Vaihteeksi treenikuulumisia: väsymystä ilmassa

Mainostan blogiani treenipainotteisena, mutta siinä painopiste on viime aikoina ollut kaikkein vähiten. Osasyy tähän on, ettei mitään merkittävää ole tapahtunut. Liikun edelleen paljon. En ole tylsistynyt, mutta mitään uutta tai ihmeellistä ei ole tapahtunut. En ole innostunut mistään uudesta, mutta toisaalta nykyinen meno ei myöskään kyllästytä. Liikkuminen painottuu edelleen paljolti lenkkeilyyn, mistä osa menee Junioria kävelyttäessä. Periaatteessa Juniori osaa kävellä varsin reippaastikin, mutta ei vielä uskalla päästää tuesta (kädestä) irti. Mutta kaikki aikanaan. Entä äidin liikkumiset?

Jäällä vaihtelevaa

Hyvän alun jälkeen tapahtui jonkinlainen lässähtäminen mille en keksinyt syytä. Toisaalta sitähän tuo laji on: hyvien ja huonojen kausien vaihtelua ilman, että selkeää syytä löytyisi. Edellisen, ainakin hyppyjen osalta täysin pieleen menneen harjoituskerran jälkeen pidin pientä taukoa, mutta taas oli aika yrittää uudelleen. Oli äärimmäisen turhauttavaa kun perustekniikka tökki ja pahasti. Seurauksena yksikään hyppy ei onnistunut edes vähän sinnepäin. Vastoin totuttua käytösmallia onnistuin antamaan asian olla. Jostain syystä oli huono päivä, ehkä ensi kerralla olisi taas parempi.

Mutta sitten tilanne muuttui täysin. Tänään kävin jäällä uudelleen. Tällä kertaa harjoittelu oli omatoimista ja väkeä vähemmän. Nyt moni asia puolestaan sujui. En tiedä mikä sujuvuuteen vaikuttaa. Onko se sitten kellonaika, väen määrä vai peräti tähtien asento. Olisipa käytössä almanakka jostai voisi tarkistaa suotuisat päivät treenata. Tai suotuisat päivät perusluistelulle, hypyille, pirueteille tai vaikkapa kisaohjelman harjoitteluun.

Oheisharjoittelussa huomio kehonhallintaan

Oheisharjoittelussa on jääharjoittelun tapan myös erilaisia vaiheita. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Aina syytä ei vain löydy, mutta väsymys on yksi merkittävä tekijä etenkin silloin, jos se vaikuttaa keskittymiskykyyn. Lisäksi kyky pyyhkiä epäonnistunut yritys vaikuttaa niin jäällä kuin maalla. Jos esimerkiksi rotaatio hyppy menee kaksi kertaa peräkkäin pieleen, kolmanteen yritykseen alkaa latautua odotuksia. Tämä taas lisää mahdollisuutta mokata jälleen. Eli negatiivinen kierre. Harjoittelun alkuvuosina meni ikuisuus ennen kuin ymmärsin että joskus vain kannattaa jättää harjoittelu sikseen ja yrittää seuraavalla kerralla uudelleen.

Rotaatiohypyissä on tullut pientä taipumusta hutilointiin ja hypyn hajoamiseen eli nk. ilmapalloon. Tätä on itse asiassa myös jäällä varsin usein. Nyt olen keskittynyt lähinnä ns. suljetun asennon onnistumiseen miettimättä kierrosmäärää. Ylipäänsä tiedän kokemuksesta, että riittävän monen pieleen menneen yrityksen jälkeen vaikeustasoa kannattaa pudottaa ja keskittyä vain pariin asiaan. Nyt siis näin. Vaikeustason pudottamisessa on sekin hyvä puoli, että perusasiat saavat vahvistusta, mikä taas aikanaan lisää rohkeutta ja varmuutta yrittää vaikeampia liikkeitä.

Kehonhallintaan käytännössä liittyy rotaatiohyppyjen lisäksi mm. core -harjoittelua sekä ärsyttäviä tasapainoharjoituksia ja käsilläseisontaa (seinää vasten) säännöllisesti. Mitään näistä en tee pitkiä aikoja paristakin syystä: aikaa treenaamiseen on rajatusti ja olen priorisoinut lapseni ohessa opiskelun. Kun lapsi nukkuu, yritän keskittyä kurssimateriaaliin. Toisena on paineiden ja pakon välttäminen. Haluan edelleen että liikunta on hauskaa. Toki lihaskunnon ylläpitäminen vaatii ajoittain pakollisiakin harjoituksia, mutta en halua esimerkiksi tuntea huonoa omaatuntoa jos jotain jää tekemättä.

Addiktio ulkoiluun

Periaatteessa Juniorin nukkuessa voisin tehdä laaja-alaisemman ja pitkäkestoisemman kotijumpan, tanssituokion tms., mutta kyseinen aika on varattu työskentelyyn. Siksi kotijumppana toimii joogahetki johon Juniorikin mielellään osallistuu käyttämällä äitiä esimerkiksi tunnellina minkä ali on hauska mennä. Minua tämä ei lainkaan häiritse. Itse asiassa joogaliikesarjojen tekeminen on hauskempaa kuin koskaan. Toki sellainen täydellinen keskittymisen rauhan tila jää ehkä saavuttamatta, mutta liikunnan ja yhteisen (hauskan) leikin yhdistäminen voittaa zen -tilojen autuuden.

Mutta koska liikkuminen kotona on vähäisempää ja ajoitus haasteellinen, oikeastaan jo Juniorin syntymästä lähtien addiktoiduin ulkoiluun. Aluksi se oli tärkeää Juniorin päiväunihetken vuoksi. Nykyään ulkoiluun liittyy sään salliessa treenihetki minkä sisältö vaihtelee mahdollisuuksien mukaan. Päivän ulkoiluhetki on edelleen tärkeä osa päivää myös henkisesti. Se on hetki kun ajatukset saavat tuulettua. Toisaalta se on tärkeä osa päivää myös Juniorille. Osan matkasta hän katselee ”nähtävyyksiä” ja osan taas kävelee pitäen kädestäni kiinni. On ollut hauska seurata miten Juniori selkeästi tykkää kävellä! Tosin tähänkin voi tulla muutoksia, mutta siksi juuri kannataa nauttia tästä vaiheesta kun se vielä jatkuu.

Sadepäivät ovat sen sijaan turhauttavia. Nyt en tarkoitaan mitään tihkusadetta tai pientä ripeksintää. Viime päivinä on  satanut kaatamalla siihen malliin, ettei ulkoilu enää ole pelkkä varustekysymys. Voi toki olla että olen vain liian mukavuudenhaluinen, mutta omalla kohdallani raja alkaa piirtyä siihen kun sataa kaatamalla ja tuulee puuskittain. Tällaisinä päivinä ulkoilu on vähäistä, ja Juniorin kävelytreeni siirtyy sisätiloihin. Ja kun tällaisia päiviä alkaa olla turhan paljon etenkin peräkkäin, alkaa pieni turhautuminen hiipiä esiin. -Ja säälle kun ei voi mitään.

Väsymys kiusaa

Tämä on ollut pidemmän aikaa riesana. Olen yrittänyt panostaa myös palautumiseen, mutta välillä tuntuu kuin joku kääntäisi kehosta ja mielestä virran puolta pienemmälle teholle. Kunhan tilaisuus tulee, yritän päästä mittauttamaan hemoglobiinin. Ruokaa olen mättänyt tavalliseen tahtiin eli paljon, ja itse asiassa jopa lisännyt energiamäärää. Toki yksi mahdollisuus on myös erittäin pitkällä aikavälillä tuloaan tekevä flunssa. Kaikki on siis mahdollista. Tilanne on siinä mielessä turhauttava, kun tuntuu ettei mikään auta. Tiedä häntä onko väsymys sitten psyykkistä. Ota näistäkin selvää..

Onhan tässä ollut yhtä sun toista kuormittavaa ja joskus univaikeudetkin kiusaavat. Tosin nukkumisessakin vaihtelua. Joskus nukun paremmin ja joskus huonommin. Tosin sen olen huomannut, että säännöllisemmin toteutunut sosiaalinen elämä on hieman piristänyt. Eli tästä kiitos jälleen ruutuajan vähentämiseksi tarkoitetulla ”toimenpiteelle”. Mutta yritän vielä lisätä palautumishetkiä ja keksiä keinoja yöunien paranmiseen. Eiköhän tämä tästä. Positiivista kuitenkin on, että liikkuminen on edelleen mukavaa ja mieluisaa aktiviteettia.