Nämä sanat ovat auttaneet jaksamaan yh-arjessa

Vaikka haluan pitää valitukset minimissä yh-statuksen suhteen (mitä en juridisesti ole), en voi sanoa että se olisi aina ruusuilla tanssimista. Juniori on edelleen helppo lapsi. Yhteys pelaa, meillä on omat tapamme, inside -juttumme jne. Vaikka elän tuilla ja pidän nostettujen tukien määrän hyvin pienenä, talouskaan ei tuota ongelmia koska käytän pääasiassa vain välttämättömyyksiin. Jos ylimääräistä jää, sallin itselleni jotain mukavaa. Kuluneen vuoden ja raskausajan aikana taustalla on kuitenkin ollut asioita, jotka ovat kuormittaneet henkisesti. Asiat joista olen eniten saanut apua ja energiaa ovat olleet oikeastaan aika yksinkertaisia.

Nämä asiat hajottavat

Kuluneet vuodet ovat kasvattaneet minulle todella paksun nahan, mutta edelleen on asioita, jotka ovat ns. isku vyön alle. Yksi näistä vihjaus että olen tehnyt vastuuttoman ratkaisun hankkiutuessani raskaaksi ja päätyessäni hoitamaan lasta yksin. Lähdetään siitä, etten ole alle 20-vuotias. Kun sain tietää raskaudesta, olin täyttämässä 37 vuotta sinä syksynä. Tätä ennen olin olettanut että mahdollisuuteni tulla äidiksi oli mennyt ajat sitten. Päättäessäni pitää lapsen, tiedostin riskit ja olin valmis kantamaan vastuuni. -Enempiä valittamatta.

En olisi halunnut asioiden menevän kuten ne menivät, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Tiedostin myös lapsen vaikutukset omaan arkeeni ja taloudelliseen tilanteeseeni. Osasin taktikoida, muokata kulutustottumuksiani jne. Olin myös valmis ottamaan 100%:sen vastuun vauvasta, ja sen myös tein. Siksi vihjaukset esimerkiksi oman elämän pilaamisesta ovat kolahtaneet ja pahasti. Kaksi viivaa testissä tiesivät sitä, että elämääni tulisi merkittävää sisältöä.

Toinen isku vyön alle on imetys. Saan säännöllisesti vihjailuja ja kysymyksiä koska lopetan imetyksen. Vastaukseni on sama: se on Juniorin päätös. Päätin tämän siinä vaiheessa, kun maito nousi ja Juniorilta homma kävi luontevasti. Vaikka ravitsemuksellisesti imetys ei ole enää olennaista, se on hetki läheisyydelle, päiväunille ja yhteiselle rauhoittumiselle. Siinä ohessa lapsi saa rintamaitoa, mikä tuskin on hänelle haitaksi.

”Lapsi näyttää voivan erinomaisesti”

Tämän kuuleminen on todella tärkeää. Minusta on ihanaa kun joku toteaa Juniorin olevan selvästi hyvin hoidettu lapsi ja hänellä on hyvät oltavat. Juniori on ihana, rakas, itse asiassa rakkain. Hän on rauhallinen, iloinen, nauravainen, huumorintajuinen omalla tavallaan ja edelleen hän itkee vain jos on aihetta. Toki joskus harmi tai pieni kiukku iskee, mutta hän on leppoisuuden perikuva.

Vaikka näen tämän kaiken itsekin, tuntuu aina hyvältä jos joku muukin toteaa samat asiat. On ihanaa että lapseni saama huomio on positiivista, etenkin hänen hyvinvointiinsa viittaavat. Tulee sellainen olo, että olen tehnyt jotain oikein vaikka oma usko tähän joskus on kovilla. Tähän vaikuttavat erityisesti mainitut kommentit. Tavallaan ymmärrän mikä sellaisia ajatuksia herättää. Ne vain saavat itsenikin epäilemään olenko tehnyt tehtäväni äitinä riittävän hyvin.

Juniori voi niin hyvin että kykenee auttamaan kotitöissä. -Siis omasta mielestään kykenee..

”Olet tehnyt uskomattoman hyvää ja tärkeää työtä”

Kuulen tätä todella harvoin, enkä oikeastaan tarvitsekaan tätä kommenttia jatkuvasti. Mutta kuultuna edes joskus, se miltei nostattaa vedet silmiin. Olen kuluneen vuoden aikana joutunut kuulemaan peräti asiattomia kommentteja miten lastani hoidan. Nämä kommentit ovat olleet isku vyön alle, sillä koen ottaneeni äitiyden erittäin tosissani. Kyllä, kerran viikossa otin tunnin omaa aikaa syksyllä ja keväällä käydäkseni jäällä. Kesän aikana en sitäkään. Teen ”omia juttuja” lähinnä Juniorin nukkuessa.

Positiivinen kommentti tästä mitä teen, osuu positiivisella tavalla arkaan paikkaan. Kykenen sietämään p**kapuheitä ja asiattomuuksia todella hyvin ja olemaan vieläpä reagoimatta. Pystyn myös vastaamaan aseistariisuvasti ja asiallisesti. Mutta ne sanat vaikuttavat ja jäävät joskus vaivaamaan. Tuollainen kehu iskee kaiken kasautuneen pirstaleiksi, ja siksi nostaa tunteet pintaan: En olekaan hirveä ihminen ja huono äiti kuin minun on annettu ymmärtää.

Lähes pelottavaa miten suuri vaikutus sanoilla on, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Jopa ohimennen heitetty yksittäinen kommentti voi joka hajottaa tai antaa voimia. Onneksi takana on sen verran rankkoja vuosia, että jo itsesuojeluna kykenen kiinnittämään huomion kaikkeen mikä on posiitivista ja mennyt hyvin. Joskus ikävät tapahtumat tai jopa yksittäiset sanat vain kaipaavat työstämistä. Onneksi on heitä, jotka osaavat sanoa juuri ne sanat, joita välillä tarvitsen. Niiden voimalla jaksan ja haluan olla Juniorille riittävän hyvä äiti.