Joko olen sivuuttanut posiitiviset uutiset, tai sitten kirkosta todella kirjoitetaan pääasiassa negatiivisia uutisia. Toisaalta uutisten aihe riippuu luonnollisesti siitä, mikä myy. Olisiko kukaan kiinnostunut lukemaan mistään tahosta, joka on saanut jotain hyvää aikaan? -Tai ylipäänsä muusta kuin draamasta, väärinkäytöksestä, surkeista kohtaloista? Koska minulla lienee vapaus kirjoittaa itse valitsemastani näkökulmasta, kerron oman näkemykseni uskosta ja kirkon toiminnasta.

Perustana rakkaus ja ilosanoma, eivät lait ja säännöt

Olen saanut joskus pisteliäitä kysymyksiä kristinuskon tuomitsevuudesta. Kyllä, tuomitsevuutta on, mutta mielestäni se riippuu henkilöstä itsestään, ei uskonnosta. Tähän vaikuttavat mm. mitä kristinuskon suuntaa edustetaan, henkilön ikä ja myös asuinalueen ”kulttuuri”. Suomessakin alueellisia eroja löytyy, mutta niitäkään ei kannata lähteä yleistämään liikaa.

Oma kokemukseni parin eri alueen seurakuntien yleisistä asenteista on erittäin liberaali ja suvaitseva. Oikeastaan vuodet yliopiston ohessa tehdystä seurakuntakuntatoiminnasta tekivät oloni kristittynä kotoisaksi. Jokainen toivotettiin tervetulleeksi omana itsenään. Ehkä parasta oli sekin, että eräässä toimintatilassa jossa työskentelin kävi myös muiden uskontojen edustajia ihan vain oleskelemassa ja viihtymässä.

Se kristinusko johon olen aikuisiällä kasvanut uudelleen, perustuu mm. ilosanomaan, rakkauteen, toivoon ja nimenomaan suvaitsevaisuuteen. En koe olevani ns. lakiuskonnon kannattaja, jossa elämä ja usko perustuvat sääntöjen noudattamiseen. Sääntöjä on, mutta niiden noudattamista ei tarvitse hokea, sillä toiminta tulee ihmisestä itsestään. Olennaista on, että ihmisen tulee tiedostaa kykenemättömyytensä täydellisyyteen. Täydellisyys kuuluu Jumalalle, ei ihmiselle. Ihminen ei edes kykenisi kantamaan täydellisyyden taakkaa ja vastuuta.

Ai asenteeni esimerkiksi sateenkaari -ihmisiä kohtaan? -He ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heillä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuiksi. Ehkä tämä kuvaus kertoo kaiken mitä ajattelen?

Seurakunta ihmisten yhdistäjänä

Erityisesti messu on tapahtuma, mikä kerran viikossa kokoaa ihmiset yhteen. Ihmiset voivat kokea yhtenäisyyttä, ja nk. kirkkokahvien yhteydessä jokainen pääsee vaihtamaan kuulumisia. Päiväkerhossa pienet lapset pääsevät leikkimään keskenään, laulamaan, askartelemaan yms. mukavaa.

Rippikoulussa nuoret saavat oppia ymmärtämään mitä kristinuskon sisältö on, ja miettimään omaa identiteettiään kristittyinä. -Tai ylipäänsä miettimään mikä heidän suhteensa on kristinuskoon. Heillä on myös oikeus olla uskomatta. Toisaalta rippikoulu on tärkeä sosiaalinen tapahtuma, kasvun aikaa ja osalle myös ensimmäinen kerta pidemmän aikaa pois kotoa.

Monipuolisella toiminnallaan seurakunta yhdistää ihmisiä. Vaikka joskus toisin ajatellaan, seurakunta on ihmisiä varten, ei päinvastoin. Muistan jo ajoilta kun aloitin opiskelijana teologisessa tiedekunnassa, yksi jos toinen korosti papin olevan palvelijan roolissa. -Kuten kaikki muutkin seurakunnan työntekijät.

Hetki miettimiselle: Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan?

En ole saanut itseäni sunnuntain tai muidenkaan pyhien messuihin pitkään aikaan, mutta myönnän kaipaavani niitä. Se on hetki, jona istutaan alas, ollaan, kuunnellaan, lauletaan, rukoillaan ja ennen kaikkea ajatellaan. Yksi jos toinen kykenee latelemaan rippikoulusta tutut ”ulkoläksyt” enemmän tai vähemmän sujuvasti. Eri asia on miettiä, mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan, ja mitä se kaikki tarkoittaa omassa elämässämme. Sama pätee Raamatun sisältöön. Messun (tähän kuuluu ehtoollinen) tai sanajumalanpalveluksen kuunteleminen antaa mahdollisuuden kuulla pohdinta tuosta kaikesta.

Mietin mielelläni Raamattua lukiessani, mikä on tekstin ajatus ja mitä se juuri tänä päivänä ja meidän maailmassamme tarkoittaa. Jokainen valitkoon itse tapansa tulkita, mutta itse on kannata täysin kirjaimellista tyyliä. Tästä on useita eri näkökulmia, mutta esimerkiksi Jeesuksen opetuksia kuvastivat vertauskuvat. Miksi näin? -Jotta kuka tahansa, myös ”kouluttamaton” väki ymmärtäisi. Oma kysymyksensä on, mitä vertauskuva tarkoittaisi meidän elämässämme?

Näitä asioita moni seurakunnan toiminta auttaa pohtimaan. Mitä kirkkokalenterin kunkin pyhän teksti tuo esille, antaa ajateltavaa ja toisaalta suuntaa: Mitä minä ja me ihmiset ylipäänsä saamme tästä irti? Omalla kohdallani muutamat Raamatun sisällöt ja niiden pohdinta ovat auttaneet pysähtymään. Minulla on vahva taipumus juosta suorituksesta toiseen ja ahdistua jos seuraava määränpää ei ole tiedossa. Esimerkiksi monelle tuttu Matteuksen evankeliumin 6. luvun sisältö lienee tuttu:

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Minulla on turvallinen koti, rakas lapsi, ihanat läheiset, ystäviä, riittävästi terveyttä ja riittävästi ylipäänsä kaikkea mikä on välttämätöntä. Vaikka en juuri nyt esimerkiksi pääsisikään opinnoissa ja työelämässä siihen mihin ”pitäisi”, mitä murehtiminen auttaa? Olen parhaani tehnyt, eikä maailma kaadu jos kaikki ei tapahdukaan niin nopeasti kuin suunnittelin. Tiedän tekeväni parhaani, mutta prioriteeteissani Juniori ja muut läheiset ovat kärjessä. Siispä turha murehtiminen vähemmälle, sillä ne rakkaat ihmiset eivät ole itsestäänselvyys.

Mitä usko minulle antaa?

Kristinusko on merkittävä osa kykyä arvostaa kaikkea mitä olen saanut. Lisäksi juuri kristinusko on opettanut suvaitsevaisuutta. Ennen kuin elämäni 2020 alkoi heittää epäonnistuneita voltteja, olin selkeästi ahdasmielisempi. Ihmettelin miksi joku teki mitäkin. Itse olin vakaasti parisuhteessa ja oletin elämäni etenevän systemaattisesti eteenpäin.

Yhtäkkiä se olisinkin mitä, joka toimi tavalla mikä vielä vuoden 2019 minän silmissä olisi ollut pöyristyttävää. Koin miltä elämä alkoholistin kanssa tuntuu. Vaikka en suoranaisesti syytä itseäni, itse kuitenkin lankesin hyviin tarjouksiin. Mitä sen jälkeen tapahtui? Minä, lähes keski-ikäinen nainen tulin suunnittelemattomasti raskaaksi. Sitten minusta tuli kaupan päälle yh-äiti.

En koe tuota kaikkea suoranaisesti rangaistukena, mutta ehkä opetuksena. Näin kristinuskon näkökulmasta ajattelen, että ehkä Jumala halusi ottaa minulta luulot pois. Tämän kaiken jälkeen olen katsonut paremmaksi olla arvostelematta ihmisiä vähänkään liian jyrkästi, sillä minun tuurillani joutuisin taas kohtaamaan omassa elämässäni kyseisen asian. Kiitos opetuksesta! Olen siis oikeasti kiitollinen. Parissa vuodessa Jumala onnistui laajentamaan ties millä taivaallisen kirurgian instrumentillaan putkinäköni avarampaan suuntaan.

Silti on toivo. Uskon, että asiat tulevat menemään hyvin tavalla tai toisella. Tämä ei tarkoita, että olettaisin asioiden tapahtuvan passiivisesti niin, että kaikki vain järjestyy kun istuskelen ja odottelen. Mitä se hyvä tarkoittaa, ei välttämättä ole sitä mitä itse odotan vaan jotain muuta. Uskon myös, että minullekin löytyy jokin paikka jossain tehtävässä, mistä minusta on eniten apua. Olennaista kuitenkin on nauttia juuri tästä hetkestä ja sen pienistä asioista. -Ihan jo siksikin, että joku pitää huolta.

Olen nuukailija ja köyhäilijä. -Ja vapaaehtoisesti. Toisaalta jos en vapaaehtoisesti tätä tekisi, saattaisin joutua tekemään sitä olosuhteiden pakosta. En pidä tukien varassa elämisestä yhtään, ja se on oikeastaan ainoa ja olennaisin asia miksi olisin toivonut ensi vuodeksi osa-aikaista työtä jotta opiskelu työn ohessa onnistuisi. Minua ei haittaa vaikkaa tulojen määrä jäisi tukien tasolle. On aina mukavampaa saada tilille itse, omalla työllä ansaittua rahaa.

Rahankäyttöni perustuu säästämiseen. Sijoittamista en hallitse lainkaan, enkä itse asiassa ole siihen liioin perehtynytkään. Jos se kuuluisa loton päävoitto tulisi juuri minulle, ehkä sijoittaisin asuntoihin. Ongelmia tämän suunnitelman toteutumiseen on kaksi: loton päävoiton saamisen (epä)todennäköisyys sekä se että äärimmäisen laiska lottoamaan. Säästämisessä sen sijaan olen aktiivisempi. Nämä asiat ovat avain siihen, miten hoitovapaalla oleva yh-äiti tulee taloudellisesti toimeen.

Paras aika köyhäilllä on silloin, kun ei ole pakko

Tämä ajatus on avainasemassa. Kun köyhäily on harrastus, sitä voi tehdä rennolla otteella ja itseään haastaen. Lähtökohtaisesti pyrin ostamaan vain sellaista, mitä minä ja Juniori tarvitsemme. Näin rahaa jää mukavasti syrjään, jolloin jokin vähän erityisempi juttu tuntuu aivan erityiseltä. Hyvä esimerkki on Prisman reissu muutama viikko sitten, kun pitkään jatkuneen säästämisen jälkeen Juniori sai leluvarastoonsa spontaanisti uutta tutkittavaa. Tosin hän kiinnostui enemmän osaksi omaan käyttööni tarkoitetuista tennispalloista.

Tässä on taloudellisen edun vuoksi sekin ajatus, että toivon Juniorin oppivan ettei mukava tekeminen ja yhdessäolo ole riippuvaista jatkuvasti saaduista uusista tavaroista. Toisaalta harvoin saadut ”erikoisuudet” saavat merkityksensä juuri siitä, ettei uutta tule jatkuvasti. Pienillä menoilla elämise ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa karsimista perusasioista. Syömme päivittäin riittävästi ja ennen kaikkea ravitsevaa ruokaa. Meiltä ei puutu myöskään pakollisia perustarvikkeita tai muutakaan.

Ns. köyhäily myös silloin kun ei tarvitse, lisää mahdollisuutta tehdä suurempia hankintoja ilman pitkää odottelua. Sama pätee muihin yllättäviin menoihin. Paras aika köyhäillä on siis silloin, kun sellaista ei tarivtse tehdä. Säästäminen aiheuttaa vähemmän stressiä, ja kyky hallita omaa rahankäyttöä ja priorisoida hankintoja on pidemmällä tähtäimellä hyvä asia. -Kunhan ei vedä jatkuvasti liian tiukkaa linjaa.

Tosin muutaman pakollisen menon puuttuminen helpottaa tilannetta merkittävästi. Ensinnäkin asuinalueellani vuokralla asuminen on kohtuullisen hintaista. Toki vuokraan vaikuttavat asunnon sijainti, mutta sitäkin enemmän rakennusvuosi. Toinen tekijä on mahdollisuus autottomaan elämään. -Kiitos asuinpaikkani sijainnin. Juniorin kohdalla elämme vielä kiitollista aikaa, sillä suuri osa hänen vaatteistaan ja muista tarvikkeistaan on saatu kierrätettynä. 

Viikkobudjetti

Minulla on jonkinlainen tavoite siinä, paljonko rahaa esimerkiksi ruoka- ja taloustarvikkeisiin sopii mennä. Ruuan tulee kuitenkin olla ravitsevaa ja tietenkin maistua hyvältä. En syö valmisaterioita oikeastaan lainkaan. Tämän taustalla on nirsous. Juniori sen sijaan saa Pilttiä toisena ateriana päivän aikana, sillä itse en syö punaista lihaa. Viikkobudjetissa on hyvä olla liikkumavaraa, sillä osa ruuista ja esimerkiksi taloustarvikkeista maksaa enemmän.

Ruokien hintojen kallistuminen ei toistaiseksi ole vaikuttanut ainakaan merkittävästi viikkobudjettiini, mutta vastapainona ostoskassin sisältöä on pitänyt muokata. Ensimmäisenä erilaiset valmiit välipalat kuten rahkat ja proteiinituotteet ovat karsiutuneet tai niiden ostaminen on muuten jäänyt vähemmälle. Kauramaitoa en ole vaihtanut tavalliseen, enkä (toistaiseksi) ole aikaissa vaihtaakaan.

Ruuissa aiemmin mainitsemani pannulaatikot ovat olleet edullinen ratkaisu, samoin itsetehty kasvishernekeitto. Jälkimmäistä tulee tehtyä säännöllisesti, tosin ei välttämättä joka torstaille. Sämpylät leivon itse, mutta ohessa on myös ihan kaupasta ostettua ruisleipää. Hyödynnän myös erilaisia tarjouksia erityisesti kotimaisten kasvisten kohdalla. Pyrin tekemään minulle ja Juniorille mahdollisimman paljon yhteisruokia ja sellaisen määrän, että ruoka riittää vähintään pariksi päiväksi. Yritän tähdätä kolmeen päivään, mutta Juniorin ruokahalu on kasvanut siinä määrin etten ole vielä pysynyt mukana.

Ja esteettisyys voittaa taas..

Suurempien hankintojen tarpeen ennakointi

”Ostoslistalla” on mm. uusi puhelin, sillä nykyinen on selkeästi jatkoajalla ja voi sanoa sopimuksen irti milloin vain. En ole valmis maksamaan uudesta puhelimesta useita satoja euroja, mutta edullisimpiinkin menee helposti vähintään pari sataa euroa. Mielestäni mistään pienestä summasta ei ole kyse. Oli kyse sitten puhelimesta, hintavammasta mutta pakollisesta käyttövaatteesta tai vaikka huonekalusta, pyrin ennakoimaan kalliimpien ostosten tarpeen ajoissa.

Ennakoiminen mahdollistaa sen, että kyseiseistä ostosta varten voi erikseen säästää rahaa pienempiäkin määriä, mutta säännöllisesti. Mitä aikaisemmin tuotteen tarpeen voi ennustaa, sen helpompaa säästäminen on. Myös ajankohdan arvoiminen auttaa paljon. Toisaalta yllättäviä menoja varten on hyvä olla aina säästöjä. Eli se kuuluisa pahan päivän varalle säästäminen.

Ei mitään osamaksulla

Mikäli kyse ei ole asunnosta tai autosta, en osta mitään osamaksulla ellei todellakin ole pakko. Vaikka esimerkiksi 15 euroa kuukaudesta tuntuu pieneltä rahalta, en pidä ajatuksesta että ostokseni ei ole minun moneen kuukauteen. Toinen syy osamaksulla ostettujen ostosten välttämiseen on ajatus velasta. Haluan pitää ns. työn alla olevien maksettavien laskujen määrän pakollisten tasolla. -Eli puhelinliittymän maksut, sähkölaskust yms.

Osamaksun riskinä on usein myös se, että lopullinen summa voi olla suurempi kuin kerralla maksettuna. Äsken kirjoittamani ennakointi toiminnallisesti vastaa osamaksua, mutta tuote on kerralla oma. Kun säästät rahaa osamaksun verran tai enemmän joka kuukausi, et ole velkaa millekään taholle.

Mielestäni keinoni selvitä taloudellisesti eivät ole mitään taikatemppuja tai uusia keksintöjä. Oikeastaan ne ovat ikivanhoja ja enemmänkin kieltäytymistä uusista vaihtoehtoista jotka osoittautuvat negatiivisella tavalla sitoviksi. Oikeastaan olen ahne: jos ostan jotain, haluan ostaa tuotteen kerralla omaksi.

Miten te olette säästäneet?