Vauva -ja taaperoaika ovat aikana omanlaistaan. Samaan aikaan ne työllistävät vuorokauden ympäri, mutta samaiseen vuorokauteen jää myös hyödynnettävää aikaa. Kuulun itse heihin, joille pelkkä oleminen on vaikeaa. Kaipaan aina jotain tekemistä, mutta sen ei ole pakko olla ”hyödyllistä”. Kaipaan myös päivääni selkeää rytmiä ja rutiineita, eikä niistä ole lapsellekaan haittaa. -Päinvastoin. Aikana jona opiskelin, olin töissä tai tein näitä molempia, harmittelin ajan riittämättömyyttä. Nyt kuluneen vuoden aikana olen saanut nauttia ajankäytön kannalta aivan uudenlaisesta vapaudesta.

Tässä tekstissä kerron kuinka itse olen hyödyntänyt tämän ”vapaavuoden”. Tekstini voi tulkita ohjeistukseksi mikäli tarvetta sellaiseen on. Muistuttaisin kuitenkin, että jokaisen vanhemman tilanne on erilainen. Itselläni ei ole toista aikuista jakamassa arkea, mutta minulla on vain yksi lapsi ja (mielestäni) erittäin helppo sellainen. Asiat joita kerron tehneeni eivät siis ole välttämättä sovellettavissa jokaiseen tilanteeseen. Lisäksi jokaisen vanhemman jaksaminen, stressisietokyky ja henkiset resurssit ylipäänsä ovat erilaiset. Myäs minulla on omat haasteeni, ja on paljon asioita joihin en ole saanut panostettua. Eli älköömme kukaan pahoittako mieliämme.

Liikunta

Koska kerrankin aikaa on ollut, olen panostanut liikuntaan. Toki tyyli on määräytynyt siten, mihin Juniori sopii mukaan. Jäälle pääsin noin kerran viikossa saatuani Juniorille ulkoiluttajan. Kyse oli siis yhdestä tunnista viikossa. Vaunulenkeistä tuli nopeasti tärkeä osa päivää. Juniori syntyi huhtikuun lopulla, joten edessä oli kesä ja parhaat ulkoilusäät. Edellisen kesän ulkoiluja rajoittivat hieman turhat kovat helteet, mutta loppujen lopuksi kyse oli vain parista kuukaudesta.

Pian vaunulenkeistä tuli myös Juniorin päiväuniaika. Minulle se aika oli tavallaan ”omaa aikaa”. Juniori nukkui, minä kävelin ja kuuntelin musiikkia tai äänikirjaa. Jos matkan varrella tuli kriisi, maito kulki mukana. Palauduttuani synnytyksestä riittävästi pidin treenihetkiä paikallisilla liikuntapaikoilla, ja vähitellen tuttu luistelun oheisharjoittelukin astui kuvioihin. En ole päässyt hyödyntämään esimerkiksi kuntosaleja eikä uiminen onnistunut tänäkään kesänä. Tämä ei haittaa. En ole viitsinyt murehtia asioita mitä en voi tehdä, vaan panostanut sitäkin enemmän sellaiseen mikä juuri nyt on mahdollista. Kun työlämä kutsuu, ei ulkona liikkuminen välttämättä enää ole näin vapaata.

Opiskelu

Vauvavuoden aikana oli esimerkiksi hetkiä joina Juniori nukkui, tai viihtyi lattialla. Tämä oli siis aikaa kun Juniori ei liikkunut. Tuota ajanjaksoa erityisesti hyödynsin opintojen täydentämiseen. Vauvavuoden aikana sain kokoon yhdet, joskus keskeneräisiksi jääneet perusopinnot, mistä tulee olemaan jatkossa hyötyä. Miten opiskelu käytännössä tapahtui? Erityisesti ensimmäisen puolen vuoden aikana sain imettäessä luettua kurssimateriaalia. Ja koska lapseni viihtyi rinnalla todella paljon, lukuaikaa oli varsin mukavasti. Esseitä naputtelin intensiivisemmin Juniorin nukkuessa.

Miksen käyttänyt tätä aikaa esimerkiksi rentoutumiseen? Kieltämättä siihen olisikin ehkä kannattanut panostaa enemmän. Toisaalta ajattelin nyt olevan paras aika, sillä nk. ruuhkavuosien aikana en välttämättä jaksa sekä käydä töissä että opiskella. Haluan kuitenkin ehtiä panostamaan aikaan lapsen kanssa niin, etten ole viimeisen päälle uupunut. Ja mikäli työllistyn johonkin niistä aloista joihin tähtään ja jotka vastaavat koulutustani, työn sisältö voi olla siinä määrin kuormittavaa että työn ulkopuolinen elämään ei kannata haalia liikaa ylimääräistä. Priorisoin kuitenkin Juniorin, sillä hän on lapsi vain kerran elämässään.

Lukeminen

Kuten edellisessä kappaleessa aihe vilahtikin, olen panostanut lukemiseen. Kesän aikana vauhti on hieman laskenut, mutta lukeminen on edelleen ollut päivittäinen tapa. Imettäessä lukeminen ei enää tahdo onnistua, sillä myös Juniori on harmillisen kiinnostunut kääntämään sivua. Tämä vain tahtoo johtaa koko sivun irtoamiseen. Nykyään lukuhetket sijoittuvat aamuun ennen kuin Juniori herää sekä iltaan, kun Juniori nukkuu. Muina aikoina, kuten ulkoillessa saatan kuunnella äänikirjoija.

Kirjallisuuden laadun suhteen olen ollut itselleni armollinen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen lukenut mitä haluan. Kirjan ei tarvitse olla ”laadukkain”, kehutuin, suosituin, palkituin tms. Olen lukenut sellaisia kirjoja jotka ovat herättäneet kiinnostuksen. Ne muutamat poikkeukset ovat kurssimatriaalia tai muita tietokirjoja, joilla yritän pitää yllä työelämässä tarvittavaa teoreettista osaamista. Muuten lukemistoni sisältö vaihtelee dramaattisista ja rankoista kohtaloista kertovista kirjoista Juha Vuorisen äärimmäisen härskiin huumoriin jolle salaa nauran kippurassa.

Aktiviteetit lapsen kanssa

Vaikka taaperoaika on tuonut ”vähän” lisätyötä, se on mahdollistanut myös uusia tapoja viettää lapsen kanssa aikaa. Vaikkei Juniori osaa muutamaa sanaa lukuunottamatta puhua lainkaan, kommunikointi eleillä ja ilmeillä onnistuu täysin. Juniori ei vielä uskalla kävellä ilman tukea, mutta kädestä kiinnipitäen vauhti on oikein reipas. Nyt kun kävely autettuna on selkeästi alkanut olla hauskaa, olemme ulkoilun yhteydessä kävelleen ja vähän juosseetkin. Lisäksi käymme mahdollisuuksien mukaan päivttäin ulkoilun lisäksi ennen iltatoimia kävelemässä viereisen koulun pihaan, missa on hauska keinua ja tutkia mitä kaikkea löytyykään.

Juniori nukkuu todella paljon, mikä toisaalta on hyvä asia. Hereilläoloajasta puolet menee ”perushoitoon” ja myös imetys vie aikansa. Sisätiloissa tutkimme kotia, musikoimme, hölmöilemme ja nauramme.  Juniorilla on kodissa ns. vakiokohteita jotka on tarkastettava säännöllisesti. Ja voi riemua jos wc:n ovi on jäänyt auki! Kyllä, lapseni lempipaikka kotona näyttää olevan wc.

..Näitä en jaksanut vaikka oli suunnitelmissa..

En saanut itseäni uimaan koko kesän aikana. Leikkipuiston sijaan olemme käyneet leikkimässä selkeästi enemmän koulun pihalla. -Missä Juniori toisaalta on viihtynyt. En myöskään saanut roudattua meitä perhekerhoihin yms., mikä toisaalta johtuu kohteen sijainnista. Kilometrejä on pikkuisen liikaa ja kulkuyhteydet huonot. Tässä mielessä olisi parempi asua suuremmassa kaupungissa missä aktiviteetteja olisi hieman helpompien matkojen päässä. -Tai joukkoliikenne olisi hieman monipuolisempi.

Toisaalta en jaksa kantaa huonoa omaatuntoa. Kesän aikana olemme saaneet tehtyä paljon uusia asioita ja toisaalta myös sosiaalinen elämä on ollut vilkkaampaa. Juniori on satunnaisesti päässyt tapaamaan muita lapsia, ja minä aikuisia. Kaiken kaikkiaan koen käyttäneeni vauvavuoden aikana tulleet mahdollisuudet tehdä asioita hyvin. Olen panostanut sekä omiin asioihin että lapsen kanssa olemiseen. Vaikka olen hoitanut Junioria pääasiassa yksin, en koe että olisimme jääneet paitsi mistään.

Oman ajan käyttämisessä olen tyytyväinen siihen, etten lopettanut sellaisia aktiviteetteja joista pidän, tai joista on hyötyä. -Tai sekä että. Ehkä olisin voinut ottaa hieman rennommin, mutta esimerkiksi opiskelun kannalta nyt saattoi olla paras aika hoitaa opintokokonaisuus kasaan. Kulunut vuosi on ollut omanlaistaan, joskus raskasta mutta ennen kaikkea ihanaa aikaa. Olen valmis tuleviin haasteisiin. -Siis haasteisiin positiivisessa mielessä.

Olen muutaman kuluneen vuoden aikana oppinut hyväksymään kehoni, ja joskus jopa viihtymään siinä. Samaan aikaan jokin toinen kiukkuinen ääni nostaa päätään: Älä ryhdy itserakkaaksi. En halua käyttää sanaa narsisti, koska kyse on vakavasta persoonallisuushäiriöstä mikä ei liity (vain) ulkonäköön.

Vaatimattomuus on hyve, eikä omaa ulkonäköä saa miettiä liikaa. Näin minulle on opetettu lapsesta asti. Kyse oli yksinkertaisesti sen ajan kulttuurista. Kuluneen parin vuoden aikana (laskematta raskauden loppuvaihetta) myönnän pukeutuneeni hieman rohkeammin, mutta mielestäni hyvällä maulla. Syy on yksinkertainen: olen oppinut pitämään kehostani. Kysymys kuuluukin: onko tämä itserakkautta?

Halusin peittää kaiken

Erityisesti anoreksiasta toipuessa ja painon noustessa aloin vaistomaisesti suoria mahdollisimman väljiä vaatteita. Erityisen paha kompleksi minulla oli ahteriani kohtaan. Vyötärö pysyi hoikkana, mutta alavartalo johon lämmikkeeni muutenkin ensisijaisesti kertyy, kasvoi hetkessä mielestäni liian suureksi. -Siis ihan normaaliksi. Asiaa ei auttanut se, etten voinut ymmärtää eroa lihasmassan ja rasvakudoksen välillä. Se kaikki oli vain liikaa.

Näiden kompleksien myöstä käytin mieluiten hameita ja väljiä housuja. Hameet olivat luokkaa ”konservatiivinen”, sillä en halunnut missään nimessä näyttää liikaa. Pisteenä i:n päälle valproaattia sisältävä epilepsialääke keräsi kehooni nestettä. En halunnut ylleni mitään, mikä olisi vähänkin näyttänyt millaiseksi olin muuttunut. Itse asiassa edes kehoni ei tuntunut edes omaltani vaikka olin normaalipainoinen.

Tähän on pakko lisätä pieni puolustus: vaikka arvostan osastohoitoa ja se teki tehtävänsä, painon nousemisen tahti on todella nopea. Omalla kohdallani painoa nostettiin yli 8 kiloa 2,5 kuukauden aikana, ja eikä tämä ole edes nopea tahti verrattuna moniin muihin. Ongelmana on, ettei pää ja kehonkuva millään ehdi mukaan kun vartalo muuttuu liian nopeasti. Toisaalta ymmärrän kiireen: ei millään osastolla ole aikaa pitää samaan ihmista kokonaisen vuoden verran. -Tosin jokunen tällainenkin tapaus oli.

Terve itserakkaus

Raja terveen ja epäterveen/ vääristyneen itserakkauden välillä on häilyvä, ja kenties katsojasta kiinni. Kyseen ollessa esimerkiksi julkaisuista sosiaalisessa mediasta, joku voi ottaa nokkiinsa julkaisuista, joissa henkilö on ”edustavan” näköinen. Osaa triggeröi (mielestään) liiallinen paljas pinta, osaa vaatteet, osaa se, että kuvan henkilö on olemassa.

Julkaisijan itsensä suhteen itserakkaus ei tunnu kovin terveeltä siinä vaiheessa, jos hän itse reagoi voimakkaasti esimerkiksi silloin, kun julkaistu kuva herätäkään toivottuja reaktioita. Itse kuulun erityisesti IG:ssä heihin, jotka ovat samaan aikaan aktiivisia mutta passiivisia. Julkaisen kuvia päivittäin, mutten jaksa välittää seuraajien ja tykkäysten määrästä.

Toki jos saisin asiattomia kommentteja, niihin reagoisin. Asiattomalla en tarkoita aiheellista kritiikkiä, vaan esimerkiksi aiheetonta solvaamista. Blogin puolella olen saanut palautetta mm. samojen kuvien toistuvasta käytöstä sekä yhteensopimattomuudesta tekstin kanssa. En todellakaan ottanut nokkiini, sillä tottahan tämä on. Olen loppujen lopuksi laiska ottamaan kuvia ja tästä syystä sorrun kierrättämään vanhoja kuvia enemmän kuin kannattaisi. Jostain syystä en vielä(kään) ole saanut palautetta kirjoitusvirheistä, vaikka tiedän itsekin niiden olevan peräti koomisia. Heh.. muistan ikuisesti miten sain gradustani korjata sanan ”naisasialiike” joka syystä tai toisesta oli usein muodossa ”naisaisaliike”.

Mutta palatakseni aiheeseen: itse en osaa harmistua jos ihmiset julkaisevat itsestään kuvia joissa he todellakin panostavat kuvattavana olemiseen. Oikeastaan minussa herättää eniten ihailua kuvat, joita ei ole liikaa kaunisteltu filttereillä. Jos kuvan henkilöllä on rohkeus riittänyt kuvaamiseen ja kuvan julkaisemiseen, mitä pahaa siinä olisi? Mutta jos hän ottaa nokkiinsa siitä ettei tykkäyksiä ja kehuja tullutkaan kuin pari, silloin jotain alkaa pielessä.

Kuinka paljon olen valmis paljastamaan?

Myönnän uskaltaneeni hieman lisätä kuvissa paljasta pintaa, mutta mielestäni sen määrä ei pahemmin eroa siitä mitä katukuvassa muutenkin näkyy. -Ja siellä muuten joskus näkyy ja paljon. Oma sääntöni kuvien paljastavuuden suhteen yksinkertainen: pidä kuvissa sen verran kangasta suojana että voit mennä samassa asussa ulkoilemaan.

Kesähelteillä asuni on ollut aika vakio: naruolkaiminen toppi ja minishortsit. Toiset shortseista eivät anna armoa kumartuessa, siispä joudun esimerkiksi ulkotreeniä varten katsomaan paikan jossa yleisöä on mahdollisimman vähän. Miksi sitten pidän sellaisia shortseja? -Koska ne ovat paras valinta lämpötilan noustessa yli 25 asteen. Ihan vain siksi. Sen sijaan en halua julkaista bikinikuvia. En myöskään halua vilautella paljaita kankkuja tai ylipäänsä pitää vaatteita jossa kankaan määrä alittaa toivotun määrän.

Loppupeleissä viihdyn ihan tavallisissa vaatteissa, toki säästä riippuen. Mukavuus ja käytännöllisyys menevät kaiken edelle. Tyyliäni on vaikea määritellä. Sporttinen ja nuorekas? Vaatekaupat joista vaatteeni ostan eivät ole mitenkään uniikkeja: Cubus, Lindex ja suosikkini Newyorker. Päästyäni jonkin aikaa sitten ensimmäisen kerran elämässäni Triplaan, tykästyin Croppiin. Minusta on kiva jos vaatteissa on jotain pientä mikä luo ”asennetta”.

Saako tykkäämisestä ja huomiosta olla hyvillään?

Klassikko.. Jos olet liian vaatimaton etkä ota kehuja vastaan, sinulla on surkea itsetuntoa ja inhoat itseäsi. Jos taas otat kehuja vastaan vähänkin mielelläsi, olet itserakas narsisti. Eli ihan sama kuinka ihminen reagoi, reaktio on aina väärä. Jos itse näen kuvan ihan kumman tai muun sukupuolen edustajasta tahansa ja aivoni määrittelevät henkilön kauniiksi/ hyvännäköisesti, minusta hän saa sitä ollakin. Voin hyvin kehua henkilöä, ja jopa toivon hänen toteavan olevan kehujeni kanssa samaa mieltä.

Toisaalta omaa käsitystäni ”kauniista” muokkasi aikoinaan kuvataideharrastus. Lapsena ja varhaisteininä piirtelin vain ”kauniita” ihmisiä, eli nukkemaisia, hoikkia ja ennen kaikkia virheettömiä. Itse piirustus ei tosin ollut koskaan aivan virheetön. Lukioikäisenä innostuin piirtämään ns. luonnollisen näköisiä ihmisiä. Minusta oli upeaa saada kasvojen uurteet paikoilleen ja siirtää mallin muodot paperille.

Saako kuvan henkilö itse tykätä omista kuvistaan ja olla hyvällään kehuista? -Todellakin! Toki tässäkin henkilön oma reaktio muiden reaktioista on ratkaisevaa. Jos hän pitää kuvastaan ilman muiden mielipidettä, se on mielestäni tervettä itserakkautta. Toinen olennainen asia: elämässä on muutakin sisältöä kuin jatkuva kuvien ottaminen ja julkaiseminen. Ja jos jonkun julkaisut ärsyttävät, kukaan ei käske seuraamaan. Itsekin olen lakannut seuraamasta joitain henkilöitä ihan vain siksi, etten koe kuuluvani kohderyhmään.

Lopuksi voin rehellisesti myöntää, että ”poseerauskuvien” lisääminen on ollut jopa terapeuttista. Olen oppinut inhoamaan kroppaani vähemmän, ja hetkittäin jopa pitämään siitä. Minulla ei enää ole tarvetta peittää kaikkea lököttäillä vaatteilla. Toisaalta joskus haluan pitää sellaisia ihan muuten vain, esim. mukavuuden takia. Ja kyllä, ehkä kuvani ärsyttävät osaa. Paras lääke siihen on olla katsomatta ja seuraamatta. 

Eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti…

Missä sinun mielessä kulkee raja terveen ja epäterveen itserakkauden välillä?