Ikuinen opiskelija palaa opiskelun pariin: Ihanaa?

Se on nyt virallista: ikuinen opiskelija palaa opintojen pariin. Yksi kurssi-ilmoittautuminen on tehty, toisen kanssa on odotettava vähän pidemmälle syksyyn. Syy on yksinkertainen: ilmoittautumisaika on vasta myöhemmin. Kyse ei sis ole omasta laiskuudestani. -Tällä kertaa. Edelleen raivostuttavan moni asia on auki, mutta ainakin saan jotain (mielestäni) järkevää tekemistä. Tietenkin vähän jännittää miten homma lähtee sujumaan tauon jälkeen, mutta ehkä puurtamiseen taas tottuu. Mutta pakko myöntää, että tämä vaihtoehto ei vasta sitä mitä alkujaan toivoin.

Aina vain opiskelija?

En inhoa opiskelua, usein jopa pidän siitä. Toisaalta olisi myös mukavaa olla töissä. Joskus vain tulee pohdittua, että missä vaiheessa opiskelu alkaisi riittää? Koska tulee se päivä, kun opiskelun takaama osaaminen riittäisi pysyvämpään paikkaan työelämässä? Ja jotta mentäisiin vähän vielä tunteellisemmalle alueelle: koska olen työnantajan mielestä riittävän hyvä? Pätevyyttä tuntuu puuttuva aina sieltä täältä. Kieltämättä todella toivoisin, että opiskelu alkaisi viimein olla loppusuoralla. Todellisuudessa sitä on edessä vielä yhden suuremman kokonaisuuden verran.

Arvostan ihmisiä jotka jaksavat opiskella ja tekevät sen tosissaan. Silti omalla kohdallani joskus häpeän tätä jatkuvaa opiskeluputkea. Mitä oikein voin vastata kun minulta kysytään ”oikeista töistä”? -No, ne kaksi korkeakoulututkintoa jotka olen suorittanut eivät sitten riitäkään siihen mitä voisin tehdä. Siispä yritän opiskelemalla selviytyä tässä rekrytointimaailman henkiinjäämistaistelussa. Koska lopetan opiskelun? -Sen kun tietäisi. Ilmeisesti en niin pitkään aikaan kun en ole ”paperilla” pätevä oikein mihinkään.

Ristiriitaisia tunteita

Joskus tuntuu siltä, että ihmisten pitäisi samaan olla useaa eri asiaa. Reilu vuoden vanhan olisi hyvä saada olla enemmän kotona kuin hoidossa. Mutta samaan aikaan äitejä pitäisi patistaa töihin mahdollisimman pian. Itse haluan molempia. Haluaisin antaa Juniorin olla kotona esimerkiksi tammikuuhin asti, mutta samaan aikaan koen pienoisia paineita kelpaanko työelämässä enää. Ikää alkaa mittarissa ilmeisesti yli sallitun rajan eikä nykyiset koulutukset sellaisenaan tahdo sopia kuin aloille, joissa työpaikoista joutuu taistelemaan useamman hakijan kanssa.

Vielä alkuvuodesta uskalsin haaveilla osa-aikaisesta työpaikasta. Tosin tiesin jo silloin, ettei sellaisia taivaalta satele. Keikkatyöt menevät edelleen ns. vaihtoehto B:nä, kunhan aloittamiseen vain tulee mahdollisuus. Näiltä näkymin niiden aloittaminen kuitenkin siirtyy alkuvuoteen, mikäli pitkäaikaisempaa työpaikaa ei löydy sitä ennen. Lisäksi taustalla vaikuttavat vielä ne kuuluisat avoimet kysymykset päivähoitopaikasta. Kieltämättä olisi niin paljon helpompaa, jos olisin joko kokoaikaisesti opiskelija, tai sitten vaiktuisessa työssä.

Minä oikeasti haluaisin töihin..

Kun sain maisterin paperit käteeni, tiesin että luvassa ei olisi ainakaan helpmpia aikoja. Työtilanne alallani oli surkea, ja on sitä edelleen. Toki jos olisin valmis lähtemään ulkomaille, niin mahdollisuudet olisivat paremmat. No en todellakaan lähde tässä elämäntilanteessa. Enkä varmasti muunlaisessakaan. On ollut todella hauskaa lukea muutenkin kuin tällä hallituskaudella työllisyysasteen lisäämisestä. Kiitos, menisin mielelläni töihin! Mutta minun kuten monen muunkin kohdalla tarvitaan yksi oleellinen asia: työpaikka. Se on varsin merkittävä tekijä tässä yhtälössä.

Jottei teksti jäisi aivan negatiivissävytteiseksi, haluan uskoa että tämä toivottavasti ei ikuinen opiskelu muuttuisi osoittaisi vielä kannattavuutensa. Keikkatyöt eivät ole mukava vaihtoehto, mutta ainakin niiden kautta voi saada osoitusta aktiivisuudesta vaikkei lopputulos taloudellisesti olisikaan merkittävästi parempi. Lisäksi keikkatöidenkin kautta on mahdollista päästä vähän ihmisten ilmoille ja ennen kaikkea tehdä jotain hyödyllistä muuallakin kuin kotona.

Ja jotain ajatuksia vielä..

Taidan olla hieman kärsimätön. Loppujen lopuksi kyse ei ole pitkästä ajasta. Opiskelu on hyvä keino saada teoreettista tietoa ja opintosuorituksia, jotka taas ovat hyödyksi työelämässä. Vaikka joudun hyväksymään että juuri nyt ei ole töiden vaan opiskelun aika, tilanne voi edelleen muuttua nopeasti. En vain ole erityisen hyvä sietämään tällaista odottelua. Tietenkin kaipaan stabiiliutta, ja voisin saavuttaa sen helpomminkin vielä kerran vaihtamalla johonkin lyhyen koulutuksen vaativaan ja hyvin työllistävään alaan. Jos muu ei auta, ehkä tätäkin joutuu miettiä. Mutta nyt tuntuu järkevämmältä panostaa niihin aloihin joihin osaamista ja koulutusta jo on.

Siispä maltan mieleni ja yritän taas takoa opintopisteitä opintorekisteriin. Keväällä olisi haku suurempaan opintokokonaisuuteen jonka kautta saisin ammatillisen pätevyyden töihin, joita löytyisi hieman paremmin. -Toivottavasti. Tosin kyseinen kokonaisuus vaatii panostusta vajaaksi vuodeksi. Ehkä viimein sen jälkeen saan opiskella ihan vain huvin vuoksi. Ehkä opettelen vaikka rakentamaan ja koristelemaan linnunpönttöjä. Mutta näillä mennään: Opiskelija Aliisa ilmoittautuu jälleen.

Tsemppiä myös muille ikuisille opiskelijoille!