Tukien varassa eläminen: taidan hävetä sitä

Ymmärrän että kyseen ollessa töistä ei parane yrittää valita eikä valittaa. Julkisesti näitä kahta tai molempia kannattaa tehdä vielä vähemmän. Tästä huolimatta rikon tätäkin suositusta. Kuten olen vähintään yhtä julkisesti mainostanut, tulevana syksynä aion tehdä paluun työelämään. Syitä paluuseen on monia, mutta taloudellinen pakko ei kuulu niihin. -Kiitos köyhäilytaitoni. Mutta jos rehellisiä ollaan, taidan hieman hävetä pelkkien tukien varassa elämistä. Koomista sinänsä, minua ei haittaa jos joku muu tekee niin.

En voi puhua töistä, koska virallista työpaikkaa ei ole tiedossa. Yritin alkujaan etsiskellä osa-aikatyötä, jolloin olisin voinut saada samassa paketissa seuraavat asiat: Juniorille pehmeä lasku päivähoitoon, töiden aloittaminen sekä opiskelu. Lopputuloksena valinnaksi osoittautuivat keikkatyöt. Miksi olisin toivonut alkuperäisen kuvion toteutumista?

Yhden työpaikan säännöllisyys

Olen tehnyt keikkatöitä ennenkin. Plussana on mahdollisuus määritellä itse päivät joina töitä tekee. Tämä sopii mainiosti yhteen opiskelun kanssa. Mikä kuviosta kuitenkin puuttuu, on säännöllisyys. Keikkatöihin tulee spontaani kutsu, ja työpäivän pituus voi vaihdella. Tämä taas tuottaa omat haasteensa lapsen hoitoaikojen kanssa. Tosin onneksi joustoon pitäisi olla mahdollisuus.

Myönnän että pitäisin enemmän työpäivistä, joiden saapumisen, ajankohdan ja keston tiedän entuudestaan. Onneksi työpaikan sijainti ei vaihtele merkittävästi. Tosin pieni epävarmuustekijä on Juniorin hoitopaikan sijainti, mihin on jokunen vaihtoehto.Myönnä kuitenkin jännittäväni miten sopeuden spontaaniuteen. Kuten totesin, minulla on kokemusta vastaanlaisista keikkatöistä, mutta se oli aikana ennen lasta. Toisaalta.. jos nyt hieman saa itseään kehua, toistaiseksi olen selvinnut kohtuullisen hyvin kaikesta mitä eteen on sattunut.

Syksy on syksy, ja tilanne voi muuttua vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä käykin niin, että kevään aikana voin tehdä ns. normaaleilla työajoilla ja saan koulutustani vastaavan työpaikan. Sellaistakin on vuosien varrella tapahtunut. Kunhan vain ensin pääsee edes alkuun. Jos mahdollisuus pysyvämpään työpaikkaan tulee, ainakin sitä osaa arvostaa eri tavalla.

Kannattaisiko osa-aikaisten töiden tarjontaa lisätä?

Yritän viimeiseen asti välttää politiikkaa tekstieni aiheena, mutta tämä asia on mietityttänyt pitkään. Mielestäni osa-aikaisten töiden tarjontaa todellakin pitäisi lisätä aloilla joilla sellainen on mahdollista. Perustelu: on paljon työikäisiä- ja kykyisiä tilanteessa, jossa osa-aikainen työ olisi paras vaihtoehto ja ehkä jopa ainoa. Osalla on opintoja, osalla työkyky ei riitä kokoaikaiseen työhön, osa voi toimia yrittäjänä mutta tarvitsee oheen vakaan kuukausipalkan jne.

Kyllä, on totta ettei osa-aikatöillä ansaitse rahaa yhtä paljon kuin kokoaikaisella työllä. Jopa minä kykenen tämän laskemaan. Ja on totta, että moni tarvitsee tukia elämiseen. Toisaalta tukia maksetaan selkeästi vähemmän, kuin jos henkilö joutuisi elämään täysin tukien varassa. Samalla arkeen tulisi muutakin sisältöä kuin kotona oleminen. Nim. Kaipaan arkeen selkeyttä, rutiineja, aikatauluja ja paikkoja jonne mennä. Työ ja aikoinaan opiskelu myös lähiopetuksessa olivat tärkeä asia jo pääkopalle.

Huono palkka vai tuet?

Vastaus oikeastaan vilahti edellisessä kappaleessa. Tukien varassa elämisessä ei mielestäni ole mitään väärää, mikäli se on ainoa vaihtoehto. Vaikka nolostelen tämän hetken tilannettani, juuri nyt joudun odottelemaan Juniorin päivähoitopaikan saamista. Etätyön mahdollisuutta ei ole, joten tätä on vain siedettävä sen aikaa kun on pakko. Onneksi Suomen tukijärjestelmä toimii, muuten moni ihminen olisi pulassa.

Tukijärjestelmällä on kuitenkin hintansa, kuten hyvinvointivaltiolla ylipäänsä. En kirjoita verottajan puolesta. Enemmän tai vähemmän karu fakta kuitenkin on, että verojen maksaminen ovat merkittävä mahdollistaja hyvinvointivaltion olemassaolon kannalta. Kyllä, sellainen 24/7 lomailu voi olla mukavaa, mutta joku muu voi oikeasti tarvita sitä lomaa esimerkiksi työkyvyttömyyden vuoksi.

Tämä lienee mielipidekysymys, mutta olen aina nauttinut siitä, kun taloudellisen tilanteeni ylläpitämiseen ei liity hakemusten tekemistä. Oli kyse sitten oikeutettujen tukien hakemisesta tai vaikkapa työhakemuksesta, molemmissa tuntuu siltä kuin joutuisi tavallista tiukempaan seulaan. Toki ymmärrän miksi näin toimitaan. Ymmärrykseni ei vaan yllä saamaan pitämään lomakkeiden täyttämisestä.

Voiko ihmisiä vain patistaa töihin..

Mikä on sopiva aika olla lapsen kanssa kotona? Tässä mukavan kiistanalainen aihe. Jos jokin vastaus on kirjoitettava, niin riippuu vanhemmasta ja lapsesta sekä taustatekijöistä. En halunnut laittaa Junioria hoitoon vielä, sillä 9 kuukauden iässä hän oli todella riippuvainen rintaruokinnasta ja äidistä. Lisäksi hän vierasti kovasti. Ja se merkittävä tekijä: minun ei ollut pakko palata töihin.

On vanhempia, joiden on pakko palata töihin tai he yksinkertaisesti haluavat palata töihin hieman aiemmin. Lapsi saattaa olla tottunut elämään kodin ulkopuolella ja on muutenkin valmis siirtymään päivähoitoon. Osa taas haluaa olla lapsen kanssa kotona viskari- tai eskari -ikään asti, mutta lapsi saattaa käydä esimerkiksi erilaisissa kerhoissa. Vaihtoehtoja on monia. Osa vanhemmista taas voi tehdä työt etänä, jolloin erityisesti molempien vanhempien taloudessa hoitovuorojen sopiminen onnistuu. -Tai sitten lapsi on sitä sorttia että esimerkiksi opiskelu on mahdollista. .

Vaikka ilmaisin varsin jyrkän mielipiteen tukien varassa elämisestä ihan vain huvin vuoksi, en silti halua määritellä kriteereitä keiden pitäisi mennä töihin ja keiden ei. Jokaisella on oma taustansa ja tarinansa, eivätkä ne tarinat ole aina fiktiota. Enemmänkin kannattaisin yleisten asenteiden kääntämistä työmyönteisempään suuntaan niin, että työpaikka olisi yksi elämään sisältöä tuova asia. On suorastaan huolestuttavaa miten paljon työuupumus on lisääntynyt. Ehkä puuttuminen tällaisiin haasteisiin voisi jopa auttaa.