Tapasin pari viikkoa sitten erästä ystävääni. Hän oli myös saanut esikoisensa, joka on nyt Junioria suunnilleen puoli vuotta vanhempi. Jaoimme ystäväni kanssa kokemuksia myös raskaudesta. Samalla pääsimme kyseenalaistamaan muutamia asioita verraten siihen, mitä käytäntö on opettanut. Jos nyt juttelisin erityisesti viimeisillään raskaana olevan, esikoistaan odottavan naisen kanssa, ehkä kertoisin omasta kokemuksestani nämä asiat.

”Nauti vielä kun voit”

Ei tässä neuvossa sinänsä mitään väärää ole. Itse kuuluin ilmeisesti niihin hankaliin tapauksiin, joilla asiat joista nauttia alkoivat olla vähissä. Yritin ”kerrankin kun on aikaa” lukea, treenata soittoa ja jopa maalata. Kaikki tapahtui enemmän tai vähemmän pakottamalla. Koronatilanne oli sen verran kriittinen että esimerkiksi lähikaupungin ”oikea” kauppakeskus oli riskialtis paikka. -Eikä siellä olisi ollut mitään ostettavaa.

Äitiysvaatteita en enää halunnut nähdä, enkä uskaltanut hankkia vaatteita raskauden jälkeiseen aikaan koska en ollut lainkaan varmaa millaiset mittasuhteet kropassani synnytyksen jälkeen olisi. Olin kuullut lukuisia tarinoita ikuisesta leviämisesä ihan jo rankenteen muututtua, jalan kasvamisesta ja ties mistä. Näitä miettiessä en halunnut löytää ja ostaa kivaa vaatetta mikä ei ehkä ikinä tulisi mahtumaan tai muuten sopimaan ylleni. Ihoni puolestaan oli muuttunut niin kuivaksi ja herkäksi, ettei kroppani tahtonut sietää edes suihkussa käymistä.

Loppuraskaudesta nauttimisen haasteet: kokoosi nähden ylisuuri vatsa, mahdollinen turvotus, ketutus koska vaatteiden pukeminen ja riisuminen on joka päivä vaikeampaa, mikään sänky ei ole mukava ja sinusta jää patjaan kuoppa, mahdolliset peräpukamat, närästys, uniongelmat, mahdolliset säryt, keskusteluhetket joissa toinen osapuoli tuijottaa lähinnä vatsaasi, keskittymisvaikeudet jne. Se ettei noiden mukavuuksien olemassaolo saa sinua nauttimaan siunatusta tilastasi, ei tarkoita ettetkö olisi kiitollinen ja rakastaisi lastasi. Se tila vain alkaa ”vähän” ärsyttää. -Erityisesti kun laskettua aikaa muiden kysyessä vastauksesi on: Viikko sitten.

Selviät vaikket osaisi lapsenhoidon teoriapuolta ulkoa

Pyrin parhaani mukaan ottamaan ennen lapsen syntymää selvää ns. perusasioista, sillä koin olevani täysin tietämätön. Kyllä, minä todella selvitin toimenpiteet liittyen vaipanvaihtoon, kuinka usein kylvetetään, syöttämiseen, kiinteiden aloittamiseen yms. Perehdyin ilmiöön nimeltä ”vauva” sekä siihen, mitä vauvan kanssa tulee tehdä. -Siis jos itse sattuu olemaan kyseisen vauvan äiti. Sen verran minulla oli ennakkotietoa, että jos vastaan tulee äiti vauva lastenvaunuissa, kyseiselle vauvalla ei tarvitse tehdä mitään. Puhtaan rikosrekisterin kannalta tämäkin oli ihan hyvä ennakkotieto?

Sitten tulivat jo vaikeammat käsitteet: unipussi, imetyskoru, tiheän imun kausi, imuote, täysimetys, kiintymyssuhde, koliikkipullo, unipesä.. Näihin perehtymiseen energiani ei riittänyt. Moni selvisi käytännön kautta, mutta lapsi ei käsittääkseni saanut suurempia traumoja. Juniorille kelpasi maito alusta alkaen, ja hän teki selväksi että imuote on oikea ja näytti konkreettisesti mitä tiheän imun kausi tarkoittaa. -Esim. sitä että äidin ei 10 minuuttia 1,5 tunnin imetyksen jälkeen kannata tulla välittömästi maidon haistavan vauvan lähelle jos tarkoituksena on tehdä esim. 5 minuutin suihkureissu.

Unipesä jäi kauppaan, eivätkä tähän liittyvät mahdolliset traumat ole ainakaan vielä ilmenneet. Koliikkipullolle olisi muuten kai ollutkin käyttöä, mutta tuttipullo on edelleen yksi suuri vitsi sekä juottajalle että Juniorille. Täysimetyskin selvisi. Vaikka kiinteä ruoka maistuu, Juniori olisi varmasti tyytyväisempi täysimetykseen, mutta suositusikäraja on umpeunut jo muutama kuukausi sitten.

Jos et koe kuuluvasi vauva.fi -sivuston äiteihin jotka tietävät kaikesta mm. kaiken, lapsesi erittäin todennäköisesti selviää traumoitta ja kykenet hoitamaan häntä riittävän hyvin. Ns. fysiologisten perustarpeiden täyttäminen on tärkeintä, samoin turvallinen syli. Kirjassa Yösyöttä Antti Pasanen kertoi oppineensa vauvakirjoista mm. sen, että vauvan itku on eräänlaista kommunikointia, ei v**tuilua. Kai se näin on, varmasti jokainen äiti/isä/vanhempi haluaa hieman kyseenalaistaa tuota informaatiota.

Äidinmaitokorvikkeet ovat kaupan valikoimassa tarkoituksella

Minulla ei kai ole ”varaa sanoa” tästä mitään, koska koen imetyksen sujuneen hyvin. No, vähän liiankin hyvin. Mutta silti surettaa se stressi minkä imetys liian monille äideille aiheuttaa. Itse ajattelen, että ennen imetyksen aloittamista ja jatkamista ei kannata tehdä minkäänlaista imetyssuunnitelmaa. Toki ajatuksia voi maalailla, mutta selkeitä suunnitelmia neuvoisin välttämään.

Jos eläisin keskiajalla, olisin varmaan ollut kylän tai kaupungin imettäjän roolissa. Tämä ominaisuus kieltämättä yllätti, sillä oletin että vaikeuksia tulee eikä imetys tule onnistumaan. Imetän Junioria edelleen viidesti päivässä ja lypsän aamumaitoa pulloon, minkä taas lisään (Juniorin) ruoka-annoksiin. Ei se imetys kuitenkaan alkanut ihan helposti. Oikeastaan ensimmäiset kolme kuukautta olivat haasteellisia.

Maidon noustua rinnat olivat asianmukaisesti kipeät nänneistä puhumattakaan. Maitoa oli itse asiassa tihkunut jo raskauden aikana, joten oli hieman varautunut ”runsasmaitoisuuteen”. Aluksi tuntui kuin lapsella olisi piraijan hampaat. Imetys oli aluksi niin kivuliasta, että siinä todellakin sai pinnistellä. Imetyskerra olivat pitkäkestoisia ja imetysasennot rajallisia, kiitos taistelussa haavoittumisen. Maitoa olisi riittänyt useammallekin vauvalle. Jos lähdin ulos, palattuani kotiin kesätopissa oli lukuisista suojista huolimatta komeat läiskät. Saunareissuille olisi pitänyt ottaa pari tuttipulloa mukaan.

Varauduin kuitenkin mahdollisiin ongelmiin imetyksen suhteen. Tästä syystä saatavilla oli aina äidinmaitokorvikkeita. Niitä ei ole laitettu kaupan hyllylle siksi, ettei niitä saisi missään nimessä käyttää. Ne takaavat sen, että lapsi saa maitoa ja riittävästi ravintoa mikäli imetys ei syystä tai toisesta onnistu. Vaikka imetys on niin ikään (biologisen) äidin yksinoikeus, sen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi ravintoa.

Rakastat lastasi vaikket lepertelisi joka sekunti

Toki äänensävyni muuttuu Juniorille puhuessani, mutta en ole koskaan perustanut ns. lässyttämisestä. Rakastan lastani yli kaiken, mutta en osaa puhua esimerkiksi ”pakahduttavasta rakkaudesta” tai muutenkaan käyttää suuria adjektiiveja. Juttelen, hölmöilen, nauratan, lohdutan jos harmittaa, kannustan opettelemaan uutta, olen läsnä, laulan, soitan, annan Juniorin kokeilla pianoa, luen/näytän kirjoista kuvia, keksin leikkejä ja toisaalta pahimpana tylsimuksenä estän Junioria menemästä paikkoihin joissa hän saattaisi teloa itsensä.

Myönnän että minua aikoinaan ahdistivat suurisanaiset tunteiden ilmaisemiset, sillä ne eivät kuvanneet omia tunteitani. Itse asiassa saatuani Juniorin ensimmäisen kerran syliini päässäni ei ollut lainkaan ajatuksia. Korkeintaan: Jestas, tässä ollaan! Voimakkaammat tunteeni lasta kohtaan kehittyivät sitä mukaa kun tutustuimme ja kasvoimme toisiimme kiinni uudella tavalla, sellaisella missä emme ole enää samassa kehossa mutta uudella tavalla symbioosissa.

Jokainen ilmaisee ja sanoittaa tunteensa lastaan kohtaan omalla tavallaan. Se, että yli-imelät lauseet ja sanat pakahduttavasta, sydämen täyttävästä rakkaudesta eivät kuulu sanavarastoosi tai kuvaile tunteitasi, ei tarkoita ettetkö rakastaisi lastasi yli kaiken. Tunteisi vain kuvaavat jotkin toiset sanat, tai et edes koe tarvetta kuvailla niitä.

Vanhemmuus: sekä yksilö- että joukkuelaji

Kirjoitan vanhemmista/vanhemmista yksikkönä, oli heitä sitten yksi tai useampi samassa perheessä. Monikossa viittaan eri perheiden vanhempien kommunikointiin ja esimerkiksi yhteistoimintaan, mitkä puolestaan ovat toimintaa joukkueena. Tapoja hoitaa ja kasvattaa lasta on erilaisia, mutta pidemmän päälle ne noudattavat jotain yleistä runkoa. Esimerkiksi perushoidon pyrkimyksenä on turvata lapsen kasvu, terveys ja antaa ns. perusta kaikelle kehitykselle. Karkeammin ilmaistuna perushoidon tavoitteena on pitää lapsi hengissä.

Nettikeskusteluihin mistä tahansa vauvaan ja lapsiin liittyvästä on hyvä suhtautua varauksellisesti. Nuo keskustelut ovat hyvä esimerkki siitä, miten vanhemmuus joukkuelajina ei onnistu. Kysymyksen X esille nostanutta vanhempaa osa saattaa tukea ja vastata asiallisesti, mutta valitettavan usein hän saa osakseen asiottimia kommentteja. No, myönnän itsekin turhautuvani jos joudun vastaamaan asioihin joiden tietäminen alkaa olla yleissivistyksen kategoriaa. Kannusta ihmisiä selvittämään asiaa ensin itse, ja sitten kysymään jos tietoa ei löydy, tai tulkinnassa ilmenee epävarmuutta.

Yksilölajitasolla jokaisella vanhemmalla on omaksumansa toimintatavat, jotka erittäin usein ovat lapsen määrittelemiä. Toki joissain asioissa vanhempi/vanhemmat joutuvat ohjaamaan lapsen tarpeiden täyttymisen tapaa suuntaan, joka mahdollistaa myös esimerkiksi arkisten asioiden toimimisen. Käytännön esimerkki: Juniori nukkuu yönsä hyvin, mutta on myös erittäin aamu-uninen.

”Aamupuuro” on monien muiden lasten aikataulussa lähempänä lounasta. Nim. Äiti joka ei raaski herättää lasta.. No, tästä syystä aikaistan asteittain Juniorin nukkumaanmenoaikaa niin, että syksyllä rytmiä ei tarvitse muuttaa radikaalisti. Vaihtoehtoisesti voisin herättää Juniorin ja yrittää saada hänet syömään puuronsa puoliunessa jolloin aamupuuro syödään aamulla klo 6-8 välillä muiden lasten tapaan. Koska olen lapsen kanssa kaksin, turvatakseni myös oman jaksamiseni aikaistan rytmiämme niin, että saamme molemmat riittävästi nukuttua ja herääminen tapahtuisi luonnollisesti, mutta ”yleisempää” rytmiä tavoitellen.

Joukkuelajina näen vanhemmuuden kannustamisena, tukeminena, kuuntelemisena ja iloitsemisena toisten puolesta: ”Onnittelut teidän Petterille, hieno juttu että potta -projekti onnistuu noin hyvin!” Tai sitten: ”No voi että.. eikö teidän Eufrosyne saa nukuttua? Miten itse olette jaksaneet? Saatteko yhtään tukea että voitte paikata univelkoja edes päiväunille?” Minun ei tarvitse olla kateellinen Petterin äidille eikä kuulustella mahdollisista virheistä joita Eufrosynen vanhemmat ovat tehneet. Ehkä voin hienovaraisesti kertoa miten Juniori ”oppi” nukkumaan, mutta en automaattisesti olettaisi että käyttämämme keinot toimisivat jokaisella.

Vanhempia on erilaisia, samoin perheitä. Kuten ihmiset yleensä, jokaisen kanssa ei välttämättä vain kehity ylimmiksi ystäviksi, osan kanssa taas synkkaa todella hyvin. Jo odotusaikana mielestäni tärkeintä olisi kannustaa tulevia äitejä rentouteen ja hyväksymään se, että moni asia selviää vasta käytännössä aina imetyksestä unipussin tarpeeseen. Vauvan hoitaminen ei ole rakettitiedettä, vaikka vaatiikin omanlaisensa tarkkuuden. Ja teille jotka aloitatte yhtä kädettöminä kuin minä: jos vaipan vaihtamisessa tapahtuu jokin moka, ei hätää: saatte vielä lukuisia uusintakertoja. Mitä enemmän vietät lapsesi kanssa aikaa, opit hänestä enemmän. -Ainakin yrityksen ja erehdyksen kautta. 

On totta, että lapsi vähentää nk. omaa aikaa. Tosin itse en koe sellaiseen toistaiseksi kovinkaan paljon tarvetta. On ihanaa käydä toki jäällä, ja haluaisin käydä useamminkin, mutta tämäkin määrä riittää. Opiskelu puolestaan on asia, missä on taktikoitava. Opiskelu on kuitenkin omalla tavallaan työtä, mikä vaatii keskittymistä ja vaivannäköä. On siis täysin eri asia suorittaa opintoja kuin lukea vaikkapa johonkin osa-alueeseen liittyvää tietokirjaa pelkän kiinnostuksen vuoksi.

Erityisesti Intagramista on joskus mielenkiintoista katsoa, miten muut äidit/lapsen kanssa eniten viettävät vanhemmat rentoutuvat ja palautuvat. Osa shoppailee, osa pääsee viimein viettämään yön hotellissa, osa käy ravintolassa tai tapaa ystäviään vaikkapa kahvin merkeissä. Minä käyn luistelemassa. Tosin se on tällä hetkellä paras ja helpoin tapa rentoutua. On kuitenkin yksi, ns. oman ajan aktiviteetti johon panostan ylitse muiden: riittävä nukkuminen.

Terveydellinen puoli

Torstaina Helsingin Sanomissa oli pitkästä aikaa teksti nukkumisen tärkeydestä erityisesti painonhallinnan suhteen. Itselläni tämä ei ole ensisijainen tavoite, vaikka toki normaalissa lukemissa (ei yli eikä ali) oleva paino vaikuttaa terveyteen myönteisesti. Riittävä uni parantaa myös keskittymiskykyä, mitä todellakin tarvitsen. Nim. Äitiys laski älykkyysosamäärää turhankin paljon. -Eikä lähtötasossakaan ollut hurraamista.

Riittävästi nukkuneena pystyn myös paremmin kiinnittää huomiota järkevään syömiseen. Tällä tarkoitan syömistä riittävästi ja riittävän usein. Minulle väsymys ei aiheuta makeanhimoa tms, vaan pikemminkin ruokahaluttomuutta. Väsyneenä ruoka maistuu huonosti, eikä siihen panostaminen liioin innosta. Ruokahaluttomuutta yleensä säestää lievä päänsärky.

Riittävällä nukkumisella on lisäksi merkittävä vaikutus mielialaan. Yhden tai kahdenkaan yön huonot unet eivät vielä ole katastrofi, mutta kolmas usein laukaisee univaikeudet, mikä taas johtaa ikävään kierteeseen. Nukkuminen aiheuttaa stressiä ja yliväsyneisyys ylipäänsä vaikeuttaa nukahtamista.

Oletin joskus etten tarvitse unta

Nuorempana oletin pärjääväni vallan mainiosti alle seitsemän, tai jopa alle kuuden tunnin unilla. Keho toki hieman prakasi ja keskittyminen myös. Kahvi oli merkittävä päivän ravintopyramidia. Itse asiassa se taisi kattaa 50% koko ravinnosta. Tyypillinen kuolematon opiskelija? Jossain vaiheessa nukkumisen merkityksestä alettiin puhua enemmän. Jostain syystä jopa minä, jonka päähän oli syvästi pinttynyt ajatus maksimissaan kuuden tunnin unien riittävyydestä kiinnostuin kokeilemaan unimäärän lisäämistä.

Suurin haaste oli nukkumaanmenoajan aikaistaminen. -Ja on edelleenkin. Olen todella sidoksissa rutiineihin oikeastaan aamusta iltaan. Tosin ne mahdollistavat työskentelyn, mikä erityisesti etäopiskelussa- ja työssä on tärkeää. Toisaalta minulle on aina ollut tärkeää liikkua säännöllisesti ja saada mm. kotityöt vähintäänkin asiallisesti hoidettua. Opiskeluaikoina päivää rytmittivät mm. opiskeluun liittyvä työskentely, liikunta (ulkoilu/kuntosali/jääharjoitus) ja kotityöt. Myös televisiota tuli katseltua.

Ensimmäinen askel oli miettiä mihin aikaan iltatoimet tulee aloittaa. Sen sitä edeltävät asiat saivat optimaaliset kellonajat. Aivan ensimmäisinä päiväniä lisääntynyt unimäärä ei tuntunut. Luulen että keho vielä opetteli nukkumaan enemmän. Vähitellen keskittymiskyvyssä alkoi tulla käännettä parempaan, mikä ilmeni opiskelun helpottumisena. Parin viikon aikana energiatasot olivat selvästi korkeammalla. Fyysinen kunto parani ja palautuminen nopeni. Lisäksi kropasta poistui nestettä. Outoa oli se, että vasta lisääntyneen nukkumisen tuomat muutokset saivat käsittämään miten väsynyt kehoni oli.

Tässä toinen pelastaja..

Mitä unentarpeen huomioiminen vaatii?

Unentarpeeni on suuri, jopa sen verran suuri että sen täyttäminen on oma haasteensa. Nukun harvoin ilman heräämistä yli kuutta tuntia. Kuusi tuntia on itse asiassa jo ennätys. Herään ja nukahdan yleensä uudelleen. Kuluneen, kohta yhdeksän kuukauden ajan imetys on katkaisuut yöuneni. Viimeisen noin neljän kuukauden ajan meillä on Juniorin kanssa jokin telepaattinen yhteys. Kun toinen herää niin toinen herää myös. Jos herään esimerkiksi 4-5 aikaan ja olisin aivan hiljaa, Juniori havahtuu hetken päästä.

Olen siinä mielessä onnekas, että imetyshetki ei vaikeuta nukahtamista uudelleen. -Päinvastoin. Kokonaisuudessaan projektiin menee alle tunti pakollisine toimenpiteineen. Mikäli Juniori nukahtaa pian, myös minä nukahdan. Viime aikoina hän on alkanut aamumaidon päätteeksi pitämään omaa showta, mutta nukahtaa kun on aikansa pitänyt monologia ja kontannut pinnasängyssä vaadittavat kilometrit.

Maitoherätys katkaisee nukkumisen hetkeksi, mutta kokonaisuudessaan edes reilu 10 tuntia peiton alla ei tunnu riittävän. Hieman huolestuneena mietin, kuinka paljon nukkumaanmenoa on aikaistettava työelämään palatessa. Olen varautunut siihen, että aika saattaa omalla kohdallani olla 20:30 mennessä. Mitä tämä vaatii päivän toimien aikatauluttamisen ohessa? -Ns. omasta ajasta luopumista. Vaikka hankkisin television, en edelleenkään todennäköisesti ehtisi sitä katsomaan.

Kyllä, joskus on kieltämättä tylsää kun sisäinen ääni muistuttaa nukkumaanmenoajasta. Olisi niin paljon todella tärkeää tekemistä. Facebookissa, Instagramissa, IL:n sekä IS:n sivuilla ja tietenkin Youtubessa seuraamiani blogeja unohtammat olisi lukuisia tärkeitä sisältöjä joiden tarkistaminen olisi paljon tärkeämpää kuin nukkuminen. Tällainen priorisoiminen tuntuu välillä äärimmäisen epäreilulta.

Nukkumisen aliarvostaminen huolestuttaa

Käännän hetkesti Vastuuntuntoinen aikuinen -vaihteen päälle. Välillä mietin, onko nukkuminen aina ollut yhtä aliarvostettua. Olen niin vanha, että energiajuomat vasta tulivat markkinoille teinivuosieni aikana. Merkkejä oli vähän ja hinta korkea. Kahvi maistui meille paremmin. Itse aloin juomaan päivittäin kahvia yläasteikäisenä. Aamukahvi muuttui ”pakolliseksi” ehkä 9. luokalla. Ei kukaan puhunut kofeiinista paheena, kahvia vain juotiin koska siitä tykättiin.

Hämärästi muistan myös sen, että nukkumiseen panostettiin enemmän. Toisaalta Nokian kännyköissä valvotti lähinnä matopeli. Tekstiviesteistä laskutettiin joka viestistä, joten turhia viestejä ei kannattanut lähetellä. Tosin tietokoneella saattoi chattailla, mutta se taisi olla enemmän vielä ”nörttien” hommaa. Saatuani ensimmäisen älypuhelimen ja innostuttuani sitä käyttämään, myönnän että nukkumaanmeno hieman vaikeutui. Aika vain hujahti viestejä lähetellessä ja somea selaillessa. Kun puhelimen laittoi pois, unta sai odottaa.

Tarkoitukseni ei ole demonisoida älylaitteita, vaan nukkumisen aliarvostamista. Ja kyllä, mielestäni älylaitteilla on negatiivisia vaikutuksia nukkumiseen, mutta mielestäni vastuu on käyttäjällä eikä laitteella. Vähän sama ilmiö kuin syyttäisi pikaruokapaikkaa epäterveellisestä ruokavaliosta. (Kas, pikkuleipä oli niin käden ulottuvilla että se päätyi juuri suuhuni.. no, oma vikansa.) Nukkumisen merkitystä on vaikea paasata teoriatasolla, sillä ihminen tottuu yliväsyneisyyden tilaan. Eron huomaa usein vasta tilanteen muututtua.

Hyvä kysymys on, miten riittävän nukkumisen roolin saisi nostettua esille? Vaikka kannatan aiheesta kirjoittamista ja riskeistä varoittamista, olen samalla negatiivisia kannusteita vastaan. Miten ihmiset saisi motivoitua raivaamaan tilaa vuorokaudestaan nukkumiselle? Omalta osaltani voin vain kannustaa kokeilemaan, sillä olotila todellakin muuttuu. Vaikka illasta menisi tunti tai pari pois ”vapaa-aikaa”, sen korvautuu päiväsaikaan mm. paremmalla työteholla, mielialalla, mitkä saattavat johtaa nopeampiaan suoriutumiseen pakollisista tehtävistä ja lisäävät vapaa-aikaa. Ja ehkä ne pakolliset asiat voivat tuntua vähemmän pakollisilta, kun niitä ei tarvitse tehdä yliväsyneenä hampaat irvessä.

Miten tärkeänä sinä koet riittävän nukkumisen?