Elämä ja arki Juniorin kanssa on ollut ihanaa. Nautin vauvavuodesta ja ajasta ennen päiväkotia. Minusta oli haukeaa ensimmäisiä kertoja jättää Juniori kahdeksi tunniksi hoitoon. Itse asiassa omatuntokin kolkutti, sillä saatoinhan käydä jäällä. Minunhan olisi pitänyt viettää kaikki aika lapsen kanssa ja se mitä en viettänyt, olisi pitänyt tehdä jotain lapseen liittyvää! -Kuten vaikkapa siivota, pyykätä, lajitella vaatteita jne. Toki tuota kaikkea tuli tehtyä erityisesti Juniorin nukkuessa.

Vähitellen opin arvostamaan myös sellaista aikaa, minkä käytän itseeni. Muuton myötä suosikkikauppani siirtyivät kävelymatkan päähän ostoskeskukseen. Omatunto soimasi jälleen hankittuani itselleni vähän muutakin kuin käytännöllisiä ulkoilu- ja kotivaatteita. Ensisijaisesti panostin työ- ja vapaa-ajan vaatteisiin. Mitään suurta varastoa hankituista vaatteista ei tullut, mutta sentään muutama paita ja parit housut. Nyt siis vähän jotain muuta kuin Prisman kollariasuja. Lisäksi olen alkanut käydä eri paikoissa sekä Juniorin kanssa että mahdollisuuksien mukaan itsekseni lapsivapaan yllättäessä. Tarkoille katsojille: Kyllä, käytän vanhoja kuvia. Syynä laiskuus selfieiden suhteen.

Farkut, kauluspaita ja huulipunaa

Siirtyminen näihin tuntui hypyltä tuntemattomaan. Goottivuosinani meikkasin paljon, sen jälkeen vaihdellen. Silmämeikki on niiden aikojen jälkeen tarkoittanut lähinnä ripsiväriä, ja nykyään tummien silmänalusten sensurointia. Nk. ihomeikkejä en edelläänkään mielelläni käytä. Enin mitä suostun tekemään on sävyttävän päivävoiteen lisääminen. Myönnän että muutamat sävyttävät primerit kiinnostaisi hieman. Tosin kevään aikana ilmenee taas se ihana aurinko, mikä tosin tuo mukanaan riesan (ja toisaalta elämää ylläpitävän), UV-säteilyn.

Huulipunaa vierastin, mutta nyt olen alkanut käyttää sellaista. Toistaiseksi omistan vain kolme sävyä, joita käytän tilanteen ja mielentilan mukaan. On myös päiviä joina en halua kuin huulirasvaa. Ja ne sävyt.. roosa missä on kimalletta (en aikuistu!), punainen sekä tummempi punainen. Kaksi ensimmäistä ovat halpiksia ja tummempi Maybellinen. Minulle se ei muuten ole halpis! Halpis on yhtä kuin Lidlin tuotteet ja Essence juuri ja juuri. Onneksi Normal on tuonut vaihtelua halpiskosmetiikkaan.

Olen vuosien varrella muuttunut siinä määrin mukavuudenhaluisiseksi että ”oikeita” farkkuja en omista. Itse asiassa kaikki omistamani housut taitavat olla stresch -kangasta. Jo lapsena minua ärsytti käyttää ns. oikeita farkkuja. -Huolimatta siitä että ne olivat tuolloin hivenen arvokkaat ja toisaalta myös tyylikkäämmät housut. Arvostin niitä niin paljon, että sain ne rispaantumaan lahkeista. Kun reiteni alkoivat siirtyä kategoriaan naisellinen, farkut rispaantuivat myös haaroista. Tämä oli hivenen kiusallista.

Kun sujahdin farkkuihin, ensimäisenä mietin mitä kaikkea siihen vaaleansiniseen kankaaseen vielä päätyy, ja todennäköisemmin pysyvästi. Ilmeisesti pukluperiodi oli siellä jossain alitajunnan syövereissä. Oli hieman rikollinen olo: Onko minulla lupa pukeutua näin? Onko minulla lupa olla poistua ympärivuorokautisen äidin roolista? Tuntui samalta kuin olisi teininä kavereille yökylään tietoisena siitä, että siellä tulisi maisteltua 1,5%:n vahvuista siiderijuomaa. Menin silloin, ja menin nyt. -En tosin maistelemaan minkäänlaista siideriä tai alkoholinjuomaa.

Kokemus

Olin käynyt Ateneumissa viimeksi lukioikäisenä. Jostain syystä seuraava käynti vain jäi. Samalla reissulla sain tavata pitkäaikaista ystävääni. Ateneum tuntui kohteena kaukaiselta. Kun pääsimme paikalle, oli upeaa nähdä juuri ne tutut teokset ja pohtia yhdessä mahdollista symboliikkaa, tyylilajia sekä asioita taiteilijasta itsestään mikäli hänestä tietoja oli. Itselleni ehkä koskettavin teos oli Aino -triptyykki. Vaikka kukaan ei pakkonaittanut minua 14-vuotiaana vanhalle ukolle, jokin teoksen tarinassa ja tunnetiloissa kosketti. Ehkä näin kuvassa omat kokemukseni vaihtoehtoisista kohtaloista joissa valinnanvara oli vähissä, ja toisaalta vapauden hinta. Se vapaus mikä minulla nyt on, ei ole vaatinut hengen riistämistä. Luopumisia kyllä.

En tiedä miksi, mutta Simbergin Kuoleman puutarha aiheutti minussa naurahduksen. Minä näin teoksen humoristisena, toki mustalla huumorilla höystettynä. Ajattelin, että kuolema on asia tai tila, jossa on oma arkensa, toimenpiteensä ja toisaalta huolenpitonsa. kuvassa luurangot vaikuttivat varsin leppoisilta puutarhan kasveja hoitaessaan. Pääkallon hymy tuntui riisutulta ja taidolta, ehkä siinä oli ripaus ironiaa. Toisaalta.. jos joku tästä elämästä poistunut todella seuraisi tätä alämää mitä elämme, ehkä hänkin olisi valmis laukomaan sarkasmilla ja ironialla täytettyjä toteamuksia siitä faktasta, että nk. viisastumisemme on vielä pitkän matkan päässä. -Kenties rajan toisella puolella.

Muutakin kuin äiti

Minusta on ihanaa olla äiti. En edelleenkään suoranaisesti lapsivapaata, sillä vapaapäivinä olen viimein oppinut ja uskaltanut keksimään Juniorille erilaisia aktiviteetteja. Toisaalta joskus on myös päiviä, joina katson parhaaksi pitää ”tapahtumaköyhän” päivän joina vietämme aikaa yhdessä kotona ja ulkosalla ilman mitään ”extremeä”. Minusta on tärkeää, että myös kotona viihdytään. Kotiin ei kannata ”linnoittautua”, mutta sieltä ei myöskään tarvitse paeta. Omalta osaltani panostan kotona viihtymiseen meidän molempien osalta pitämällä itsesti huolta fyysisesti ja henkisesti. Jälkimmäiseen auttaa juurikin se, joskus jopa pakotetusti vietetty oma aika. Minun on vaikea lähteä paikkoihin jotka eivät ole ennalta tuttuja, mutta saatuani itseni kokeilemaan viihdyn mainiosti.

Käynti Ateneumissa tuntui käynnistävän ajatukset aivan uudelle tasolle. Olin kaivannut sitä teosten aikaansaamien kysymysten tulvaa ja suurta määrää pohtintaa. Tosin taiteen suhteen en halua uskoa että katsoja voisi löytää juuri sen oikean merkityksen. Minulle hyvä taide on sellaista, mikä kannustaa katsojan (tai kokijan?) pohtimaan teoksen sisältöä. Teos on onnistunut silloin, kun se saa katsojan ajattelemaan ja kokemaan. Minulla ei ole tarvetta etsiä oikeita vastauksia, sillä en usko niiden olemassaoloon. Jokainen luo teokseen liittyvän merkityksen itse.

Pinnallista tai ei, mammakollariasun vaihtuminen ”casualiin” piristi. Hetken päästä huulipunan aluksi voimakkaalta tuntuva sävy ei enää nolostuttanut. Aloin pitää siitä. Farkut joustivat, joten saatoi liikkua vapaasti. Kengät olivat riittävän mukavat, siispä jaksoin seisoskella niiden varassa. Ehkä tätä voisi tehdä useamminkin. Voi olla että tulee taas kausi kun kollariasu tuntuu parhaalta valinnalta 24/7. Sitten tulee? Ehkä nyt uskaltaudun nauttimaan ajoittain pienestä ”laittautumisesta”. -Ja siitä että käyn välillä jossain, etenkin jos siihen tulee mahdollisuus. Sitäkin ihanampaa on viettää aikaa Juniorin kanssa.

Jo vuosien ajan ihonhoitoni perustuu riittävälle kosteuttamiselle. Ei liikaa puhdistamista, ei hajusteita eikä muutenkaan mitään liian ”rajua”. Ylipäänsä ihonhoitoa luonnehtii sana ”hellävarainen”. Sama näyttäisi pätevän myös nuorille suunnattuihin tuotteisiin. Erittäin hyvä suunta, sillä omina teinivuosinani ihonhoito oli hieman erilaista. Jos totta puhutaan, nuoriso rääkkäsi ihoaan oikein olan takaa. Tässä muutama, hieman muuttunut asia..

Clearasil pelastaa!

Kuka muistaa kuuluisan voimalauseen? ”Clearasil – Lannistaa finnit, ennen kuin ne lannistavat sinut!” itsekin vaadin vessan peilikaappiin mahdollisimman monia kyseisen merkin tuotteita: Puhdistusgeeli, kasvovesi, puhdistuslappuja sekä peitepuikko. Ihoni oli ja pysyi järkyttävässä kunnossa kunnes Roacutan -kuuri sekä ikä tekivät tehtävänsä. Akne ei ollut ehkä ihan pahimmasta päästä, mutta riittävän paha sillä sen huomasi.

Mihin Clearasil -tuotteiden taika sitten perustui? Mysteeri oli jotain niinkin hienoa kuin antibakteerisuus. Idea periaatteessa oli hyvä. Tuotteet tuhosivat paheellisia bakteereja, jolloin myös ihon piti kaiken järjen mukaan olla paremmassa kunnossa. Ongelma taisi olla vain siinä, että antibakteeriset tuotteet tuhosivat vähän muutakin bakteereita, eli tarpeellisia. Käytännössä ne toimivat niin tehokkaasti, että monen iho lähinnä ärtyi ylikuivattavista tuotteista.

Ei ikinä!!!

”Kosteusvoide aiheuttaa finnejä”

Näin ainakin omassa kaveripiirissäni uskottiin. Kosteusvoiteen pelättiin pahentavan ihon rasvoittumista entisestään, jolloin sitä ei uskallettu käyttää. Kenellekään ei tullut mieleen, että aknen taustalla saattaa olla ihon kuivumiseen liittynyt ärtyminen, mikä taas edesauttaa tulehtuneisuutta. Minä se muut teinit uskoimme vakaasti, että ihon rasvoittumisen saa kuriin kuivattamalla ihon. Nim. Käytin pesuun saippuaa. Ihme etten astianpesuainetta..

Tällä ”hoitomuodolla” yhdistettynä antibakteerisiin tuotteisiin ihoni oli jatkuvasti nimenomaan ärtynyt, ei niinkään epäpuhdas. Asiaa ei tainnut auttaa sekään, että peitin finnit järkyttävällä määrällä puuteria, minkä koulun jälkeen pesin tuolla kuuluisalla Clearisilla pois. Jostain mystisestä syystä ihoni pysyi järkyttävässä kunnossa. Kas kummaa..

Suojakerroin korkeintaan 10

Suojakerroin 20-30? Ehdottomasti ei! Silloin ei rusketu! Ai mikä ihosyöpä? Pyh, urbaania legendaa ja ”kalkkisten” paasausta. Minä, jos vuosien ajan lähes pakkomielteinen suojakertoimen käyttäjä olen myös ajatellut mainitulla tavalla. Kieltämättä aurinko teki iholle hyvää, sillä akne helpotti jonkin verran kesäisin. Ihossani on hieman tummaa pigmenttiä. En pala herkästi, paitsi alkukesästä solisluiden kohdalta tahtoo aina punoittaa ohuen ihon vuoksi.

Olen palanut vain muutaman kerran elämässäni, enkä erityisen pahasti. Vain kerran viettäessäni kesän rikkaruohoja kitkien selkäni palkoi sen verran että iho kesi. Mutta altistusta tulikin tuntien verran päivästä toiseen. Kasvojani en koskaan muistanut suojata. Tästäpä sitten on ”kärsitty” viime vuosien ajan. Noin nelisen vuotta sitten kasvoihin ilmestui oikein mukavat pigmenttiläiskät, jotka tukevat estradille jos vähänkin saavat nauttia UV-säteilystä. Tästä syystä vetäisen naamaani jo kevättalvella aurinkovoidetta korkeimmalla suojakertoimella.

Eipä asia nuorena kiinnostanut, mutta kieltämättä välillä harmittaa kun otsa kuin maailmankartta ja silmien alla läiskät näyttävät siltä kuin olisin ollut kunnon nyrkkitappelussa. Toistaiseksi en ole tehnyt asialle muuta kuin käyttänyt aurinkovoidetta ulkoillessani. Kaikessa turhamaisuudessani olen selvitellyt mahdollisia hoitokeinoja läiskille, mutta näin kesän kynnyksellä ei sellaisiin kannata mennä. Jos joskus läiskiä poistatan, haluan myös varmistaa että hoitomuoto on juuri omalle iholleni sopiva. Siihen asti korkeaa suojakerrointa pärstään ja muuhun kroppaan sitä mukaa kuin vaatteet vähenevät.

Eikä tätä!!

Rasvaton ruokavalio tekee ihosta paremman

Ei suklaata, ei levitettä leivän päälle, rasva pois kaikesta mistä sen ikinä saakaan pois. Rasva oli rasvaa. Ei siis ollut jaottelua hyvien ja huonojen rasvojen välillä. Rasvan kohdalla toki uskottiin myös yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin vaikka nekin kuuluivat kalkkis -kategoriaan. Mutta ennen kaikkea rasva kuin rasva lihottaa ja aiheuttaa finnejä. Vettä tuli myös juoda runsaasti.

Ehdoton kielto!!

Eli ihoa ei kuivattua vain pinnalta, vaan myös sisältäpäin. Todellisuudessa ainakin oma, atooppisuuteen taipuvainen ihoni olisi kaiketi tarvinnut täysin päinvastaista hoitoa. Mutta uskomukset ja vieläpä ”joukkouskomukset”.. En voi kirjoittaa ”olimmepa me tyhmiä”, sillä uskomuksiamme ruokkiavat myös sen ajan ihonhoitotuotteet. Elintarvikkeissa puolestaan light oli melkeinpä vaadittu. Oli valittava aina kevyempi versio, sokeriton ja rasvaton. Toisin sanoen viimeisen päälle prosessoitu versio. Mutta eipä niiden hyödyllisyyttä liioin kyseenalaistettu.

Toki ikä muuttaa ihon ja ylipäänsä kehon vaatimuksia. Teen lähes kaiken nykyään päinvastoin, tosin riittävästä nesteytyksestä ja nimenomaan veden muodossa pidän huolta. Leivän päällä saa olla reilusti margariinia ja jogurtti saa kaverikseen pähkinöitä. Aloitan aurinkovoiteen käytön kasvoille jo helmikuussa ja muuhun kehoon sitä mukaa kun vaatteet vähenevät. Suojakerroin on 50. Käytän reippaasti kosteusvoidetta, jopa kasvojen puhdistukseen. Kiitos Clearasil, kiitos. Kyllä ne finnit lannistuivatkin. -Viimeistään silloin kun lopetin Clearisilin käytön.