Operaatio ruutuajan rajoittaminen jatkuu: Psykologiset vaikutukset

Ruutuaika-addiksi ilmoittautuu jälleen! Tässä vaiheessa lienee paljastusten aika. Jätän mahdollisten ekshibitionisten taipumusten ilmaisemisen sikseen. Sen sijaan olen valmis paljastamaan onko ruutuajan rajoittaminen onnistunut. Kesän aikana jäin itse itselleni kiinni liiallisesta ruutuajasta. Tämä luonnollisesti hieman nolotti, sillä ruutuaika oli alkanut vaikuttaa ajankäyttööni. Onnistuin viikon aikana vähentämään ruutuaikaa yli tunnilla. Lähtötaso oli siis päälle kuusi tuntia, mistä melko helpoilla toimenpiteillä lähti tunti pois. Miten projekti on jatkunut?

Kahtena viikkona peräkkäin reilusti alle viisi tuntia

Tästä olin ylpeä! Tosin tällaiseen saavutuksen vaikutti se, että mukaan astui asioita joiden vuoksi oli helppoa pysyä ruudulta erossa. Ensimmäiseen viikkoon liittyi sosiaalista elämää keskimääräistä enemmän. Toiseen taas mökkireissu. Eli olen siis tarvinnut ”korvaavaa” aktiviteettia vähentääkseni ruutuaikaa. Toisaalta, ihan loogiselta tämä tuntuu. Jotain tekemistä on oltava. Mutta kieltämättä oli hienoa huomata, että noinkin suuri vähennys on mahdollinen. Mainittakoon että ilmoitettu ruutuaika on keskimääräinen aika. Päivissä on siis ollut vaihtelua. Tuskin erityisesti mökkireissulla ruutuaikaa oli paljonkaan, sillä nettiyhteys ei pelittänyt. -Ja oli vähän muutakin, suoraan sanottuna mukavampaa tekemistä.

Eli paras lääke on selkeästi muunlainen aktiviteetti sekä ihmisten kanssa oleminen. -Ja ajanvietto muualla kuin kotona. Ruutuaikaan liittyy toki pakollisiakin toimenpiteitä, kuten laskujen maksamista, työpaikkailmoitusten katsomista, sähköpostien tarkastelua ja vastaamista yms. Puhelimen ääreen ”unohtumista” tapahtuu eniten ilta-aikaan, valitettavasti liian lähellä nukkumaanmenoaikaa. Petollista tässä on se, että moni tuttu on tuolloin linjoilla, ja monelle juuri tuo aika on paras hetki vaihtaa kuulumisia. Mutta kyllä sinä ajassa on paljon sellaistakin, mistä voisi karsia: saman somesivun katsomista liian usein peräkkäin ja ylipäänsä monenlaista selaamista. Sellainen yhteen kohteeseen perehtyminen on aika vähäistä. Ja näistä hetkistä sitä ruutuaikaa sitten kerääntyy.

Ruuduttoman ajan sääntö

Koska olen ihminen jolle asiat on ajoittain väännettävä rautalangasta (myös oman käskyni kautta), on päivässä selkeitä ruuduttomia hetkiä. Yleisimmät liittyvät hetkiin, joihin liittyy useita toimenpiteitä. Lisäksi on edelleen paikkoja joihin puhelin ei kuulu. Yksi niistä on wc. Juniorin päiväuniaikaan on vähintään tunnin mittainen ruuduton aika, jona puhelinta ei vilkaista edes kellon katsomista varten. Tuona aikana luen kurssimateriaalia. Jos aikaa jää keskittyminen alkaa harittaa liikaa, osan ajasta treenaan soittoa, luen jotain mikä ei liity opiskeluun tai teen jotain muuta, mitä ei ehkä tulisi tehtyä. Eräänä päivänä riehuin pitkästä aikaa akryylimaalien kanssa. Oli siinä määrin hauskaa, että taidanpa toistaa saman uudelleen. Ei tästä ehkä sitä arvokkainta taulua tullut, mutta tekeminen oli suorastaan terapeuttista.

Olen yleensä lenkillä kuunnellut musiikkia, mutta pienenä ihmiskokeena aloin vähentää tuotakin aktiviteettia. Toki jos kaipaan jotain tiettyä musiikkia, se sallittakoon. Mutta jos musiikin tarkoitus on vain saada saada taustalle jotain aivoja stimuloivaa, kokeilen olla ilman. Vaikka luonnon äänet ovat asuinpaikallani vähissä, haluan kokeilla mitä tapahtuu ”itse valittujen” ärsykkeiden jäädessä pois. Kieltämättä aluksi oli jopa orpo olo, ja kaipasin musiikkia taustalle. Mutta jossain vaiheessa tähänkin tilaan tottui, ja oli oikeastaan hauska kävellä ilman musiikkia tai äänikirjaa. Puoliksi torkkuva Juniori nyt ei ole parasta juttuseuraa. Tästä syystä halusin kokeilla millaisiin suuntiin ajatukset risteilevät kun mitään muualle johtavaa ärsykettä ei ole.

Mainittakoon vielä, että ulkoiluun kuuluu myös oma osuutensa, jona Juniori kävelee pitäen kiinni rattaista ja äidin kädestä. Tuohon osuuteen ei liity puhelinta eikä nappeja korvissa. Juniorin harjoitellessa kävelemistä kommunikointi on olennainen osa aktiviteettia. Hän omalla kielellään kummastelee ja kommentoi, minä pyrin vastaamaan ja ohjeistamaan. Nyt esimerkiksi selostan tarkkaan suojatien lähenemisen, autojen varomisen jne. Vaikka puheeni sisältöä ei ehkä vielä ymmärretä, tuleepa tavaksi ja lapsilla on taipumus pitää asioiden toistamisesta. Samalla reitti tulee ajan myötä tutuksi.

Korvaavan aktiviteetin säännöllisyys

Vaikka mökille ei ehkä ehdi niin usein kuin haluaisi, myönnän että ns. korvaava aktiviteetti on paras keino vähentää ruutuaikaa. Kun viimein joskus pääsen töihin, oletan että ruutuajasta tipahtaa jälleen merkittävä määrä pois. Tätä aikaa odotellessa ja siitä haaveillessa on keksittävä muita keinoja. Myönnän ettei sosiaaliseen elämään panostaminen ole minulle helppoa. Olen sekoitus introverttia, ekstroverttia, erakkoa, sosiaaliasta, ujoa ja rohkeaa. Olen perusluonteeltani ujo, mutta vapaudun tutussa ja turvallisessa seurassa. Koulukiusaamismuistojen vuoksi olen uudessa seurassa varautunut ja varovainen. Taustalla on traumoja, joissa liian nopea vapautuminen ”väärässä” seurassa on johtanut julkiseen nöyryyttämiseen, poissulkemiseen yms.

Olen siis äärimmäisen huono ”tekemään ystäviä”. En tiedä mihin menisin, mitä sanoisin, mistä aloittaisin jne. Asiaa ei liioin helpota sekään, että nykyään saamani ns. lapsivapaa sijoittuu keskelle viikkoa. Olen panostanut sen verran, että mahdollisuuksien mukaan tapaan ystävääni jonka olen tuntenut jo teini-ikäisenä. Olen yrittänyt verkostoitua paikallista äitien kanssa, mutta jotenkin eteneminen on ollut hankalaa. Tunnen olevani sosiaalisissa tilanteissa ”viallinen” tai peräti toiselta planeetalta. Mikäli kyseessä on sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden ihmisten kanssa, pärjään parhaiten jos kyse työn yhteydessä tapahtuvasta tilanteesta.

Tässäkin mielessä odotan töihin pääsemistä. Toinen vaihtoehto olisi opiskelu lähiopetuksessa. Tämä vain ei ole mahdollista asuinpaikallani. Tästäkin syystä asuinpaikan vaihtaminen on käynyt mielessä, ja työtilanteen suhteen se voi olla väistämätönkin skenaario. Mutta näitä muutoksia odotellessa yritän pinnistellä panostamisessa sosiaaliseen elämään ja sellaisiin aktiviteetteihin, joihin ei liity puhelimen käyttöä. Ylipäänsä toivon onnistuvani laajentamaan ”elinympäristöäni” ja toimintaani enemmän ruudun ulkopuolelle. Tietenkin aika Juniorin kanssa on lähes ruudutonta (esim. joskus otan kuvia ja sorrun myös lukemaan viestejä). Mutta toivoisin oman elämäni saavan enemmän konkreettista toimintaa.

Vaikutuksia?

Edellisestä kappaleesta voi päätellä, että myös positiivisia vaikutuksia on ollut. Aloitan kuitenkin toisenlaisista. Erityisesti lenkillä ilman taustamusiikkia tai äänikirjaa on ollut hämmentävää mihin suuntaan omat ajatukset kulkevat. Usein ne ovat matkanneet asioihin, jotka painavat mieltä. Tämä sai pohtimaan, onko puhelin addiktion kohteen ohessa jonkinlainen pakokeino? Tai saako pakoilun tarve aikaan addiktion kaltaisen tilan? Tämä kysymys oli siinä mielessä omanlaisensa oivallus, sillä se antoi hieman suuntaa siihen, mikä ruutuajan funktio saattaa olla. Toisaalta myös siihen, millaisiin asioihin ja toimintaan olisi hyvä kiinnittää huomiota. Kyllä, myönnän että mielen päällä on paljon asioita niin menneestä, nykyhetkestä kuin tulevastakin. Kuulun itse siihen masokistiseen joukkoon, joka uskoo ongelmien ratkaisemiseen kohtaamalla ne.

Käytännössä tämä siis tarkoittaisi asioiden käsittelemistä. Miten? -Hyvä kysymys. Keinoja on monia: jutteluapu ammatti-ihmisen kanssa, kirjoittaminen, maalaaminen, liikkuminen, kirjoittaminen, sosiaalisen elämän lisääminen jne. Kannattavaa olisi varmaankin panostaa useampaan. Poissuljettuja vaihtoehtoja ovat ongelmien ”hoitaminen” alkohololla, syömiseen liittyvällä pakonomaisella käytöksellä tai esimerkiksi neuroottisella liikkumisella. Listasta voi vetää yli myös ylipäänsä kaiken sellaisen toiminnan, joihin liittyy ylimenevää asioiden kontrolloimista. Voisin lisätä vielä potentiaalisen pahan olon purkamisen muihin ihmisiin.

Positiivisia vaikutuksia on myös ollut. Ruutuajan lasketua viiden tunnin alapuolelle päivän aikana on ehtinyt tehdä paljon enemmän. Tai tarkemmin ottaen aikana kun Juniori nukkuu. On myös ollut mukava kokeilla ”unohdettuja” harrastuksia. Taulun maalaaminen on yksi näistä. Myös pianonsoiton harjoitteleminen on tehnyt hyvää. Toki jatkossa Juniorin päiväuniaika tulee menemään enemmän opiskelun merkeissä, mutta yritän silti opetella tekemään enemmän asioita joihin puhelin ei liity. Musiikin ja äänikirjojen kuunteleminen sallittakoon, mutta myös ilman olisi hyvä osata olla.

Olen myös huomannut lukemiseen liittyvän keskittymisajan lisääntyneen. Lisäksi ei oppikirjojen kohdalla on tapahtunut useammin vanhaa kunnon tarinaan uppoutumista. Tuota itse olen kaivannut. Kaksinaismoralismia tai ei, en laske blogin kirjoittamista samanlaiseksi ruutuajaksi kuin puhelimen selaamisen. Vaikka tekstien laadusta ei ehkä aina huomaa, paneudun kirjoittamiseen ja keskityn niin hyvin kuin pystyn. Kirjoitusvirheitä tämä ei sulje pois, mutta kirjoittaessa ajatusprosessi on melko katkeamaton. Kirjoittaessa pystyn samalla prosessoimaan asioita jotka mietityttävät. Tosin teksteissäni haluan kääntää ne enemmän yleiselle tasolle ja ”ilmiöiksi”.

Ilmeisesti eksyin tällä kertaa hieman enemmän ruutuajan vähentämisen psykologisiin vaikutuksiin ja niistä tehtyihin havaintoihin. Ehkä hyvä niinkin. Vaikka koen ujouteni vuoksi sosiaaliseen elämään panostamisen joskus vaikeaksi, on ollut hyvä huomata sen positiiviset vaikutukset. Toisaalta on ollut hienoa huomata kykenevänsä edellen syventymään asioihin. Näiltä näkymin yritän jatkaa vähintäänkin samaan malliin. Tavoitteena on siis pysytellä alle viidessä tunnissa ja kenties päästä lähemmäksi neljää. Alle neljä tuntia olisi aika hienoa. Tosin aikamäärää enemmän kiinnostaa se, mitä kaikkea voi saada aikaan ruutuajan vaihduttua muuksi ajaksi.