Jälleen aitiossa aikaa viettävä pohtii ihmisuhdeasioita. Vauvavuoden aikana monen, erityisesti tuoreen äidin identiteetti käy läpi suuria rakenusprojekteja aina omasta roolista ja minuudesta seksuaalisuuteen ja siitäkin ties miten monille urille. Nyt kun aikaa on kulunut, olen ajatellut uudesta näkökulmasta myös arkaluontoisempia kokemuksia. En osallistunut Metoo -kampanjaan, vaikka kokemuksia seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä onkin kertynyt. Taustalla on liikkeen toiminnan hyväksikäyttö vääriin tarkoituksiin.

Olen elämäni aikana saanut varsin suorasukaisia, käytännössä törkeitä ehdotteluja vastakkaiselta sukupuolelta. Nyt kun iän puolesta kuulun kategoriaan täti-ihminen, reaktioni ovat aivan toista luokkaa kuin 20 vuotta takaperin. Varoitus: tätä tekstiä en suosittele luettavaksi radikaaleille feministeille ja ennen kaikkea miesvihaajille.

Mikä tekee ehdottelusta loukkaavaa?

Tämä lienee erittäin ihmiskohtaista. Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen reviirinsä ja intiimiytensä. Osa voi kokea rohkeammat huomautukset hauskana flirttinä, osa taas loukkaavana. Mielestäni kumpikaan suhtautuminen ei ole paheksuttava, tosin huomauttajan on hyvä omata riittävästi tilannetajua tai hyväksyä että seuraus ei välttämättä ole toivottu. -Paitsi jos hän syttyy korvapuustista.

Minä otan nokkiinni sellaisen toiminnan seksualisoimisesta minkä eteen teen töitä ja missä olen tavoitteellinen. Taitoluistelu on hyvä esimerkki tästä. Vaikka 40 vuotta alkaa olla auttamatta lähempänä kuin 30, haluan kehittyä ja oppia uutta. En välittömästi tirvaise jos jonkun huomio kiinnittyy enemmän kroppaan kuin luisteluun, mutta riittävästi toistettuna sellaiset kommentit ärsyttävät. Mutta joku muu saattaa taas pitää minua tiukkapipoisena tosikkona. Tiedoksi potentiaalisen narsismin diagnosoijille: en pidä itseäni erikoisen näköisenä enkä ole asiaan perehtynyt koska en omista kokovartalopeiliä. Karu totuus on, että erityisesti jäällä asianmukaiset treenihousut eivät jätä alakropan muotoja piiloon. ”Lökäreillä” harjoittelu olisi myös turvallisuusriski. 

Objekti vai ihminen?

Suorasukainen ehdottelu on siinä mielessä riski, että vastapuoli voi kokea itsensä ensisijaisesti objektiksi. Toisaalta eri asia on, sattuuko kohdakkain kaksi samanhenkistä. Lisäksi kuvioon astuu usein se klassinen vastakkainasettelu miehet vastaan naiset. Tai kukin päättäköön miten päin haluaa asian ilmaista. Ahterin kehuminen seksikkääksi ei välttämättä automaattisesti ilmaiset objektiutta, vaan on puhdas kohteliaisuus. Asian voisi kääntää näinkin: Jos naisen ulkonäköä kehutaan, miksei se voisi samalla tarkoittaa kiinnostusta selvittää asiaa tarkemmin ja lähietäisyydeltä?

Missä vaiheessa tietynlaiset kommentit tekevät kohteesta objektin? Oma arvioni: asiaa ei voi koskaan saada selville, ellei kommentoija itse tee asian selväksi. Mieleen nousee äkkiseltään loukkaava, mutta pidemmän päälle koominen kokemus. Olin lenkillä joku tuntematon, kieltämättä ulkoisesti varsin miellyttävän näköinen vähän reilu 30- vuotias eli silloin samanikäinen mies pysähtyi kohdalleni. Aluksi hän totesi että olen harvinaisen kaunis nainen ja hän haluaisi kysyä jotain. Kysyttyäni mitä, hän totesi suoraan haluavansa kansani villiä rakastelua. Hetken hiljaisuuden jälkeen totesin ”kiitos, mutta ei kiitos mutta kiitos kysymästä”.

Keskustelu päättyi siihen, ja mies jatkoi matkaa. En tiedä tärppäsikö. Mikä asiasta teki omanlaisensa, oli miehen kohtelias asenne ja itse asiassa järkevä verbaliikka. Olin tuolloin parisuhteessa mikä osaltaan vaikutti kieltäytymiseen, mutta todennäköisesti olisin kieltäytynyt muutenkin. Olisi kai pitänyt ottaa nokkiinsa, mutta minua tapaus lähinnä huvitti. Tosin vielä enemmän nauratti kun pari päivää myöhemmin paikallislehdessä oli juttu samoilla tuntomerkeillä varustetusta mieshenkilöstä joka ehdotteli naisille sopimattomia. Ilmeisesti ei tärpännyt.

Olinko siis pelkkä objekti? Ilmeisesti kyllä, koska henkilö ei muuten osoittanut minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Osaa naisista tapaus ei naurattanut lainkaan, vaan he kokivat sen siinä määrin loukkaavaksi että informoivat asiasta poliisia. Toivottavasti kyseinen henklö ymmärsi jälkeenpäin vaihtaa taktiikkaa.

Mitäs me monimuotoiset..

Jos jokin mielipide on annettava, mielestäni kyse on osittain tuuripelistä. Kieltämättä olin tekstissäni hieman epäreilu, sillä myös naiset osaavat antaa kaksimielisiä ja varmasti loukkaaviakin kommentteja miehille. Helpoimmalta voisi tuntua antaa yleinen kielto ns. härskeille kommenteille. Ongelmana on vain se, että on myös ihmisiä sukupuolesta riippumatta jotka eivät koe pahimmankaan tason puhetta negatiivisena. Heille se voi olla esimerkiksi leikkimielistä huumoria johon vastataan heittämällä jotain samalla mitalla takaisin.

Mainitsin jo aiemmin tilannetajun. Itse en lähtisi laukomaan mitä tahansa huumoria ihmiselle jota en tunne riittävän hyvin. Ja jos rehellisiä ollaan, enpä olisi sinkkunakaan lämmennyt sen reilu 30-vuotiaan suoralle mutta kohteliaalle ehdottelulle. Kahville olisin ehkä lähtenyt jos hän olisi kysynyt. Ehkä liikahappoisuus vaivasi miestä niin, että seksi olisi aiheuttanut vähemmän närästystä?

Osalle taas kaikki vähänkin intiimille alueelle menevä puhe on arka paikka. Heillä voi olla taustalla raskaita kokemuksia, tai kyseessä on ominaisuus. -Ja nimenomaan ominaisuus, ei korjattava asia. Vaikka itse en ihan pienestä tässä iässä hätkähdä ja huumorintajuni on..erikoinen (?), mielestäni jokaisen reviiriä on kunnioitettava. Joskus yksinkertaisesti käy niin, että täysin väärä kommentti menee täysin väärälle henkilölle. Sellaista sattuu, ja usein kohtelias anteeksipyyntö on monen kohdalla pelastava peliliike.

Jos kommenttien heittäjiä hieman puolustan, joskus olisi mielenkiintoista antaa heille puheenvuoro ja kuulla heitä. Toki jos kyseessä on esimerkiksi lähes neljän promillen humalassa oleva todellinen ”elämänkoululainen”, selkeän vastauksen saaminen voi olla haasteellista. Mutta yritetään silti sekä pysyä sovussa että kunnioittaa toinen toistamme. Kesä tulee ja ilmojen lämmetessä vaatekerrasto saattaa vähentyä. Tälle osapuolelle voisin todeta: antakaa mennä! Härskien kommenttien heittäjille taas totean: Muistakaa että samassa arvonnassa jokainen arpa ei sisällä voittoa.

Helluntai lähestyy. Arjen ja ns. tavallisen elämän kannalta kyseinen päivä jää herkästi pimentoon. Yksi pyhä muiden joukossa. Nimikään ei välttämättä herätä ajatuksia, korkeintaan menee sekaisin Helatorstain kanssa. Kirkkopyhänä Helluntai on merkityksellinen, sillä silloin kolmiyhteisen Jumalan yksi olemus, Pyhä Henki pääsi estradille.

Rippikoulun käyneillä voi olla hämärä muistikuva hetkestä, kun opetusten päiden yllä näkyi tuli, ja yhtäkkiä he osasivat puhua kielillä. Tapahtuma ei ollut edustavimmasta päästä, sillä osa näkijöistä arveli opetuslasten olevan juovuksissa. -Eli ensivaikutelma ei ole onnistunut tuohonkaan aikaan. Mutta jatkossa tilanne helpottui merkittävästi. Pyhän Hengen ansiosta opetuslapset saattoivat aloittaa tehtävän, mikä nykyään tunnetaan lähetystyönä. Kysymys kuuluu: mitä me tällä tiedolla teemme?

Lähimmäisenrakkaus edellä

”Love your neighbour.” Homer Simpsonille tämä lienee ehkä haastellisin kehotus noudattaa käytännössä. Onneksi kielesämme käytetään sanaa ”lähimmäinen” sanan ”naapuri” sijaan. Noudattaminen helpottuu merkittävästi. Toisaalta jos kysytään kuka on ja kuka ei ole lähimmäinen, naapuritkin taitavat kategorioitua tähän. Eli pahoittelut heille, joilla naapurisopu on säännöllisesti koetuksella. Suureksi onneksemme jokaista ihmistä ei tarvitse rakastaa. -Luulisin?

Minulle lähimmäinen voi olla kuka tahansa, myös tuntemattomat ihmiset. Kristinusko saattaa joidenkin kannattajien piirissä muuttua Raamatun kirjaimelliseksi tulkinnaksi, sääntöjen hokemiseksi ja ennen kaikkea potentiaalisten syyllisten etsimiseksi. Tosin jälkimmäinen onnistuu useilta ihmisilta ilman uskontoakin. Eli tästä voinee päätellä millainen vaikutus ihmisellä on uskontoon.

Oma asenteeni kristinuskoon on menee hieman hippi -aatteen puolelle: rauhaa ja rakkautta. En ole mukana vapaaehtoistyössä yms. Oma tapani toteuttaa lähimmäisenrakkautta on yksinkertainen: autan asioissa joissa voin ja osaan. Valitettavasti todella usein kuljen itse ns. laput silmillä huomaamatta mitä ympärillä tapahtuu. Minkä sitten itse koen lähimmäisenrakkaudeksi? Esimerkiksi sen, jos joku vieras ihminen lepertelee kassajonossa Juniorille jolla aika käy pitkäksi ja äidin show on jo nähty.

Eri asia toki on, kenelle tuollaiset pienet asiat ovat merkityksellisiä ja kenelle itsestäänselvyyksiä. Minulle tulee äärimmäisen hyvä mieli esimerkiksi silloin, jos joku avaa minulle oven kun olen rattaiden kanssa liikenteessä. Saan toki oven itsekin auki, mutta huomaavaisuus tuntuu hyvältä. Jotenkin tulee sellainen olo, että en ainakaan ole yksin. Ympärillä on lukuisia ystävällisiä ihmisiä.

Supervoimia?

Miten Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä? Toki asia on kokemusperäinen, mutta voin todeta ettei kielitaitoni ole mennyt ainakaan ylöspäin enkä ole tuntenut minkäänlaista hinkua matkustamiseen. En myöskään kiellä sitä, etteikö kokemus Pyhästä Hengestä antaisi joillekin ihmisille voimaa ja rohkeutta tehdä suuria asioita. On heitä, jotka oma usko on ohjannut kehitysmaihin auttamaan tai esimerkiksi muuten vaarallisiin olosuhteisiin. Joku haluaa tehdä kaikkensa jonkun uhanalaisen eläinalajin pelastamiseksi, joku taas opettaa ihmisille lukutaitoa ympäristössä jossa lukutaito on ylellisyys.

Sitten on meitä ”taviksia” jotka avaamme toisillemme ovia, neuvomme tietä, kuuntelemme jos toisella osapuolella on murheita ja parhaassa tapauksessa käytämme omia vahvuuksiamme johonkin hyvään. Ehkä paras esimerkki on kysymys: ”Mitä kuuluu?” Osalle tämä on suorastaan rasittavaa small talkia, osalle taas mahdollisuus kertoa mitä heille todellakin kuuluu. Vaikka harva ”kehtaa” avoimesti kertoa kuulumisiaan etenkään jos kysyjä ei ole hänelle tuttu, kysymys voi olla hänelle arvokas.

Kun auttaminen ja hyvän kierrättäminen muuttuvat itse tarkoitukseksi

Itse auttaminen ei mielestäni ole ainoa olennainen asia, vaan sen tarkoitus. Onko kyseessä keino itse saada jotain vastinetta kuten vaikkapa mainetta ja kunniaa. Voin itse myöntää syyllistyneeni siihen, että rakennan jostain pienestä hyvästä teosta pääni ylle sädekehän. Sama pätee nuorena noudatettuihin ideologioihin yms. jotka saavat aikaan parempi ihminen -syndrooman.

Ajattelen, että Pyhän Hengen ansiosta auttaminen ja ns. hyvän kierrättäminen ovat itse tarkoitus, eikä niitä tarvitse mainostaa erikseen. Niistä tulee hyvä mieli, ja hyvä mieli kohdistuu enemmänkin toisen ihmisen hyvään mieleen oman toiminnan sijaan. Vähän sama kuin eläisit toisen ihmisen onnistumisessa. Kun hän onnistuu, myötäelät onnistumiseen liittyvän riemun täysillä, mutta sen ei tarvitse olla sinun onnistumisesi. Kyse ei siis ole esimerkiksi valmentaja-valmennettava -tyyppisestä suhteesta.

Lopuksi

Kirjoittamani ajatukset ovat yksi tulkinta monista, eivät siis taaskaan totuus. Jonkun toisen kristinuskon suunnan noudattaja tai toisin ajatteleva voi taas nähdä Pyhän Hengen vaikutukset aivan erilaisena. Osa voi kokea konkeettisia ja fyysisiä tunteita. Osalla elämä kääntyy (positiivisella tavalla) aivan uuteen uskoon, osalla taas se tavallinen elämä saa hieman valoa ja uudenlaista onnellisuuden tunnetta.

Kokemisen laajuus on ihmiskohtaista. Tätä voisi verrata uskonnosta riippumattomiin asioihin. Osa kokee esimerkiksi rakastumisen todella voimakkaasti ja räiskyvästi, osalle se rauhallista hyvää oloa, mikä liittyy rakastetun henkilön läsnäoloon ja oikeastaan koko olemassaoloon. Osa hullaantuu hyvästä ruuasta, osa taas vähemmän mutta pitää silti tietyistä ruuista enemmän kuin toisista. Osa saa liikunnasta massiivisen endorfiiniannoksen, osalle taas tulee yksinkertaisesti hyvä olo. Samalla tavalla kristityt kokevat ja suhtautuvat Pyhän Hengen toimintaan. Se on ja vaikuttaa, mutta ei välttämättä ilmoita itsestään neonvaloilla. Se vain saa ihmiset toimimaan heille ominaisen suunnan mukaisesti.

Entä se Helluntaina kaivattu heila joka määrittelee koko vuoden tilanteen? Pidän peukkuja heille, joille se heila on hakusessa. Onneksi tässä on useampi tunti aikaa, eli hyvin ehditte!