Kannatan kehopositiivisuutta ja kehokiitollisuutta. Haluan korostaa miten kieron kuvan erityisesti sosiaalinen media antaa ”normaalista” kehosta. Haluan kannustaa ihmisiä syömään riittävästi ja huomioimaan myös riittävän levon. Olen myös kirjoittanut erittäin kriittisesti ajasta jona itse sairastin anoreksiaa. Ylipäänsä haluaisin kannustaa ihmisiä sukupuolesta riippumatta tavoittelemaan sellaista kehoa, missä ei ole merkkiä ”fat free”. Kaunis ajatus vai mitä?

Tässä on kuitenkin yksi kääntöpuoli mikä tekee teksteistäni vähemmän uskottavia. Oma kehoni ei ole normaali. Omassa kehossani erityisesti ylävartalossa näkyvät lihakset, luut ja jänteet. Alavartalo on hieman pehmeämpi rakenteeltaan, mutta toisaalta lihaksikas luisteluharjoittelun vuoksi. Tämä teksti ei ole huomionhakua eikä avunhuuto, vaan jonkinlainen tunnustus ja toteamus. Tähän kaikkeen havahdutti kuvapari, jossa ensimmäisessä olen reilu vuosi sitten. Synnytyksestä on tosin aikaa vasta pari viikkoa. 

Millainen on normaali ja terve vartalo?

Normaali riippuu monesta asiasta, ehkä eniten katsojasta. Siihen yhdistettynä sana ”terve” täsmentää hieman. Mielestäni BMI on loppujen lopuksi aika huono mitta, sillä kehon rakenne vaikuttaa painoon paljon. Klassinen esimerkki: BMI:n perusteella esimerkiksi lihaksikas ihminen voi olla ylipainoinen vaikka rasvaprosentti olisi normaali tai jopa alhainen.

Itse asettaisin kehonkoostumuksen hyväksi mitaksi, mutta sekin on yksilökohtaista. Kehon perustoimintojen tulisi olla kunnossa. Toisaalta tämäkin on huono mittari, sillä osalla kaikki toimii vaikka keho olisi miten äärimmäisessä tilassa tahansa. No, ajattelen asiaa ulkonäkökeskeisesti: ns. normaalipainoinen huomioiden keho rakenteen, rasvaa saa ja pitääkin olla sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta riippumatta. Ennen kaikkea kehon omistajalla on tärkeää olla energiaa tehdä asioita ja nauttia niistä.

Lihasten ei tarvitse näkyä lainkaan, mutta ne saavat näkyä. Olennaisempaa on, ettei keho ole ”läpinäkyvä”, eli rasvaprosentti niin minimissä että keho sopisi materiaalisiksi biologian oppitunnille. Toisaalta en pidä ”timmiä” vatsaa täysin epäterveenä, sillä erityisesti meillä naisilla vaihtelee mihin rasva kertyy. Itselläni se vararengas tahtoon valahtaa hanurin ja reisiä tasolle.

Tällainen vatsa ei ole normaali

Vaikka olen saanut ”palikat” esiin, tähän tilaan en ole vatsaani koskaan saanut enkä ole halunnutkaan. Palikoiden erottuminen on ok, mutta jänteiden yms. ei tarvitisi näkyä. En ole asiaa miettinyt koko vuoden aikana, etenkin kun vatsalihakseni viettivät raskauden aikana aikaansa erkaantuneena toisistaan. 

Ihan hieno juu, ei vaan tavoiteltu

Tällainen ylävartalo ei ole myöskään ole normaali

Ylävartalon ja kaulan alueen näkeminen kuvassa oli kokemuksen kurja. Rintakehän alue minulla on näkynyt läpi melkein aina, sillä ihoni on ohut. En muista sen kuitenkaan menneen tälle tasolle koskaan. Toki ikääntyminen vaikuttaa mutta.. 

Miksi rasvaprosentti on alhainen?

Omalla kohdallani ei ole tapahtunut aktiivista ja ennen kaikkea tietoista laihduttamista. Olen syönyt niin hyvin kuin mahdollista, mutten ole pitänyt kirjaa lautasmallia enempää. Stressi vähentää ruokahaluani ja lisää kuvotuksen tunnetta. Onneksi sellaisia kausia on vähän, mutta tiedän miltä tuntuu kun joutuu syömään väkisin. Olen vauvavuoden aikana liikunnalla ja ravinnolla ilmeisesti kevännyt lihasmassaa, mikä osaltaan nostaa painoni BMI:n tasolla normaalilukemiin.

Vaikka imetys on ihanaa, se myös kuluttaa paljon. Vaikka olen aiempaa enemmän yrittänyt syödä myös ”herkkuja” useammin ja muutenkin panostaa erityisesti hiilihydraatteihin ja rasvoihin, imetys kuluttaa näistä osan. Osa taas menee aktiiviseen arkeen. Toisaalta taustalla on todennäköisesti melko vauhdikas aineenvaihdunta, sillä olen jaksanut ihmeen hyvin ja fyysisessä kunnossa ei ole tapahtunut muutoksia. Lisäksi pyrin nukkumaan riittävästi.

Mutta kuten kuva todisti myös minulle, energiaa on vuoden aikana mennyt runsaasti, enkä ole saanut tungettua itseeni niin paljoa ”plussakaloreita” että määrä olisi riittänyt. Taustalla on myös oma sokeus. En omista kokovartalopeiliä ja olen kulkenut melko hyvin vaatetettuna erityisesti kotosalla. Vasta yritys ottaa uusia kuvia muissa kuin mammavaatteissa paljasti tilanteen.

En usko että muutos on ollut nopea, vaan tapahtunut hitaasti. Niin paljon kuin arvostan ja olen kiitollinen terveydenhuollolle, yksi asia on näin jälkeen mietityttänyt. Ymmärrän että neuvola on lapsia, ei äitejä varten ainakaan synnytyksen jälkeen. Kun neljä viikkoa synnytyksen jälkeen menin punnitukseen, paino oli laskenut 9 kiloa. Terveydenhoitaja totesi tähän ”oho!”, ja asia jäi siihen. Jälkeenpäin mietin, että ”oho” olisi vaatinut hieman tarkempaa kommenttia.

Rasvprosentin nostaminen ei ole helppoa

Vaikka ylipainoisuuden yleistämisestä itketään uutisoinnissa paljon, joskus kieltämättä ärsyttää kun painon nostamista pidetään helppona. Vietin aikaa osastolla 2,5 kuukautta ja painoa nostettiin väkisin 8 kiloa. Mielestäni kokemus oli ajoittain infernaalinen. Kyllä, kehon muutoksiin oli vaikea sopeutua, mutta ruokamäärien moninkertaistaminen totuttuun nähden, epämukava ähky, turvotus ja ties mitkä vatsavaivat ovat jääneet vahvasti mieleen. Käsitän miksi asian ongelmallisuutta on vaikea hahmottaa, mutta en voi sanoa että on mukavaa syödä väkisin enemmän kuin alas menisi.

Osalla rasvaa kertyy helposti, osalle vähemmän helposti ja osalle vaikeasti. Näihin vaikuttavat ties kuinka monet tekijät. Omalla kohdallani projektia vaikeuttaa kova kulutus ja tehokas aineenvaihdunta. Toisaalta vatsani ei siedä liian rajua ruokaa, kiitos refluksivaivan ja potentiaalisten vatsanväänteiden. Toistan itseäni: ei ole mukavaa syödä väkisin. Mikä myös hieman karmii, ovat mahdolliset epäilyt syömishäiriöstä. Se kuitenkin tahtoo olla pitkäkestoinen, ellei jopa ikuinen stigma. 

Mitä seuraavaksi? No, lisäilen ruokamääriä kehon sietokyvyn mukaan, otan mukaan lisää korkeaenergistä ruokaa ja mahdollisesti palaan proteiinijuomiin yms. koska ilmeisesti ns. kunnon ruoka ei riitä. Panostan enemmän lepoon aina kun mahdollista ja.. jos kaikki mainittu ei auta, kenties on aika kääntyä ravitsemusterapeutin puoleen ja ehkä lääkärinkin muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden poissulkemiseksi. Kieltämättä ajatus tästä kaikesta ärsyttää, mutta.. elämässä ei vaan pääse tekemään pelkkiä mukavia asioita.

Harrastan paljon vegaaniruokaa, mutta todellisuudessa ruokavaliostani puuttuu vain punainen liha. Itse ideologiaa en pidä lainkaan turhana, mutten myöskään aukottomana. Toisaalta minua kiinnostaa myös ruuan eettisyys muulla tapaa ja ennen kaikkea ekologisuus. Kyllä, eläinten oikeudet merkitsevät minulle paljon, mutta en kovin mielelläni tuo sellaistenkan elintarvikkeiden tuotantoa joiden valmistamiseen käytetään käytännössä katsoen orjatyövoimaa.

Mitä keittiööni kaupan kautta ilmestyy, ei tapahdu kuitenkaan hetken mielijohteesta. Eri asia on, jos minulle jälkeenpäin selviää ostovalintojeni taustasta jotain mistä en ajatuksena pidä ja parempia vaihtoehtoja on tarjolla. Myös tuotteen välttämättömyys vaikuttaa asiaan. Millaiset asiat sitten mietityttävät?

Miten haluan huomioida eläinten oikeudet

Ruokavaliooni ei sisälly punaista lihaa. Se on oikeastaan näkyvin ”rajoite”. Kanaa ja kalaa käytän satunnaisesti, mutta suurimmaksi osaksi valmistamani ns. kunnon ruoka on vegaanista. Eläinperäisistä tuotteista käytän eniten maitotuotteita, eli jogurttia, rahkaa ja juustoa sekä ”tavallista” mainoa Juniorin puuroon. Juomana käytämme kauramaitoa ja piimää, ja Juniori saa näiden lisäksi äidinmaitoa. -Vettä unohtamatta.

Jos johonkin haluan ostovalinnoissani kiinnittää huomiota, niin mahdolliseen tehotuotantoon. Maitotuotteiden kohdalla taustakartoitus on vielä kesken. Jos söisin punaista lihaa, valitsisin mieluummin riistalihan, sillä metsästys tuntuu jollain tavalla paremmalta vaihtoehdolta kuin eläinten kasvattaminen tehotuotannossa. Toisaalta tässäkin minulla on paljon aukkoja tietämyksessä: millaiset olot eläimillä ovat riittävän hyvät? Riittävätkö esimerkiksi EU-direktiivien määräämään säädökset? Kyllä, näitä tulee todella pyöriteltyä mielessä. 

Ruuan ekologisuus

Tämä on toinen haaste. Vaikka täydellisyys on kaukana, haluaisin panostaa ruuan ekologisuuteen. Yksi haaste mikä ruokakaapistani löytyy, on soijarouhe. Kyllä, eläinten oikeudet oletettavasti toteutuvat, mutta ekologisuus on toinen asia. En ole edes uskaltanut tarkistaa missä soija on viljelty prosessoinnista puhumattakaan. Vähemmän päänvaivaa aiheuttaa kotimainen herne, josta teen jotain niinkin mielikuvituksellista kuin kasvishernekeittoa.

Kaurapohjaisia tuotteita ja kotimaisia herneitä lukuunottamatta osa vegaanisista raaka-aineista on tuotettu kaukana idässä, jolloin kyse ei ole ihan lähiruuasta. Toisaalta tästä voitaisiin kiistellä ikuisuuksiin: ekologisuus vain eläinten oikeudet? Valitettavasti kotimainen soijakin menee rehuksi, joten meille ihmisille siitä ei pahemmin iloa ole. Toki jäljelle jää ”härkis”, mikä tosin hintansa vuoksi tulee usein ohitetuksi.

Onneksi soijamaidon sijaan kauramaito on ollut pitkään valikoimassa, näin edes kasviperäisen juoman kanssa on mahdollisuus päästä aste lähemmäksi lähiruokaa. Toisaalta.. tarkastellessa tuotetta tarkemmin, sana ”kotimainen” ei aina ole aivan yksiselitteinen. Vaikka tuotetta mainostettaisiin kotimaiseksi, se ei välttämättä täysin sitä ole. 

Ehdottomuus ei sovi minulle

Nyt päästään haasteelliseen luonteeseeni. Sujahdan hetkessä johonkin ääripäähän jos joku osaa innostaa tai manipuloida. Joskus raja näiden kahden välillä ei ole erityisen tarkka. Olen pedantti ja jossain määrin suorittaja. Tämä on ehkä olennaisin syy miksen halua kannattaa mitään, mihin liittyy ehdottomuus. No, lain noudattaminen on toki eri asia, samoin esimerkiksi nollatoleranssi väkivallalle. -Eli asiat jotka kaiken järjen mukaan ovat itsestäänselvyyksiä?

Koska erityisesti ruuan suhteen mietin useaa asiaa (eläinten oikeudet, ekologisuus, hinta, tervellisyys ja maku), luulen että mikä tahansa liian rajattu toiminta kävisi ennen pitkää voimilleni. Sitoudun parhaiten erilaisiin asioihin silloin, kun en mielessäni sitoudu liikaa. Kun vegaaniruoka on harrastus, sitä tulee tehtyä harvinaisen paljon. Toisaalta minä, enemmän tai vähemmän murhaaja olin raskauden jälkeen aivan innoissani kun sain eteeni sinihomejuustoa ja luvan syödä sitä.

Olen nuorempana kokeillut mm. vegaaniruokavaliota perusteellisemmin, raakaruokaa ja jopa karppausta. Jokainen aiheutti lähinnä pakkomielteen ja homma muuttui lähinnä suorittamiseksi. Lopputuloksena oli syömishäiriö. Nyt tarkennus: mikään ruokavalio ei itsessään aiheuta syömishäiriötä, vaan suhtautuminen siihen. Ongelmani on lähinnä liian vakava asennoituminen. Toki mahdolliset ideologiat tuovat oman vakavuutensa, esimerkiksi vegaaniudesta pitäisi saada elämäntapa, ei niinkään sääntö. Näin se ”normaaleilla” ihmisillä kai menisi.

No, minä edelleen suosin tätä koska sopii parhaiten mm. kaikkeen

Juniorin ruokavalio

Juniorilla on sekaruokavalio, johon kuuluu myös vegaanisia yhteisruokia. Erona omaan ruokavaliooni on, että hän syö myös punaista lihaa (Piltin tarjoamana) ja saa säännöllisesti myös ”tavallista” maitoa, yleensä puuron seassa. Valkoista sokeria sisältäviä tuotteita en ole syöttänyt. En suoranaisesti kiellä, mutta kun en itsekään niitä harrasta niin en ole nähnyt tarpeelliseksi erikseen niitä Juniorillekaan hankkia. Onneksi sellaiset tuotteet eivät ole pakollinen osa monipuolista ruokavaliota.

Juniorille kelpaa periaatteessa mikä tahansa ruoka mitä olen tarjonnut, mutta joudun edelleen soseuttamaan yhteisruuat. Juniorilla on ”sihtinielu”, eli oksentaa herkästi jos ruuassa on liikaa sattumia. Annan hänelle päivittäin pienen määrän jotain mitä mutustella ja jotta suu vähitellen tottuisi sattumiin. Onneksi tavallinen puuro menee ongelmitta ja spagettia sisältävät ruuat myös jotenkuten. Pikku hiljaa.. Mutta siis: Lapseni on muuten kaikkiruokainen, ja päiväkodissa tulee olemaan sama meno.

Mikäli nirsous -vaihe ei iske, pysymme samassa tyylissä. Toki ennen pitkään ”herkut” varmasti astuvat kuvioihin, mutta toivon Juniorin oppivan arvostamaan tavallista kotiruokaa. Jos Juniori itse jonain päivänä haluaa luopua esimerkiksi lihasta, voin sen hänelle sallia. Toki ikää olisi hyvä olla riittävästi ja ravintoaineista ei tingitä. Mikä on sitten sopiva ikä, vaikea sanoa. Mielipiteitä?

Näillä siis jatkamme, liedellä on sopivasti valmistumassa viikon kasvisruoka joka täyttää kaikki kriteerit: kasvishernekeitto jossa kaikki ainekset ovat sentään kotimaisia. Miten kotimaisia ne ovat, en halua tällä kertaa ottaa selvää. Yhteenveto: ei ole olemassa ruokavaliota josta en tavalla tai toisella potisi huonoa omaatuntoa.