Havahduin: Olen päästänyt kroppani epäilyttävään kuntoon

Kannatan kehopositiivisuutta ja kehokiitollisuutta. Haluan korostaa miten kieron kuvan erityisesti sosiaalinen media antaa ”normaalista” kehosta. Haluan kannustaa ihmisiä syömään riittävästi ja huomioimaan myös riittävän levon. Olen myös kirjoittanut erittäin kriittisesti ajasta jona itse sairastin anoreksiaa. Ylipäänsä haluaisin kannustaa ihmisiä sukupuolesta riippumatta tavoittelemaan sellaista kehoa, missä ei ole merkkiä ”fat free”. Kaunis ajatus vai mitä?

Tässä on kuitenkin yksi kääntöpuoli mikä tekee teksteistäni vähemmän uskottavia. Oma kehoni ei ole normaali. Omassa kehossani erityisesti ylävartalossa näkyvät lihakset, luut ja jänteet. Alavartalo on hieman pehmeämpi rakenteeltaan, mutta toisaalta lihaksikas luisteluharjoittelun vuoksi. Tämä teksti ei ole huomionhakua eikä avunhuuto, vaan jonkinlainen tunnustus ja toteamus. Tähän kaikkeen havahdutti kuvapari, jossa ensimmäisessä olen reilu vuosi sitten. Synnytyksestä on tosin aikaa vasta pari viikkoa. 

Millainen on normaali ja terve vartalo?

Normaali riippuu monesta asiasta, ehkä eniten katsojasta. Siihen yhdistettynä sana ”terve” täsmentää hieman. Mielestäni BMI on loppujen lopuksi aika huono mitta, sillä kehon rakenne vaikuttaa painoon paljon. Klassinen esimerkki: BMI:n perusteella esimerkiksi lihaksikas ihminen voi olla ylipainoinen vaikka rasvaprosentti olisi normaali tai jopa alhainen.

Itse asettaisin kehonkoostumuksen hyväksi mitaksi, mutta sekin on yksilökohtaista. Kehon perustoimintojen tulisi olla kunnossa. Toisaalta tämäkin on huono mittari, sillä osalla kaikki toimii vaikka keho olisi miten äärimmäisessä tilassa tahansa. No, ajattelen asiaa ulkonäkökeskeisesti: ns. normaalipainoinen huomioiden keho rakenteen, rasvaa saa ja pitääkin olla sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta riippumatta. Ennen kaikkea kehon omistajalla on tärkeää olla energiaa tehdä asioita ja nauttia niistä.

Lihasten ei tarvitse näkyä lainkaan, mutta ne saavat näkyä. Olennaisempaa on, ettei keho ole ”läpinäkyvä”, eli rasvaprosentti niin minimissä että keho sopisi materiaalisiksi biologian oppitunnille. Toisaalta en pidä ”timmiä” vatsaa täysin epäterveenä, sillä erityisesti meillä naisilla vaihtelee mihin rasva kertyy. Itselläni se vararengas tahtoon valahtaa hanurin ja reisiä tasolle.

Tällainen vatsa ei ole normaali

Vaikka olen saanut ”palikat” esiin, tähän tilaan en ole vatsaani koskaan saanut enkä ole halunnutkaan. Palikoiden erottuminen on ok, mutta jänteiden yms. ei tarvitisi näkyä. En ole asiaa miettinyt koko vuoden aikana, etenkin kun vatsalihakseni viettivät raskauden aikana aikaansa erkaantuneena toisistaan. 

Ihan hieno juu, ei vaan tavoiteltu

Tällainen ylävartalo ei ole myöskään ole normaali

Ylävartalon ja kaulan alueen näkeminen kuvassa oli kokemuksen kurja. Rintakehän alue minulla on näkynyt läpi melkein aina, sillä ihoni on ohut. En muista sen kuitenkaan menneen tälle tasolle koskaan. Toki ikääntyminen vaikuttaa mutta.. 

Miksi rasvaprosentti on alhainen?

Omalla kohdallani ei ole tapahtunut aktiivista ja ennen kaikkea tietoista laihduttamista. Olen syönyt niin hyvin kuin mahdollista, mutten ole pitänyt kirjaa lautasmallia enempää. Stressi vähentää ruokahaluani ja lisää kuvotuksen tunnetta. Onneksi sellaisia kausia on vähän, mutta tiedän miltä tuntuu kun joutuu syömään väkisin. Olen vauvavuoden aikana liikunnalla ja ravinnolla ilmeisesti kevännyt lihasmassaa, mikä osaltaan nostaa painoni BMI:n tasolla normaalilukemiin.

Vaikka imetys on ihanaa, se myös kuluttaa paljon. Vaikka olen aiempaa enemmän yrittänyt syödä myös ”herkkuja” useammin ja muutenkin panostaa erityisesti hiilihydraatteihin ja rasvoihin, imetys kuluttaa näistä osan. Osa taas menee aktiiviseen arkeen. Toisaalta taustalla on todennäköisesti melko vauhdikas aineenvaihdunta, sillä olen jaksanut ihmeen hyvin ja fyysisessä kunnossa ei ole tapahtunut muutoksia. Lisäksi pyrin nukkumaan riittävästi.

Mutta kuten kuva todisti myös minulle, energiaa on vuoden aikana mennyt runsaasti, enkä ole saanut tungettua itseeni niin paljoa ”plussakaloreita” että määrä olisi riittänyt. Taustalla on myös oma sokeus. En omista kokovartalopeiliä ja olen kulkenut melko hyvin vaatetettuna erityisesti kotosalla. Vasta yritys ottaa uusia kuvia muissa kuin mammavaatteissa paljasti tilanteen.

En usko että muutos on ollut nopea, vaan tapahtunut hitaasti. Niin paljon kuin arvostan ja olen kiitollinen terveydenhuollolle, yksi asia on näin jälkeen mietityttänyt. Ymmärrän että neuvola on lapsia, ei äitejä varten ainakaan synnytyksen jälkeen. Kun neljä viikkoa synnytyksen jälkeen menin punnitukseen, paino oli laskenut 9 kiloa. Terveydenhoitaja totesi tähän ”oho!”, ja asia jäi siihen. Jälkeenpäin mietin, että ”oho” olisi vaatinut hieman tarkempaa kommenttia.

Rasvprosentin nostaminen ei ole helppoa

Vaikka ylipainoisuuden yleistämisestä itketään uutisoinnissa paljon, joskus kieltämättä ärsyttää kun painon nostamista pidetään helppona. Vietin aikaa osastolla 2,5 kuukautta ja painoa nostettiin väkisin 8 kiloa. Mielestäni kokemus oli ajoittain infernaalinen. Kyllä, kehon muutoksiin oli vaikea sopeutua, mutta ruokamäärien moninkertaistaminen totuttuun nähden, epämukava ähky, turvotus ja ties mitkä vatsavaivat ovat jääneet vahvasti mieleen. Käsitän miksi asian ongelmallisuutta on vaikea hahmottaa, mutta en voi sanoa että on mukavaa syödä väkisin enemmän kuin alas menisi.

Osalla rasvaa kertyy helposti, osalle vähemmän helposti ja osalle vaikeasti. Näihin vaikuttavat ties kuinka monet tekijät. Omalla kohdallani projektia vaikeuttaa kova kulutus ja tehokas aineenvaihdunta. Toisaalta vatsani ei siedä liian rajua ruokaa, kiitos refluksivaivan ja potentiaalisten vatsanväänteiden. Toistan itseäni: ei ole mukavaa syödä väkisin. Mikä myös hieman karmii, ovat mahdolliset epäilyt syömishäiriöstä. Se kuitenkin tahtoo olla pitkäkestoinen, ellei jopa ikuinen stigma. 

Mitä seuraavaksi? No, lisäilen ruokamääriä kehon sietokyvyn mukaan, otan mukaan lisää korkeaenergistä ruokaa ja mahdollisesti palaan proteiinijuomiin yms. koska ilmeisesti ns. kunnon ruoka ei riitä. Panostan enemmän lepoon aina kun mahdollista ja.. jos kaikki mainittu ei auta, kenties on aika kääntyä ravitsemusterapeutin puoleen ja ehkä lääkärinkin muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden poissulkemiseksi. Kieltämättä ajatus tästä kaikesta ärsyttää, mutta.. elämässä ei vaan pääse tekemään pelkkiä mukavia asioita.