Henkinen väkivalta lähisuhteissa: Muista oikeutesi

Henkinen väkivalta on narsismin lisäksi käsite, jota haluan käyttää varoen. Perustelen tätä käsitteiden väärinkäytön yleistymisellä. Ilmiö on surullinen, sillä nuo kaksi asiaa ovat tehokkaita tuhoamaan niin psyyken kuin elämänlaadun. Ehkä pahimmassa tapauksessa jopa elämän. Samaan on todella moni elää lähisuhteessa, jossa henkistä väkivaltaa koetaan päivittäin. Henkinen väkivalta on käsite, joka mielestäni tulisi ymmärtää tarkasti niin tunnistamisen helpottamiseksi kuin väärinkäytön ennaltaehkäisemiseksi.

Henkinen väkivalta

Lähden mieluiten siitä, että henkistä väkivaltaa voi kokea sukupuolesta riippumatta. Mikäli tällaisen toiminnan kohteeksi kokee joutuneensa, asiaa ei tule kyseenalaistaa sukupuolen, iän, statuksen tai oikeastaan minkään henkilön itsensä ominaisuuteen, taustaan tai vakaumukseen liittyen. Voin myöntää itse kokeneeni elämäni aikana henkistä väkivaltaa eri tilanteissa ja eri muodoissa. Vasta aikuisiällä olen käsittänyt mistä on kyse. Toisaalta esimerkiksi aikana jona kävin peruskoulua, kyseistä käsitettä ei ollut. Puhuttiin kiusaamisesta, mitä joko siedettiin tai sitten ei. Luulen että kiusaaminen erityisesti yläkouluikäisten keskuudessa oli niin asiaankuuluvaksi katsottu osa kyseistä ajanjaksoa että moni auktoriteetti joutui tahtomattaankin nostamaan kätensä pystyyn. Sitä kaikkea oli vain siedettävä.

Henkisen väkivallan tunnistaminen voi olla todella vaikeaa. Lähisuhdetasolla henkinen väkivalta voi olla todella hienovaraista. Petollisuus piilee siinä, että jäljet piirtyvät uhriin salakavalasti ja pitkällä aikavälillä. Mieli.fi -sivustolla henkiseksi väkivallaksi määritellään esimerkiksi nöyryyttävä toiminta, hallintaan pyrkiminen sekä tarkkailu ja toiminnan rajoittaminen. Näyryyttävää toimintaa voi olla jatkuva syyttely, loukkaaminen tai esimerkiksi välinpitämätön kohtelu. Hallintaan pyrkimiseen liittyy uhkailua, kiristämistä ja pelottelua. Tarkkailu voi olla tietojen vaatiminen menemisistä ja tekemisistä myös silloin, kun tällaiseen ei ole velvollisuutta. Myös ihmissuhteista eristämistä voi tapahtua. Lisää voit lukea täältä.

Parisuhteessa uhkailun ei tarvitse olla selkeää uhkailua. Eräänlaista alistamista on, jos toinen sananvapautta, tunteiden ilmaisua tai mitä tapansa normaalia toimintaa rajoitetaan esimerkiksi voimakkailla tunteenpurkauksilla, rajuilla mielenosoituksilla tai millä tahalla toiminnalla mikä ennen pitkää saa toisen osapuolen rajoittamaan omaa käytöstään. Itse näkisin henkisenä väkivaltana tällaisen toiminnan silloin, kun normaalia toimintaa seuraa ”sanktio” toistuvasti ja jopa jatkuvasti. Normaaliin parisuhteeseen liittyvissä ilmaa puhdistavissa riidoissa verbaalinen ulosanti voi olla todella räiskyvää, mutta erona henkiseen väkivaltaan osapuolet ovat tavallisesti tasavertaisi. Pölyn laskeuduttua sovitaan, ja terve vuorovaikutus palautuu. Alistavasta vuorovaikutuksesta tasavertaisuus puuttuu. Vain toinen tekee väärin.

Narsistiset piirteet ja henkinen väkivalta

Jälleen kirjoitan nk. oikeista narsisteista, en heistä joita joita haukutaan narsisteiksi sen perusteella että heidän kanssaan ovat sukset menneet ristiin. Pidän narsistisia piirteitä olennaisena aiheena tässä tekstissä, sillä henkisen väkivallan eri muodot ovat klassinen tapa kontrolloida uhria. Itse tilanteessa ollessa ja eläessä henkinen väkivalta voi käsitteenä tuntua jopa liian dramaattiselta. Tämä lienee se petollisin ilmiö. Koska taitava narsisti voi osata pitää toimintansa todella hienovaraisena, uhri mukautuu ja alkaa pitää narsistin toimintaa normaalina. Hän omaksuu roolinsa alempiarvoisena ja alttiimpana epäonnistumaan sen ”paremman” ihmisen edessä.

Narsistisia piirteitä on vaikea määritellä yhdellä tavalla. Parisuhteessa yleistä on hyvä alku, joskus jopa liian hyvä ollakseen totta. Narsisti ”pelastaa” rakkaansa olemalla ja antamalla tälle jotain, mitä kukaan muu ei ole ollut tai kyennyt antamaan. Narsisti on valmis täyttämään jokaisen toiveen ja enemmänkin. Uhri alkaa tuntea itsensä ihmiseksi. Vähitellen myös rakastetuksi. Narsistiset piirteet eivät välttämättä ilmaannu spontaanisti, vaan pitkän ajan kuluessa. Narsistienuhri.fi -sivustolla narsistin ihmissuhteita kuvataan riippuvuus- ja palkitsemissuhteiksi. Kesto riippuu siitä, miten paljon narsisti niistä itse hyötyy. Narsisti voi palkita kohdettaan, mutta todellisuudessa hän haluaa sillä tavalla itse kiitosta.

Sosiaalisissa tilanteissa narsisti muuttaa käytöksensä taitavasti. Hän muuttuu miellyttäväksi persoonaksi, jolloin paikalla olevat ihmiset saavat hänestä äärimmäisen positiivisen kuvan. Narsisti muistaa hetket joina häntä on kohdeltu väärin. Koska uhrin on varottava sanojaan ja käytöstään, narsistin kanssa eläminen kuormittaa erityisesti henkisesti. Lopulta turvillisin ja vapautunein olo on narsistin ollessa muualla. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

Älä alistu

Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa muutkin kuin (epäterveitä) narsistisia piirteitä omaavat ihmiset. Olennaista on tunnistaa henkinen sekä uskaltaa myöntää itselleen että toiminta ei ole toivottua. ”Ei” voi olla yllättävän vaikea sana, samoin rajojen asettaminen. Erityisen haasteellista on tilanteissa, joissa oman mielipiteen ilmaiseminen johtaa sanktioon. Näissä tilanteissa kannattaa hakea tukea matalan kynnyksen tahoilta, jotka taas ohjaavat eteenpäin. Tilanteen vakavuudesta ja kestosta riippuen myös rikosilmoitus voi muuttua aiheelliseksi. Tosin vaikeaa tästä tekee se, jos henkisen väkivallan harjoittaja sattuu olemaan puoliso, tai muu läheinen. Näissä tilanteissa asiasta puhuminen läheisille voi myös auttaa. Lisäksi se voi mahdollistaa oman tukiverkon rakentamisen.

Itse mietin kuinka suojella lapsia henkiseltä väkivallalta erityisesti silloin, kun kyse on lähisuhdeväkivallasta. Toimintatapa riippuu luonnollisesti lapsen iästä ja iän mukaisesta käsityskyvystä. Tekisin varmaankin niin, että varmistaisin oman toimintani reiluuden. Yrittäisin mahdollisimman neutraalisti kertoa asianomaisen ihmisen käytöksestä ja mikä siinä ei ole oikein. Pyrkisin viimeiseen asti välttämään haukkumista, nimittelyä tai mitä tahansa negatiivissävytteistä puhetta. Ehkä sanoisin lapselle: Sinä saat olla millainen tahansa. Sinä olet riittävän hyvä omana itsenäsi ja sinua rakastetaan. Ehkä lisäisin vielä: Minä rakastan sinua sellaisena kuin olet. Ja vielä: Mikään asia ei ole niin paha, ettet voisi minulle kertoa sitä turvallisesti.

Miten itse reagoisin jos saisin tietää että minua olisi esimerkiksi mustamaalattu lapseni kuullen? Luulen että joutuisin muutaman kerran hengittämään syvään. Ensimmäinen asia olisi varmistaa, etten provosoidu, ja että pidän käytökseni rauhallisena ja verbaalisen ulosannin asiallisena. Ehkä sitten kannustaisin lasta kertomaan omin sanoin mitä hänelle on kerrottu, ja pohtisimme tätä yhdessä. Sen sijaan että sanoisin vahvoja mielipiteitä lapselle, pysyttelisin yhteisen pohdinnan tasolla ja antaisin lapsen itse esittää kysymyksiä. Mikään aihe ei olisi kielletty. Todennäköisesti kysyisin neuvoa mahdollisimman nopeasti niiltä viranomaisilta jotka asiassa voivat auttaa. Tärkeintä on, ettei lapsen tarvitsisi kuunnella minkäänlaista mustamaalaamista tai mitään sellaista puhetta, joka pakottaisi lapsen asettamaan vanhemmat ”paremmuusjärjestykseen”. Lapsen vuoksi en jättäisi asiaa sikseen. Pitäisin puoleni, sillä siten pidän myös lapseni puolia.

Tässä lopussa mainittakoon: Esimerkki oli täysin kuvitteellinen. Tämän voinee päätellä jos Juniorin iästä, mikä on niitä harvoja asioita joita lapsestani kerron. Olen äärimmäisen kiitollinen ettemme ole joutuneet kokemaan esimerkin mukaista toimintaa, mutta samalla olen tietoinen miten monelle sellainen on arkipäivää. Tärkeintä kuitenkin ymmärtää että, henkinen väkivalta missään muodossa ei ole ”ansaittua”. Kyse on jatkuvasta ja toistuvasta toiminnasta, mihin kenenkään ei tarvitse alistua.

Varoitusmerkkien lukeminen

Jokaisella meistä on huonoja päiviä. Silloin asiallinen ja ystävällinen käytös voi unohtua. Ns. normaali ihminen tiedostaa tämän viimeistään jälkeenpäin. Hän katuu ja pyytää anteeksi. Mahdollisesti hän myös ymmärtää kertoa mitä käytöksen taustalla oli. Henkisessä väkivallassa anteeksipyytävä osapuoli on pääasiassa uhri. Jos siis läheisesti pitää sinua jatkuvasti syyllisenä ja ennen kaikkea ihmisenä joka saa ainoastaan alistavaa ja nöyryyttävää kohtelua, jotain on pahasti pielessä. Mikäli asiasta sanominen herättää vahvan vastareaktion tai sanominen on mahdotonta vastareaktion pelossa, asiasta olisi tärkeää päästä puhumaan avoimesti. Ensimmäinen askel lienee tässäkin kontekstissa asian myöntäminen: kaikki ei ole kunnossa.

Toinen mihin itse havahtuisin on muutos kohtelussa. Esimerkiksi parisuhteessa on usein nk. alkuhuuma ja kuherruskuukausi. Tämä ilmiö määritellään yleiseksi myös parisuhteessa narsistin kanssa. En kuitenkaan lähtisi yleistämään asiaa täysin. Uskon että itse kullakin on alkuhuumansa. Vähitellen arki astuu mukaan. Nk. normaalissa parisuhteessa arki ei vie pois tasavertaisuutta ja molemminpuoleista kunnioitusta. Toki riitatilanteet ovat normaaleita, mutta ne tulevat ja menevät. Narsistiset piirteet puolestaan paljastuvat ajan kanssa, ja tasavertaisuus poistuu. Normaalissa parisuhteessa molemmat osapuolet voivat olla sellaisia kuin ovat. Narsisti puolestaan haluaa hyötyä toisesta osapuolesta. -Vaikka sitten omaa paremmuuttaan korostaakseen.

Jälkimmäisessäkin ottaisin esille pienen huomion: jokaisessa meissä on pieni narsisti, nimittäin terveissä mittasuhteissa. Lähes jokainen kaipaa välillä arvostusta ja kehuja. Psykologian perspektiivistä tämä kuuluu tarvehierarkiaan. Kehut ja arvostus ovat mukava lisä, mutta todellinen arvostus lähtee ihmisestä itsestään. Narsisti on arvostuksesta riippuvainen. Kyse ei ole samasta ilmiöstä kuin heikolla itsetunnolla varustetuilla ihmisillä.

Ja se olennaisin: jos itse koet ettei kaikki ole kunnossa eikä ilmapiiri mahdollista avointa keskustelua, todennäköisesti jotain on pielessä. Hälyttävää on viimeistään se, että sana ei ole vapaa, eikä myöskään tunteiden ilmaiseminen. Vaikken ehkä ole paras henkilö kertomaan, mielestäni toimivan parisuhteen yksi olennainen tekijä on lupa tunteisiin sekä niiden ilmaiseminen. -Myös negatiivisiten. Tämä mahdollistaa sen, että kaappiin ei kerry luurankoja eikä jokavuotisessa riidassa tarvitse muistella kuinka toinen osapuoli ei vienyt roskapussia roskikseen 15 vuotta sitten.

Henkisen väkivallan ei tarvitse olla kenenkään kohtalo. Kukaan ei ole sellaista ansainnut. Kenenkään ei myöskään tarvitse ”tyytyä” sellaiseen lähisuhteeseen mikä satuttaa henkisesti tai fyysisesti. Mitä aiemmin varoitusmerkkejä pystyy lukemaan, sen parempi. Ja yksi tärkeä asia: Muista, että sinulla on oikeus omaan elämään, itsemääräämisoikeuteen, turvallsuuteen, ja kantamasi vastuun tuomiin vapauksiin. Kenelläkään ei ole oikeutta alistaa tai kontrolloida elämääsi tavalla, mikä syö perusoikeuksiasi. Anna sen pienen, terveen määrän narsismia päästä esille riittävästi, ja pidä kiinni oikeudestasi omaan elämään.