Lisää ajatuksia aiheista joista en halua kirjoittaa

Olen tästä aiheesta kirjoittanut jossain määrin aiemminkin, mutta aihe on pyörinyt mielessäni. Vaikka miten haluaisin keskittyä vain ”laadukkaaseen” lukemistoon, silmiini ostuvat myös erilaiset juoru-uutiset. Jostain syystä sormeni eksyvät myös avaamaan uutisen. Mokomat klikkiotsikot! Syystä tai toisesta julkisuudessa olevista henkilöistä kirjoitetaan ajoittain provosoivasti. Samaiset henkilöt saavat kunnian päästä erilaisten keskustelupalstojen aiheeksi, eikä keskustelun aina sisällä pelkkiä kehuja. Joskus ulosanti on loukkaavaa, uhkaavaa ja ennen kaikkea alatyylistä.

Oma aktiivisuuteni keskusteluissa rajoittui lähinnä IRQ-galleria -vuosiin erilaisissa yhteisöissä. Facebookin ryhmissä aktiivisuuteni on luokkaa on/off. Toisaalta en enää halua kuulua mihinkään sellaiseen ryhmään, jossa meininki on ”kuohuva”. Joskus mietin miten itse kestäisin olla sellaisten keskustelujen kohteena. Vaikka oma näkyvyyteni somessa on luokka mikroskooppinen (onneksi näin), haluan edelleen varoa henkilökohtaisen elämäni julkaisemista alueilta, joihin liittyvää keskustelua en ole valmis lukemaan.

Pikkulapsiarki yksityiskohtaisesti

Edes Instagramin puolella en jaa pahemmin minun ja Juniorin arkisia hetkiä. Facebookiin laitan myös harvoin mitään. Oli somealusta mikä tahansa, minulle on tärkeää ettei Juniorin kasvot näy. Luulen että tulen luopumaan ylipäänsä lapsen kuvien julkaisusta niin, että koko lapsi näkyy vaikkei häntä tunnistaisi. Tästä aiheesta on lukuisia näkemyksiä ja koulukuntia, joten en halua kirjoittaa jyrkkiä näkemyksiä mikä on oikein ja mikä väärin. Minusta vain tuntuu siltä, että etten enää halua Junioria visuaalisesti sosiaaliseen mediaan, saati sitten oikealla nimellään.

En myöskään halua kertoa liian yksityiskohtaisesti arkemme tapahtumista. Arjessamme ei ole mitään poikkeavaa, hävettävää tms. Itse asiassa arkemme taitaa loistaa tapahtumaköyhyydellään. Mutta silti se on rikasta ja monipuolista. Saamme naurukohtauksia, on lauluhetkiä, hokemia ja ties mitä perushoidon lisäksi. Ulkoilemme, käymme leikkipuistossa, viereisen koulun pihalla ja leikimme myös sisätiloissa. Tämä on kokonaisuus minkä voin kertoa. Mutta ne pienet inside -jutut joita arkeemme on kehittynyt, haluan pitää ne yhteisinämme. Kun Juniori on isompi, voimme yhdessä nauraa tälle yhteisen hölmöilymme kehityskaarelle. Mutta sitä ei tarvitse jakaa julkisesti.

Toinen merkittävä syy yksityiskohtaisen pikkulapsiarjen tarkan jakamisen skippaamiseen on itsesuojeluvaisto. Sosiaalinen media on täynnä pätijöitä jotka innolla etsivät vikoja muiden ihmisten toiminnasta. En jaksaisi perustella jokaista valintaani, tekemistäni tai mitä olen jättänyt tekemättä. Pienenä esimerkkinä voin heittää vauva-ajoilta unipesän hankkimatta jättämisen. Juniorilla ei koskaan ollut unipesää, mutta siitä huolimatta hän on voinut hyvin ja itse asiassa hänestä tuli hämmentävän hyvä nukkuja.

Parisuhde ja seksielämä

Juu kiitos ei, näistä en halua kirjoittaa vaikka sisältöä joskus tulisikin. Nämä asiat kuuluvat yksityiselämääni. Toisaalta en ole valmis vastaamaan näitä koskeviin kysymyksiin tai kommentteihin, enkä nähdä aiheesta keskusteluja jotka perustuvat siihen mistä olen avautunut. Syy on siis yksinkertainen: en kirjoita siitä mitä en halua edes yksittäisen lukijan keskuudessa keskustelujen aiheeksi. Yleisellä tasolla voin heittää mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta oma roolini niissä jääköön täysin pimentoon.

Jos joku näistä aiheista haluaa avoimesti kirjoittaa, en kritisoi. Se on kirjoittajan valinta, mutta myös vastuu. Tavallaan ehkä jopa ihailen sitä, jos joku uskaltaa ja kykenee kirjoittamaan parisuhde -ja seksielämästään fiksusti ja lukijat huomioiden. Toisaalta aiheessa on toinenkin osapuoli, eli kumppani. Jos itse olisi sellaisen ihmisen asemassa, en tiedä olisinko kovin iloinen jos parisuhdettani tai kumppanin kanssa yhteistä seksielämää avattaisiin julkisesti.

Tähän pisteenä i:n päälle ammatti. Jos jotain päivänä tapahtuu se ihme että saan työpaikan, ne kaksi ammattivaihtoehtoa joissa työskentelisin ovat julkisia. Seksistä ja parisuhteesta kirjoittaminen ei suoranaisesti olisi mikään tabu. Mutta haluanko että ihmiset joiden parissa työskentelevät saavat informaatiota yksityiselämästäni ja sen äärimmäisen privaatilta alueelta? -En. Parisuhde -ja seksiasiat pysyköön vain asianomaisten tiedossa.

Politiikka muuten kuin yleisellä tasolla

Olen politiikasta kiinnostunut ja seuraan sitä aina kun mahdollista. En ole ainakaan vahvasti minkään puolueen kannattaja. Jokaisesta löytyy sekä hyvää että huonoa Vai pitäisikö sanoa ”vähemmän hyvää”? Toki minulla on aivan omiakin mielipiteitä, mutta en ole innokasta jakamaan selkeää kantaani julkisesti. Politiikka erityisesti juuri nyt (vai aina?) on aiheena tulenarka ja leimaa ihmisiä. Jokaisen toivotaan kuuluvan selkeästi johonkin leiriin. Itse taas kuulun heihin, joiden kanssa joku selkeästi jonkin puolueen kannattaja menettäisi hermonsa. -Minulta kun ei irtoa selkeää kannanottoa.

Ainoa mistä olen valmis kirjoittamaan julkisesti, on äänestäminen. Oli kannatus minkä puolueen toiminnassa tahansa, kannusta ihmisiä äänestämään. Meillä jokaisella on äänioikeus, mitä otdellakin kannattaa käyttää. Vaalikoneet ovat ihan hyvä alku sopivan ehdokkaan etsimiseen, koska sitä kautta voi tutkia useita eri vaihtoehtoja. Itse olen jokaisissa vaaleissa aloittanut muutaman valikoneen antamasta avusta ja sitten tutkinut vaihtoehtoja tarkemmin. Mutta yksi selkeä mielipide minulla sentään on: äänioikeutta kannattaa käyttää.

Asiat jotka koskettavat myös läheisiäni

Tämä kuuluu hieman samaan kategoriaan kuin seksistä ja parisuhteesta kirjoittaminen. Lisäksi on myös asioita, joista en kirjoita koska kajoaisin myös läheisteni yksityiseen.  En mielelläni kerro edes keitä läheisiä elämääni kuuluu Junioria lukuunottamatta. Moni heistä lukee blogiani, enkä halua heidän löytävän itseään teksteistäni. Heillä on oikeus yksityiselämäänsä ja täydelliseen anonymiteettiin. Eri asia olisi, jos yhteisestä sopimuksesta ja mielellään yhteistyössä kirjoittaisimme jotain.

On kuitenkin muutama asia joista olen kirjoittanut avoimesti: arki yh-vanhemapana (käytän edelleen tätä ilmaisua), syömishäiriöstä sekä kokemuksista alkoholistin avopuolisona. Olen tuonut nämä asiat julkisuuteen siksi, koska toivon voivani toimia vertaistukena. Rajoitan näistä kirjoittamisen kuitenkin henkilöihin. En halua kirjoittaa mitään liian kuvaavaa henkilöistä jotka näihin liittyvät. -Paitsi Juniorista, mutta hänestäkin erittäin rajatusti. Esimerkiksi kirjoittaessani ajasta alkoholistin kanssa, en halua kertoa itse henkilöstä oikeastaan mitään. Kerron millaista oli elää sellaisessa suhteessa, ei muuta. Eri asia olisi, jos kyseinen henkilö itse toivoisi pääsevänsä blogiini selkeänä henkilönä.

Toisten haukkuminen julkisesti

Kuten me kaikki, myös minulla on joskus kärsivällisyys koetuksella joidenkin ihmisten kanssa. Oli kyse tutusta tai tuntemattomasta, en halua haukkua blogissani ketään. En yksityis -enkä julkisia henkilöitä. Voi toki olla että olen tähän joskus sortunut huomaamattani, toivottavasti en ainakaan räikeästi. Harvalla ei mene joskus napit vastakkain jonkun ihmisen kanssa. Tulee riitaisia eroja tai muita konflikteja jotka ainakin väliaikaisesti johtavat siihen, ettei toinen osapuoli/osapuolet kuulu lempi-ihmisiin. Sellaista elämä on. Silti en näe mitään järkeä haukkua näitä ihmisiä julkisesti.

Toinen esimerkki on viesteistä otettujen kuvakaappausten julkaiseminen sosiaalisessa mediassa. Vaikka lähettäjän tiedot olisi pyyhittyä pois, en ole koskaan ymmärtänyt mitä tällaisilta julkaisuilta todellisuudessa toivotaan. Jos kyseessä on esimerkiksi selkeä uhkaus, tilanne on vähän eri. Toisaalta siinä vaiheessa esimerkiksi poliisi tai muu viranomainen lienee järkevämpi kohde kuin sosiaalinen media. Vaikka tiedot olisi pyyhitty pois, yksityisviestien levittäminen somessa on toimintaa, mikä herkästi kääntyy levittäjää itseään vastaan. Ja anteeksi vain jos suora mielipiteeni pahoitti mieliä.

Jos hieman ripittäydyn, esimerkiksi IRC-galleria -vuosina ja Facebookin alkuaikoina minulla, ja toisaalta monilla muillakin oli hieman vaikeuksia miettiä etukäteen millaisia vuodatuksia julkaisee. Varmasti sinne tuli paljonkin sellaista, mitkä tässä tekstissä olen maininnut. Pienenä puolustuksena mainitsen iän ja ymmärryksen puutteen. Olin itse parikymppinen ja ensikertalainen sosiaalisessa mediassa. Kävin läpi pienoista kasvutarinaa sen suhteen mitä somessa kannattaa ja ei kannata julkaista. Sama pätee blogini sisältöön. Kirjoittamiseni alkoi pahimpina anoreksia -aikoina, eli suodatuskyky oli niin ja näin. Aika opetti, samoin mokat. Onneksi oli häpeä, mikä auttoi tajuamaan että tämä oli viimeinen kerta tällaiselle julkaisulle. Nyt lähempänä neljääkymmentä vuotta some -käytökseni on aika tavalla erilaista kuin nuorena. Joskus on vain pakko vähän aikuistua ja opetella ajattelemaan yhtä klikkausta pidemmälle.