Sometus työnä: En pystyisi siihen..

Somettaja, tubettaja, bloggaaja. Tässä on vain muutama nimikkeistä, joiden esiintyvyys toiveammateissa on lisääntynyt. Tosin bloggaajat taivat hieman jäädä syrjään, sillä he eivät kykene tarjoamaan riittävän nopeatempoisesti etenevää sisältöä samaan tapaan kuin vaikkapa TikTokin ja Instagramin sisällän tuottajat. Joskus mietin pitäsikö minunkin panostaa esimerkiksi edes Intagramiin enemmän, mutta laiskuus iskee liian usein. Joskus lisäsin puhettani storyyn, mutta kyllästyin. Toisaalta pidän kirjoittamisesta siinä määrin, etten ole nähnyt syytä vaihtaa kirjoittamista lyhyiden videoiden tekemiseen. Kävijämäärät kertovat että päivittäminen olisi tarpeen, mutta jostain syystä en tästä osaa säikähtää.

Vaikka ”tavallinen” työ edelleen kiinnostaa monia, vaikuttaa siltä että moni yrittää somettamalla saada mahdollisuuden tehdä kyseistä aktiviteetista itselleen työn. Myönnän että itsekin joskus tällaista vaihtoehtoa mietin, mutta totesin että ”somepersoonana” minun on parempi pitää tämä aktiviteetti harrastuksen tasolla. Tämän ajatuksen tasolla on useampikin syy.

Stabiilius

Sivutyönä sosiaalisessa mediassa toimiminen voisi mennä jos panostamine on mahdollista. Mutta päätoimiseksi työksi haluan tehdä työtä mihin kuuluu mm. selkeä kuukausipalkka. Jos rehellisiä ollaan, etelleen työn mielekyys menee minulla palkan määrän edelle. Pääasia että raha riittää elämiseen ja ennen kaikkea perustarpeisiin. Mutta etenkin nyt pienen lapsen äitinä haluan tehdä ensisijaisesti työtä josta saan säännöllistä palkkaa. Ja periaatteen vuoksi haluan tehdä itse jotain sen rahan eteen.

Vaikka en haluaisi pitää rahaa liian dominoivassa asemassa, säännölliset tulot kuitenkin tuovat elämään ja arkeen turvaa ja stabiiliutta. Se toinen stabiilius tulee työsopimuksen laadusta. Ehkä osalla hermot kestävät, mutta itse en jaksaisi työtä jossa yleisö määrittelee työni kannattavuuden. Tok joku toteaisi tässä, että ”tavallisessa” työssä olen esihenkilön tahdon alla. Minua tämä ei haittaa, sillä työtehtäväni eivät vaadi minulta jatkuvia radikaaleja muutoksia esimerkiksi ulkonäössä tai siinä millainen olemukseni on. Olennaisempaa on, että hallitsen tehtäväni. Minä saan olla oma itseni. -Toki työminän vaatimissa puitteissa.

Kiinnostavuus

Oikeastaan jo tämä vie voimani pelkästään ajatuksen tasolla. En jaksaisi miettiä jatkuvasti omaa kiinnostavuutta ja sitä, vetääkö julkaisuni yleisöä puoleensa. En myöskään jaksaisi miettiä millaisia radikaaleja tempauksia minun pitäisi säännöllisesti tehdä ylläpitääkseni somepersoonan kiinnostavuutta. Haluan olle tylsä ja tavallinen oma itseni. En meikkaa, minulla on korkeintaan kolme eri vakiokampausta, mukavat vaatteet enkä muutenkaan saa aikaiseksi tehdä ulkonäölleni muuta kuin normaaliin hygieniaan kuuluvat toimenpiteet. -No, käytän tosin mm. silmänympärysvoidetta ja Bellavitan kasvovoidetta.

Kiinnostavuus vaatii aina jotain, mikä herättää ihmisissä rektioita ja tunteita. Omalla kohdallani kokemus avoliitosta alkoholistin kanssa sekä anoreksiatausta voisivat toimia sellaisina. Mutta en halua ”myydä” näillä aiheilla. Voin toimia vertaistukena, mihin mainituista aiheista kirjoitetut tekstini ovat liittyneet. Mutta haluaisinko suurempaa julkisuutta näillä aiheilla? -En. En todelallakaan. En halua identifioitua ihmiseksi jolta laihduttaminen ja treeni lähti joskus lapsesta tai joka päätyi yksiin korkkiin kompastuneen kanssa. Toisaalta en myöskään halua olla luisteleva yh-äiti. Nostan hattua heille, joilla luovuus, energia ja motivaatio riittävän oman kiinnostavuuden ylläpitämiseen. Itse en siihen viitsi panostaa.

Keskustelupalstojen sisältö

Kun somettajan suosio kasvaa, lienee väistämätöntä päästä aiheeksi keskustelupalstoille. Kuten arvata saattaa, harvaa ihmistä kehutaan. Älkää käsittäkö väärin: En missään nimessä hyväksy sitä, että julkisuuden henkilöistä voi anonyymisti puhua mitä vain. Perustellun kritiikin ymmärrän, mutten asiatonta ja perätöntä solvaamista. Käsitän senkin, että jonkun toiminta voi ”triggeröitä” mikä puolestaan herättää keskustelua. Se missä asiallisuuden ja asiattomuuden raja kulkee, on veteen piirretty viiva ja kiinni lukijan omista näkemyksistä.

Mielestäni toiminnan kritisoiminen on sallittua etenkin silloin, kun se johtaa johonkin, mikä vaikuttaa negatiivisesti muiden ihmisten elämään, turvallisuuteen, yksityiseen yms. Tähän ei lukeudu mukaan ”tuo tyyppi on ärsyttävä”. Tietenkin tuntuisi kurjalta jos löytäisin toimintaani kritisoivia keskustelupalstoja. Todennäköisesti ottaisin itseeni ja pahasti. Mutta toisaalta… voisinko saada kritiikistä jotain irti? Kykenisinkö ottamaan itse kritiikin sanoman rakentavana palautteena? Minun kohdallani yleisesti triggeröivä asia taitaa olla se, että olen edelleen kotiäiti vaikka puolitoistavuotias Juniori voisi hyvin pärjätä päiväkodissa. Tosin minulla on työpaikka odottamassa, mutta kun en käy töissä juuri nyt. -Toisaalta näin sunnuntaina työpaikani on suljettu.

Mitä suositumpi sosiaalisessa mediassa toimiva henkilö on, sitä todennäköisemmin hänestä kirjoitetaan. -Eikä aina ihan kauniisti. Vaikken ilkeilyä hyväksy, se taitaa olla julkisuuden hinta. On kestettävä se, että selän takana juoruillaan yhtä sun toista. Tosin ei edes selän takana, vaan julkisesti. Voin rehellisesti myöntää, että minun psyykeni ei sellaista kestäisi. Siispä olen mieluummin tasoa ”ei sano mitään”.

”Helppo raha”

Julkisuus sosiaalisessa mediassa ei todellakaan ole helppoa rahaa, vaikka joskus niin annetaan ymmärtää. Oli kyse sitten somettajasta, tubettajasta vaikkava OF-työntekijästä, vain harva pääsee suosittujen joukkoon. Joskus media vain antaa julkaisuillaan ymmärtää että kyse olisi helposta rahasta. Ehkä kovimman suosion saaneilla voikin olla näin, mutta se raha vaatii jatkuvaa työstämistä, päivittämistä ja käytännössä katsoen asumista ruudun ääressä. Vaikka säännöllisellä palkalla varustettua päivätyötä kutsuvaan ”oravanpyöräksi”, erittäin moni työpaikkaa sallii yhden merkittävän asian: työt jäävän työpaikalle.

Huipulle ei myöskään päästä parissa päivässä. Ei silloin, vaikka seuraajien määärä hujahtaisi nousuun. Somettajat joita itse seuraan, ovat aloittaneet vuosia sitten ”harrastelijoina”. He ovat vuosien saatossa kehittyneet valtavasti ja löytäneet oman tyylinsä. Osa heistä on toiminut bloggaajina. Kieltämättä hieman harmittelen sitä, kun heistä pari suosikkiani ovat lopettaneet kirjoittamisen ja siirtyneet täysin Instagramin ja TikTokin puolelle. Heidän blogiensa päivittymistä saattoi jopa odottaa. Nämä somettajat toimivat kuitenkin edelleen varsin aktiivisesti somessa, mutta heillä kaikila on jokin päätoiminen työ, mille some on ensisijaisesti tiedotusta varten. Tämän lisäksi he julkaisevat pieniä otteita arjestaan, ajatuksista ym. mitä on todella mukava lukea. -Vaiko silmäillä..

Helposta rahasta ei ole kyse, vaikka se siltä voikin kuulosta. Senkus otat itsestäsi säännöllisesti selfeitä ja mainitsen kaupallisen yhteistyön. Mikäli somettajan työmaana on hänen oma arkensa, hän on töissä periaatteessa jatkuvasti. Mikäli julkaisujen väliin tulee liikaa taukoa, hän saattaa menettää tulojaan. Näin ollen somettajalla ei ole esimerkiksi sairauslomaa. Ei myöskään riitä että julkaisuja tulee. Somettajan on myös vastattava kommentteihin ja kysymyksiin. Tuossa kohtaa itseääni tulee laiskuus vastaan. En saa aikaiseksi seurata edes niitä kahta kohdettani (blogi ja Instagram) niin aktiivisesti, että onnistuisin vastaamaan kommentteihin reaaliajassa.

Ja mitä se helppo raha vaatii? Entä jos somettajalla on periaatteita? Jos minulle tulisi mahdollisuu kaupalliseen yhteistyöhön jonkun halpoja vaatteita valmistavan yhtiön kanssa, joutuisin todella miettimään haluanko ottaa yhteistyön vastaan. Syy on yksinkertainen: Vaatteiden tai muun tuotteen eettisyys on aina kyseenalaista jos hinta on matala. En myöskään suostuisi mainistaman alkoholijuomia. Ja vaikka libeerali ja vapautunut olenkin, minun olisi todella vaikeaa mainostaa nk. aikuisten lelukauppojen yms. tarjontaa. Tämä johtuu siitä, että aihepiiri liippaisi liian lähellä yksityiselämääni. Tosin joku muu näitä mainostaa, oikeastaan taidan jopa ihailla häntä puolisalaa.

Yksityisyys

Ja asiasta yksityisyyteen. Minusta ei olisi työskentelemään somessa, sillä yksityiselämäni sisältää liikaa sellaisia asioita joita en halua jakaa julkisesti. Mistään extremestä ei ole kyse, vaan samoista asioita mitä monen muukin yksityiselämä pitää sisällään. En halua kertoa perheenjäsenistäni, enkä Juniorista muuten kuin ympäripyöreästi. Juniorin täytettyä vuoden en enää halunnut julkaista hänestä tunnistettavia kuvia edes omaan yksityiseen Facebook -sivulleni. Blogiin ja Instagramiin en halua laittaa Juniorista kuvia kuin korkeintaan silloin, jos kuva on otettu riittävän kaukaa ja niin ettei Juniorin kasvot nöy.

Jos olisin parisuhteessa, en todellakaan haluaisi kertoa minun ja kumppanini seksielämästä, enkä paljon muustakaan. En olisi valmis kertomaan lapsivapaalle saaduista treffeistä, saati sitten julkaisemaan kuvamateriaalia. Tähän on kaksi syytä: ensinnäkin jos minulla olisi kumppani jonkan kanssa viettäisin privaattia aikaa vaikkapa ravintolassa tms, haluaisin ensisijaisesti pitää luurin pois käsissä ja keskittyä hetkeen. Toiseksi en halua jakaa koko kansalle tällaisia hetkiä vaikka paikkana olisi täysi ravintola, elokuvateatteri vai vaikkapa puisto. Vielä ahdistavampaa on ajatus siitä, että tällaisten hetkien jakaminen olisi välttämätöntä tulojen kannalta.

Vaikkei elämässäni ole mitään ihmetteyn arvoista, en halua että työni vaatii sen jakamista. Toisaalta tässä on sekin käntöpuoli, että yksityisyys siirtyy herkästi keskustelupalstoille. Jos ostan Xtran raejuustoa (mikä muuten on mielestäni aika hyvää), en halua että kiukustunut anonyymi porukka päivittelee tätä seuraavat pari päivää. -Vaikka tästä maksettaisiin. En myöskään halua että porukka keskustelee missä on minut pongannut. Tosin nykyisellä paikkakunnalla osa tutuista säännöllisesti kertoo ponganneensa minut rattaiden kanssa kipittämässä. Tässäkin ”seurannassa” on riittävästi siedettävää. Tosin jos kävelen saman lenkin päivittäin lähes samaan aikaan, on varsin mahdollista että samoin tekevät ihmiset alkavat huomata toisensa.

Lopputulos: Some työpaikkana sopii ihmisille joilla on rautaiset hermot ja itsetunto. Heidän on jaksettava uudistua, vakuttaa, päivittää, jne. Minunlaisilleni ”taviksille” jotka jotka eivät saa aikaiseksi vaihtaa kuin vaatteet joka päivä taitaa sopia se perinteinen päivätyö. -Tosin siellä läheskään niin moni ei pääse nauramaan kirjoitusvirheilleni kuin täällä sosiaalisen median puolella.