”Ennen kaikki oli paremmin”: Köyhäily kuului opiskelija-elämään

Sain päähäni ylioppilaslakin keväällä 2004. Koko päivän minulla oli dilemma. Kaikkien päähän laitettavien asusteiden tapaan ylioppilaslakki näytti päässäni typerältä. Olisin halunnut riisua sen. Tätä en kuitenkaan voinut tehdä, sillä typerältä näyttävä lakki oli painanut otsaani vähintään yhtä typerän näköisen punaisen viivan. Taisin pitää lakkia koko päivän, ja tietenkin illan pakollisissa bileissä. Päivän juhlissa yritin keksiä jotain viisasta ja filosofista toteamukseen: ”Tämä on yksi merkittävä etappi elämässäsi.” MInulle ylioppilastutkinto ei ollut suuri asia, enemmänkin itsestäänselvyys. Kirosin muutamaa ainetta surkean arvosanan vuoksi. Lukio jotenkin vain työntyi eteenpäin, ja lopulta oli kirjoitusten aika. Luettiin, tuli koepäivä. -Ja sitten kuuden tunnin kuluttua aloittamisesta kaikki oli ohi.

Abivuotena yksi jos toinen alkoi intoilla tulevista opiskelija-ajoista. Erityisesti taloudellinen pärjääminen kiinnosti monia. Harva valitti elintason laskemista. Oikeastaan se oli aika hienoa. Osa oli hankkinut erilaisia opuksia miten vähällä rahalla voi tulla toimeen. Kotitaloustaidot alkoivat kiinnostaa monia. Mitä kaikkea makaronista ja tonnikalasta oikein saattoikaan valmistaa? -Mainittakoon että kyseiset ruoka-aineet olivat tuolloin ne edullisin vaihtoehto. Pohdittiin myös miten sisustaa opiskelija-asunto ilmaiseksi, mistä kirpparilta saa edullisesti vaatteita jne. Kun kesäloma viimein koittaa, toisi työpaikka siivoojana tai vaikkapa kaupan kassalla ruhtinaallisesti täytettä pankkitilille. Tätä kaikkea odotimme innolla. Itse kuuluin heihin, jotka tuota hienoutta odottelivat välivuoden verran, mutta lopulta pääsin minäkin nauttimaan opiskalijaelämästä.

Oma koti: Hienoin koti

Päästyäni opiskelemaan silloiseen Stadiaan eli Metropolia amk:hon, sain asunnon kohtuullisen matkan päästä suhteessa oppilaitokseen. Kävelymatka ei ollut mahdoton, mutta huonolla säällä pitkä. Helpommin paikalle pääsi junalla tai bussilla. Asunto oli n. 60-luvulla rakennettu, ja kahden ihmisen soluasunto. Asuin siellä ihmeen pitkään. Kämppäkavereissa oli hieman vaihtuvuutta, sillä jokainen päätyi kumppaninsa kanssa asumaan. -Tai sitten minä olin niin sietämätön kämppis? Minulle soluasuminen ei ollut ongelma. Jotenkin pidin sitä itsestäänselvyytenä. Siinä oli puolensa ja puolensa, riippui miten kämppiksen kanssa tuli toimeen. Yhteistä tilaa oli vähän, joten siivoaminen ei tuottanut ongelmia.

Itse asunnossa oli omat haasteensa. Omat huoneet eivät todellakaan olleet suuria. Mutta sitäkin suurempi ongelma olivat mm. ikkunat joista veti pahasti. Yritin tiivistää aluksi ns. oikealla tiivistenauhalla, mutta veto oli niin paha että nauhan liika jäätyi ja koko teippi irtosi. Lopulta toimivin ratkaisu oli suikaleeksi taideltu sanomalehti, minkä kiinnitin maalarinteipillä. Juu, en voi kehua trendikkyydellä. Mutta se epäesteettisyys oli osa omaa kotiani, ja omaa paikkaani. Lapsuudenkodista mukaan tuli mm. n. 10-vuotiaana saamani työpöydän ja peilipöydän välimuoto. Hyvin toimi! Vanhempani auttoivat paljon, ja heidän avullaan löysin todella hienon lavasängyn. Halusin sellaisen, sillä se säästi tilaa mutta mahdollisti toisellekin nukkujalle paikan.

Sisustustyylini koostui vanhoista ja tutuista esineistä. Lisäksi haalin mukaan jotain persoonallista, ja ennen kaikkea edullista. Kaikkea hienoa löytyi kirppareilta ja etnisistä kaupoista. Seinille taisin kiinnittää omia piirustuksia ja maalauksiani sekä Corpse Bride -julisteen, mikä kävi taulusta. Olin ylpeä kodistani. -Tai siitä n. 15 neliön tilasta mikä oli omani. Ja näin asui moni muukin. Samaan tapaan haalittiin kaikkea edullista tai ilmaista. Löydöistä oma paikka muotoiltiin kodiksi. Kukaan ei seurannut tarkkaan sisustustrendejä, saati sitten haalinut design -tavaraa. Itse ihailin erityisesti koteja, joissa asukas oli onnistunut esim. kierrätyskeskuksen tavarasta muotoilemaan onnistuneen sisustuselementin.

Matalapalkkainen kesätyö: Luksusta!

Kun tuet olivat mitä olivat ja opiskelu oli kokoaikaista, kesätyöt olivat hieno kokemus. Ns. aivoton kestätyö oli suurta vaihtelua opiskelurutiinille, ja se nk. surkea palkka oli aina sellainen, että siitä sai säästöäjä. Mainittakoon että todella moni opiskelija sai työskennellä kesällä todella pienellä verotuksella, joten palkasta oikeasti jäi käteen paljon. Toki halpa asuminen sekä opiskelijaedut tekivät elämäisestä huokeampaa. Oma työpaikkani liittyi alaan mitä opiskelin. Työn sisältö ei ollut suoranaisesti vaikeaa muttei helppoakaan. Jotain perusasioita oli osattava, ja myös huolellisuutta tarvittiin. Palkka oli myös silloisen elämäntilanteen kannalta huilkea.

Kesätyöt olivat enemmänkin oma kokemuksensa. Oli mahdollisuus tehdä jotain muuta mihin liittyi säännöllisyys ja ylellisyys nimeltä kuukausipalkka. Minulle kesätyöt olivat myös mahdollisuus tavat uusia ihmisiä. Ei muista kenenkään erikseen valittaneen palkasta. Ideana oli tehdä työtä mistä palkkaa sai, sillä tuet loppuivat kesän ajaksi. Tietenkin kesätöiden saaminen oli oma haasteensa ja aiheutti stressiä erityisesti silloin, kun asiaan ei tartuttu jo marraskuussa. Itse myönnän kuuluneeni heihin, jotka tajusivat kesötäiden hakemisen vasta tammikuussa. Huhtikuussa oli käytännössä katsoen myöhäistä. Hävettää myöntää, mutta yhtenä kesänä tällainen moka johti siihen, että opiskelin kesän ajan. Sekään ei ollut huono ajatus, sillä intensiivikurssin ansiosta sain melko suuren pakollisiin opintoihin kuuluvan kokonaisuuden pakettiin. -Mutta taloudellisesti ratkaisu ei sitten ollutkaan niin hyvä.

Kesätöistä ei pahemmin valikoitu. Ainoa mihin opiskelijat toivoivat pääsevänsä oli työ, mikä olisi sillä tasolla ns. oman alan töitä mitä suoritetulla määrällä opintoja saattoi päästä tekemään. Palkka oli mukava lisä. Toki tämä on alasta kiinni. Esimerkiksi terveydenhuoltoala tuntuu työllistävän sen verran hyvin ainakin tietyillä alueilla, ettei kilpalua ole samaan tapaan kuin esimerkiksi taidealalla.

köyhäily oli oikeasti hienoa

Kuulun niihin onnekkaisiin joita tuettiin taloudellisesti. Silti köyhäilin. Se vain kuului asiaan ja oli hienoa. Mitä edullisemmin mitäkin sai, sen hienompaa. Usein ekologisuus oli tavalla tai toisella mukana. Oli oikeasti hienoa valmistaa kunnon ruokaa mutta mahdollisimman edullisesti ja saada hävikki niin lähelle nollaa kuin mahdollista. Oli myös hienoa ostaa käytettyjä vaatteita ja muokata niitä. Tosin myönnän että ajoittain investoin myös hintaviin goottivaatteisiin, mutta niihinkin olin määritellyt tarkan budjetin. Esimerkiksi silloisen Morticia korsetit taisivat maksaa vähintään 50 euroa, ja kunnolliset metalliluutetut enemmän. Tuolloin hinta oli suuri. Mutta asukokoelmaa saattoi täydentää esimerkiksi sillä mitä UFF:lta löytyi.

Harva harrasti ”fiiniä” elämää. No, ehkä alkoholiin monilla meni rahaa hieman enemmän kuin olisi kannattanut. Toisaalta muistan edelleen, että bileiltoja ei ollut todellakaan joka viikonloppu. -Eikä edes joka toinen. Ehkä osa oli aktiivisempi siinä harrastuksessa, mutta itselläni jäi monet bileet väliin koska en osallistunut opiskelijoiden rientoihin. Yliopistossa homma jäi fuksiaisiin sillä 27-vuotiaana koin itseni yli-ikäiseksi kovempaan menoon.

Ymmärrän toki että hinnat ovat kallistuneet. Mutta joskus tuntuu myös siltä, että korkeampi elintaso on ns. toivotumpaa. Yhä nuoremmat haalivat merkkivaatteita, sisustukseensa design -tavaraa ja hintavampaa ruokaa. Halpikset ovat häpeä. Lisäksi rahaa menee digilaitteisiin ja suoratoistopalveluihin. Ajatus ”pakollisista menoista” tuntuu selkeästi laajentuneen. Kun minä olin nuori…. pakolliset menot olivat mm. vuokra, sähkölasku, puhelin- ja nettiliittymä sekä ruoka- ja taloustarvikkeet. Toisaalta pääsimme helpolla, sillä esimerkiksi suoratoistopalveluita ei ollut, ja eläminen todellakin oli edullisempaa. Mutta myös silloin oli ”ylellisyyksiä” jotka eivät kuuluneet opiskelijaelämään ainakaan säännöllisesti: kallis ruoka ja esimerkiksi matkailu ihan mihin vain. Ne olivat saavutettavissa olevia haaveita, mutta vaativat säästämistä.

Millaista opiskelijaelämää sinä vietit?