Raskas pikkulapsiarki, yh-helvetti, yksinäisyyden kauheus jne. Näitä määritelmiä riittää. Myönnän tässäkin olevani taas kerran muottiin sopimaton: Minä olen aidosti nauttinut vauva- ja pikkulapsiarjesta yksin. Toki minulla on tukiverkkoa, mutta olen lapseni ensisijainen hoitaja, vanhempi ja ennen kaikkea äiti. Tämän reilu vuoden aikana jokainen hetki Juniorin kanssa on ollut pääasiassa positiviinen.

Lapsivapaalle ei ole ollut tarvetta

Epätervettä tai ei, jotenkin tuntuu että raskauden edetessä ja vauvavuoden aikana etäännyin ns. aikuisista ihmisistä erityisesti sitä mukaa, kun yhteys Juniorin kanssa vahvistui. Kohdussa kasvava Juniori oli osa minua, mutta syntymän jälkeen napanuora ei riittänytkään katkaisemaan yhteyttä täysin. Synnyttyään Juniori varmisti tiukasti otteensa ”maitoautomaatista”. Samalla hoidimme fyysisen läheisyyden perusteellisesti.

Jääharjoittelua lukuunottamatta Juniori on ongelmitta kulkenut aina mukana. En ole kokenut häntä ”häiritseväksi” tms. Hän on osa minua ja on koko ajan ollut enemmän tai vähemmän lähistöllä. Hetkinä joina Juniori on hoidossa, poden lähinnä huonoa omaatuntoa ja ehkä pientä huolta. Tiedän että Juniori pärjää, mutta silti murehdin. Nyt taaperoikäinen Juniori on ilmeisesti julkisissa tilanteissa yhtä ”karski” kuin äitinsä. Julkisesti emme myönnä pienoista ikävöintä, mutta kotosalla kompensoidaan pitkällä imetys- ja torkkumishetkellä.

Olen toki oppinut nauttimaan ns. lapsivapaista. Toisaalta.. ehkä se on normaalia tässä vaiheessa? En (mielestäni) tarvitse tai kaipaa lapsivapaata paljon. Jo koko viikon aikana tulee edes tunti, sinä aikana voin tehdä jotain ns. omaa aktiviteettia. En mielelläni käytä lapsivapaata esimerkiksi ruuanlaittoon tai kotitöihin. Näitä voin tehdä ongelmitta Juniorin läsnäollessa. Kuluneen vuoden aikana olen esimerkiksi käynyt jäällä tai treenannut rulliksilla. Olen myös saattanut kotosalla nauhoittaa soittoa ilman taustaääniä. Mutta mikään näistä ei vieläkään ole välttämätöntä.

Olen muokannut arkeni lapsen tarpeita vastaavaksi

Tähän vaikuttaa jossain määrin tuuri ja asiat, joita on tottunut tekemään. Olen aiemminkin todennut, että esimerkiksi tiettyjä liikuntalajeja ei vain ole erityisen helppo yhdistää lapsen kanssa olemiseen. Syy on yksinkertainen: lasta ei vain voi ottaa mukaan kaikkialle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkksi monet kuntosalit ja uimahallit. Jäähallia lukuunottamatta oma ympäristöni on ollut sellainen, että lapsi on sopinut mm. kaikkialle.

Vähitellen myös arkirytmimme muotoitui sellaiseksi, että pystyin opiskelemaan, treenaamaan ja jopa soittamaan ilman että se olisi ollut Juniorilta pois. Hyvä esimerkki oli imetyksen ja kurssimateriaalin lukemisen yhdistäminen. Tehtäviä tein Juniorin nukkuessa. Saatuani keittiöön turvaportin, Juniori on turvallisesti pyörinyt jaloissa samalla kun laitan ruokaa tai esimerkiksi kirjoitan. Päivärytmimme vastaa heräämisaikaa lukuunottamatta päiväkotipäivän rutiineja ruoka-aikoineen, ulkoiluineen, päiväunihetkineen jne.

Joudun ottamaan huomioon vain Juniorin ja itseni

Itsekästä mutta totta. Joudun ottamaan huomioon vain Juniorin ja itseni. Joskus jopa mietin päässeeni helpommalla valittuani yksinhuolta-arjen ”perinteisemmän perhe-elämän sijaan. -Siis kahden vanhemman perheen. Vaikka tekemistä on paljon, organisointivastuu rajoittuu kahden ihmisen arjen pyörittämiseen. Jos mukana olisi toinen aikuinen, kokonaisuus olisi monimutkaisempi. Toisaalta olen tainnut kuluneiden vuosien aikana vieraantua parisuhdearjesta.

Mainittakoon että olen ”kasvanut” tähän tyyliin. Olin raskausajan yksin, samoin ajan Juniorin syntymästä tähän päivään. Osa ehkä ajattelee ”voi miten rankkaa..”. Totuus on, että vähintään yhtä rankaa olisi opetella elämään arkea johon kuuluu muita aikuisia minun lisäkseni. Kun on itse tottunut tekemään mm. kaikki työt, delegointi toiselle ihmiselle ei ole aivan helppoa. -Etenkin kun arki todellakin on alusta pitäen muotoutunut minun ja Juniorin näköiseksi.

Oma rytmi, omat tavat, omat inside -jutut

Se rytmi rutiineineen ja tapoineen kehittyi puoliksi itsestään ja puoliksi auttaen. Niin itseni kuin Juniorin kannalta katsoin parhaaksi ottaa päivään aikataulut ja rutiinit. Aikataulujen kohdalla maailma ei tosin kaadu esim. 30 minuutin muutoksesta, sillä muutoksia tahtoo tulla. Rutiinit ja järjestys tuovat meille molemmille turvaa ja selkeyttä. Lisäksi niiden ansiosta sopeutuminen ”tavalliseen” arkeen on helpompaa.

Tavallisella tarkoitan arkea, jossa lapsi arkisin päiväkotiin ja äiti töihin. Arkea, jossa työ ja vapaa-aikaa erottuvat toisistaan hieman selkeämmin kuin nyt. -Ei sillä että vapaa-aika tarkoittaisi todellakin vapaata ajankäyttöä. 99,8%.sen todennäköisyydellä erittäin suuri osa vapaa-ajasta tarkoittaa mm. ruuanlaittoa, pyykkäys, siivoamista ja esimerkiksi kauppareissuja. Kyllä, saatan tehdä kaiken itse, mutta en joudu organisoimaan arkea kuin itseäni ja Junioria varten.

Meillä on myös omat juurtuneet tapamme ja inside -juttumme. Jälkimmäinen tahtoo sisältää niin älyttömiä asioita, että kertominen toiselle on mahdotonta. Tässä esimerkki: Juniorin kontatessa lattialla menen itse konttausasentoon ja läiskin kämmenillä lattiaa pari kertaa. Juniori toteaa puoliksi nauraen ”Hee-ee-ee!” ja syöksyy minua kohti. Saavutettuaan minut, kirjaimellisesti lyömme ”viisaat” päämme yhteen ja nauramme. Luulen että ns. ulkopuolisen silmin ensimmäinen ajatus on pohdinnat käsitteestä ”normaali”.

Mutta näiden suhteen minulla on helppoa…

Lähdetään siitä, että minulla on vain yksi lapsi. Jos lapsia olisi kaksi tai enemmän, voisi jo deodorantti pettää. Lisäksi minulla on sen suhteen äärimmäisen hyvä tuuri, että ainakin itse koen Juniorin todella helpoksi lapseksi. Hän on leppoisa, nukkuu hyvin, syö hyvin, viihtyy myös omien projektiensa parissa (toki perään täytyy katsoa), ei (toistaiseksi) sairastele paljoa jne.

Satun myös asumaan alueella, missä asuminen on halpaa ja tiettyjä pakollisia kustannuksia puuttuu. Täällä kulkeminen onnistuu lähes täysin jalan, tosin esimerkiksi lähin suurempi kauppakeskus on n. 6 minuutin junamatkan päässä. Rahaa ei siis kulu autoon eikä matkakorttiin. Toisaalta.. vaunujen/rattaiden kanssa pääsisin ilmeisesti ilmaiseksi matkustamaan, joten matkakortille ei välttämättä olisi tarvetta muuallakaan? Mutta kokonaisuudessaan paikkakuntani on asuinpaikkana loistava, sillä kulut ovat pienet. Toki tilanne olisi toinen, jos asuisin syrjempänä.

Myös luonteen helpottaa asioita paljon. Viihdyn kyllä seurassa ja ihmisten parissa, mutta olen luonteeltani myös hieman erakko. Viihtymisestä huolimatta myös väsyn ihmisten parissa. Erikoista ehkä, mutta Juniorista en tarvitse koskaan ”lomaa”. Toisaalta.. tässä vuoden mittaan häntä seurattuani vaikuttaa siltä, että hänkin tarvitsee omaa rauhaa säännöllisesti. Minua sosiaalisemmalle ja ylipäänsä seuraa enemmän kaipaavalle tällainen elämäntyyli olisi varmasti henkisesti raskasta. Toki kaipaan töihin ja päiväkoti tekee varmasti Juniorille hyvää. Mutta nautin myös siitä, kun väkeä on vähemmän.

Yh-arki (ei juridisesti) ei siis ole ollut ainakaan minulle mitään arjen infernoa, ahdistavaa tms. Olen pikemminkin nauttinut siitä. Toisaalta vertaaminen on vaikeaa, sillä en ole kokenut arkea kahden vanhemman taloudessa. Mekin muodostamme Juniorin kanssa minikokoisen perheen ja todellakin teemme mukavia asioita. Ne eivät ehkä tarkoita lomamatkaa, tapahtumia tms. Mutta mitä kaikkea teemmekään, ainakaan niistä asioista ei puutu naurua, läheisyyttä, hölmöilyä ja muita ihania asioita. Että tällainen inferno meillä.

Vauva -ja taaperoarjessa osaa tuntuu huolestuttavan se raha. Itsekin tätä murehdin, mutta käytäntö on opettanut paljon. Omalla toiminnalla ja valinnoilla taloudelliseen puoleen voi vaikuttaa paljon. Haasteena vain on markkinointi: Kuluttajille luodaan tarpeita sekä mielikuva, että ilman markkinoitavaa tuotetta ei pärjää. Kuluneen yli vuoden aikana olen säästänyt todella paljon pienillä valinnoilla. Toki osa on sellaisia, joissa onnistuvuus on lapsikohtaista.

Lelut: Millä lapsi leikkii?

Koska Juniori ei vielä ole päässyt tutustumaan lelumainoksiin, hän on tältä osin täysin ulkopuolella päivän lelutrendeistä. -Minä siis en ole tällä kertaa ainoa. Juniorilla on ihan tavallisia ikäänsä sopivia leluja. Suuri osa leluista on ”perittyjä”, ja joukossa on jokunen ihan Juniorille itselleen ostettu lelu. Uusia leluja ostan todella harvoin. Sen sijaan ole jakanut lelut kolmeen laatikkoon, joista kaksi laitan komeroon. Välillä vaihdan tilalle uuden laatikon ja kas, lelut ovat ”uusia”.

Juniorin ”leikkiminen” tarkoittaa esineen pyörittämistä käsissä sekä tunnustelua käsillä ja tietenkin suulla. -Valitettavasti myös heittämistä. Loppujen lopuksi on ihan sama mitä hänelle antaa, kun vain muoto ja yksityiskohdat kiinnostavat. Vaikka käytössä on ns. oikeita leluja, Juniorilla näyttää olevan kolme kestosuosikkia: 0,5 litran muovipullo, vispilä ja äidin hiusharja.

Lapsi ei siis tässä iässsä tarvitse mitään erikoisempia leluja, sillä monet kodin tavarat ovat vähintään yhtä kiinnostavia, ellei jopa kiinnostavampia. Kyllähän ”oikeisiin” ja erityisesti nk. kehittäviin leluihin rahaa saa menemään. Silti suosittelen käymään keittiön välineistön läpi. Muita suosikkeja ovat tennispallot, jumppapallo sekä foam roller mihin voi huudella.

Myös näitä on alettu siirtelemään..

Ruoka: mahdollisimman paljon yhteisruokia

Piltit yms. eivät ole kieltolistalla, mutta pyrin antamaan Juniorille yhteisruokaa aina kun mahdollista. Se hyvä puoli Pilteissä tosin on, että niiden kanssa voi testata miten paljon sattumia Juniori sietää ja pyrkiä sitten samaan koostumukseen yhteisruuissa. Ongelmana ei ole nirsous vaan herkkä nielu. Jos yritän tarjota liikaa ruokaa mikä ei vielä tuntumaltaan sovi, Juniori oksentaa. Tästä syystä etenemme pikku hiljaa, kokeilemme pienissä erissä sattumia jne. Onneksi edistystä on tapahtunut paljonkin.

Yhteisruuat alkavat olla jo aika lailla tavallisia ”aikuisten” ruokia. Toki vältän liian suolaisia raaka-aineita tai esimerkiksi liian voimakkaita mausteita. Emme siis syö tulisinta aasialaista ruokaa. Kun vuoden ikä tuli täyteen, mahdollisuus erilaisiin ruokiin laajeni reilusti. Tosin sattumia sisältäviä keittoja en pahemmin tee, tuhteja sosekeittoja kyllä. Toistaiseksi Juniorille on kelvannut kaikki mitä olen valmistanut. Soseutan ruokaa sauvasekoittimella muutaman kerran, mutta ihan sileäksi en enää ruokia jätä.

Kieltämättä tuollainen reilu vuoden vanhakin on varsin tehokas syömään! Toistaiseksi olen selvinnyt viiko aikana kahdella ruualla, mutta luulen että jatkossa teen näiden lisäksi sosekeiton ns. toiseksi ateriaksi. Aamut ja illat menevät vielä puurolinjalla. Mutta saa nähdä milloin puuro alkaa Juniorin mielestä olla so last season.. Mutta kokonaisuudessa yhteisruuilla säästää paljon, etenkin nyt kun Juniorin ruokahalu ja annoskoot ovat kasvateet. Budjetti voisi olla aika toisenlainen jos Juniori eläisi Pilteillä.

Pottaprojekti varhain alkuun

Okei, tämä on lapsikohtaista. Kaikki lapset eivät ole valmiita allekirjoittamaan tätä touhua missään vaiheessa. Mutta kannattaa silti kokeilla. Jo 1-2 vaipan vähentyminen päivässä on pitkällä tähtäimellä suuri muutos. Minä, ilkeä äiti istutin Juniorin potalle ensimmäisen kerran hieman yli puolivuotiaana. Muutama ensimmäinen kerta olivat Juniorille järkytys. Luulen että ne yksittäiset pisut mitä pottaan päätyi, olivat hätääntymisen seuraus.. Ja kyllä, hyvä kun itsekin itkenyt!

Vähitellen homma lähti sujumaan ja pottaan alkoi tulla jotain. Toki lapen rytmi voi vaihdella, mutta muutaman kuukauden ajan lähes aina pottaan on tullut jotain. Tämä taas säästää vaipasta kapasiteettia. Näin pienellä haasteena on lähinnä se, ettei hän osaa ilmaista tarvetta päästä potalle. -Enkä tiedä tunnistaako monikaan lapsi näin pienenä sellaista tarvetta. Kyse on lähinnä ajoituksen onnistumisesta. Mutta sen 1-2 vaipankin vähennys vähentää kulutusta merkittävästi.

Ja totta, en saanut aikaiseksi kokeilla kestovaippoja. Pottaprojekti oli ns. laiskan ihmisen ratkaisu: opetin lapseni varhain potalle. Toisaalta päiväkotiaikaa ajatellen tämän taidon hallitseminen on myös hyvä. Lisäksi en tiedä kuinka omapäinen kaksivuotias Juniorista jonain päivänä tulee. Ehkä pottailu saisi täydellisesti punaista valoa, minkä vuoksi homma oli hyvä aloittaa varhain.

Vaatteiden ja tarvikkeiden kierrätys

Vaatteiden suhteen olen miltei nolostuttavan hyvässä asemassa. Juniorin vaatteista todella suuri osa on peritty serkuilta sekä tuttujen lapsilta. Itse en ole viitsinyt pitää tarkkaa lukua onko Juniorilla päällä poikien vai tyttöjen vaatteet. Rehellisyyden nimissä minusta on mukavaa käyttää molempia. Toki mekot ja kunnolla röyhelöillä varustetut vaatteet olen skipannut, mutta tuskin niitä käyttäisin tyttölapsellakaan ihan jo käytännöllisyyden vuoksi.

Vaatteiden kierrätyksessä hyödyt ovat molemminpuoleiset: rahaa säästyy, ja toisaalta vaatteiden myyjä/ luovuttaja saa pieneksi menneet vaatteet pois nurkista lojumasta. Tämän lisäksi käyttökelpoisia vaatteita ei tarvitse heittää pois. Jos minulta kysytään, pienille lapsille ei kannata ostaa uusia vaatteita kovinkaan paljon ihan jo lyhyen käyttöajan vuoksi. Sama pätee moniin tarvikkeisiin.

Mitä pieni lapsi oikeasti kaipaa?

Markkinoilla kuluttajille tyrkytetään monenlaista ”välttämättömyyttä” luomalla tarpeita mitä todellisuudessa ei ole. Mainonnan kautta luodaan kuva elämän helpottumisesta ja lapsen hyvinvoinnista. On kehittäviä leluja, erilaisia monitoreja, erikoisruokia, välineitä yms. Kaikkea mahdollista jonka hankkiminen tekee kuluttajasta vastuullisen ja rakastavan vanhemman.

Omalta kohdaltamme voin todeta, että Juniorista on kasvanut täysin normaali ja terve (niin normaali kuin minun geeneillä voi olla) mm. ilman unipesää, erilaisia monitoreja, itkuhälytintä, imetyskoruja yms. Sen sijaan panostamme kommunikointiin, leikin harjoitteluun, pieniin elämyksiin (trampoliinilla äidin kanssa) ja ennen kaikkea yhdessäoloon. Toisaalta Juniori edelleen leikkii mielellään myös yksin, ja sen mahdollisuuden hänelle annan. Koska imetys jatkuu edelleen, Juniori saa myös läheisyyttä niin hyvin kuin mahdollista.

Tuo pyjama oli niiiiiin ihana…

Toisaalta.. joskus voi olla ihan mukava ostaa jotain spontaanisti. Kyse on enemmänkin jatkuvasta rahankäytöstä ja harkitsemattomista ostopäätöksistä. Kuten myönsin, minullakin on Pilttiä varastossa, mutta en tarjoa niitä jatkuvasti, enkä edes päivittäin. Vaippoja menee edelleen, mutta vähemmän.Juniorilla on myös oikeasti ”omia” vaatteita, mutta suurin osa on kierrätettyjä. Rahan säästäminen ei vaadi ultimaattisen tiukkaa linjaa, vaan ostopäätöksen pohtimista suhteessa kokonaisuuteen.

Miten sinä olet säästänyt rahaa vauva- ja lapsiarjessa?