Vaikka päivitän Insta -tiliäni päivittäin, olen pidemmän päälle hieman laiska. En ole laittanut hetkeen julkaisuja joissa puhun, suuremmalla merkityksellä varustettua sisältöä, panostanut kuvien tai videoiden muokkaamiseen rajaamista enempää enkä käyttänyt tarjolla olevia hienouksia. Julkaisuni ovat pääasiassa arkisia tilannepäivityksiä ja treenijulkaisuja silloin, kun vaivaudun kuvaamaan. Pieni paljastus: esimerkiksi kolmena päivänä peräkkäin julkaistut treenikuvat- tai videot ovat ihan vain yhdellä treenihetkellä otettuja kuvia. Aikaa kuvaamiseen menee.. muutama minuutti?

Vasta jälkeenpäin olen itsekin tajunnut, että vaikka päällä ovat samat vaatteet, julkaisut peräkkäisinä päivinä voivat luoda käsityksen siitä, että treenaan lähes 24/7. Totuus: käyn jäällä maksimissaan kerran viikossa, nyt itse asiassa tulee parin viikon tauko. Suurin osa liikunnastani koostuu vaunulenkistä, mutta itse ”jumppahetkiin” menee maksimissaan 20 minuuttia, yleensä vähemmän. Perustelu: miten ehtisin tehdä opintoja ja huolehtia Juniorista? Olen viime aikoina miettinut Insta-tiliäni ja sen sisältöä. Kaikessa perusteellisuudessani haluaisin saada julkaisuille jonkinlaiset suuntaviivat. Mutta millaiset?

Yh-arjen realismi

Realismilla en tarkoita negatiivisia asioita. Kyllä, työtä ja tekemistä riittää. Erityisen hauskaa on kun toinen meistä tai molemmat sairastuvat. Vastuu ei myöskään jakaudu kahdelle ihmiselle. Toisaalta mitä olen kuullut, kahden vanhemmankaan perheissä vastuu voi kasautua yhdelle ihmiselle. En myöskään halua julkaisujeni olevan valitustäytteisiä tai uhriutumis -sävyisiä. -Paitsi pilke silmäkulmassa mustaa huumoria unohtamatta.

Enemmänkin haluaisin tuoda esille sen, miten asiat hoituvat näinkin. Loppujen lopuksi taustalla on pitkän harjoittelun tuloksena syntynyt ajanhallinta, priorisointi, suunnitelmallisuus ja toisaalta myös se hankalin: kykyä potkia itseään hanurille jotta milloin minkäkin asian saisi alkuun. Toisaalta mukana on myös hyvä tuuri, nimittäin (mielestäni) helppo lapsi jonka toiminta ja tarpeet ovat melko ennustettavissa. Toistaiseksi.. Lisäksi minua auttaa hyvä, luotettava ja turvallinen tukiverkosto. Oikeastaan jälkimmäisen tiedostaminen antaa itsessään energiaa.

Liikkumisen ilo

Julkaisen treenikuvia- ja videoita, mutta ennen pitkää haluaisin välittää tervettä ja positiivista asennetta liikuntaan. Vaikka itse pidän suunnitelmallisesta harjoittelusta, minusta on tärkeää että jokainen löytäisi itselleen sopivimman tyylin liikkua. Haluan välttää poseerauksia, tosin osittain siksi koska en todellakaan osaa niitä. En käsitä miten fitness -ihmiset kykenevät lavalla kävelemään ja poseeraamaan. -Niin, ja hymyilemään. Minä en pysty samaan edes kotivaatteissa. En halua edes ajatella miten kävisi jos minulle lykättäisiin strasseilla koristellut bikinit ja korkokengät. Kai siitä jokin B-luokan komedia tulisi?

En käytä viimeisen muodin mukaisia treenivaatteista. Merkeillä en voi myöskään kehua, sillä vaatteeni ja kenkäni ovat ”markettitavaraa”, ja yleensä halvimmasta päästä. Bravuurini taitaa olla Lidlin treenitrikoot. Mutta mikä siinä jos ajavat asiansa ja ovat edes kohtuullisen näköiset? Treeniaiheisissa kuvissani päälläni ovat samat halpis -kuteet. Osasyy tähän on välinpitämättömyys merkkivaatteita kohtaan, en tosin vastustakaan. Toisaalta haluan olla kuvissa oma, ihan vain halpiksiin pukeutunut oma itseni, koska itse toiminta eli liikkuminen on pääosassa. Esimerkiksi nyt sään suosiessa aurinko paistaa ja nautin ulkoilusta. Se mitä ylläni on, ei muuta asiaa.

Kannustaminen ja positiivinen sävy

Oli kyse mistä tahansa, pienestä tai isosta arjen asiasta, toivon että edes osa julkaisuistani toimisi kannustavina ja piristävinä. Jos nostan esille jonkun vaikeamman asian, haluan pitää sävyn enemmän vertaistuen puolella kuin olla itse ”uhrin” roolissa. Blogissani olen kirjoittanut menneisyyteni vaikeammista asioista, kuten anoreksiasta ja kokemuksesta alkoholistin avopuolisona. Jokaisessa tekstissäni haluan nostaa esille asioita, kuinka näistä voi selvitä.

Arki itsessään on täynnä pieniä asioita, mutta juuri ne pienet asiat voivat jokapäiväisyydessään tai ainakin säännöllisyydessään olla yllättävän isoja. Yhdessä julkaisussa kirosin viikon haasteellisinta päivää: päivää kun on aika leikata Juniorilta kynnet. En tiedä kumpi meistä vihaa tuota toimenpidettä enemmän. Miksi julkaisin tällaista? -Koska olen aika varma, että tuo yksinkertainen ja piilossa oleva pieni mutta järkyttävä toimenpide koskettaa monia. Yhteenveto: empatian jakaminen ja musta huumori. Kynsienleikkuu on pieni asia, mutta saa monilla deodorantin pettämään.

Vähän rajaa filttereiden käyttöön

Myönnän, olen sortunut käyttämään filttereitä! Välillä itsekin mietin, onko se nyt niin dramaattista jo iho näyttää laikukkaalta ja tummat silmänaluset paistavat? Luulen että jos filttereitä ja keinoja muokata kuvia ei olisi, ehkeivät ”ongelmat” pistäisi silmään. Tällöin jokaisen julkaisema kuva olisi luonnollisempi. On kuitenkin jotain mitä haluan välttää: nukkemainen iho. En myöskään ymmärrä silmien suurentamista yms. mikä saa ihmisen näyttämään animaatiohahmolta.

Kasvoissani ja kropassani on yksityiskohtia, jotka ovat olleet siinä joko syntymästä lähtien, tai lisääntyneet iän myötä. Ihan normaalia ja luonnollista, elämäähän se on. Tiettyyn ikään asti ihminen kasvaa, uusiutuu ja kehittyy, sen jälkeen suunta muuttuu. Itse näen epätoivoisten filtteröintiyritysten lähinnä korostavan muutoksia ja antavan julkaisijasta epävarman kuvan. Näytän ihan mielelläni ikäiseltäni. Tosin pituuteni ajoittain rajoittaa ”aikuisten vaatteidein” löytämistä.

Missä omat rajani filttereiden käytössä siis kulkevat? Myönnän kikkailevani valon kanssa, vanha keino. Haluan kuitenkin välttää liiallista ”blurrausta”, sillä se saa näyttämään enemmänkin pelottavalta. Meikin käytössä olen äärimmäisen laiska, tosin huulipunaa olen alkanut taas käyttää satunnaisesti. Muussa tapauksessa saan luvan kelvata katsojalle juuri tällaisena. Hymyilen monissa kuvissa siksi, koska vakavana näytän etsintäkuulutetulta vaaralliselta rikolliselta. Passikuvani sopisi mainiosti länkkäri -leffan ”wanted” -kuvaan.

Mukaan pianonsoittoa?

Tämä ajatus on käynyt usein mielessä. Jo ennen joulua olin aikeissa julkaista soittamiani joululauluja, mutta tapani mukaan homma vain jäi. Nyt olen saanut aikaiseksi julkaista jopa yhden soittovideon! Myönnän että soittovideoita kuvaan hyvin paljon itseäni varten: Jännitän kuvaamista julkaisemisesta puhumattakaan. On todella vaikea soittaa rennosti ja edes melkein oikein, kun kamera käy vieressä. Sama pätee yleisön läsnäoloon. Juniori on poikkeus. Tosin Juniorin kanssa tahtoo pokka pettää, sillä hän haluaa nykyään tulla mukaan soittamaan. Mikäs siinä!

Olen miettinyt myös pianonsoiton alkeista kirjoittamista. Mikäli aiheeseen ilmenee kiinnostusta, opetusmateriaalin tekeminen olisikin hyvää harjoitusta ja mahdollisuus luovaan tekemiseen! En tosin ole koulutettu musiikkipedagogi tms.

Yhteenveto?

Insta -tilini julkaisuissa ilmenisi liikkumisen ilo, lapsiarki, positiivinen asenne, kannustavuus, musta huumori sekä mahdollisesti pianonsoitto tai musiikki muulla tapaa. Varsin sekalainen kokonaisuus, mutta toisaalta..miksipä ei? Ainakaan sisältö ei olisi yksipuolinen. Koska olen vain ihminen ja äitiys on kaikessa ihanuudessaan heikentänyt aivokapasiteettiani (missä ei aiemminkaan ole ollut kehumista), onnistun varmasti jatkossa sähläämään säännöllisesti julkaisuissani. Ehdoton bravuurini ovat kirjoitusvirheet. Korostaisin vielä: nolot kirjoitusvirheet. Mutta saapahan katsoja päivän naurut.

Mikäli tämä sekavalla sisällöllä varustettu Insta -tilini houkuttelee seuraamaan, löydät sen nimimerkillä aliisa_85.

Millaisia some-kanavia sinusta on mukava seurata?

Olen monen asian onnistumisesta kiitollinen. Yksi niistä on imetys. Juniori täyttää pian kahdeksan kuukautta, ja imetän häntä edelleen. Asenteeni imetykseen oli jo raskauden aikana luokkaa ”tilanteen mukaan”. -Eli jos imetys onnistuu, imetän niin lähellä täysimetystä kuin mahdollista. Kiinteiden antamisessa en odottanut puolivuotiaaksi, mutta ennen sitä soseita lähinnä maisteltiin. Vasta puolen vuoden jälkeen alkoivat muodostua selkeät ruoka-ajat. Millaisia ajatuksia ja suunnitelmia imetyksen suhteen onkaan tällä hetkellä?

Päivän imetyskerrat

Juniorin ruokavalio koostuu puoliksi maidosta ja puoliksi soseista, ainakin näin karkeast arvioiden. Imetän Junioria viidesti päivässä. Ensimmäinen kerta on varhain aamulla, noin 6-8 tuntia nukahtamisesta yöunille. Tuolloin lypsän maitoa myös talteen. Toisen kerran imetän hieman aamupuuron jälkeen, kolmas ja neljäs kerta ovat ”jälkiruoka” päivällisen ja lounaan jälkeen ja viides kerta on iltamaito osana nukuttamista. Tätä edeltää iltapuuro- tai sose. Talteen otettu maito menee aamu- ja iltapuuroon. 

Alkuperäinen tarkoitukseni oli kokeilla imetyskertojen vähentämistä, mutta sekä Juniorin vatsa että ”maitokoneistoni” osoittivat mieltään. Toinen alkoi jumittaa, toinen alkoi tehdä orastavaa tulehdusta. Päätelköön itse kukin kumpi tapahtui kumpaan kohteeseen. Maito toimii siis sekä ruokajuomana että välipalana. Toisaalta imetys on tärkeä hetki, sillä sen kautta saamme molemmat täytettyä läheisyyssaldomme. Muuten Juniori ei harrasta sylissä rennosti istumista. Sylissäpitäjä on ”leikkialusta” jossa möngitään ja möyritään.

Lisäksi iltaimetys nukuttaessa on pitkään ollut melko varma keino nukuttaa. Unipussi ja imetys raukaisevat hetkessä ja nukkuminen on muutenkin mennyt koko ajan parempaan suuntaan suhteessa Juniorin ikään. Toki takapakkejakin voi tulla, mutta parempi olla murehtimatta niitä. 

Missä vaiheessa vähennän imetyskertoja?

Koska ensimmäinen yritys ei mennyt ihan nappiin, luovuin aikatauluista. Reilu parin kuukauden kuluttua Juniori saa aloittaa hapatetut maitotuotteet, joten ainakin kalsiumia alkaa tulla muualta. Vuoden iässä mukaan astuvat muut maitotuotteet. Kun varsinaiset maitotuotteet astuvat kuvioihin, imetystä voi ravitsemukselliseen tekijöihin nojaten vähentää.

Riippuen miten pitkään Juniori rinnalla viihtyy ja miten maitoa tulee eivätkä käytännön syyt jarruta, en näe syytä vähentää imetyskertoja ellei Juniori itse osoita merkkejä vähentämiseen. Lapsentahtisuus lienee jälleen avainsana. Toistaiseksi en koe imetystä riesaksi, päinvastoin. Se on mukavaa meille molemmille, ja minulle päivän ainoa hetki kun oikeasti saan joudun rauhoittumaan. Lisäksi äidinmaito on siinä määrin ”terveystuote”, että mitään pakkoa imetyskertojen vähentämiseen ei ole.

Missä vaiheessa alkaa vieroitus rinnasta?

Vastaus on samankaltainen. Toivon ettei Junioria tarvitse vieroittaa rinnasta, vaan että asia etenesi omaan tahtiinsa ”luonto hoitaa” -ajatuksella. Ajatus taaperoimetyksestä ei tunnu lainkaan ongelmalta mikäli maitoa riitää. Toki palaamnen työelämään muuttaa myös imetyskuvioita, mutta jos maitoa vielä tulee, imetys esimerkiksi aamulla, iltapäivällä ja ennen nukkumaanmenoa onnistuvat varmasti. -Korostan jälleen: Mikäli maitoa tulee.

Imetyksen onnistuminen ja siitä pitäminen ovat niin suuri onni lapsen lisäksi, että en näe mitään syytä jättää imetystä pois niin kauan kuin imetys onnistuu ja Juniorille itsellee maistuu äidinmaito.

Ajatuksia imetyksestä yleensä

Vaikka itse päädyin siihen onnekkaaseen joukkoon jonka kohdalla imetys onnistui, mielestäni imetyksestä ei tulisi ottaa liikaa stressiä. Jos imetys ei onnistu, lapsi ei tuhoon tuomittu. Hänestä voi tulla ihan perusterve fyysisesti ja henkisesti. Tärkeintä on, että lapsi saa ruokaa, unta ja turvaa. Tulee ruoka sitten rinnasta tai tuttipullosta, ruuan antaa turvallinen aikuinen jolla on myös turvallinen syli. Pidän oleellisempana pysyvyyttä, tuttuutta ja vähitellen kehittyviä rutiineja jotka lapsi oppii ajan kanssa tunnistamaan.

Luulen että hyvän tuurin lisäksi imetyksen onnistumiseen omalla kohdallani vaikutti nk. imetyssuunnitelmien puuttuminen. Totta puhuen en edes selvittänyt mitä käsitteet täysimetys, imetystyyny, rintakumi ja tiheän imun kausi tarkoittivat. Itse asiassa jälkimmäinen toi mieleen jotain aivan muuta. Jo ennen Juniorin syntymää ostin kaappiin muutaman purkin äidinmaitovastiketta jos imetys ei onnistukaan.

Aluksi imetys olikin vaikeaa, itse asiassa aika hirveää. Se oli kivuliasta eikä sopivaa imetysasentoa meinannut löytyä, kiitos ”taistelussa haavoittumisen”. Kun maito nousi, mietin hetken onko minulle synnytyksen ohessa laitettu salaa implantit. Muutaman kuukauden ajan maitoa tuli useamman lapsen tarpeiden verran, eivätkä yhdet suojat liiveissä todellakaan riittäneet. Voi miten hauskaa oli tulla vaunulenkiltä kotiin kun kesätoppia koristikin kunnon läiskä! Joo, pitää olla iloinen että maitoa riittää, mutta.. Muutaman kuukauden jälkeen ”tuotanto” tasaantui.

Jos imetysasiasta voisin jotai todeta tuleville äideille: älkää stressatko. Kyllä, helpommin sanottu kuin tehty.Vaikka ympärillä miten kohistaan imetyksen tärkeydestä, kiintymyssuhteesta, immuniteetista yms., tärkeintä edelleen on että lapsi saa ravintoa. Jos menisitte vaikkapa päiväkotiin tai peruskoulun luokkaan, on erittäin epätodennäköistä että täysimetetyt ja vastiketta saaneet lapset olisivat jotenkin erotettavissa toisistaan. Jos on, niin itse en ole törmännyt aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. -Siis selkeitä tuloksia antaviin.