Yksitoikkoisen taaperoarjen ihanuuksia: näitä asioita tulee ikävä..

Kun kotonaolon aika alkaa käydä vähiin ja ruuhkavuodet lähestyä. olen yhä useammin yrittänyt pysähtyä nauttimaan niistä asioista jotka vielä ovat mahdollisia. No, kieltämättä odotan töihin siirtymistä. Tuntuu hyvältä päästä tekemään sellaista mitä osaan. -Tai mitä osasin ainakin joskus. Todennäköisesti ensimmäiset viikot ovat kaaosta niin kotona kuin töissä, mutta ehkä kaikkeen tottuu kuten jääpuikkoon p**seessä. -Ei, sehän oli se mihin ei kuulemma totu. En ota asiaan tämän enempää kantaa, sillä en ole erityisen innostunut testaamaan. Kokeilen mieluummin ruuhkavuosia. Tosin palaan jääpuikon testaamisen mahdollisuuteen mikäli ruuhkavuodet käyvät liian haasteelliseksi. Mutta ne mukavat asiat..

Kotitöiden ajoittaminen

Eilen laitoin pyykinpesukoneen päälle klo 07:00, joten pyykkäys oli hoidettu ennen aamupäivän ulkoilua. Naapurisopua ylläpitääkseni pesen pyykkiä vasta järjestyssääntöjen mukaisen hiljaisuuden päätyttyä. Tosin taidan olla ainoa joka sitä sääntöä noudattaa. Oletan että näytän hyvää esimerkkiä. -Siis olemalla se naapuri jonka olemassaolosta ei klo 22-07 välisenä aikana kukaan ei tiedä. Mutta mitä pyykinpesun tai vaikkapa astianpesukoneen käyttöön heti aamusta tulee, on ihanaa kun homman saa alta pois ajoissa. Tätä iloa en voi työelämässä enää toteuttaa paitsi viikonloppuisin.

Toinen mistä olen ollut tyytyväinen, on mahdollisuus ajoittaa ruuanlaito samalla tavalla. Tai sitten vaihtoehtoisesti pilkon kasvikset aamulla valmiiksi, jolloin päivän ruuanlaiton ainoa homma on heittää ne pannuun tai kattilaan ruuasta riippuen. Toki muita, äärimmäisen kuormittavia lisähommia ovat esimerkiksi lieden laittaminen päälle ja kasvisten kääntäminen paistolastalla jotta ne eivät palaisi pohjaan, mutta näiden aikaansaama työtaakka on selkeästi pienempi kun osa prosessista on hoidettu etukäteen. Tietenkään kukaan ei kiellä nousemasta esimerkiksi puoli viideltä (aamulla) ruokaa laittamaan. Juu, ihan varmasti tulenkin hyödyntämään tuota vapautta.

Ehdin pitää kodin siistinä

Ei tämä kiellettyä ole siinä vaiheessa kuin työ- ja päiväkotirumba pääsevät alkuun, mutta aikaa ja energiaa on todennäköisesti selkeästi vähemmän. -Tai ehkä energiaa on saman verran, mutta aikaa vähemmän. Lapsi saattaa viettää vähemmän aikaa kotona sotkemisaktiviteettien parissa, mutta valitettavasti taaperoikäinen ja siitä vielä reilusti vanhemmatkin lapset ovat hämmentävän nopeita kääntämään järjestyksen aivan uuteen uskoon. Toki salaa toivon saavani aivopestyä lapseni rakastamaan siivoamista, mutta realismin nimessä kannattaa kai uskoa ettei näin välttämättä tule tapahtumaan. -Minäkään, aikuisiällä siisteysfiikki en ollut lapsena erityisen kiinnostunut hyvästä järjestyksestä.

Toki viihdyin siivotussa huoneessa (jopa itseni siivoamassa), mutta itse siivousprosessiin olisin mielelläni jättänyt väliin. -Etenin jos kehotus tuli auktoriteetin suusta. Näin ollen en varmaankaan voi vaatia omalta lapseltanikaan samaa. Voin vain yrittää opettaa häntä laittamaan tavarat omille paikoilleen. Kai hän niin tekee nytkin. Meilla vain on pieniä eri mielisyyksiä missä minkäkin tavaran oma paikka on. Juniorin näkemys oikeasta paikasta vaihtelee päiväkohtaisesti.

Varmasti ehdin jatkossakin pitää kodin siistinä, mutta en samaan tapaan ajan kanssa kuten nyt. Toivon että keksisin jotain konmari  -tyyppisiä organisointikeinoja, joilla edes näennäinen siisteys pysyisi hieman pidempään. Tai sitten joudun hyväksymään vähintäänkin lievän epäjärjestyksen silloin tällöin.

Joustovara aikatauluissa

Tähän mennessä olemme pitäneet jonkinlaista, lähes selkeää päivärytmiä. Mutta ei ole haitannut jos lähtöaika muuttuu esimerkiksi 30 minuuttia myöhemmäksi vaikkapa kotityön tai jumittavan aamun vuoksi. Jatkossa meidän on lähdettävä liikkeelle viimeistään kellonaikaan X. Tuon kellonajan määrittelee milloin ja missä työpäiväni alkaa ja miten sinne pääsee. Sitä ennen Juniori on vietävä päiväkotiin. Pakko myöntää, että tuota joustovaraa aikatauluissa tulee ikävä. Ei sillä ettenkö siihen pystyisi, olenhan ennenkin elänyt minuuttiaikataulun mukaan. Tosin nyt äitinä, ihan vain lapsen vuoksi toivon ettei koko päivä olisi sellaista.

Olen aikaistanut omaa nukkumaanmenoaikaani vähän kerrallaan, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Toisaalta, on aika varmaa ettei ensimmäistä työpäivää edeltävänä yönä uni tule, eikä välttämättä seuraavaanakaan. Mutta ”onneksi” väsymys ajaa oikeaan rytmiin. Oli tuokin aihe iloita.. Toisaalta, sitä samaa tiukemmin aikataulutettua arkeaa elää aika moni muukin, ja vielä useamman lapsen kanssa. Miksen minäkin siihen pystyisi.. Kieltämättä olen iloinen että olen yli vuoden ajan pitänyt meillä selkeää päivärytmiä rutiineineen. Muuten sirtymä kirpaisisi vielä enemmän.

Vielä voi unohdella..

Oho, pipo unohtui. Oho, samoin lapset. Kas, oma laukkukin unohtui. Oho, piti napata roskapussi mukaan. Tällaista sattuu. Lähtö venähtää muutamien U-käännösten vuoksi. Tavallisesti laitan kaiken valmiiksi ja näkyville, mutta yksittäisiä unohduksia voi sattua siitäkin huolimatta. -Vaikka kirjoittaisin asioita ylös. Nyt tuollaiset unohdukset tarkoittavat korkeintaan v-käyrän nousemista. Jatkossa ne tarkoittavat pahimmillaan kaaosta ja infernaalista kiirettä. Vaikka koen olevani huolellinen, kieltämättä jännittää aika kun pitää muistaa lukea päiväkodin viestit, pakata oikeat varusteet, ehkä lelu jne. Ja kun viimein muistan mm. kaiken, onko lapsi mukana?

Samalla joudun itsekin opettelemaan uusia, tai siis unohdettuja tapoja. En enää voi kulkea 24/7 kollarihousuissa. Lisäksi saatan joutua varmistamaan, etteivät vaatteeni ole täynnä pinttyneitä ruokatahroja. Tosin tilanne ei ole niin haasteellinen kun vauvan ensimmäisten kuukausien pukluaikoina. Siihen päälle alati maitoa vuotavat rinnat. Olen henkisesti varautunut siihen, että ensimmäiset pari viikkoa ovat yhtä kaaosta, ja kantapään kautta alan oppia optimaaliset toimintatavat. -Ja ehkä niitä kömmähdyksiä, pakkospurtteja ja muita draamoja ilmenee muillakin.

Ikävöitkö sinä joitain asioita ajalta lapsen kanssa kotona?