Kuka tahansa voi joutua vaihtamaan alaa

On monia asioita joihin en ota jyrkästi kantaa. Minusta on mukava katsoa asioita useasta perspektiivistä siitäkin huolimatta, että kyseinen ajattelutapa kaikesta hedelmällisyydestään huolimatta tekee elämästä hivenen monimutkaista. On myös asioita joissa kantanut on jyrkkä. Yksi niistä on opiskelun hyöty. En usko opiskelun koskaan olevan hukkaan heitettyä aikaa. Näin ollen en myöskän siihen, että olisi olemassa turhia asioita joita opiskella.

Sain aikoinaan kritiikkiä ja naureskelua aloittaessani japanin alkeiskurssin. Edistyin, ja kävin vielä toisenkin kurssin. Kolmanteen mahdollisuuksia ei ollut. Minulta kysyttiin miksen opiskele jotain hyödyllisempää kieltä. Vastausta tuohon ei ollut. Minä yksinkertaisesti halusin opiskella japania. Kieltämättä ihan vähän harmittaa kun kyseinen taito valui pois käyttämättömyyden seurauksena. Sitä kadun. Mikä hyöty japanin opiskelusta oli? Merkittävämmän hyödyn havaitsin yliopistossa, kun oli aika selättää kaikki kolme klassista kieltä 10 opintopisteen verran. Kreikka ja heprea luonnistuivat nopeasti, sillä vieraiden kirjainten ja merkkien opiskelu oli entuudestaan tuttua. Aivoillani oli siis jonkinlainen käsitys miten prosessi etenee. Lisäksi vieraiden kieltein opiskelu auttoi hahmottamaan tapoja ilmaista asioita.

Et voi ennustaa onko valitsemasi ala oikea

Tosiasia on, että ajat muuttuvat. Samalla tavalla muuttuvat työelämässä tarpeet ja toimintatavat. Esimerkiksi 20 vuotta sitten digitalisaation rooli aivan erilainen. Ihmisiä tarvittiin yhä enemmän paikan päällä. Toki on ammatteja joista ei voi siirtää täysin teknologian hoiviin. Mutta alat joille näin on voitu tehdä, ovat kokonaisuudessaan muuttuneet. Muuta vaikuttavat asiat ovat valtion taloudellinen tilanne sekä näkemykset siitä, mistä kannattaa säästää. Siinä määrin uskallan esittää oman kantani, että mielestäni humanististen alojen ja kulttuuriin liittyvien hyötyjen kyseenalaistaminen surettaa.

Käsite ”hyöty” on avainasemassa. Se, mitä kyseinen ala ja aihepiiri voi ihmiselle antaa, mitataan ensisijaisesti hyötynä, eikä esimerkiksi elämyksenä mikä puolestaan heijastuu monenlaisena hyötynä. Esimerkiksi kulttuurielämys sekä mahdollisuus tuottaa sellaista ovat monelle elämys. Tämä saa aikaan ihmisessä lukuisia positiivisia vaikutuksia aina tunne-elämyksistä mahdollisuuteen tehdä ja kokea jotain uutta. Hyvä esimerkki ovat kansalais- ja työväenopistot musiikki- ja taidekursseineen. Näissä myös ”tavikset” saavat mahdollisuuden oppia uutta sekä ilmaista itseään harjoittelemansa taidemuodon kautta. Valitettavasti hyöty on liian epäsuora. Näin ollen esimerkiksi uuden oppimisen ja verkostoitumisen mahdollisuuden aikaansaamia terveydellisiä hyötyjä nähdä relevantteina.

Tänä päivänä esimerkiksi juuri taide- ja kulttuurialat ovat kärsineet paljon. Myös monia muita on. Moni joutuu näin olleen miettimään alan vaihtamista jo taloudellisen selviytymisen vuoksi. -Tai sitten hakeutumaan samankaltaiselle, mutta enemmän työllistävälle alalle. Vaikka en taide- ja kulttuurialaa edustakaan, samanlaista siirtoa olen joutunut tekemään. Syy: Koska aivan taloudellista hengenhätää ei ole, haluan käyttää edes jotain sitä osaamisesta mitä 5,5 vuotta yliopistossa antoivat. Omalta osaltani voin todeta myös, että ne vuodet eivät todellakaan menneet bilettäessä.

Pitkäaikaistyöttömyys vai alan vaihtaminen?

Karu totuus on, että ainakin väliaikaisesti jotkut alat mahdollistavat pääsyn työelämään aiempaa heikommin. Joskus voi myös käydä niin, että ala työllistää, mutta esimerkiksi terveydelliset tekijät pakottavat vaihtamaan alaa. Nk. päätetyöskentely on työmuoto, mikä ei kaikille sovi. Itse kuulun heihin, joilla on vahva suositus välttää kolmivuorotyötä epilepsian vuoksi. Lisäksi vuoro on usein työmuoto, minkä osa joutuu jättämään kun ikää tulee enemmän. Jos ikää on esimerkiksi 45 vuotta, aikaa työelämässä on vielä runsaasti. Entä jos tässä vaiheessa käy niin, että nk. oman alan töitä ei voi tehdä?

On koulutuksia, joissa alan vaihtaminen on helpompaa. Osassa taas vaikeampaa. On aloja joissa olosuhteiden pakosta ja niiden salliessa työskentely työpaikalla on vaihdettavissa etätyöhön. On myös aloja joissa käytännön työskentelyn voi vaihtaa nk. ”paperitöihin” tai päinvastoin. Sitten on taas aloja, joissa työtapoja ei voi muuttaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa opetustyö. Työhön tietty, pätevyyden antava koulutus. Opettajan työ vaatii mm. läsnäoloa ja esimerkiksi äänenkäyttöä sillä kyseessä on suurimmaksi osaksi puheammatti. Entä jos opettaja syystä tai toisesta menettää jonkun ammatissaan tarvittavan työvälineen? Etätyön mahdollisuudet ovat todella rajalliset, ja nk. paperityöt vaatisivat lisäkoulutuksen. Hyvällä tuurilla opettajan koulutuksella ja kokemuksella voi päästä myös muihin tehtäviin, mutta useimmiten jokin muu pätevyys voi olla vaatimuksena.

Ja pätevyyden saaminen voi tuntua olevan kaukana..

Säästääkö alanvaihdon vaikeuttaminen?

Entä jos opettajalla olisi kahden vuoden opiskelun johdosta mahdollisuus saada vaikuinen työpaikka jostain muusta ammatista, missä opettajan koulutus ja kokemus ovat suuri etu, mutta myös muuta osaamista vaaditaan? Ellei suuntana ole yrittäjyys, tänä päivänä lähes jokainen ala vaatii edes jonkinlaisen koulutuksen. Harvaan työpaikkaan voi vain marssia sisään ja päästä töihin kysymällä. Koulutustarjonaa yksittäisten puuttuvien osa-alueiden paikkaamiseen on runsaasti, mutta aikuiskoulutustuen poistaminen tekee asian vaikeaksi. He jotka pystyvät ja jaksavat, voivat parhaassa tapauksessa kouluttautua työn ohessa.

On täysin ymmärrettävää että työttömyyteen ei haluta kannustaa. Oikeastaan olisin itsekin valmis poistamaan järjestelmästä ”kannustimet”. Mahdollisuus vaihtaa alaa ei mielestäni ole työn pakoilua, vaan pikemminkin päinvastoin. Vaihtaeessaan alaa ihminen mahdollistaa pidemmän olemisen työelämässä etenkin silloin, kuin ilman siirtoa lopputuloksena olisi työttömyys. Vaikka ylikoulutettu alankin olla, en ole talousteiteilijä. Se epämääräinen laskupää millä minua on siunattu pitää kuitenkin alanvaihdon vaikeuttamista aivan muuna kuin säästötoimenpiteenä.

Mikäli tarve alan vaihtamiseen tulee, sitä ei tarvitse hävetä. Emme voi ennustaa koulutuksemme hyötyä, tai edes sitä mitä elämässämme tapahtuu. Alan vaihtaminen ei ole luovuttamista tai pakenemista. Se on selviytymistä.