Ydinperhe.. missä se ydin oikeasti on?

Siitä ei ole pitkääkään aikaa, kun olin ehdoton ydinperheen kannattaja. Perheeseen kuuluvat vanhemmat, jotka voivat olla eri, tai samaa sukupuolta. Ajatuksena on, ettei kyseessä ole uusperhe. En ole koskaan ollut uusperheitä vastaan. Kannatin ns. alkuperäisen kokonaisuuden pitämistä viimeiseen asti. Toki ymmärsin että eroja tulee, minkä jälkeen elämä saa jatkua. Joskus elämä tuo tullessaan uusia kokonaisuuksia ja ehkä jopa kokonaisen perheen. Pidin myös avioliittoa lähtökohtana perheen perustamiselle. -Eli tavallaan aika jyrkät näkemykset? Vaan kuinkas sitten kävikään…

En ollut avioliitossa. Tulin raskaaksi, halusin pitää lapsen ja tulla äidiksi. Se mitä lopulta tapahtui, pidän turhana kirjoittaa siitä. Toisaalta asia on edelleen arkaluontoinen ja haluan pitää kiinni yksityisyydestä. Mutta jokainen, erityisesti saman kokenut tietää ne ”tavalliset tarinat”. Tämäkin on yksi niistä. Mutta jos jotain voin myöntää, minä, vankka ydinperheen kannattaja sain varsin tehokkaan opetuksen: Päädyin juuri siihen tilanteeseen mitä pidin mahdottomana. Saatoin jopa paheksua sitä. Jollain kierolla tapaa olen kiitollinen siitä, etteivät asiat kohdallane menneet aivan käsikirjoituksen mukaan. Tämä kaikki on saanut myös miettimään ydinperheen käsitettä.

Avioliitto, perhe

Tästä haaveilin. En hehkeistä häistä enkä päivänä prinsessana. Haaveilin siirtymästä avioliittoon sanomalla puolisoni, Jumalan kasvojen edessä sekä seurakunnan läsnäollessa ”tahdon”. Tätä ei tapahtunut. Päädyin monenlaiseen draaman parisuhderintamalla, ja rehellisyyden nimissä itsekin tein virheitä. Joskus tunnen jotain surulla höystettyä kaihoisuutta katsoessani pariskuntia lapsineen. En tunne katkeruutta. On ihanaa nähdä perheitä joissa koko joukko on koolla. Joskus saatan miettiä onko kyseessä ”alkuperäinen” kokoonpano vai uusperhe. Tai jokin muu kokonaisuus? Sillä ei ole väliä. Jos he näyttävät onnellisilta, se tuo minullekin hyvän mielen.

Itse näen matkan seurustelusta ja avioliitosta perheeksi eräänlaisena vankkana ja selkeänä suorana. Anteeksi karu vertaus, mutta vähän samalla ajatuksella kuin koulutus asteittain ja varmasti työelämään. Nuo matkat sisältävät omat haasteensa, mutta kulkeminen on selkeää. Toki on tilanteita, joissa pariskunta joutuu erilaisten kriisien eteen. Asuinpaikan ja työn sovittaminen sitä ”pysyvää” kotia etsiessä jne. Ja perhettä perustaessa se uusi elämä ei aina lähdekään alkuun niin helposti. Tai toinen ääripää: se lähtee helpommin kuin odotettiin, ja kenties useammin kuin odotettiin.

Tässä klassisessa mallissa lienee myös omat ”kriisialttiit” aikana. Esimerkiksi lapsen tulo muuttaa parisuhdetta. Vuodet voivat saada unohtamaan läheisyyden, yhdessäolon ja jossain vaiheessa elämää kukin saattaa kaivata jotain, mitä omalla elämällään tehdä. Osalla nämä eivät horjuuta liittoa, osalla ne vaativat käsittelyä, ja jollain, toivottavasti pienellä osalla se kaikki johtaa kaatumiseen. En kuulu niihin pessimisteihin jotka eivät usko avioliiton ja ydinperheen pysyvyyteen. Uskon että on väistämätöntä, että elämä tuo parisuhteeseen omat haasteensa. Vaikka puolisot pitävät yhtä, he ovat samaan aikaan kaksi erillistä ihmistä. Uskon myös siihen, että panostaminen kommunikointiin, yhdessäoloon, avoimuuteen ja hyvään ilmapiiriin ovat tärkeitä tukipilareita. Ja ne tärkeät sanat, jotka mielestäni eivät kärsi inflaatiota: ”Minä rakastan sinua”.

Mitä lapsi todella tarvitsee?

Entä jos ydinperhe hajoaa? Tai entä jos lapsi syntyy sekä avioliiton että parisuhteen ulkopuolelle? Seuraaville ajatuksille ei ole tieteellistä perusteita, ne ovat vain omia näkemyksiäni. Jos perhe hajoaa eron kautta, luulen että tilanne riippuu siitä miten läsnä molemat vanhemmat ovat lapsen elämässä. Myös vanhempien välit ja kyky hoitaa lapseen liittyviä asioita vaikuttaa osaltaan, samoin se millaista ennen eroa on ollut. Lista lienee siis loputon. Oli tilanne mikä tahansa, itse uskon että lapsi tarvitsee vähintään yhden vanhemman joka pitää lapsesta huolta, joka on stabiilisti läsnä lapsen elämässä ja jonka kanssa lapsella on hyvä olla. Tällä ajatuksella en väheksy etävanhemman roolia.

Se, ettei ydinperhettä ole, tai ettei sitä ole koskaan ollutkaan ei mielestäni ole asia josta kritisoida. Asioita tapahtuu. Puoliso voi kuolla tai hänelle voi muuten tapahtua jotain minkä seurauksena hän ei enää voi olla läsnä. Osalla taustalla on väkivaltainen suhde, mistä lähtö mahdollistaa turvallisen ympäristön niin vanhemmalle kuin lapselle tai lapsille. Joskus lapsia tulee ilman selkeää parisuhdetta tai liittoa. Kyllä, se on mielestäni valinta. Mutta mitä valinnan takana on, on jokaisen oma asia.

Itse olisin valmis muuttamaan ydinperheen käsitettä täysin. Poistaisin siitä biologiset tekijät, ja vaihtaisin tilalle kiintymyksen. Jos esimerkiksi biologinen vanhempi on omasta tahdostaan kadonnut taivaan tuuliin (ei siis kuollut), mitä pahaa siinä on, jos lapsi saa vanhemman parisuhteen kautta elämäänsä toisen vanhemman jolle lapsi on kuin oma? Kyllä, lapsella on oikeus tietää juurissaan. Mutta mielestäni se perheen ”ydin” on siinä kuka antaa lapselle mahdollisuuden tuntea turvaa, kiintymystä sekä olla rakastettu, vaikkei vanhempi olisikaan ns. biologinen vanhempi. Ja tiedoksi mielensäpahoittajille: En edelleenkään väheksy tai kritisoi klassista ydinperhettä. Toimiessaan se on ihana kokonaisuus. -Mutta samoin uusperhe.

Ketkä ydinperheeseen kuuluvat?

Jos ajattelen esittämäni näkökulman perspektiivistä.. tavallaan jokainen joka on lapsele aikuisena tärkeä ja omalla tavallaan kuuluu joukkoon. En ehkä osaa nähdä esimerkiksi päiväkodin hoitajaa tms. tässä kuviossa, mutta esimerkiksi uusi kumppani, asui hän sitten samassa tai eri taloudessa mikäli lapsi häneen kiintyy ja kokee henkilön tärkeäksi. Oli kokonaisuus millainen tahansa, ajattelen että ne tärkeät ihmiset ovat osa ydinperhettä. Näin ollen myöskään etävanhemman rooli ei ole vähäisempi, mikäli välit lapseen ovat läheiset. Haasteellisen tilanteen luo se, jos biologinen (etä)vanhempi omalla toiminnallaan on etäännyttänyt itsensä lapsestaan. Luonnollisesti lapsella on oikeus olla tietoinen juuristaan. Tärkeintä kuitenkin mielestäni on, että lapsen elämässä ovat läsnä ne hänelle tärkeimmät ihmiset.

Siksikään en haluaisi kannattaa klassista lähestymistapaa ydinperheestä, sillä sen rikkoutuminen ei ole oma valinta. Kuten mainitsin, eroon voi liittyä väkivaltaisuuden pakenemista tai peräti puolison kuolema. Jos tuollaisen jälkeen uusperhe saa ajatuksena paheksuntaa siksi koska se ei edusta alkuperäistä kokoonpanoa, tuntuu kohtuuttomalta etteikö sekä aikuisella että lapsella tai lapsilla olisi oikeutta onneen kaiken koetun jälkeen. Jos toinen vanhempi on ollut kaikkea muuta kuin turvallinen ja rakastava tai hänet on traagisesti menetetty. on suoranainen onni jos riittävän toipumisen jälkeen on mahdollista luoda uusi kokonaisuus. -Perhe. Sellainen perhe missä aika ja yhdessäolo auttavat rakentamaan kiintymystä, luottamusta ja lopulta ilmapiirin jossa rakastetaan.

Jokainen tavallaan

Perheitä on erilaisia. Jokaisella on taustallaan oma tarinansa. Valitettavan moni on varmasti saanut osakseen myös paheksuntaa tekemistään valinnoista. On kuitenkin tärkeä muistaa, että itse kukin päätyy elämänsa aikana tekemään valintoja, joiden seuraukset eivät olekaan toivottuja. Näin voi käydä jos hätiköi liikaa, mutta näin voi käydä myös silloin, kun yrittää parhaansa mukaan odottaa, valmistella ja varmistella. Eri asia on, miten valintojen seurauksiin liittyvä vastuu kannetaan. On siis tilanteita, joissa esimerkiksi uusperhe voi olla uusi mahdollisuus onneen. -Jokaisella perheenjäsenellä.

Se, miten paljon ”alkuperäinen kokoonpano” säilyy, on tapauskohtaista. On myös tilanteita, joissa alkuperäinen kokoonpano on vanhempi ja lapsi. Käyttämäni esimerkit ovat vain mikrospooppinen osa sitä kaikkea millaisia perheitä voi olla. Sateenkaari perheitä en mainitse erikseen, koska itse en pidä vanhempien seksuaalista suuntauneisuutta oleellisena. Olen kai siis välinpitämättömän suvaitsevainen?

Ymmärrän täysin jos ajatukseni ydinperhe -käsitteen muuttamisesta peräti raivostuttaa. Edelleenkään en väheksy käsitteen alkuperäistä merkitystä. Olen iloinen jokaisen sellaisen henkilön puolesta, joka on saanut elää hyvin toimivassa nk. ydinperheessä turvallisessa sekä rakastavassa ympäristössä. Toisaalta tuossakin pidän olennaisempana kiintymystä, rakkautta ja hyvää keskinäistä vuorovaikutusta. Sitä eivät tee biologiset tekijät. Ehkä voisin tiivistää ajatukseni näin: Toimiva, turvallinen ja rakastava perhe on ydinperhe. -Ainakin itse näen asian mieluummin näin.