Muuttiko äitiys minua ihmisenä?

Myönnän että ennen Juniorin syntymää minulla oli runsaasti ennakkoluuloja äitiydestä. Osa ajatuksista oli tulut suoraan muilta ihmisiltä ja heidän kokemuksistaan. Ehkä yksi, jopa negatiivinen mielikuvani oli äidiksi tulemiseen liittyvä parempi ihminen -syndrooma. Osittain uskontooni, ja toisaalta ihan yleisiin ihantaisiini liittyen mm. epäitsekkyys ja yleinen suvaitsevaisuus ovat olleet asioita joita pyrin tavoittelemaan. Tiedän etten koskaan tule saavuttamaan niitä täydellisesti, eikä minun kuulukaan. Tästä syystä lapsettomien sättiminen itsekkyydestä ja ”vääränlaisesta” asioiden priorisoimisesta koski. Ja se yksi ikävä lause: ”Sinä et ymmärrä koska sinulla ei ole lapsia”. Kun testiliuskaan ilmestyi kaksi viivaa, yksi päätökseni oli jättää tuo lause lausumatta sillä itseäni se koski. Lapsettomuus ei ollut täysin oma valintani.

Vajaan puolentoista vuoden aikana olen toki huomannut pieniä eroja ihmisten ajattelutavassa. Olen törmännyt vain yhteen tapaukseen, jolle lapset ovat ”issue”. En jaksanut omalta osin ottaa itseeni, sillä tuollaisella asenteella elämä ja arki voi olla ajoittain erittäin raskasta. -Lapsia kun on vähän siellä täällä. Minulla on ysvätäpiirissä edelleen ihmisiä, joilla lapsia ei ole. He ovat edelleen yhtä älykkäitä, järkeviä, eivätkä lainkaan itsekkäitä. Lisäksi he ovat täysin ymmärtäneet esimerkiksi sen, etten saa lapsivapaata milloin haluan. Kun olemme tavanneet, Juniori on ollut täysin tervetullut mukaan ja meneminen hänen tarpeidensa mukaan ei ole ollut kenellekään ongelma. En siis todellakaan voi valittaa ymmärryksen puutteesta.

Erilainen priorisointi

Kuten aiemmin olen todennut ja kenties moni muukin vanhempi, kaikki rakentuu lapsen tarpeiden ympärille. Tämä ei sulje pois mahdollisuutta tehdä myös ns. omia juttuja, mutta ne on ajoitettava niin että lapsen tarpeet menevät edelle. Joistain asioista on ehkä luovuttava, mutta harvemmin kaikesta. Toki tämä riippuu paljolti siitä, millaiset aktiviteetit ovat kyseessä. Esimerkiksi sellaista aktiviteettia joka vaatii tietyn ympäristön ja vieläpä sellaisen mihin lasta ei voi ottaa mukaan, ei ehkä voi tehdä milloin vain. Mutta kompromisseja kannattaa aina etsiä.

Itse koen määrääväks tekijäksi Juniorin tarpeiden kohdalla niihin liittyvät aikataulut. Minulla on edelleen projektina aikaistaa päivärytmiämme sellaiseksi, että esim. paluu töihn ja klo 06:00 tapahtuviin herätyksiin kävisi kivuttomasti. Toki kaikkeen tottuu kun selviää parin kerran kirpaisusta, mutta kokeilen josko siirtymä olisi mahdollista saavuttaa pehmeästi. Edelleen olen kuitenkin voinut opiskella (tosin nyt puoliteholla), treenata yms. niin, että ne eivät ole olleet pois Juniorista eikä kodista huolehtimisesta. Edelleen täällä on (yleensä) kohtuullisen siistiä ja riittävästi ruokaa molemmille.

Mistä taas olen vähentänyt.. soiton treenaaminen on opiskelun vuoksi satunnaisempaa. Luistelua pääsen treenaamaan 1-2 kertaa viikossa, mutta kilpaileminen on toistaiseksi tauolla. Syy ei ole harjoittelun määrässä vaan siinä, että oma sarjani kilpailee aina vasta klo 20:00:n jälkeen. Minulla on siihen aikaa paljon tärkeämpää tekemistä, eli Juniorin nukuttaminen. Ja koska tässä tarvitaan läsnäoloani, se menee luistelukilpailujen edelle. Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettenkö voisi jäällä muuten vain harjoitella ohjelmaa. -Vaikka sitten eräänlaisena projektina. Mutta siitä ei ole epäilystäkään missä paikkana on illalla Juniorin nukkumaanmenoaikana.

En silti näe mitään syytä paheksua ihmisiä joiden illat ovat vapaita, ja vieläpä siksi ettei henkilöllä ole lapsia.  Jos vapaa-aikaa on enemmän ja vieläpä mahdollisuus hyödyntää sitä, ei siinä ole todellakaan mitään pahaa.

Lapsi ei anna erivapauksia

Toki on tilanteita, joissa lapsi oikeasti vaikuttaa toimintaan ja päätöksentekoon. Mutta on paljon asioita, joissa lasta voisi käyttää pääsylippuna vapauteen vastuusta. Käyttämäni esimerkit ovat pidemmän päälle yksinkertaisia ja arkisia. Myönnän että mennessäni joskus sovittuun aikaan paikalla saapumnen Juniorin kanssa tuottaa vaikeuksia. Ja myönnän myös myöhästyneeni. Mutta en näe mitään syytä vapauttaa itseäni vastuusta noudattaa sovittuja aikoja siksi että minulla on lapsi. Minun vastuuni on oppia ennakoimaan ja tajuamaan, miten tekemiset on ajoitettava jotta aikataulussa pysyminen onnistuisi. -Myös lapsen kanssa.

Toinen koskee opiskelua. Viime aikoina keskittyminen on ollut todella vaikeaa, enkä tule onnistumaan molemmissa kursseissa. Toisen jätin suosiolla kesken, ja toisen kanssa pinnistelen. Kerroin opettajalle tilanteeni ja olosuhteeni, mutta ihan periaatteesta en pyytänyt helpotusta, lisäaikaa tai esimerkiksi korvaavia tehtäviä. Joko suoritan kurssin niillä vaatimuksilla mitä muillekin on asetettu, tai sitten keskeytän ja suoritan loppuun paremmalla ajalla. Myönnän että uhriutumis -kortin vetäminen hihasta olisi helppoa, mutta ihan periaatteesta en sitä tee. Olen itse tehnyt valintani ja kannan vastuuni.

Asioista ei kannata tehdä liian vaikeita

Ihmiset ovat erilaisia. Osa on luotenvasti lasten kanssa, osa taas vierastaa lapsia. Osalla tämä vaihtelee lapsen iän mukaan. Isekin aikoinaan vierastin erityisesti pieniä lapsia, sillä esimerkiksi syliin ottaminen ei tuntunut luontevalta. En myöskään oikein tiennyt miten esimerkiksi alle viisivuotiaan kanssa voi kommunikoida. Tilanteet joissa kohtasin pieniä lapsia olivat kuitenkin miellyttäviä, että lapsen vanhempi oli mukana ja ohjeisti niin sanallisesti kuin sanattomasti. Vauvoja taas ihailin mieluummin vain etäältä. Melkein hävettää myöntää, mutta en tainnut pitää sylissä pahemmin edes oma läpiirini vauvoja. Tämän alkoi vasta Juniorin kanssa, joka pikkuvauvana viihtyi niin sylissä kuin rinnalla. Nykyään jälkimmäinen on oleellisempi.

Vaikka itsekin siis vierastin lapsia, en halunnut koskaan ajatella että lapsen läsnäolo olisi ongelma tai rajoite. Tietenkin lapsen aikataulujen sisäistäminen oli oma haasteensa, mutta tässä lapsen vanhempi on aina antanut selkeän informaation. Nykyäänkin hiema kritisoin sitä, että lapsen läsnäolosta tehdään liian suuri asia. Toki lapsen ikä ja luonne vaikuttaa, mutta esimerkiksi Juniorin ikäinen taapero menee kätevästi vaikka ulkoiluseurana. Ainoa haaste on sopia aktiviteettia ajalle, jona Juniorin pitäisi nukkua päiväunet. Lisäksi aktiviteetille tarkoitetun ympäristön olisi tärkeää olla sellainen, että Juniorikin voi tehdä muuta kuin istua rattaissa.

Itse kannatan fokuksen kiinnittämistä kaikkeen mitä voi tehdä, ja toisaalta taktikointiin. Mitä itse olen oppinut, on suunnittelun merkitys. Valitettavasti aivan spontaanisti lapsen kanssa ei voi asioita tehdä. -Tai riippuu aktiviteetista. Mutta jos esimerkiksi haluaisin lähteä junalla vaikkapa Helsingin suunnille ja Juniori tulee mukaan, mietin etukäteen kellonajat, paikat yms. asiat joiden myötä Juniorin tarpeet täyttyvät. Toisaalta haluan panostaa myös siihen, että Juniorillakin on mahdollisuus hauskanpitoon. Kyse on loppujen lopuksi siitä, että jokainen osapuoli otetaan huomioon.

Ajatuksia..

Myönnän että minulla on ajoittain varsin jyrkkiäkin asenteita. Yksi niistä koskee vanhemmuutta. Mielestäni lapsi on aina valinta. Jokainen joka saa elää tässä liberaalissa kulttuurissa, on saanut valita raskaaksi tullessaan pitääkö lapsen vai ei. Toki poikkeuksena ovat pidemmälle edenneet yllätysraskaudet. Lapsettomuus sen sijaan ei aina ole oma valinta, saati sitten vapaaehtoista. Tästä syystä en halua nousta lapsettomien yläpuolelle, sillä olen saanut mahdollisuuden olla äiti, ja valitsin lapsen pitämisen. Tästä syystä en näe mitään perusteluja parempi ihminen -syndroomalle. Lapseni teki minusta äidin, mutta ei parempaa ihmistä. Olen edelleenkin täynnä virheitä, mikä toisaalta liittyy siihen faktaan että olen ihminen.

Mitä äitiys sitten taas on opettanut.. myönnän että ajanhallinta ja erityisesti opiskelu on ollut vaikeampaa. Uskon että kehityn molemmissa erityisesti siinä vaiheessa, kun päiväämme tulevat selkeämma aikataulut. -Eli kun työt alkavat ja Juniori aloittaa päiväkodin. Lisäksi olen muuttunut ”herkemmäksi” hyödyntää vapaahetkiä ja miettimään mitä on hyvä tehdä etukäteen. Mitä kieltämättä tulen kaipaamaan työelämään siirryttyäni on mahdollisuus vaikkapa pyykätä tai laittaa päiväruoka valmiiksi heti aamulla. Jälkimmäinen ei välttämättä ole mahdotonta, mutta vaatii jo pienoista itsekuria. Pyykkääminen liian aikaisin voi vaikuttaa kielteisesti naapurisopuun.

Ehkä parhaita ”selviytymiskeinoja” arjessa on ovat olleet sopiva asenne, kyky ennakoida ja toisaalta edes neutraali asenne kotitöihin ja muihin pakollisiin toimenpiteisiin. Lisäksi suuri hyöty on ollut asioiden yhdistämisestä. Aikaa on jäänyt myös Juniorin kanssa leikkimiseen. Myönnän että joskus olen todella väsynyt, ja todellakin joudun repimään itseni liikkeelle. Tähän on auttanut merkittävästi panostaminen riittävään nukkumiseen. Varaan nukkumiseen aikaa yli 9 tuntia, mikä mahdollistaa riittävän levon. Tämä tosin tarkoita etteikö väsymys kiusaisi joskus päivälläkin. Seuraava haaste lienee asennoitua positiivisesti ajatukseen ulos siirtymisestä. Tämä vaatiikiin jo suurempaa itsensä psyykkaamista.