Juniori aloitti päiväkodin!

Ensimmäinen viikko päiväkodissa saatiin päätökseen! KIeltämättä itse taisin jännittää päiväkotia Junioria enemmän. Tosin Juniori ei ihan ehkä ymmärtänyt mistä on kyse. Ennen päiväkodin aloitusta olin kertonut päiväkodista ja lukenut päiväkoti -aiheisia kirjoja. -Siis ihan lastenkirjojen puolelta. Lapseni ei ole joutunut kuuntelemaan varhaiskasvatukseen liittyviä pedagogisia artikkeleita, tutkimuksia tms. Ehdin itse perehtyä niihin aikoinana osana koulutusta, mikä riitti vallan mainiosti. Sen sijaan Pikkukarhun pohdinnat päiväkodin aloituksesta kiinnostivat Junioria kovasti. Mutta.. miten ensimmäisestä viikosta selvittiin? Ja ennakkoon pieni varoitus: Olen ollut viime aikoina (taas) todella laiska päivittämään kuvavalikoimaa. Taustalla on ollut hieman rankkoja päiviä. Ehkä avaudun niistä, tai sitten en.

Voihan itku..

Toki olin varautunut tähän henkisesti. Olimme tutustuneet päiväkotiin jo aiemmin, ja Juniori lopulta leikki oikein reippaasti myös muiden lasten kanssa. Aloituspäivänä ei kaikki mennytkään ihan näin. Emme kumpikaan oikein saaneet ensimmäistä päivää edeltävänä yönä unta. Ehkä Juniori taas kerran onnistui jotenkin vakoilemaan äidin ajatuksia tajuten, että seuraavana päivänä on edessä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Päiväkodilla Juniori oli hieman eksyneen oloinen, ja päästyämme sisätiloihin hän tarrautui minuun täysin. Ehkä hän aavisti että nyt häntä houkutellaan johonkin mikä ei vastaan hänen omia suunnitelmiaan. Kun Juniori ymmärsi että äiti tekee lähtöä, itkuhan siinä tuli.

Tietenkin tämä tuntui pahalta, ja hyvä ettei tullut itku minultakin. Henkilökunta hienovaraisesti vinkkasi minua poistumaan. Siispä poistuin, oletin että ammattilaiset tietävät miten tämä homma menee. Kun ulkosalla vilkaisin salaa ikkunasta sisään, siellähän Juniori oli jonkun projektin parissa. Kuulemma päivä oli mennyt hyvin. Välillä itketti, mikä kuulemma on täysin normaalia tässä vaiheessa. Toki teoriassa ymmärrän tämän täysin, mutta jostain syystä äitinä iskee epävarmuus.

Iloiset kuulumiset

Oliko se lyhyt aika pelkkää itkua? -Eipä ollut! Juniori oli murheista huolimatta leikkinyt muiden lasten kanssa, tykännyt laulusta ja kirjoista. Erityisesti hän piti siitä, kun luettiin ääneen. Minulle iloisin asia näistä oli se, että Juniori oli leikkinyt muiden lasten kanssa. Toki olen tietoinen etteivät näin pienet vielä suoranaisesti leiki yhdessä, mutta muiden lasten kanssa oleminen kävikin oikein luontevasti. Vielä kesän aikana Juniori oli nimittäin tarkastellut ikäisiään lapsiaan varsin epäluuloisesti. -Kuin olisi pitänyt heitä vääränkokoisina ihmisinä. Tosin toivoa herätti se, että seurakunnan perhekahvilassa jo ennen päiväkodin aloittamista Juniori oli hymyillyt muille lapsille, myös vauvoille.

Ulkoilusta Juniori oli pitänyt erityisesti ja uhmasi lumikinoksia. Hyvä! Tätä oltiin harjoiteltu paljon. Hmm, miksi kuulostaa siltä kuin olisin treenauttanut lastani armeijan oppien tapaan? No, näillä huutamistaidoilla se olisi mahdotonta. Lisäksi koen haasteelliseksi erottaa spontaanistin oikean ja vasemman. Jos komentaisin lastani armeija-tyyliin, joutuisin jatkuvasti korjaamaan käskyjäni jos kyse on suunnasta mihin kääntyä tai kulkea. Hernekeittoa voisimme toki syödä joka torstai.

Mutta siis, Juniori oli siis pärjännyt hienosti vaikka murheita olisikin ilmennyt. Toki ymmärrän että itku kuuluu asiaan. Olen kiitollinen mahdollisuudesta pehmeään aloitukseen lyhyemmillä päivillä. Uskon että ajan ja tottumisen myötä Juniori löytää lisää mieleistä tekemistä ja oppii uutta.

Ja tällän päiväunet..

Ja nyt..

Kuten päiväkoti tavallisesti tekee, tuliaisena tulee kaikenlaisia kivoja tauteja. Ensimmäisen viikon tuliaisena oli vatsatauti. Juniori selvisi siitä varsin kevyesti, minä taas.. se olikin hieman rajumpi. Tartuntariskin ja toipumisen vuoksi Juniori meni päiväkotiin vasta tänään, eli keskiviikkona. kun ovessa oli lappu ”PÄIVÄKODISSA VATSATAUTIA”, olin purskahtaa nauruun. Ai, enpä olisi arvannut! Mutta tämä on ilmiö mikä kuuluu ”pakettiin”. Se miten tehokkaasti mikäkin tauti tarttuu ja miten rajuina, lienee kiinni tuurista. Jostain syystä en ole valmis tuudittautumaan uskoon pitkäkestoisen imetyksen hyödyistä..

Mutta pikku hiljaa eteenpäin! Tänään Juniori oli kuulemma jopa nauranut kovasti ja nukkunut päiväunetkin. Tämä oli todella huojentavaa kuulla. Eli pikku hiljaa.. Jos jotain uskallan toivoa: Toivottavasti seuraava sairastuminen ei tulisi ihan heti. Tosin taidan silti tarkistaa lääkekaapin sisällön. -Se minua että Junioria ajatellen. Tosin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että lapsen flunssaan on varauduttu enemmän kuin äidin.