Hae
Aliisa ihmemaassa

Kun pakkojuhlintapäivät eivät innosta..

Nuorempana vuoden muutamat juhlapäivät olivat kova sana. Joulu oli enemmänkin perhejuhla, joskin erityinen.  Pääsiäinen taas on ollut minulle hengellisesti merkittävää aikaa. Sitten ovat ne muut juhlat: vappu, juhannus ja syksymmällä kenties nk. Halloween. Kuten arvata saattaa, nämä juhlat eivät ole toteutuneet 18 ikävuoden jälkeen kuivin suin.

Pakkojuhlintapäiviä

Nuorempana, erityisesti alle 25-vuotiaana juhlin kieltämättä täysin vapaaehtoisesti ja suurella motivaatiolla. Vappuna erityisesti päivän kaava oli ennalta-arvattavissa: päiväsaikaan hyvät ”pohjat”, Mantan lakitus mitä en tosin koskaan konkreettisesti nähnyt ja illalla muuta juhlintaa. Joskus kunto riitti jopa seuraavan päivän piknikiin. Tosin minulla teki pahaa kun lähistölä availtiin kuoharipulloja.. Mutta ei se pelkkää dokaamista ollut. Tehtiin myös hyvää ruokaa, hölmöiltiin, naurettiin ja ihan vain nautittiin hyvästä fiiliksestä.

Ehkä tulin vanhaksi.. jossain vaiheessa minua alkoivat jurppia nuo ”pakkojuhlintapäivä” joina juopuminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Minua alkoi väsyttää ajatus pakollisista reissuista Alkoon, ruokakauppaan yms. sekä järjestelyt ja ennen kaikkea fakta siitä, mitä seuraava päivä toisi tullessaan: enemmän tai vähemmän massiivisen krapulan ja ylipäänsä päivän jona kunto ei sallisi minkäänlaista järkevää aktiviteettia. Tähän lisäksi aivojen jumittaminen.

Dokaaminen oli itsestäänselvyys

Välillä itsekin mietin miksen kyseenalaistanut juomista vaikken aina olisi edes halunnut juoda. Sietokykyni alkoholia kohtaan ei koskaan ole ollut huipputasoa. Lisäksi alkoholi satunnaisesti vaikuttaa mielialaani negatiivisesti lähtötasosta riippuen. Jos olen alamaissa, todennäköisesti vollotan. Hyvällä fiiliksellä tosin nauran vatsani kipeäksi. -Toisaalta kykenen sellaiseen ilman alkoholiakin. En koe että alkoholi itsessään saisi aikaan merkittäviä muutoksia mielialassani. Se lähinnä kärjistää sitä tunnetta mikä pohjalla on.

Tämä voi kuulostaa todella ontuvalta puolustukselta, mutta mielestäni esimerkiksi 10-15 vuotta sitten ns. juomakulttuuri oli erilainen. -Ainakin niissä piireissä missä olin. Toisaalta moni alkoi rauhoittua ja vähentää juomista nimenomaan 25 ikävuoden jälkeen. Osalle tuli perhettä, ja osa yksinkertaisesti ei jaksanut remuta enää. Mielestäni tämä on aika normaali kehityskaari. Nuorempana dokaaminen tietyinä päivinä vain oli jonkinlainen itsestäänselvyys. Vappuna puettiin ylle ylioppilaslakki ja haalari. -Ja päihdyttiin. Juhannuksena päihdyttiin kesästä, alkoholista ja ehkä ihmisistäkin.

Jossain vaiheessa ajatuskin alkoi väsyttää ja krapulan maku tuntui suussa

Luulen että tällainen ennakkoväsymys alkoi juurikin silloin, kun 30 vuotta alkoi lähestyä. Ehkä juopumiset ja krapulat olivat niin nähty ja koettu, että niistä tuli riesa. Toki juominen ylipäänsä väheni ja asenne alkoholiin muuttui. Muutos alkoholilaissa myös vaikutti omalta osaltani jonkin verran. Vaikka toisin uskoisi, minua 5,5 %:n vahvuiset juomat kaupassa eivät kannustaneet juopumaan. Sen sijaan halusin panostaa laatuun ja tukea pienpanimoita, joiden tuotteet pääsivät viimein ruokakauppoihin. Juomia alettiin ostaa maun vuoksi.

Jossain vaiheessa minuun iski massiivinen väsymys jokaisen pakkojuhlintapäivän lähestyessä. En vain jaksanut. Vanha viina ja krapulalle ominaiset maut puskivat suuhun jo viikkoa ennen, eivätkä juomat enää houkutelleet. Toisaalta äärimmäiset negatiiviset kokemukset alkoholiin liittyen moninkertaistuivat avoliitossa alkoholistin kanssa. Itse asiassa tiettyen juomien haju etoo vieläkin. Näihin kuuluvat myös muutamat käsidesit joista lehahtaa järkyttävä viinan löyhkä.

En tee mitään..

Nyt en ole tehnyt mitään. En ole jaksanut panostaa näihin pakkojuhlintapäiviin.  Tämän huomaa sosiaalisessa mediassa ja erityisesti blogissani siitä, että olen ilmeisesti ainoa joka ei kirjoita juhlintasuunnitelmistaan. Panostan parin vuoden päästä niin, että Juniori saisi näistä juhlista mukavia muistoja, mutta nyt en vain jaksanut. Edelleenkään en käytä alkoholia, enkä tiedä tulenko sitä koskaan käyttämään. Tuntuu rennommalta kun kumpikaan vaihtoehto ei sisällä erillistä päätöstä.

Mutta parin kuluneen vuoden aikana olen ollut varsin passiivinen. Toki panostan mielelläni hyvään seuraan ja miksen myös hyvään ruokaan. Jälkimmäisen suhteen en vain jaksa nähdä vaivaa. Vaikka eri juhliin liittyvät perinneherkut ovat hauska elementti, minulla ei ole joka juhlaan tiettyä ruokaa tai leipomusta minkä teen. Luulen että parin vuoden sisällä alan kuitenkin panostaa juhlapäiviin Juniorin näkökulmasta. Juniori tuskin ymmärtää eri juhlapäivien teemoista paljoakaan, mutta luulen että joulu ja syntymäpäivät tulevat ensimmäisenä tutuiksi.

Millainen tuleva juhannus voisi olla? -Siis jos vaihteeksi panostan siihen? No, ensimmäisenä toivon Juniorin lisäksi mukavaa joukkoa juhlistamaan. Joukon ei tarvitse olla suuri. Tärkeämpää on se,  että yhdessä juhlivat sellaiset ihmiset jotka viihtyvät toistensa seurassa. Meno ja sisältä olisi luonnollisesti lapsiystävällistä ja sellaista, että lapselle jäisi mahdollisimmat mukavat muistot. -Siis mitä vähän päälle kaksivuotias voi muistaa. Jos ei muuta, niin ainakin valokuvat voivat muistuttaa siitä, että hauskaa oli. Mutta nyt keskityn nauttimaan näistä arkipäivistä mitä meillä on jäljellä nimenomaan tätä arkea. -Ilman pakkojuhlintaa.

 

Vauva -ja lapsiarjessa säästäminen: harkitse ostoksen tarpeellisuutta

Vauva -ja taaperoarjessa osaa tuntuu huolestuttavan se raha. Itsekin tätä murehdin, mutta käytäntö on opettanut paljon. Omalla toiminnalla ja valinnoilla taloudelliseen puoleen voi vaikuttaa paljon. Haasteena vain on markkinointi: Kuluttajille luodaan tarpeita sekä mielikuva, että ilman markkinoitavaa tuotetta ei pärjää. Kuluneen yli vuoden aikana olen säästänyt todella paljon pienillä valinnoilla. Toki osa on sellaisia, joissa onnistuvuus on lapsikohtaista.

Lelut: Millä lapsi leikkii?

Koska Juniori ei vielä ole päässyt tutustumaan lelumainoksiin, hän on tältä osin täysin ulkopuolella päivän lelutrendeistä. -Minä siis en ole tällä kertaa ainoa. Juniorilla on ihan tavallisia ikäänsä sopivia leluja. Suuri osa leluista on ”perittyjä”, ja joukossa on jokunen ihan Juniorille itselleen ostettu lelu. Uusia leluja ostan todella harvoin. Sen sijaan ole jakanut lelut kolmeen laatikkoon, joista kaksi laitan komeroon. Välillä vaihdan tilalle uuden laatikon ja kas, lelut ovat ”uusia”.

Juniorin ”leikkiminen” tarkoittaa esineen pyörittämistä käsissä sekä tunnustelua käsillä ja tietenkin suulla. -Valitettavasti myös heittämistä. Loppujen lopuksi on ihan sama mitä hänelle antaa, kun vain muoto ja yksityiskohdat kiinnostavat. Vaikka käytössä on ns. oikeita leluja, Juniorilla näyttää olevan kolme kestosuosikkia: 0,5 litran muovipullo, vispilä ja äidin hiusharja.

Lapsi ei siis tässä iässsä tarvitse mitään erikoisempia leluja, sillä monet kodin tavarat ovat vähintään yhtä kiinnostavia, ellei jopa kiinnostavampia. Kyllähän ”oikeisiin” ja erityisesti nk. kehittäviin leluihin rahaa saa menemään. Silti suosittelen käymään keittiön välineistön läpi. Muita suosikkeja ovat tennispallot, jumppapallo sekä foam roller mihin voi huudella.

Myös näitä on alettu siirtelemään..

Ruoka: mahdollisimman paljon yhteisruokia

Piltit yms. eivät ole kieltolistalla, mutta pyrin antamaan Juniorille yhteisruokaa aina kun mahdollista. Se hyvä puoli Pilteissä tosin on, että niiden kanssa voi testata miten paljon sattumia Juniori sietää ja pyrkiä sitten samaan koostumukseen yhteisruuissa. Ongelmana ei ole nirsous vaan herkkä nielu. Jos yritän tarjota liikaa ruokaa mikä ei vielä tuntumaltaan sovi, Juniori oksentaa. Tästä syystä etenemme pikku hiljaa, kokeilemme pienissä erissä sattumia jne. Onneksi edistystä on tapahtunut paljonkin.

Yhteisruuat alkavat olla jo aika lailla tavallisia ”aikuisten” ruokia. Toki vältän liian suolaisia raaka-aineita tai esimerkiksi liian voimakkaita mausteita. Emme siis syö tulisinta aasialaista ruokaa. Kun vuoden ikä tuli täyteen, mahdollisuus erilaisiin ruokiin laajeni reilusti. Tosin sattumia sisältäviä keittoja en pahemmin tee, tuhteja sosekeittoja kyllä. Toistaiseksi Juniorille on kelvannut kaikki mitä olen valmistanut. Soseutan ruokaa sauvasekoittimella muutaman kerran, mutta ihan sileäksi en enää ruokia jätä.

Kieltämättä tuollainen reilu vuoden vanhakin on varsin tehokas syömään! Toistaiseksi olen selvinnyt viiko aikana kahdella ruualla, mutta luulen että jatkossa teen näiden lisäksi sosekeiton ns. toiseksi ateriaksi. Aamut ja illat menevät vielä puurolinjalla. Mutta saa nähdä milloin puuro alkaa Juniorin mielestä olla so last season.. Mutta kokonaisuudessa yhteisruuilla säästää paljon, etenkin nyt kun Juniorin ruokahalu ja annoskoot ovat kasvateet. Budjetti voisi olla aika toisenlainen jos Juniori eläisi Pilteillä.

Pottaprojekti varhain alkuun

Okei, tämä on lapsikohtaista. Kaikki lapset eivät ole valmiita allekirjoittamaan tätä touhua missään vaiheessa. Mutta kannattaa silti kokeilla. Jo 1-2 vaipan vähentyminen päivässä on pitkällä tähtäimellä suuri muutos. Minä, ilkeä äiti istutin Juniorin potalle ensimmäisen kerran hieman yli puolivuotiaana. Muutama ensimmäinen kerta olivat Juniorille järkytys. Luulen että ne yksittäiset pisut mitä pottaan päätyi, olivat hätääntymisen seuraus.. Ja kyllä, hyvä kun itsekin itkenyt!

Vähitellen homma lähti sujumaan ja pottaan alkoi tulla jotain. Toki lapen rytmi voi vaihdella, mutta muutaman kuukauden ajan lähes aina pottaan on tullut jotain. Tämä taas säästää vaipasta kapasiteettia. Näin pienellä haasteena on lähinnä se, ettei hän osaa ilmaista tarvetta päästä potalle. -Enkä tiedä tunnistaako monikaan lapsi näin pienenä sellaista tarvetta. Kyse on lähinnä ajoituksen onnistumisesta. Mutta sen 1-2 vaipankin vähennys vähentää kulutusta merkittävästi.

Ja totta, en saanut aikaiseksi kokeilla kestovaippoja. Pottaprojekti oli ns. laiskan ihmisen ratkaisu: opetin lapseni varhain potalle. Toisaalta päiväkotiaikaa ajatellen tämän taidon hallitseminen on myös hyvä. Lisäksi en tiedä kuinka omapäinen kaksivuotias Juniorista jonain päivänä tulee. Ehkä pottailu saisi täydellisesti punaista valoa, minkä vuoksi homma oli hyvä aloittaa varhain.

Vaatteiden ja tarvikkeiden kierrätys

Vaatteiden suhteen olen miltei nolostuttavan hyvässä asemassa. Juniorin vaatteista todella suuri osa on peritty serkuilta sekä tuttujen lapsilta. Itse en ole viitsinyt pitää tarkkaa lukua onko Juniorilla päällä poikien vai tyttöjen vaatteet. Rehellisyyden nimissä minusta on mukavaa käyttää molempia. Toki mekot ja kunnolla röyhelöillä varustetut vaatteet olen skipannut, mutta tuskin niitä käyttäisin tyttölapsellakaan ihan jo käytännöllisyyden vuoksi.

Vaatteiden kierrätyksessä hyödyt ovat molemminpuoleiset: rahaa säästyy, ja toisaalta vaatteiden myyjä/ luovuttaja saa pieneksi menneet vaatteet pois nurkista lojumasta. Tämän lisäksi käyttökelpoisia vaatteita ei tarvitse heittää pois. Jos minulta kysytään, pienille lapsille ei kannata ostaa uusia vaatteita kovinkaan paljon ihan jo lyhyen käyttöajan vuoksi. Sama pätee moniin tarvikkeisiin.

Mitä pieni lapsi oikeasti kaipaa?

Markkinoilla kuluttajille tyrkytetään monenlaista ”välttämättömyyttä” luomalla tarpeita mitä todellisuudessa ei ole. Mainonnan kautta luodaan kuva elämän helpottumisesta ja lapsen hyvinvoinnista. On kehittäviä leluja, erilaisia monitoreja, erikoisruokia, välineitä yms. Kaikkea mahdollista jonka hankkiminen tekee kuluttajasta vastuullisen ja rakastavan vanhemman.

Omalta kohdaltamme voin todeta, että Juniorista on kasvanut täysin normaali ja terve (niin normaali kuin minun geeneillä voi olla) mm. ilman unipesää, erilaisia monitoreja, itkuhälytintä, imetyskoruja yms. Sen sijaan panostamme kommunikointiin, leikin harjoitteluun, pieniin elämyksiin (trampoliinilla äidin kanssa) ja ennen kaikkea yhdessäoloon. Toisaalta Juniori edelleen leikkii mielellään myös yksin, ja sen mahdollisuuden hänelle annan. Koska imetys jatkuu edelleen, Juniori saa myös läheisyyttä niin hyvin kuin mahdollista.

Tuo pyjama oli niiiiiin ihana…

Toisaalta.. joskus voi olla ihan mukava ostaa jotain spontaanisti. Kyse on enemmänkin jatkuvasta rahankäytöstä ja harkitsemattomista ostopäätöksistä. Kuten myönsin, minullakin on Pilttiä varastossa, mutta en tarjoa niitä jatkuvasti, enkä edes päivittäin. Vaippoja menee edelleen, mutta vähemmän.Juniorilla on myös oikeasti ”omia” vaatteita, mutta suurin osa on kierrätettyjä. Rahan säästäminen ei vaadi ultimaattisen tiukkaa linjaa, vaan ostopäätöksen pohtimista suhteessa kokonaisuuteen.

Miten sinä olet säästänyt rahaa vauva- ja lapsiarjessa?