Harrastan paljon vegaaniruokaa, mutta todellisuudessa ruokavaliostani puuttuu vain punainen liha. Itse ideologiaa en pidä lainkaan turhana, mutten myöskään aukottomana. Toisaalta minua kiinnostaa myös ruuan eettisyys muulla tapaa ja ennen kaikkea ekologisuus. Kyllä, eläinten oikeudet merkitsevät minulle paljon, mutta en kovin mielelläni tuo sellaistenkan elintarvikkeiden tuotantoa joiden valmistamiseen käytetään käytännössä katsoen orjatyövoimaa.

Mitä keittiööni kaupan kautta ilmestyy, ei tapahdu kuitenkaan hetken mielijohteesta. Eri asia on, jos minulle jälkeenpäin selviää ostovalintojeni taustasta jotain mistä en ajatuksena pidä ja parempia vaihtoehtoja on tarjolla. Myös tuotteen välttämättömyys vaikuttaa asiaan. Millaiset asiat sitten mietityttävät?

Miten haluan huomioida eläinten oikeudet

Ruokavaliooni ei sisälly punaista lihaa. Se on oikeastaan näkyvin ”rajoite”. Kanaa ja kalaa käytän satunnaisesti, mutta suurimmaksi osaksi valmistamani ns. kunnon ruoka on vegaanista. Eläinperäisistä tuotteista käytän eniten maitotuotteita, eli jogurttia, rahkaa ja juustoa sekä ”tavallista” mainoa Juniorin puuroon. Juomana käytämme kauramaitoa ja piimää, ja Juniori saa näiden lisäksi äidinmaitoa. -Vettä unohtamatta.

Jos johonkin haluan ostovalinnoissani kiinnittää huomiota, niin mahdolliseen tehotuotantoon. Maitotuotteiden kohdalla taustakartoitus on vielä kesken. Jos söisin punaista lihaa, valitsisin mieluummin riistalihan, sillä metsästys tuntuu jollain tavalla paremmalta vaihtoehdolta kuin eläinten kasvattaminen tehotuotannossa. Toisaalta tässäkin minulla on paljon aukkoja tietämyksessä: millaiset olot eläimillä ovat riittävän hyvät? Riittävätkö esimerkiksi EU-direktiivien määräämään säädökset? Kyllä, näitä tulee todella pyöriteltyä mielessä. 

Ruuan ekologisuus

Tämä on toinen haaste. Vaikka täydellisyys on kaukana, haluaisin panostaa ruuan ekologisuuteen. Yksi haaste mikä ruokakaapistani löytyy, on soijarouhe. Kyllä, eläinten oikeudet oletettavasti toteutuvat, mutta ekologisuus on toinen asia. En ole edes uskaltanut tarkistaa missä soija on viljelty prosessoinnista puhumattakaan. Vähemmän päänvaivaa aiheuttaa kotimainen herne, josta teen jotain niinkin mielikuvituksellista kuin kasvishernekeittoa.

Kaurapohjaisia tuotteita ja kotimaisia herneitä lukuunottamatta osa vegaanisista raaka-aineista on tuotettu kaukana idässä, jolloin kyse ei ole ihan lähiruuasta. Toisaalta tästä voitaisiin kiistellä ikuisuuksiin: ekologisuus vain eläinten oikeudet? Valitettavasti kotimainen soijakin menee rehuksi, joten meille ihmisille siitä ei pahemmin iloa ole. Toki jäljelle jää ”härkis”, mikä tosin hintansa vuoksi tulee usein ohitetuksi.

Onneksi soijamaidon sijaan kauramaito on ollut pitkään valikoimassa, näin edes kasviperäisen juoman kanssa on mahdollisuus päästä aste lähemmäksi lähiruokaa. Toisaalta.. tarkastellessa tuotetta tarkemmin, sana ”kotimainen” ei aina ole aivan yksiselitteinen. Vaikka tuotetta mainostettaisiin kotimaiseksi, se ei välttämättä täysin sitä ole. 

Ehdottomuus ei sovi minulle

Nyt päästään haasteelliseen luonteeseeni. Sujahdan hetkessä johonkin ääripäähän jos joku osaa innostaa tai manipuloida. Joskus raja näiden kahden välillä ei ole erityisen tarkka. Olen pedantti ja jossain määrin suorittaja. Tämä on ehkä olennaisin syy miksen halua kannattaa mitään, mihin liittyy ehdottomuus. No, lain noudattaminen on toki eri asia, samoin esimerkiksi nollatoleranssi väkivallalle. -Eli asiat jotka kaiken järjen mukaan ovat itsestäänselvyyksiä?

Koska erityisesti ruuan suhteen mietin useaa asiaa (eläinten oikeudet, ekologisuus, hinta, tervellisyys ja maku), luulen että mikä tahansa liian rajattu toiminta kävisi ennen pitkää voimilleni. Sitoudun parhaiten erilaisiin asioihin silloin, kun en mielessäni sitoudu liikaa. Kun vegaaniruoka on harrastus, sitä tulee tehtyä harvinaisen paljon. Toisaalta minä, enemmän tai vähemmän murhaaja olin raskauden jälkeen aivan innoissani kun sain eteeni sinihomejuustoa ja luvan syödä sitä.

Olen nuorempana kokeillut mm. vegaaniruokavaliota perusteellisemmin, raakaruokaa ja jopa karppausta. Jokainen aiheutti lähinnä pakkomielteen ja homma muuttui lähinnä suorittamiseksi. Lopputuloksena oli syömishäiriö. Nyt tarkennus: mikään ruokavalio ei itsessään aiheuta syömishäiriötä, vaan suhtautuminen siihen. Ongelmani on lähinnä liian vakava asennoituminen. Toki mahdolliset ideologiat tuovat oman vakavuutensa, esimerkiksi vegaaniudesta pitäisi saada elämäntapa, ei niinkään sääntö. Näin se ”normaaleilla” ihmisillä kai menisi.

No, minä edelleen suosin tätä koska sopii parhaiten mm. kaikkeen

Juniorin ruokavalio

Juniorilla on sekaruokavalio, johon kuuluu myös vegaanisia yhteisruokia. Erona omaan ruokavaliooni on, että hän syö myös punaista lihaa (Piltin tarjoamana) ja saa säännöllisesti myös ”tavallista” maitoa, yleensä puuron seassa. Valkoista sokeria sisältäviä tuotteita en ole syöttänyt. En suoranaisesti kiellä, mutta kun en itsekään niitä harrasta niin en ole nähnyt tarpeelliseksi erikseen niitä Juniorillekaan hankkia. Onneksi sellaiset tuotteet eivät ole pakollinen osa monipuolista ruokavaliota.

Juniorille kelpaa periaatteessa mikä tahansa ruoka mitä olen tarjonnut, mutta joudun edelleen soseuttamaan yhteisruuat. Juniorilla on ”sihtinielu”, eli oksentaa herkästi jos ruuassa on liikaa sattumia. Annan hänelle päivittäin pienen määrän jotain mitä mutustella ja jotta suu vähitellen tottuisi sattumiin. Onneksi tavallinen puuro menee ongelmitta ja spagettia sisältävät ruuat myös jotenkuten. Pikku hiljaa.. Mutta siis: Lapseni on muuten kaikkiruokainen, ja päiväkodissa tulee olemaan sama meno.

Mikäli nirsous -vaihe ei iske, pysymme samassa tyylissä. Toki ennen pitkään ”herkut” varmasti astuvat kuvioihin, mutta toivon Juniorin oppivan arvostamaan tavallista kotiruokaa. Jos Juniori itse jonain päivänä haluaa luopua esimerkiksi lihasta, voin sen hänelle sallia. Toki ikää olisi hyvä olla riittävästi ja ravintoaineista ei tingitä. Mikä on sitten sopiva ikä, vaikea sanoa. Mielipiteitä?

Näillä siis jatkamme, liedellä on sopivasti valmistumassa viikon kasvisruoka joka täyttää kaikki kriteerit: kasvishernekeitto jossa kaikki ainekset ovat sentään kotimaisia. Miten kotimaisia ne ovat, en halua tällä kertaa ottaa selvää. Yhteenveto: ei ole olemassa ruokavaliota josta en tavalla tai toisella potisi huonoa omaatuntoa.

Kun ihmiset pohtivat kesäsuunnitelmia ja tuskailevat kuinka rahaa menee, häpeäkseni myönnän etten joudu moista miettimään. Monille kesä tarkoittaa matkoja, huvipuistoja, vesipuistoja yms. Käydään ulkona syömässä, terassilla, vuokrataan mökki jne. Kyllähän moni noista houkuttelisi, mutta taaperon kanssa monia noista ei tarvitse ajatella. Tosin joskus mietin, miksi ihmeessä kesällä on pakko tehdä pääasiassa hintavia asioita.

Lasten kannalta ymmärrän esimerkiksi huvipuistot ja vesipuistot, sillä niillä taitaa olla myös sosiaalinen merkitys. Ylipäänsä monelle on varmasti tärkeää jakaa syksyllä kavereiden kanssa kesäkokemuksia. Ja harvempi lapsi ei muutenkin kävisi huvipuistoissa. -Aikuisista puhumattakaan. Myönnän että itsekin välillä kaipaan näitä reissuja. Vesipuistojen suhteen olen jostain syystä arempi, tai oikeastaan tylsempi. Jos pääsen veteen, suoraviivaiset aivoni näkevät mahdollisuutena vain uimisen. Muu aktiviteetti sekoittaa. Mutta kesä entä taaperon kanssa..

Ulkoilua

On ollut ihanaa kun lämpötila on käväissyt 20 asteen paremmalla puolella. Myös Juniori on tykännyt päästä vähän kevyemmissä vaatteissa tutustumaan keinumisen lisäksi mm. hiekkaan ja ruohoon. Vaikka tarkka on oltava, onneksi Juniori ei vaikuta kovin innokkaalta laittamaan mitään suuhunsa. Tosin sitä kompensoi tapa esimerkiksi kontatessa nostaa suulla milloin mitäkin leluista roskiin ja kuljettaa saalista paikasta toiseen. Hieman koiramaisia tapoja?

Kun Juniori nukkuu rattaissa, olen itse taas nauttinut kauniista päivistä sekä mahdollisuudesta treenata asuinalueeni liikuntapaikoilla. Vettä täällä on harmillisen vähän, siis ns, luonnonvesiä. Kieltämättä kaipaan hieman tätä pk-seudun ominaisuutta kun meri oli lähellä ja leikkikentillä oli ns. betonialtaita pikkulapsia varten. Mutta kokonaisuudessaan kesä on mukavaa aikaa sekä minulla että Juniorille joka on yhä enemmän alkanut kiinnostua maailmasta rattaiden ulkopuolella. Kävely ei vielä onnistu ilma tukea, mutta (kirjaimellisesti) kädestä pitäen kyllä.

Kohtuullisen mittaisia reissuja junalla

Edellinen reissu junapysäkin päässä olevaan suurempaan kaupunkiin sujui sen verran hyvin, että aika varmasti teemme reissun pk-seudun suunnille. Linnanmäki jää laskuista pois, mutta käyn läpi sellaiset kauppakeskukset joista varmasti löytyy taaperollekin mukavia paikkoja. Onneksi monet kauppakeskukset ovat panostaneet leikkipaikkoihin niin, että näitä pienempiäkin uskaltaa viedä niihin seikkailemaan.

Tällä hetkellä maksimiaika matkustukseen on tunti, ja se on hyvä ajoittaa Juniorin nukkumishetkiin. Mikä hieman jännittää, on Juniorin arkuus kovia ääniä kohtaan. Toisaalta voi olla, että vieraassa paikassa on niin paljon katseltavaa ettei hän muista pelätä. Mikä kohde ikinä onkaan, siellä olisi hyvä olla joitain rauhallisempia paikkoja mikäli ”maitonälkä” kasvaa suunnattomaksi. Kyllä, jatkamme edelleen.

Kannattaako haikailla sellaista mitä ei voi tehdä?

Olen parin vuoden sisällä vieraantunut monesta asiasta aina television katselemisesta matkustamiseen. Toki kaipaan ainakin pientä vaihtelua arkeen, mutta en koe ongelmaksi esimerkiksi sitä että en voi esimerkiksi matkustaa ulkomaille tai vaikkapa kilpailla jäällä. Ja kyllä, Linnanmäellä olisi kiva käydä, mutta sen aika tulee joskus. Olen psyykannut itseni nauttimaan niistä asioista mitä voin tehdä.

Helppoa se ei ole ollut, mutta pakko on ollut hyvä motivaatio. En kirjoita tätä syyllistääkseni, mutta mieluummin vietän päivän leppoisalla aikataululla, liikun itse ja anna Juniorille päivän keinumiset sekä riittävän hetken pikkukivien tutkimiselle kuin raahaan hänet väkisin jonnekin mistä vuoden vanha taapero ei saa mitään irti. Toki lapset sopeutuvat, mutta tässä pikkukaupungissa en ole saanut kasvatettua Juniorista city-lasta. -Joskaan en myöskään maaseudun lasta. Ehdimme vielä kokea huvipuistot ja ehkä jopa matkat etelän aurinkoon. Mutta nyt juuri en katso järkeväksi harmitella sellaiste perään. Kaikki aikanaan.

Mitä sitten saan kesästä irti?

Tämä kesä on monella tapaa merkityksellinen, ja ennen kaikkea viimeinen yhteinen kesämme ennen siirtymistä uudenlaiseen arkeen. Olemme yli vuoden saaneet olla kotona. Juniorilla on ollut rauhallinen kasvuympäristö ja äiti paikalla lähes 24/7 lukuunottamatta parin tunnin poikkeuksia. Tänä kesänä nautimme viimeisen päälle yhdessäolosta ja väljistä aikatauluista ennen nk. ruuhkavuosia. -Joihin onneksi saamme pehmeän laskun.

Kieltämättä on suuri etu, ettei taapero saisi mitään irti ns. hintavista huvituksista. Kunhan kävely alka sujua, voimme alkaa kokeilla säännöllisesti esimerkiksi sisäleikkipuistoja. Sen sijaan on erittäin varmaa että Juniori saa kesän aikana päästä intensiivisemmin testaamaan vesileikkejä. Katson myös olisiko seurakunnalla kävelymatkan päässä jotain kesätapahtumia myös perheen pienimmille.

Luvassa on siis iloista ja mukavaa yhdessäoloa, uusia elämyksiä, hauskanpitoa ja hyvällä onnella uusia kavereita. Tämän kesän selviämme siis ilman suurempia kuluja, mutta hauskanpidosta tinkimättä. Ja pari omaa itsekästä kesäsuunnitelmaa: pitkästä aikaa uimaan, ja erittäin pitkästä aikaa onkimaan. Juniori ihailkoon kun äiti kiskoo järjestä ylös maksimissaan 10 cm pitkiä sinttejä.