Eilen oli viimein muuttopäivä. Toisin sanoen tänä aamuna heräsimme Juniorin kanssa uudesta kodista. Rehellisyyden nimissä omalla kohdallani ilta oli haasteellinen, mutta oikeastaan hyvällä tavalla. Paljon jännitetty projekti saatiin päätökseen. Kun väsymys ja jännitys pääsivät vapautumaan, tuli se mitä olin oikeastaan kaivannut: itku. Itken harvoin, oikeastaan liian harvoin. Kuluneet vuodet ovat heikentäneet sitä taitoa, sillä olen ehdollistunut nielemään itkuni ja olla näyttämättä negativiisia tunteita. Luulen että tunne oli enemmänkin helpotusta. Juniori sammahti illan päätteeksi nopeasti. Ei tarvinnut kuin katsoa oman rakkaan lapsen nukkumista niin viimein tulivat kyyneleet.

Lämmin kiitos avusta!

Sain enemmän apua kuin olin odottanut. Vanhempieni lisäksi muuttoon osallistui yksi tärkeimmistä ystävistäni puolisoineen. Tämän ystävän kanssa olemme tunteneet lukioajoista lähtien. Olin aivan äimistynyt miten paljon nuo kaksi tekivät ja miten pitkään.. itse olin puoliksi pihalla ja yritin laittaa tavaroita paikoilleen kun samaan aikaan lamppuja ja verhoja kiinnitettiin. Minula, Junioirin jälkeen joukon lyhimmältä tuo homma siirrettiin itseäni pidemmille. Saatan vain ihailla sitä työhön tarttumisen kykyä ja projektiin liittyvää määrätietoisuutta mikä näillä ihmisillä oli. Hallitsen kyllä käytännön tekemisen ja osaan olla siinä tehokas, mutta raskaan sarjan teoreetikkona tarvitsen aina hahmottamisaikaa.

En voi todeta muuta kuin kiitos! En tajua miten ympärilläni voi olla noin ihania ihmisiä. Nyt saatan vain toivoa että itse pystyisin tekemään jotain samankaltaista, vaikka sitten omalla tavallani. Oikeastaan juuri muuttopäivänä koettu avun saaminen sai entistä enemmän tajuamaan mitä haluan tehdä työkseni: auttaa. Tehdä jonkun päivästä, tai ehkä parhaassa tapauksessa vähän pidemmästäkin ajasta vähän paremman. Vaikka teoreetikko ja kirjoittaja minussa eivät lähde kulumallakaan, toivon voivani niiden taitojen kautta olla avuksi. Onneksi tuleva työni sisältää sellaisia tehtäviä.

Uusi koti

Kun pääsimme vanhasta kodista tänne, ensimmäinen ajatukseni oli ettei tätä ihan heti saada kuntoon. Lopputulos: perheen ja ystävien avulla lähes kaikki pahvilaatikot saatiin purettua. Edelleenkään en voi uskoa tätä todeksi. Vaikka moni tavara vielä etsii sitä ”oikeaa”paikkaa, yleisesti ottaen täällä voi jo niin sanotusti olla. Täällä on melko siistiä, lähinnä muutamia tavaroita odottamassa vuoroaan ja kolme laatikkoa purkamatta. Seuraava projekti lienee pahvilaatikoiden taittaminen kokoon ja siirto varastoon. Sitten yksi paha.. vaatekaapit pitäisi saada järjetykseen. HIeman kaudulla odotan sitä projektia, sillä nythän tässä on kahden ihmisen varusteet siistittävänä.

Vaikka tämä koti on hieman pienempi kuin edellinen, pidän tästä. Erityisesti arkeamme helpottaa hissi ja tilava kylpyhuone. Saunan olemassa olo hämmentää. Todennäköisesti en sitä erityisen usein käytä, mutta ehkä joskus. Tilava kylpyhuone ilahdutti siksi, että viimein sinne mahtuu amme Junioria varten. Itse asiassa se onkin tämän illan ohjelmanumero valvomisen sijaan. Itse tarvitsen reilusti unta, mutta halusin myös jotain vähän erilaista hauskanpitoa. Kieltämättä odotan innolla mitä Juniori tuumaa mahdollisuudesta päästä kunnolla kylpyyn.

Sisustuksen kannalta mitään kiireistä asiaa täällä ei ole. Jos suinkin onnistun, haluaisin maalata seinälle pari vähn isompaa akryylimaalausta. Ideana olisi jälleen leikkiä sävyjen kanssa. Arvon vielä ovatko sävyt kylmään vai lämpimään päin. Mielipiteitä? Seinä ym. ovat valkoiset, verhot vaaleanharmaat, samoin matto. Kylmää vai lämmintä?

Seuraavaksi…

Ensisijainen projekti kodin laittamisen ohessa on palautuminen ja alueeseen tutustuminen. Haasteena minulla on olematon hahmotuskyky. Käytännössä tämä tarkoittaa huonoa suuntavaistoa. Tai ei suuntavaistoni mikään huono ole. Minulla ei taida olla suuntavaistoa lainkaan. Tänään ainakin käppäilimme lähiympäristössä varsin pitkään, lisäksi katsastimme paikallisen kauppakeskuksen. Paikka on minulle entuudestaan tuttu, ja kieltämättä oli mielenkiintoista käydä siellä. Valitettavasti se paikka mihin olisin halunnut Juniorin viedä, oli tänään kiinni. No, ylihuomenna uutta yritystä.

”Vähän” väsyneenä muuttopäivän päätteeksi 😁

Kotona projektina olisi tosiaan pahvilaatikoiden siirtäminen sekä vaatekaappien järjestäminen. Apua.. Sitten pitäisi valmistautua sekä henkisesti että käytännön tasolla Juniorin päiväkodin alkamiseen ja omalla kohdallani töiden aloittamiseen. Onneksi molempiin on luvassa pehmeä lasku. Ennen päiväkodin alkamista yritän raahata meidät paikallisen seurakunnan perhekerhoon ja muihin tapahtumiin jotta saisimme vähän tutustua muihin vanhempiin ja lapsiin täällä. Kieltämättä hieman harmittaa, sillä olisin päiväkodin sijaan toivonut Juniorin aloittavan seurakunnan päiväkerhossa, mutta valitettavasti minun itseni olisi nyt tärkeä siirtyä takaisin työelämän puolelle.

Toisaalta näin alkuvaiheessa haluan saada arkemme sujuvaksi rutiineineen ja aikatauluineen. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa aamuherätyksen käyttöönottoja ja joustamattomuutta nukkumanmenoajoissa. Lisäksi seuraavaksi pitäisi Juniorin kanssa kävellä ja katsoa kellosta kuinka kauan kävely rauhalliseen tahtiin vie niihin kohteisiin, joita tulemme tarvitsemaan: päiväkoti, kauppa sekä tietenkin paikat joiden kautta julkinen liikenne kulkee. Lisäksi minulla on reilu viikko aikaa opetella taas arvioimaan kuinka paljon vie aikaa julkisilla kulkeminen paikasta A paikkaan B. Toisaalta.. on aika todennäköistä että opin sen uudelleen. Toki lapsi mukana vaatii lisäaikaa, mutta sitten sitä varataan.

Eli pikku hiljaa käytännön asioista ja palautumisesta aloittaen.. Kieltämättä olo on varsin toiveikas tällä hetkellä!

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Tämä joulu tulee menemään hieman kiireessä, sillä muuttopäivä on 30.12. Eli vuoden vaihtumista taidamme juhlia Juniorin kanssa ensin laittamalla tavaroita paikoilleen ja menemällä nukkumaan ennen vuoden vaihtumista. Jostain syystä tämä ei haittaa. Jossain määrin olen pakkaamisen aloittanutkin, mutta radikaalimpi toiminta sijoittuu välipäiville. Sitä ennen aioin nauttia myös joulunvietosta.

Perheen kohtaaminen

Tämä on ihana osa joulua. Paikalla oivat vanhempieni lisäksi sisareni perhe. Paikalla on siis tuttu ”perusjoukko” (ei liity tilastematematiikkaan), ja ihmisiä joita on vuosien varrella tullut joukon jatkeeksi. Tässä kohtaamisessa ilmenevät aina sekä ajattomuus että muutos. Itse en ole ”sukukeskeinen”. Tähän ei siiis liity konflikteja. En vain ole kasvanut oma-aloitteisesti sellaiseen. Sen sijaan minulla on ystäviä jo vuosien takaa, jotka tuntuvat perheenjäseniltä. Ehkä juuri siksi, koska olemme kasvaneet yhdessä. Ehkä merkittävimpiä heistä ovat lapsuudenystäväni luisteluajoilta sekä ystäväni lukiosta. Jokaisen kanssa heistä on tapahtunut kasvua ja kehitystä niissä elämänvaiheissa, joissa suurimmat muutokset tapahtuvat.

Usein sanotaan että lapset muuttavan kaiken. Näin reilu puolentoistavuoden kokemuksellta olen sekä samaa että eri mieltä. Kohdatessa perheeni löydän itsestäni erityisesti joulun aikaan paljon sellaista, mitä minussa on ollut jo lapsena. On myös hauska muistella erilaisia jouluja mitä vuosien varrella on koettu. Joskus on hieman haikeaa miten paljon unohtunut. Toisaalta.. yhdessä muistellessa moni unohdettu asia nousee myös mieleen. Mitä tästä voi päätellä? Minulle joulu on yhdistelmä nykyhetkeä ja menneisyyttä. Ehkä näin on hyvä, sillä kaikkina muina vuodenaikoina murehdin tulevaa ihan riittävästi.

Lapset

Paikalla olevien lasten ikäskaala on itse asiassa aika mukava: Juniori ja kaksi kouluikäistä. Juniorin kannalta tämä on varmasti virkistävää, sillä hän tajuaa etteivät kouluikäiset ole aikuisia. Juniori seuraa mielenkiinnolla erityisesti nähdessään kouluikäisten leikkivän. Toisaalta on pakko tunnustaa, että minusta on oikein mukavaa jutella ja oleskella näiden kouluikäisten kanssa. Vaikka he ovat ikänsä suhteen lapsia, molempien kanssa pystyy hyvin keskustelemaan varsin mielenkiintoisista aiheista. Lisäksi kummaltain löytyy huumorintajua, ja aivan mahtavaa sellaista! Lisäksi näillä lapsilla on ihailta kiinnostu monenlaiseen tietoon, ja molemmat ovat perehtyneet eri aihealueisiin.

Toisaalta on aivan mahtavaa nähdä lasten innostus jouluna. Jotenkin ihana nähdä kuinka kouluikäiset kurkkivat ikkunasta pitääkseen silmällä joulupukin mahdollista saapumista. Myös Juniori taisi aistia sen positiivisen jännityksen mikä ilmassa oli. Hän ryntäili suu hymyssä milloin kenenkin luokse ja hihkaisi jotain. Tällä kertaa ei ujostelusta ollut tietoakaan. Itse joulupukin saapuminen tuntui yhtä jännittävältä kuin lapsenakin. Isommat olivat leikissä täysillä mukana. Juniori taas.. itse asiassa reaktio oli aika hauska. Joulupukki ei pelottanut Junioria lainkaan. Ilme oli luokkaa ”tyylinsä kullakin”. Kun lahjoja jaettiin, Juniorilla oli jatkuvasti kiire tarkastaa tutut lelut viereisessä huoneessa.

Joulupäivänä fiilisteltiin tällaisessa maisemassa

Muistot

Vaikka on ihanaa olla äiti ja seurata kaikkien lasten jouluiloa, joskus se kiire nostaa pienen haikeuden. Onneksi aina välillä löytyy hetkiä, joina lapsuuden jouluista nousee muistoja mieleen. Musiikki lienee voimakkain muistojen herättäjä, samoin vanhat tutut koristeet. Vaikka yleisesti ennen kaikki oli paremmin, useana jouluna on ollut lunta. Muistan lapsuudesta miten usein vietimme ”mustaa joulua”, eli lumesta ei ollut tietoakaan. Nyt useampi joulu on ollut täälläpäin varsin luminen. Maisema on ollut kuin postikortista.

Kun muistelen lapsuuden jouluja, ensimmäisenä mieleen nousee jännitys. Pelkäsin joulupukkia. No, taidan pelätä hieman vieläkin. Onneksi nykyään sentään uskallan mennä lähemmäs. Syliin en uskalla mennä, sillä en halua aiheuttaa fyysisiä vammoja 128-vuotiaalle, varsin merkittävässä asemassa olevalle henkilölle jolla kuitenkin on suuri vastuu jouluaattona. Tuo ikäarvio perustuu viime vuonna esittämääni kysymykseen joulupukin iästä, mikä siis oli 127 vuotta.

Kaiken kiireenkin keskellä joulu oli ikimuistoinen. Toivon että ensi vuonna voisin itse panostaa reilusti enemmän joulun järjestämiseen. -Vaikka sitten hieman hatarilla taidoilla. Tänä vuonna lahjojen lisäksi leivoin joulupöytään valkosuklaa-puolukka -moussekakun, mikä onnistui harvinaisen hyvin. Kenties ensi vuonna varaan muutaman ruokalajin lisää.. Niin hyvin kuin itseni tunnen, kaikessa jääräpäisyydessäni sen myös teen.