Mainostan blogiani treenipainotteisena, mutta siinä painopiste on viime aikoina ollut kaikkein vähiten. Osasyy tähän on, ettei mitään merkittävää ole tapahtunut. Liikun edelleen paljon. En ole tylsistynyt, mutta mitään uutta tai ihmeellistä ei ole tapahtunut. En ole innostunut mistään uudesta, mutta toisaalta nykyinen meno ei myöskään kyllästytä. Liikkuminen painottuu edelleen paljolti lenkkeilyyn, mistä osa menee Junioria kävelyttäessä. Periaatteessa Juniori osaa kävellä varsin reippaastikin, mutta ei vielä uskalla päästää tuesta (kädestä) irti. Mutta kaikki aikanaan. Entä äidin liikkumiset?

Jäällä vaihtelevaa

Hyvän alun jälkeen tapahtui jonkinlainen lässähtäminen mille en keksinyt syytä. Toisaalta sitähän tuo laji on: hyvien ja huonojen kausien vaihtelua ilman, että selkeää syytä löytyisi. Edellisen, ainakin hyppyjen osalta täysin pieleen menneen harjoituskerran jälkeen pidin pientä taukoa, mutta taas oli aika yrittää uudelleen. Oli äärimmäisen turhauttavaa kun perustekniikka tökki ja pahasti. Seurauksena yksikään hyppy ei onnistunut edes vähän sinnepäin. Vastoin totuttua käytösmallia onnistuin antamaan asian olla. Jostain syystä oli huono päivä, ehkä ensi kerralla olisi taas parempi.

Mutta sitten tilanne muuttui täysin. Tänään kävin jäällä uudelleen. Tällä kertaa harjoittelu oli omatoimista ja väkeä vähemmän. Nyt moni asia puolestaan sujui. En tiedä mikä sujuvuuteen vaikuttaa. Onko se sitten kellonaika, väen määrä vai peräti tähtien asento. Olisipa käytössä almanakka jostai voisi tarkistaa suotuisat päivät treenata. Tai suotuisat päivät perusluistelulle, hypyille, pirueteille tai vaikkapa kisaohjelman harjoitteluun.

Oheisharjoittelussa huomio kehonhallintaan

Oheisharjoittelussa on jääharjoittelun tapan myös erilaisia vaiheita. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Aina syytä ei vain löydy, mutta väsymys on yksi merkittävä tekijä etenkin silloin, jos se vaikuttaa keskittymiskykyyn. Lisäksi kyky pyyhkiä epäonnistunut yritys vaikuttaa niin jäällä kuin maalla. Jos esimerkiksi rotaatio hyppy menee kaksi kertaa peräkkäin pieleen, kolmanteen yritykseen alkaa latautua odotuksia. Tämä taas lisää mahdollisuutta mokata jälleen. Eli negatiivinen kierre. Harjoittelun alkuvuosina meni ikuisuus ennen kuin ymmärsin että joskus vain kannattaa jättää harjoittelu sikseen ja yrittää seuraavalla kerralla uudelleen.

Rotaatiohypyissä on tullut pientä taipumusta hutilointiin ja hypyn hajoamiseen eli nk. ilmapalloon. Tätä on itse asiassa myös jäällä varsin usein. Nyt olen keskittynyt lähinnä ns. suljetun asennon onnistumiseen miettimättä kierrosmäärää. Ylipäänsä tiedän kokemuksesta, että riittävän monen pieleen menneen yrityksen jälkeen vaikeustasoa kannattaa pudottaa ja keskittyä vain pariin asiaan. Nyt siis näin. Vaikeustason pudottamisessa on sekin hyvä puoli, että perusasiat saavat vahvistusta, mikä taas aikanaan lisää rohkeutta ja varmuutta yrittää vaikeampia liikkeitä.

Kehonhallintaan käytännössä liittyy rotaatiohyppyjen lisäksi mm. core -harjoittelua sekä ärsyttäviä tasapainoharjoituksia ja käsilläseisontaa (seinää vasten) säännöllisesti. Mitään näistä en tee pitkiä aikoja paristakin syystä: aikaa treenaamiseen on rajatusti ja olen priorisoinut lapseni ohessa opiskelun. Kun lapsi nukkuu, yritän keskittyä kurssimateriaaliin. Toisena on paineiden ja pakon välttäminen. Haluan edelleen että liikunta on hauskaa. Toki lihaskunnon ylläpitäminen vaatii ajoittain pakollisiakin harjoituksia, mutta en halua esimerkiksi tuntea huonoa omaatuntoa jos jotain jää tekemättä.

Addiktio ulkoiluun

Periaatteessa Juniorin nukkuessa voisin tehdä laaja-alaisemman ja pitkäkestoisemman kotijumpan, tanssituokion tms., mutta kyseinen aika on varattu työskentelyyn. Siksi kotijumppana toimii joogahetki johon Juniorikin mielellään osallistuu käyttämällä äitiä esimerkiksi tunnellina minkä ali on hauska mennä. Minua tämä ei lainkaan häiritse. Itse asiassa joogaliikesarjojen tekeminen on hauskempaa kuin koskaan. Toki sellainen täydellinen keskittymisen rauhan tila jää ehkä saavuttamatta, mutta liikunnan ja yhteisen (hauskan) leikin yhdistäminen voittaa zen -tilojen autuuden.

Mutta koska liikkuminen kotona on vähäisempää ja ajoitus haasteellinen, oikeastaan jo Juniorin syntymästä lähtien addiktoiduin ulkoiluun. Aluksi se oli tärkeää Juniorin päiväunihetken vuoksi. Nykyään ulkoiluun liittyy sään salliessa treenihetki minkä sisältö vaihtelee mahdollisuuksien mukaan. Päivän ulkoiluhetki on edelleen tärkeä osa päivää myös henkisesti. Se on hetki kun ajatukset saavat tuulettua. Toisaalta se on tärkeä osa päivää myös Juniorille. Osan matkasta hän katselee ”nähtävyyksiä” ja osan taas kävelee pitäen kädestäni kiinni. On ollut hauska seurata miten Juniori selkeästi tykkää kävellä! Tosin tähänkin voi tulla muutoksia, mutta siksi juuri kannataa nauttia tästä vaiheesta kun se vielä jatkuu.

Sadepäivät ovat sen sijaan turhauttavia. Nyt en tarkoitaan mitään tihkusadetta tai pientä ripeksintää. Viime päivinä on  satanut kaatamalla siihen malliin, ettei ulkoilu enää ole pelkkä varustekysymys. Voi toki olla että olen vain liian mukavuudenhaluinen, mutta omalla kohdallani raja alkaa piirtyä siihen kun sataa kaatamalla ja tuulee puuskittain. Tällaisinä päivinä ulkoilu on vähäistä, ja Juniorin kävelytreeni siirtyy sisätiloihin. Ja kun tällaisia päiviä alkaa olla turhan paljon etenkin peräkkäin, alkaa pieni turhautuminen hiipiä esiin. -Ja säälle kun ei voi mitään.

Väsymys kiusaa

Tämä on ollut pidemmän aikaa riesana. Olen yrittänyt panostaa myös palautumiseen, mutta välillä tuntuu kuin joku kääntäisi kehosta ja mielestä virran puolta pienemmälle teholle. Kunhan tilaisuus tulee, yritän päästä mittauttamaan hemoglobiinin. Ruokaa olen mättänyt tavalliseen tahtiin eli paljon, ja itse asiassa jopa lisännyt energiamäärää. Toki yksi mahdollisuus on myös erittäin pitkällä aikavälillä tuloaan tekevä flunssa. Kaikki on siis mahdollista. Tilanne on siinä mielessä turhauttava, kun tuntuu ettei mikään auta. Tiedä häntä onko väsymys sitten psyykkistä. Ota näistäkin selvää..

Onhan tässä ollut yhtä sun toista kuormittavaa ja joskus univaikeudetkin kiusaavat. Tosin nukkumisessakin vaihtelua. Joskus nukun paremmin ja joskus huonommin. Tosin sen olen huomannut, että säännöllisemmin toteutunut sosiaalinen elämä on hieman piristänyt. Eli tästä kiitos jälleen ruutuajan vähentämiseksi tarkoitetulla ”toimenpiteelle”. Mutta yritän vielä lisätä palautumishetkiä ja keksiä keinoja yöunien paranmiseen. Eiköhän tämä tästä. Positiivista kuitenkin on, että liikkuminen on edelleen mukavaa ja mieluisaa aktiviteettia.

Vauva -ja taaperoaika ovat aikana omanlaistaan. Samaan aikaan ne työllistävät vuorokauden ympäri, mutta samaiseen vuorokauteen jää myös hyödynnettävää aikaa. Kuulun itse heihin, joille pelkkä oleminen on vaikeaa. Kaipaan aina jotain tekemistä, mutta sen ei ole pakko olla ”hyödyllistä”. Kaipaan myös päivääni selkeää rytmiä ja rutiineita, eikä niistä ole lapsellekaan haittaa. -Päinvastoin. Aikana jona opiskelin, olin töissä tai tein näitä molempia, harmittelin ajan riittämättömyyttä. Nyt kuluneen vuoden aikana olen saanut nauttia ajankäytön kannalta aivan uudenlaisesta vapaudesta.

Tässä tekstissä kerron kuinka itse olen hyödyntänyt tämän ”vapaavuoden”. Tekstini voi tulkita ohjeistukseksi mikäli tarvetta sellaiseen on. Muistuttaisin kuitenkin, että jokaisen vanhemman tilanne on erilainen. Itselläni ei ole toista aikuista jakamassa arkea, mutta minulla on vain yksi lapsi ja (mielestäni) erittäin helppo sellainen. Asiat joita kerron tehneeni eivät siis ole välttämättä sovellettavissa jokaiseen tilanteeseen. Lisäksi jokaisen vanhemman jaksaminen, stressisietokyky ja henkiset resurssit ylipäänsä ovat erilaiset. Myäs minulla on omat haasteeni, ja on paljon asioita joihin en ole saanut panostettua. Eli älköömme kukaan pahoittako mieliämme.

Liikunta

Koska kerrankin aikaa on ollut, olen panostanut liikuntaan. Toki tyyli on määräytynyt siten, mihin Juniori sopii mukaan. Jäälle pääsin noin kerran viikossa saatuani Juniorille ulkoiluttajan. Kyse oli siis yhdestä tunnista viikossa. Vaunulenkeistä tuli nopeasti tärkeä osa päivää. Juniori syntyi huhtikuun lopulla, joten edessä oli kesä ja parhaat ulkoilusäät. Edellisen kesän ulkoiluja rajoittivat hieman turhat kovat helteet, mutta loppujen lopuksi kyse oli vain parista kuukaudesta.

Pian vaunulenkeistä tuli myös Juniorin päiväuniaika. Minulle se aika oli tavallaan ”omaa aikaa”. Juniori nukkui, minä kävelin ja kuuntelin musiikkia tai äänikirjaa. Jos matkan varrella tuli kriisi, maito kulki mukana. Palauduttuani synnytyksestä riittävästi pidin treenihetkiä paikallisilla liikuntapaikoilla, ja vähitellen tuttu luistelun oheisharjoittelukin astui kuvioihin. En ole päässyt hyödyntämään esimerkiksi kuntosaleja eikä uiminen onnistunut tänäkään kesänä. Tämä ei haittaa. En ole viitsinyt murehtia asioita mitä en voi tehdä, vaan panostanut sitäkin enemmän sellaiseen mikä juuri nyt on mahdollista. Kun työlämä kutsuu, ei ulkona liikkuminen välttämättä enää ole näin vapaata.

Opiskelu

Vauvavuoden aikana oli esimerkiksi hetkiä joina Juniori nukkui, tai viihtyi lattialla. Tämä oli siis aikaa kun Juniori ei liikkunut. Tuota ajanjaksoa erityisesti hyödynsin opintojen täydentämiseen. Vauvavuoden aikana sain kokoon yhdet, joskus keskeneräisiksi jääneet perusopinnot, mistä tulee olemaan jatkossa hyötyä. Miten opiskelu käytännössä tapahtui? Erityisesti ensimmäisen puolen vuoden aikana sain imettäessä luettua kurssimateriaalia. Ja koska lapseni viihtyi rinnalla todella paljon, lukuaikaa oli varsin mukavasti. Esseitä naputtelin intensiivisemmin Juniorin nukkuessa.

Miksen käyttänyt tätä aikaa esimerkiksi rentoutumiseen? Kieltämättä siihen olisikin ehkä kannattanut panostaa enemmän. Toisaalta ajattelin nyt olevan paras aika, sillä nk. ruuhkavuosien aikana en välttämättä jaksa sekä käydä töissä että opiskella. Haluan kuitenkin ehtiä panostamaan aikaan lapsen kanssa niin, etten ole viimeisen päälle uupunut. Ja mikäli työllistyn johonkin niistä aloista joihin tähtään ja jotka vastaavat koulutustani, työn sisältö voi olla siinä määrin kuormittavaa että työn ulkopuolinen elämään ei kannata haalia liikaa ylimääräistä. Priorisoin kuitenkin Juniorin, sillä hän on lapsi vain kerran elämässään.

Lukeminen

Kuten edellisessä kappaleessa aihe vilahtikin, olen panostanut lukemiseen. Kesän aikana vauhti on hieman laskenut, mutta lukeminen on edelleen ollut päivittäinen tapa. Imettäessä lukeminen ei enää tahdo onnistua, sillä myös Juniori on harmillisen kiinnostunut kääntämään sivua. Tämä vain tahtoo johtaa koko sivun irtoamiseen. Nykyään lukuhetket sijoittuvat aamuun ennen kuin Juniori herää sekä iltaan, kun Juniori nukkuu. Muina aikoina, kuten ulkoillessa saatan kuunnella äänikirjoija.

Kirjallisuuden laadun suhteen olen ollut itselleni armollinen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen lukenut mitä haluan. Kirjan ei tarvitse olla ”laadukkain”, kehutuin, suosituin, palkituin tms. Olen lukenut sellaisia kirjoja jotka ovat herättäneet kiinnostuksen. Ne muutamat poikkeukset ovat kurssimatriaalia tai muita tietokirjoja, joilla yritän pitää yllä työelämässä tarvittavaa teoreettista osaamista. Muuten lukemistoni sisältö vaihtelee dramaattisista ja rankoista kohtaloista kertovista kirjoista Juha Vuorisen äärimmäisen härskiin huumoriin jolle salaa nauran kippurassa.

Aktiviteetit lapsen kanssa

Vaikka taaperoaika on tuonut ”vähän” lisätyötä, se on mahdollistanut myös uusia tapoja viettää lapsen kanssa aikaa. Vaikkei Juniori osaa muutamaa sanaa lukuunottamatta puhua lainkaan, kommunikointi eleillä ja ilmeillä onnistuu täysin. Juniori ei vielä uskalla kävellä ilman tukea, mutta kädestä kiinnipitäen vauhti on oikein reipas. Nyt kun kävely autettuna on selkeästi alkanut olla hauskaa, olemme ulkoilun yhteydessä kävelleen ja vähän juosseetkin. Lisäksi käymme mahdollisuuksien mukaan päivttäin ulkoilun lisäksi ennen iltatoimia kävelemässä viereisen koulun pihaan, missa on hauska keinua ja tutkia mitä kaikkea löytyykään.

Juniori nukkuu todella paljon, mikä toisaalta on hyvä asia. Hereilläoloajasta puolet menee ”perushoitoon” ja myös imetys vie aikansa. Sisätiloissa tutkimme kotia, musikoimme, hölmöilemme ja nauramme.  Juniorilla on kodissa ns. vakiokohteita jotka on tarkastettava säännöllisesti. Ja voi riemua jos wc:n ovi on jäänyt auki! Kyllä, lapseni lempipaikka kotona näyttää olevan wc.

..Näitä en jaksanut vaikka oli suunnitelmissa..

En saanut itseäni uimaan koko kesän aikana. Leikkipuiston sijaan olemme käyneet leikkimässä selkeästi enemmän koulun pihalla. -Missä Juniori toisaalta on viihtynyt. En myöskään saanut roudattua meitä perhekerhoihin yms., mikä toisaalta johtuu kohteen sijainnista. Kilometrejä on pikkuisen liikaa ja kulkuyhteydet huonot. Tässä mielessä olisi parempi asua suuremmassa kaupungissa missä aktiviteetteja olisi hieman helpompien matkojen päässä. -Tai joukkoliikenne olisi hieman monipuolisempi.

Toisaalta en jaksa kantaa huonoa omaatuntoa. Kesän aikana olemme saaneet tehtyä paljon uusia asioita ja toisaalta myös sosiaalinen elämä on ollut vilkkaampaa. Juniori on satunnaisesti päässyt tapaamaan muita lapsia, ja minä aikuisia. Kaiken kaikkiaan koen käyttäneeni vauvavuoden aikana tulleet mahdollisuudet tehdä asioita hyvin. Olen panostanut sekä omiin asioihin että lapsen kanssa olemiseen. Vaikka olen hoitanut Junioria pääasiassa yksin, en koe että olisimme jääneet paitsi mistään.

Oman ajan käyttämisessä olen tyytyväinen siihen, etten lopettanut sellaisia aktiviteetteja joista pidän, tai joista on hyötyä. -Tai sekä että. Ehkä olisin voinut ottaa hieman rennommin, mutta esimerkiksi opiskelun kannalta nyt saattoi olla paras aika hoitaa opintokokonaisuus kasaan. Kulunut vuosi on ollut omanlaistaan, joskus raskasta mutta ennen kaikkea ihanaa aikaa. Olen valmis tuleviin haasteisiin. -Siis haasteisiin positiivisessa mielessä.