varovainen ja myös miellyttäjä. Tässä jos missä on alkoholistille elämänsä coctail valmiina. Vaikka suhde jätti jälkensä, en edelleenkään osaa olla katkera. Yksi kokemus muiden joukossa, ja ehkä ilman tuota kokemusta asiat eivät olisi niin hyvin kuin ne nyt ovat. Tai sitten en osaisi arvostaa kaikkea mitä minulla nyt on. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Onneksi pääsin pois.

4 kommenttia

  1. Tarina3 kirjoitti:

    Mene alkkisten läheisten ryhmään Al-Anoniin! Jäljet nimittäin säilyvät pitkään. Älä pilaa itseäsi.
    Itse menin ja aloin parantua. Mies tappoi itsensä lopulta. Kaksi lasta.

    • aliisantarinakirja kirjoitti:

      Hei, vaikka miehesi kohtalo oli traaginen, onneksi pääsit irti ja olet toipunut. Pidän mielessä A-Anonin, olen muulta taholta saanut apua mutta perehdyn näiden toimintaan.

  2. krissstiina kirjoitti:

    Ehkä hieman ymmärrän tilannetta, jossa ollaan kaksin, mutta kun kuvioihin tulee lapsia, loppuu mun ymmärryskyky.
    Olen elänyt elämäni perheessä, jossa isä alkoholisti ja äiti vieläkin kyseisessä liitossa roikkuu mukana. Olen erittäin katkera äidilleni, että hän valitsi kasvattaa lapsensa sellaisessa helvetissä.
    Usein sanotaan, että rakkaus omia lapsia kohtaan, on suurinta rakkautta maailmassa. Miten siis on mahdollista, että niitä omia lapsia ei halua suojella? En vaan kykene ymmärtämään vielä tänäkään päivänä.

    • aliisantarinakirja kirjoitti:

      Samat ajatukset täälläkin. Lapset omalla tavallaan sitovat, mutta toinen osapuoli suhteessa joutuu varmasti käymään läpi aikamoista dialogia hyödyistä ja haitoista. Todella ikävä kuulla taustastasi, katkeruus on todella ymmärrettävä tunne. Luulen että osalla ihmisistä on suoranainen pakkomielle ydinperhe -ajatteluun ja ikuiseen liittoon, oli taustalla mitä tahansa. Joskus se kannattaa, mutta on myös tilanteita joissa eroaminen olisi suurempaa rakkautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *