Helluntai: Saammeko Pyhästä Hengestä supervoimia?

Helluntai lähestyy. Arjen ja ns. tavallisen elämän kannalta kyseinen päivä jää herkästi pimentoon. Yksi pyhä muiden joukossa. Nimikään ei välttämättä herätä ajatuksia, korkeintaan menee sekaisin Helatorstain kanssa. Kirkkopyhänä Helluntai on merkityksellinen, sillä silloin kolmiyhteisen Jumalan yksi olemus, Pyhä Henki pääsi estradille.

Rippikoulun käyneillä voi olla hämärä muistikuva hetkestä, kun opetusten päiden yllä näkyi tuli, ja yhtäkkiä he osasivat puhua kielillä. Tapahtuma ei ollut edustavimmasta päästä, sillä osa näkijöistä arveli opetuslasten olevan juovuksissa. -Eli ensivaikutelma ei ole onnistunut tuohonkaan aikaan. Mutta jatkossa tilanne helpottui merkittävästi. Pyhän Hengen ansiosta opetuslapset saattoivat aloittaa tehtävän, mikä nykyään tunnetaan lähetystyönä. Kysymys kuuluu: mitä me tällä tiedolla teemme?

Lähimmäisenrakkaus edellä

”Love your neighbour.” Homer Simpsonille tämä lienee ehkä haastellisin kehotus noudattaa käytännössä. Onneksi kielesämme käytetään sanaa ”lähimmäinen” sanan ”naapuri” sijaan. Noudattaminen helpottuu merkittävästi. Toisaalta jos kysytään kuka on ja kuka ei ole lähimmäinen, naapuritkin taitavat kategorioitua tähän. Eli pahoittelut heille, joilla naapurisopu on säännöllisesti koetuksella. Suureksi onneksemme jokaista ihmistä ei tarvitse rakastaa. -Luulisin?

Minulle lähimmäinen voi olla kuka tahansa, myös tuntemattomat ihmiset. Kristinusko saattaa joidenkin kannattajien piirissä muuttua Raamatun kirjaimelliseksi tulkinnaksi, sääntöjen hokemiseksi ja ennen kaikkea potentiaalisten syyllisten etsimiseksi. Tosin jälkimmäinen onnistuu useilta ihmisilta ilman uskontoakin. Eli tästä voinee päätellä millainen vaikutus ihmisellä on uskontoon.

Oma asenteeni kristinuskoon on menee hieman hippi -aatteen puolelle: rauhaa ja rakkautta. En ole mukana vapaaehtoistyössä yms. Oma tapani toteuttaa lähimmäisenrakkautta on yksinkertainen: autan asioissa joissa voin ja osaan. Valitettavasti todella usein kuljen itse ns. laput silmillä huomaamatta mitä ympärillä tapahtuu. Minkä sitten itse koen lähimmäisenrakkaudeksi? Esimerkiksi sen, jos joku vieras ihminen lepertelee kassajonossa Juniorille jolla aika käy pitkäksi ja äidin show on jo nähty.

Eri asia toki on, kenelle tuollaiset pienet asiat ovat merkityksellisiä ja kenelle itsestäänselvyyksiä. Minulle tulee äärimmäisen hyvä mieli esimerkiksi silloin, jos joku avaa minulle oven kun olen rattaiden kanssa liikenteessä. Saan toki oven itsekin auki, mutta huomaavaisuus tuntuu hyvältä. Jotenkin tulee sellainen olo, että en ainakaan ole yksin. Ympärillä on lukuisia ystävällisiä ihmisiä.

Supervoimia?

Miten Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä? Toki asia on kokemusperäinen, mutta voin todeta ettei kielitaitoni ole mennyt ainakaan ylöspäin enkä ole tuntenut minkäänlaista hinkua matkustamiseen. En myöskään kiellä sitä, etteikö kokemus Pyhästä Hengestä antaisi joillekin ihmisille voimaa ja rohkeutta tehdä suuria asioita. On heitä, jotka oma usko on ohjannut kehitysmaihin auttamaan tai esimerkiksi muuten vaarallisiin olosuhteisiin. Joku haluaa tehdä kaikkensa jonkun uhanalaisen eläinalajin pelastamiseksi, joku taas opettaa ihmisille lukutaitoa ympäristössä jossa lukutaito on ylellisyys.

Sitten on meitä ”taviksia” jotka avaamme toisillemme ovia, neuvomme tietä, kuuntelemme jos toisella osapuolella on murheita ja parhaassa tapauksessa käytämme omia vahvuuksiamme johonkin hyvään. Ehkä paras esimerkki on kysymys: ”Mitä kuuluu?” Osalle tämä on suorastaan rasittavaa small talkia, osalle taas mahdollisuus kertoa mitä heille todellakin kuuluu. Vaikka harva ”kehtaa” avoimesti kertoa kuulumisiaan etenkään jos kysyjä ei ole hänelle tuttu, kysymys voi olla hänelle arvokas.

Kun auttaminen ja hyvän kierrättäminen muuttuvat itse tarkoitukseksi

Itse auttaminen ei mielestäni ole ainoa olennainen asia, vaan sen tarkoitus. Onko kyseessä keino itse saada jotain vastinetta kuten vaikkapa mainetta ja kunniaa. Voin itse myöntää syyllistyneeni siihen, että rakennan jostain pienestä hyvästä teosta pääni ylle sädekehän. Sama pätee nuorena noudatettuihin ideologioihin yms. jotka saavat aikaan parempi ihminen -syndrooman.

Ajattelen, että Pyhän Hengen ansiosta auttaminen ja ns. hyvän kierrättäminen ovat itse tarkoitus, eikä niitä tarvitse mainostaa erikseen. Niistä tulee hyvä mieli, ja hyvä mieli kohdistuu enemmänkin toisen ihmisen hyvään mieleen oman toiminnan sijaan. Vähän sama kuin eläisit toisen ihmisen onnistumisessa. Kun hän onnistuu, myötäelät onnistumiseen liittyvän riemun täysillä, mutta sen ei tarvitse olla sinun onnistumisesi. Kyse ei siis ole esimerkiksi valmentaja-valmennettava -tyyppisestä suhteesta.

Lopuksi

Kirjoittamani ajatukset ovat yksi tulkinta monista, eivät siis taaskaan totuus. Jonkun toisen kristinuskon suunnan noudattaja tai toisin ajatteleva voi taas nähdä Pyhän Hengen vaikutukset aivan erilaisena. Osa voi kokea konkeettisia ja fyysisiä tunteita. Osalla elämä kääntyy (positiivisella tavalla) aivan uuteen uskoon, osalla taas se tavallinen elämä saa hieman valoa ja uudenlaista onnellisuuden tunnetta.

Kokemisen laajuus on ihmiskohtaista. Tätä voisi verrata uskonnosta riippumattomiin asioihin. Osa kokee esimerkiksi rakastumisen todella voimakkaasti ja räiskyvästi, osalle se rauhallista hyvää oloa, mikä liittyy rakastetun henkilön läsnäoloon ja oikeastaan koko olemassaoloon. Osa hullaantuu hyvästä ruuasta, osa taas vähemmän mutta pitää silti tietyistä ruuista enemmän kuin toisista. Osa saa liikunnasta massiivisen endorfiiniannoksen, osalle taas tulee yksinkertaisesti hyvä olo. Samalla tavalla kristityt kokevat ja suhtautuvat Pyhän Hengen toimintaan. Se on ja vaikuttaa, mutta ei välttämättä ilmoita itsestään neonvaloilla. Se vain saa ihmiset toimimaan heille ominaisen suunnan mukaisesti.

Entä se Helluntaina kaivattu heila joka määrittelee koko vuoden tilanteen? Pidän peukkuja heille, joille se heila on hakusessa. Onneksi tässä on useampi tunti aikaa, eli hyvin ehditte!