Irti kelpaamattomuudesta: Näitä ajatusmalleja työstän aktiivisesti

Joskus mietin onko tämäkin aihe koluttu läpi jo liiankin tarkaan, mutta ilmeisesti jotain ajatuksia nousee pintaan. Vaikka koen päässeeni yli suhteesta alkoholistin kanssa, ilmenee edelleen jälkiä ja jonkinlaisia oireita joita joudun käsittelemään aktiivisesti. Muuten ne alkaisivat rajoittaa elämääni. Mainitakoon vielä, että saan prosessiin ammattiapua. Tämän avun lisäksi pyrin myös itsenäisesti työstämään kieroutuneita ajatusmalleja joihin tietyissä tilanteissa herkemmin eksyn,

”En kelpaa ellen noudata käskyjä”

Tämä ajatusmalli on voimakkaasti esillä. Luulen tosin, että minussa on aina ollut jonkinlainen miellyttämisen tarve. Suhteessa tapahtunut kohtelu voimisti tämän ominaisuuden ilmenemistä. Olen sitä ihmistyyppiä, jota on helppo alistaa, painostaa ja manipuloida. Toisaalta näiden piirteiden tiedostaminen on hyvä asia, ja olen myöhemmin onnistunut välttymään vahingollisilta ihmissuhteilta. Käytännässä tämä tarkoittaa sitä, että en anna painostaa iteäni asioihin joita en haulua tehdä, ja joiden tekemiseen ei ole järkevää perustelua. Toki tämä riippuu asiasta. En esimerkiksi haluaisi aina imuroida silloin kuin pitäisi, mutta teen sen. Painostuksen hoidan itse.

Mihin taas en suostu: En suostu asioihin joiden tarkoitus on alistaa, nöyryyttää, seksualisoida, hyötyä yksipuolisestai enkä esimerkiksi asioihin jotka satuttavat tai ovat muulla tavalla haitaksi toisille ihmisille. En myöskään suostu kääntymään toisia ihmisiä vastaan pelkästä vaatimuksesta. Tällaisten asioiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Minulle ne eivät ole olleet. Omaksuin aikoinaan ajatusmallin, jonka mukaan muiden toiminta on riippuvaista miten hyvin itse onnistun tekemisissäni.

Kyse on loppujen lopuksi suorittamisesta. Tämän ajatusmallin työstäminen ei ole helppoa. Yritän silti vakuuttaa itselleni ettei maailma kaadu enkä ole huonompi ihminen vaikka en saisi päivän aikana tehtyä kaikkea mitä olin suunnitellut. Yleensä tämä pätee opiskeluun. En koe ongelmaksi pitää kotia siistinä, valmista ruokaa saatavilla, hoitaa Junioria yms. Opiskelun lisääminen hetkiin kun Juniori nukkuu on vain joskus vaikeaa. Joskus taas käsiteltävä tehtävä vie enemmän aikaa kun oletin, joilloin päivän ”saldo” jää saavuttamatta. Tämä saa tuntemaan huonommuutta. Tässä kohtaa yritän muistuttaa itseäni siitä faktasta, että taustalla saattaa esimerkiksi ihan puhdas väsymys. -Ei laiskuus tai aikaansamaattomuus.

Pakonomainen tarve saavuttaa asioita

Tämä tarve ilmeisesti liittyy tarpeeseen miellyttää. Ajatusmallin mukaan minulla on oltava jatkuvasti näyttöä etemisestä ja edistymisestä. Tällöin asiat eivät saa jäädä paikoilleen, vaan aina on tapahduttava kehitystä johonkin suuntaan. -Paitsi ei taaksepäin. Luulen että tämäkin piirre on piilossa oleva ominaisuus, mutta se alkoi korostua suhteessa alkoholistin kanssa. Jälleen taisi uskoa, että hän lopettaa juomisen tai juo edes vähemmän jos en tuota pettymystä. Sinänsä tämä ajatusmalli on absurdi tuossa kontekstissa, koska kyseinen henkilö ei ollut kiinnostunut esimerkiksi akateemisesta osaamisesta ja sen vaikutuksista esimerkiksi uralla etenemiseen. -Tässä mielessä rehkin siis turhaan.

Vähitellen tämä ajatusmalli laajeni. Jossain vaiheessa aloin kokea myös äitiyden suorittamiseksi. Tässä vaiheessa otin asian puheeksi neuvolapsykologin kanssa, jolta koen paljon apua ja tukea. Olen yrittänyt kääntää tätä kehityksen tarvetta ajatuksella ”elämä opettaa”. Jo aika ja tekeminen sekä sopeutuminen muutoksiin opettavat ja kasvattavat. Minun ei ole pakko saada kursseista kiitettävää, mutta hyvä olisi saada jotain pohdittavaa. Äitiys puolestaan on liikkuva alue, joka muuttuu lapsen kasvaessa ja tarpeiden muuttuessa. Konkreettisena esimerkkinä koen onnistuneeni riittävän hyvin, sillä kannustan Junioria kokeilemaan ja tutkimaan, mutta hän saa aina halutessaan olla ”vauva”. Äidin syli saattaa vuosien saatossa hieman kutistua, mutta koskaan sihen ei tule olemaan porttikieltoa.

Töiden saaminen aiheutti jokunen kuukausi sitten lähes paniikin. Outoa kyllä, asiaan liittyi enemmänkin taas pelko kelpaamattomuudesta kuin esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta. Suurempi ongelma on häpeä sitä etten ole töissä. Tätä ajatusta yritän muokata muistutamalla itseäni sitä tosiasiasta, että Juniori ei ole edes puoltatoista vuotta, ja tämä on ihan normaali aika olla kotiäitinä. Ja päälle vielä sekin tosiasia, että tätä vaihetta ei ole montaa kuukautta jäljellä, ja että syyllisyyden sijaan minulla on oikeus nautia tästä ajasta.

Minulla ei ole lupa olla tyytymätön

Oman mielipiteen, erityisesti eriävän sellaisen ilmaiseminen ei ole minulle helppoa. Turvallisessa ympäristössä voin sen tehdä, samoin jos minun on pidettävä Juniorin ja hänen hyvinvointinsa puolia. Muissa tilanteissa se ei olekaan niin helppoa. Muistan edelleen miten eri mieltä oleminen teki minusta hankalan, tai jopa vääränlaisen ihmisen. Näin jälkeenpäin hieman naurattaa, sillä oli yksi ja sama mitä mieltä olin. Tehtäväni oli hännystellä ja kohottaa toisen profiilia sekä itsetuntoa. Mainittakoon että nämä kuuluivat sairauden profiiliin, eli en edelleenkään halua haukkua julkisesti itse henkilöä. Mistä kerron, on sairauden kasvot ja olemus.

Oman mielipiteen ilmaiseminen johti herkästi ”sanktioon”, eli juomiseen tai muulla tavalla ikävään käytökseen. Tänäkin päivänä olen todella herkkä esimerkiksi ”mykkäkoululle” jonka syytä en tiedä. Vaistomaisesti oletan itse olevani syyllinen jos joku ihminen on huonolla tuulella. Oman mielipiteen sijaan tuntuu usein turvallisemmalta vaihtoehdolta olla hiljaa, tai sitten samaa mieltä mikä sellainen on mahdollista.

Nykyään kykenen jotenkin kertomaan mielipiteeni sosiaalisissa tilanteissa, mutta minulla on pakonomainen tarve selittää etten ole ketään vastaan ja mitä todella tarkoitan. Yleensä pyrin löytämään sellaisia näkemyksiä jotka eivät ole ketään vastaan tai kenekään puolella. Tai vaihtoehtoisesti näkemykseni ovat luokkaa ”kaikessa on puolensa ja puolensa”. Toisaalta jälkimmäinen ajattelutapa on minulle luontaista, ja turvallisessa joukossa kantani on usein sellainen, mutta tavalla jossa on aitoa pohdintaa. -Ei niin, että näkemykseni ainoa tarkoitus on pitää kuulijat tyytyväisinä.

Ihmisarvoni riippuu ”kelvollisuudesta”

Tämäkin ajatusmalli taitaa olla luontainen ominaisuus, tai sitten kehittynyt vähitellen. Se oli aikansa poissa, mutta nousi vahvasti esille kun alkoholistipuoli alkoi ilmetä. Toisaalta ymmärrän, että kyseessä voi samalla olla läheisriippuuvuden oire. Tällöin siis syntyy oletus, että sairaan ihmisen käytös on riippuvaista läheisen käytöksestä. Tavallan joskus onkin niin: esimerkiksi alkoholisti ”etsii” syytä juomiselle. Jos läheisen käytöksessä jokin on väärin, se antaa syyn korkin avaamiselle.

Aivoni kuitenkin ehdollistuivat ajatusmallille siitä, että ihmisarvoni riippuu ”kelvollisuudestani”. Jälkimmäisellä viittaan siihen, miten vastaan odotuksia. Olenko riittävän hyvä kaikin puolin? -Siis kelvollinen. Vai olenko vaihtoehtoisesti aikaansaamaton luuseri josta ei ole sen enempää hyötyä kuin iloakaan? Kuten arvata saattaa, tämä tekee esimerkiksi sosiaaliset tilanteet vaikeiksi. Kyse ei ole sellaisesta kelpaamisesta missä olisin ”tykätty”, vaan siitä olenko muiden riesana. Olenko tylsä? Hidastanko tai rajoitanko keskusteluja? Onko olemassaoloni paikan päällä asia, mikä pilaa muiden ihmisen hyvän mielen?

Tämä ajatusmalli on vaatinut paljon työstämistä. Muistan hämärästi koulukiusaamisen yläasteaikoina aiheuttaneen samanlaisen efektin. Tällä hetkellä yritän säännöllisesti panostaa sosiaaliseen elämään, mikä tarkoittaa vähintään kerran viikossa tapaamista ystävien kanssa. Suureksi onnekseni minulla on niin ihania ystäviä, että tapaamiset eivät ole riippuvaisia Juniorin läsnäolosta. Juniori on aina otettu ilomielin joukkoon mukaan. Tämä on merkinnyt minulle todella paljon. Nämä säännölliset tapaamiset ovat olleet todella terapeuttisia ja antaneet rohkeutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Minun ole myöskään tarvinnut hävetä mitään.

Lopuksi..

Ilmeisesti tästä aiheesta todellakin herää ajatuksia säännöllisesti. Jos vähän saan itseäni kehua, niin siitä että olen aktiivisesti prosessoinut asioita ja ajatusmalleja myös ammattiavun ulkopuolella. Hyväksyn tapahtuneet, ja ajan kanssa myös ajatusmallitkin varmasti muokkautuvat. Jos eivät, niin taito käydä dialogia itsensä kanssa kehittyy. Tämän seurauksena on helpompaa kyseenalaistaa opittuja ajatusmalleja. Kuten totesin, osa ajatusmalleista on luontaisia tai kauan sitten kehittyneitä. Suhde alkoholistin kanssa ei siis saanut niitä alulle, vaan provosoi niiden ilmenemistä.

On myös asioita joissa on tapahtunut suuria muutoksia. Luotan enemmän omiin kykyihini ja uskon että pääsen elämässä eteenpäin. Uskon myös, että vielä tulee päivä kun saan työkseni jotain sellaista, missä osaamiselleni ja myös olemukselleni on käyttöä. Eniten toivon pääseväni sellaisiin tehtäviin, joissa voin tavalla tai toisella auttaa ihmisiä. Parhaassa tapauksessa voisin auttaa heitä itse tekemään muutoksia elämässään. Siis sellaisia muutoksia, joiden myötä he voivat itse toteuttaa unelmiaan. Olen myös uskaltanut hyväksyä ulkonäköni. En enää häpeä itseäni ja yritä piiloutua. Pukeudun vaatteisiin  joista pidän ja hymystä on tullut luontaisempi osa olemustani. Myös jokaiselle päivälle on tullut enemmän hetkiä, joina tunnen olevani riittävän hyvä sellaisena kuin olen.