Mikä ihmeen armo?

Taas olisi pienen kristinuskon teologiaan suuntaavan oppitunnin aika. Tällä kertaa teksti lokeroituu lähtökohtaisesti luterilaisuuteen, mutta jokainen suuntaus on tervetullut olemaan samaa mieltä. Tuota voisin itsekin käyttää introna aloittaessani keskustelun: Tervetuloa mukaan olemaan kanssani samaa mieltä! Ei lainkaan huono ajatus.. teoriassa Käytännössä kaikki ei ehkä mene noin miellyttävästi. Päivän aiheena olkoon päivittäin hoettu ilmiö, mutta silti monille tuntematon armo. Mitä tuo käytännössä tarkoittaa?

Armon antaminen , armollisuus itseä ja muita kohtaan… 

Minua on kehotettu olemaan itselleni armollinen, joskus myös muille. En muista että kukaan olisi pyytänyt minua antamaan armoa. Tai sitten olen todellisuudessa niin kylmä ihminen jolle armo ja empatia ovat täysin vieraita käsitteitä, mutta kukaan ei ole uskaltanut tätä minulle todeta. Armollisuus omaa itseään kohtaan liittyy usein itsensä ruoskimiseen, suorittamiseen ja vaatimuksiin omaa itseään kohtaan. Käytännössä tämä siis viittaa esimerkiksi rennosti ottamiseen ja siihen faktaan, ettei maailma kaadu vaikka mokaisit. Armollisuus itseään kohtaan nousee esille erityisesti elämäntaparemonteissa ja muissa sitkeyttä vaativissa projekteissa.

Olemalla armollinen muille ilmennetään tavallisesti empaattisuutta ja esimerkiksi jonkin tilanteen kokonaisvaltaista käsittämistä. Sama konkreettisesti: Esimerkiksi jos tuttavasi ilmoittaa olevansa jumissa liikenneruuhkassa ja hän pahoittelee myöhästymistä sovitusta tapaamisesta, olet hänelle armollinen toteamalla että ”tule kun pääset”, sillä hän ei yksinkertaisesti voi tilanteelle mitään. Jos myöhästymiseen liittyy lähteminen liikkeelle liian myöhtään, olet armollinen etkä siis ota nokkiisi, koska jokainen meistä mokaa joskus.

Armon antaminen tuo ainakin minulle mieleen historialliset teloitushetket tai vaikkapa kaksintaistelut joissa pian päänsä menettävä anelee armoa. Oletettavasti hän pyytää että hänen henkensä säästettäisiin ja mahdollinen syy tilanteeseen joutumiseen unohdettaisiin.

Armon käsite kristinuskossa

Mitä armo tarkoittaa kristinuskossa? Käsitteen taustalla on sellainen, henkilö kuin Martti Luther. Kirjoitusasu vaihtelee kielen mukaan. Itse käytän mieluiten tuota, aikoinaan alakoulun uskonnontunnilla omaksuttua suomenkielistä versiota. Kun tästä kaverista puhuttiin, oletettavasti me, tuolloin ehkä 12-vuotiaat totesimme saaneemme seuraamme yhden Martin lisää. Tilaa sille ei ehkä olisi ollut, sillä olihan meillä jo Ahtisaari. Mutta koska vaihtoehtoja ei ollut, myös Luther oli päästettävä sisäistettäväksi nimeksi.

Alan vaihtaminen ei todellakaan ole mikään uusi ilmiö. Tekijän Lutherkin näin jo 1500-luvulla, ja vieläpä aika radikaalin vaihdon: lakimiehestä munkiksi. Kiitos Lutherille, en pidä lainkaan outona että hommasin bioanalyytikon tutkinnon kaveriksi teologian maisterin paperit. Helpolla Luther ei päässyt. Häntä vaivasi jatkuvasti tunne siitä, että jotain puuttuu vaikka hän teki mm. kaiken mitä saattoi tehdä. Kansankielellä voisi todeta hänen vetäneen munkin elämän vähän vielä enemmän ”hard core” -tasolle. Mutta mikään ei auttanut. Eräänä kauniina päivänä (tai saattoi se olla harmaa ja sateinenkin) Luther oivalsi jotain. Pelastus saavutetaan aidon uskon ja siten armon kautta. Ihmisen ei siis tarvitse kerätä Jumalaa varten miljoonia irtopisteitä itseään ruoskimalla (myös kirjaimellisesti), vaan usko riittää. -Yksin uskosta, yksin armosta.

Ihminen on syntinen, ja näin ollen alustavasti tuomittu kadotukseen. Pelastus ja vanhurskaus (Jumalalle kelpaaminen) tulee armon kautta. Armoa käsitteenä voisi luonnehtia esimerkiksi näin:

Ansaitsematon

Rakkaus

Meidän

Osaksemme

Me siis kelpaamme, kun uskomme.

Ja voimme siis mennä ja tehdä mitä vain?

Niin.. jos kerran saamme anteeksiannon ja pelastuksen ihan vain uskomalla, voimmeko siis mennä ja tehdä mitä huvittaa? Voisinko minä esimerkiksi napata lähikaupasta ruokaa maksamatta ja huudella haistatuksia ohikulkijoille ilman seurauksia? Nyt kristinuskon pisteet saattavat laskea osan mielestä, sillä siinäkään ei valitettavasti löydy oikotietä onneen. Mutta ei tämäkään mikään mahdoton prosessi ole läpikäytäväksi. -Tällä en siis halua sen enempää moittia kuin ylistääkään muita uskontoja.

Itse ajattelen niin, että kun ihminen todella mokaa, hänessä herää häpeä ja katumus. Tämä piirre on oikeasti suuri lahja, vaikka itse tilanteessa ei siltä tunnukaan. Tässä kohtaa ihminen ymmärtää että nyt tuli mokattua. Armon saaminen johtaa haluun muuttua ja tehdä asiat toisin. Yksinkertaista siis: Ehkä nyt hävettää, mutta ota virheestä opiksesi ja ole jatkossa fiksumpi.

Mainittakoon vielä, että armon toimintatapa ihmisessä ei ole ainoastaan ”pedagoginen”, vaan kokonaisvaltainen. Ihminen haluaa tehdä asiat toisin koska hän haluaa olla erilainen. Hän haluaa olla parempi, muttei pyhimys. Hän ei myöskään halua nousta toisten yläpuolelle, sillä hän ymmärtää oman olemattomuutensa ja ennen kaikkea epätäydelisyytensä. Hän ei halua olla välinpitämätön, vaan alkaa huomioida myös muut ihmiset. Voisiko todeta, että armo tekee ihmisestä mm. empaattisemman. Armon kautta ihminen ei myöskään pidä pelastusta itsestäänselvyytenä, jolloin VIP-lippuja ei ole saatavilla.

Jos minun pitäisi määritellä millainen ihminen on kokenut armon vaikutuksen, voisin todeta että se henkilö voisi olla joku täysin ”tavis”. Hän se, joka aidosti kysyy kuulumisia. Hän on se, joka aidosti haluaa auttaa ja tehdä parhaansa. Hän se, jonka ajatusmaailma ja motiivit yltävät reilusti oman itsensä ulkopuolelle. Hän myös se, joka ei pidä itseään pyhimyksenä ja parempana ihmisenä kuin muut. Mutta toisaata: hän ei ole armollinen vain muille, vaan myös itselleen.