Päiväkoti alkaa

Itkettää, ihastuttaa, naurattaa, jännittää, innostaa, surettaa, mietityttää.. näiden tunteiden välillä ollaan poukkoiltu viime aikoina. Meillä on luvasssa viimeinen ”lomaviikko” ennen kuin Juniori aloittaa päiväkodin. Omat tunteeni risteilevät laidasta laitaan, Juniori taas näyttää suhtautuvan asiaan asenteelle ”vai niin”. Kaiken tämän ohessa olen toiveikas tulevan suhteen.

Ihana paikka ja henkilökunta

Tämän olen saanut selville tähän mennessä. Pienenä yllärinä selvisi että Juniori onkin ryhmän nuorimpia, mutta isommat eivät ole paljoa isompia hekään. Itselleni tuli henkilökunnan kanssa keskustellessa äärimmäisen luottavainen ja turvallinen olo. Uskon että Juniori pääsee oikein kivaan paikkaan ja on hyvissä käsissä. Erityisesti hyvältä tuntui se, miten näihin pienempiin lapsiin suhtaudutaan. Kiirettä uuden oppimisessa ei ole, mutta siihen kannustetaan.

Itselleni jäi sellainen kuva, että henkilökunta todellakin haluaa tukea myös vanhemmuutta. Itse taas olen iloinen siitä, että Juniorin kasvua, kehitystä, olemista ja olemusta seuraa nyt myös useampi muu silmäpari. Vaikka olen lapseni kanssa lähinnä yksin 24/7, uskon että päiväkodin henkilökunta havaitsevat Juniorissa sellaisia asioita mitä minä itse en huomaa. Kyse ei ole siitä, ettenkö välittäisi, vaan siitä että kotona tulee kiinnitettyä huomiota vähän erilaisiin asioihin. Sen verran voin työmenneisyydestäni paljastaa, että siihen kun kuulunut myös varhaiskasvatus. Juuri siellä yhteistyössä vanhempien kanssa kodin ulkopuolella lapsi osoitti erilaisia vahvuuksia kuin kotona. Näistä oli äärimmäisen mukava kertoa vanhemmille, sillä he saivat tietää miten upeita lapsia heillä on.

Varovainen aloitus

Kun päiväkoti alkaa, olen muutaman päivän itse vielä kotona siltä varalta jos tulee äkillinen tarve mennä itse paikan päälle. Heti kun näyttää siltä että Juniori pärjää, pääsen aloittamaan työt. Näin voi käydä viikon kuluttua, muutaman päivän kuluttua tai ehkä jo ensimmäisen päivän jälkeen. Tämä on asia missä Juniorin sopeutuminen määrää tahdin. Kyllä, töissä pitäisi käydä jne. Mutta tämä aika mitä Juniori tässä suuressa muutoksessa tarvitsee, on niin pieni, että tuskin työelämäni tulee tästä kärsimään. Haluan viimeiseen asti priorisoida lapseni. Onneksi olen järjestänyt asiani vuosien saatossa niin, etten joudu kiireellä valitsemaan lapsen ja työn välillä, vaan voin tehdä siirtymän pehmeästi. Kyse on puhtaasti pitkäaikaisesta ennakoimisesta.

Suureksi onnekseni työaikani ei ole luokkaa klo 8-16, joten Juniorin ei tarvitse heti olla hoidossa täyttä päivää. Pidempiä päiviä toki tulee, mutta ei jatkuvasti. Päiväkotiin ja uudenlaiseen arkeen sopeutumisen vuoksi pidän tärkeänä että Juniori käy päiväkotia säännöllisesti. Kun tämä onnistuu, vähän yhtä tärkeää on minulle käydä töissä säännöllisesti. Oikeastaan tämä on yhteinen sopeutumisprojekti. Juniori on sen verran pieni, että en osaa sanoa kaverustuuko hän muiden lasten kanssa, mutta toivon että aikanaan leikkikavereita löytyisi. Erityisen mukavana asiana pidin ajatusta lasten vanhempien verkostoitumisesta.

Käytännön asiat jännittävät

Kyllä! Minua jännittää miten saan siirtymät sujumaan mahdollisimman miellyttävästi erityisesti Juniorin kannalta. Jännitän uudenlaista ajanhallintaa mitä uusi arki vaatii, sillä haluaisin panostaa kiireettömyyteen. Kieltämättä jännitän myös sairaspäiviä, vatsatauteja, flunssaa ja tietenkin myös kaikenlaisia mukavia pikkuisia loisia. Täit, kihomadot ja ties mitkä kehoon siirtyvät pienet öttiäiset joita vastaan edessä on omanlaisensa taistelutoimet. Shamppoo, täsmälääke, ultaäänipuhdistus, tekstiillien keittäminen, pakastaminen, sädettäminen.. mitä kaikkea nyt tarvitaankaan.

Lisäksi jännitän osaanko huolehtia oikeista varusteista, lukea tiedotteet, antaa ja olla antamatta suostumukseni ja ties mitkä tiedot ajoissa, valmistautua VASU -keskusteluihin vähän enemmän kuin minuuttia ennen tai paikan päällä, ilmoittaa muutoksista hakuajoissa jne. Näitä riittää. Luulen että joudun käymään ainakin ensimmäisenä vuotena sen perinteisen reitin läpi: yrityksen ja erehdyksen kautta.

Joskus ei tarvitse kuin katsoa hetken muualle..

Mitä toivon tulevalta…

Toivon että Juniori sopeutuisi uudenlaiseen arkeen, viihtyisi päiväkodissa, tottuisi muihin lapsiin ja viihtyisi heidän kansssaan. Hoitajien suhteen minulla ei lainkaan epäilystä etteikö heidän osaltaan kaikki menisi hyvin. Lisäksi minua ihastutti ajatus uskontokasvatuksesta osana varhaiskasvatusta, eli lapset saavat tutustua toistensa uskontoihin ja ilmeisesti myös kulttuuriin. Vaikka olen teologi ja minulla on uskonnollinen vakaumukseni, minusta on tärkeää että Juniori pienestä pitäen kohtaa myös muita kulttuureja sekä uskontoja. Itse haluan kasvattaa lapseni ajatukseen, että jokaisen ihmisen välillä tulee olla keskinäinen kunnioitus. Lisäksi tänä päivänä uskontojen ja kulttuurien tunteminen on tärkeä taito. Ylipäänsä olen iloinen että lapseni saa tottua monikulttuurisuuteen jo pienenä.

Toivon että Juniori ajan kanssa saisi ystäviä, vaikka teidän että näin pienet vasta harjoittelevat yhdessäoloa ja leikkimistä yhdessä. Mitä erityisesti toivon omalta osaltani, on kyky panostaa sellaiseen arkeen mihin mahtuu kaikesta kiireestä huolimatta kiireettömyyttä, yhdessäoloa ja aikaa palautua. Toisaalta haluasin panostaa myös enemmän sosiaaliseen elämään, mutta uskon että asiat ovat järjestettävissä. Mitä taas haluan välttää, on juoksemista paikasta toiseen viikon jokaisena päivänä. Tästä syystä en halua täyttää arkeamme jatkossakaan suurella määrällä harrastuksia. Olemme onneksi Juniorin kanssa tässä suhteessa samanlaisia: Tarvitsemme rauhoittumishetkiä. Onneksi voimme pitää niitä yhdessä.

Näillä ajatuksilla alkaa viimeinen ”lomaviikkomme”. Kun ensimmäinen päivä päiväkodissa tulee, minä taidan olla se jonka on hyvä varata reilusti nenäliinoja mukaan.