”Siis.. ootsä niinku oikeesti uskovainen?”

Olen outo sekoitus rationaalisuutta, realistia ja hengellisyyttä. Aikoinaan sosiaalisissa tilanteissa kerrottuani koulutukseni (teologian maisteri), syntyi kiusaantunut hiljaisuus, sitten varovaisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, olenko itse ”uskovainen”. Usein repliikki kuulosti tältä: ”Siis.. oletko sä niinku oikeesi uskovainen? Siis oikeesti uskot johonki Jeesukseen jne.? En mä pahalla eikä siinä mitään pahaa ole, kysyn vaan..” Joskus enemmän tai vähemmän huonona vitsinä totesin, että tänä päivänä on helpompaa kahvipöytäkeskustelussa todea edustavansa jotain todella harvinaista seksuaalivähemmistöä.

Pieni hauska paljastus: Kyllä, olen ns. uskovainen, enkä koulutukseltani vain teologian maisteri. Olen alkujani bioabalyytikko amk ja edelleen kiinnostunut luonnontieteistä ja lääketieteestä. Erityisesti minua kinnostavat historia (Suomen historia 1800-luvun lopulta kansalaissotaan), kotimaan kouluhistoria sekä poliittinen historia. Niin, ja luistelu, musiikki ja kirjoittaminen. Oli kyse mistä uskonnosta tahansa, siihen kuuluvat ihmiset ovat erilaisia. Minäkin olen vain yksi esimerkki kristityistä. Tai ”uskovaisista”.

Jalat maassa -tyyppi

Tämä kuvaa minua kristittynä. Uskonto ei pyöri mielessäni 24/7. Omistan useamman Raamatun, mutta en lue niitä erityisen aktiivisesti. Tämä kieltämättä harmittaa hieman. En tulkitse Raamattua kirjaimellisesti, sillä koen sen teknisesti mahdottomaksi. Tässä auttaa itse asiassa kiinnostus historian lukemiseen ja tutkimiseen. Näkökulmani on konteksti, eli ns. asiainyhteys. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos reilu 2000 vuotta sitten Israelin alueella toimittiin tietyllä tapaa, miten se tapa toimii esimerkiksi Suomessa nyt. Oleellisempaa on pohtia, mitä kirjoitettu teksti merkitsee.

Kirjahyllyn sekalainen seurakunta..

Olen saanut päässäni tieteellisen ja uskonnollisen näkökulman melko hyvin tasapainoon. -Tätä auttoi erityisesti se, että luovuin niiden vastakkainasettelusta. Lähtökohtana on, mihin kysymykseen tiede ja uskonto vastaavat. Kuulun koulukuntaan joka ajattelee tieteen vastaavan kysymyksen mitä/miten, ja uskonnon kysymykseen miksi. Tiede siis kuvailee, uskonto pohtii syitä. Toki tässäkin voi sekoittaa pakkaa syy-seuraus -ilmiöllä eli kausaliteetilla. Toisaalta kyseinen ilmiö on rinnastettavissa sekä tieteeseen että uskontoon. Päätän ajatuksen tähän, sillä muuten tekstini tulee vastaamaan pituudeltaan väitöskirjaa.

Paljon ihmisyyden pohtimista

Mietin usein ihmisiä ja ihmisyyttä. Sekä teologiaan että psykologiaan perehtyneenä ajattelen, että ultimaattisesti pahoja ihmisiä on todella vähän. On ihmisiä jotka ovat tehneet pahaa myös minulle. En vihaa heistä yhtäkään. Sen sijaan olen yrittänyt ymmärtää heidän toimintansa logiikkaa, mutta itseäni liikaa syyllistämättä. Olen kai tässäkin jumittunut kausaaliseen ajatteluun.

Lähtökohtaisesti haluan uskoa ihmisen olevan hyvä. Eri asia on, tekeekö hän elämänsä aikana hyviä vai pahoja asioita. Tämä tosin on ristiriidassa perisynti -ajatusta kohtaan. Ehkä sittenkin lähden perisynti -ajatuksesta, mutta en syyllistävässä mielessä. Ajattelen perisynnin asettavan jokaisen ihmisen samalle viivalle. Toisaalta en halua ajatella, että esimerkiksi kirkkoon kuulumattomat ihmiset olisivat huonompia tai ”syntisempiä”.

Millaista sitten on ns. hyvän ihmisen toiminta? Mielestäni sen ei tarvitse tarkoittaa (ainoastaan globaalin tason suurtekoja, vaan arjen pieniä mutta suuria hyviä tekoja. Kun avaat vaikkapa huonosti liikkuvalle vanhukselle, et ainoastaan helpota hänen kulkuaan, vaan osoitat teollasi välittämistä. Pieni teko voi siis olla oletettua suurempi.

Jatkuvasti eettisessä ja moraalisessa umpisolmussa

Sanotaan, että lukeminen ja opiskelu kannattavat. Suurimmaksi osaksi olen edelleen tätä mieltä. Kun luet riittävästi näkökulmia koskien etiikkaa ja moraalia niin teologian kuin yleisesti filosofian puolelta, voin melko varmasti luvata että pohtiessa valintoja käytännön tasosta puhumattakaan deodorantti tahtoo pettää.

Näin ollen yritän viimeiseen asti välttää tiettyjä aiheita joissa kysytään (lue vaaditaan) mielipidettäni. Totta puhuen en nykyään edes osaa antaa jyrkkiä mielipiteitä mihinkään, lähinnä näkökulmia. Näistä näkökulmista rakennan johtopäätöksiä. Niidenkään selittäminen lyhyesti ei onnistu. Vinkki: älä ikinä esitä teologille ohjetta ”kerro lyhyesti”. Tämä tarkoittaa noin tunnin mittaista luentoa. Toki on asioita joita kykenen toteamaan lyhyesti ilman luentoa. Tässä esimerkki: Inhoan setsuuria.

Kristilliset juhlapyhät

Haluaisin panostaa juhlapyhien hengellisyyteen enemmän, mutta olen sortunut keskittymään ”vähän” liikaa kiireeseen ja suorittamiseen. Olen myös onnistunut hiljentymään ja keskittymään itse juhlapyhän perimmäiseen sanomaan, ja nämä hetket ovat olleet tärkeitä. En kuitenkaan vaadi/odota juhlapyhien viettämiseltä uskonnollisia piirteitä tms. Tärkeämpänä pidän sitä, että itse tiedostan ne.

Kuten arvata saattaa, tärkeimmät juhlapyhät ovat joulu ja pääsiäinen. Ns. maallinen eli sekulaari kulttuuri on kääntänyt näiden juhlapyhien ”tärkeysjärjestyksen” nurinkuriseksi. -Siis jos ajatellaan kristinuskon näkökulmasta. Joulu on tärkeä, mutta pääsiäinen on periaatteessa suurin juhla. Yleisellä tasolla pääsiäinen on monelle suuri määrä juhlapyhiä peräkkäin.

Mikä jossain määrin aiheuttaa haasteita, on nk. Halloweenin ja Pyhäinpäivän ajoitus. Halloween on hauska juhla, itsekin olen sitä nuorempana ja lapsena juhlistanut pääasiassa naamiaisten muodossa. Pyhäinpäivä eli vainajien muistopäivä on lähellä Halloweenia. Nämä kaksi ovat kaksi täysin eri asiaa. Pyhäinpäivä on monelle kristitylle todella harras ja tietyllä tapaa herkkä aika. Silloin on aika muistella poismenneitä läheisiä. Asia nostaa tunteet pintaan.

Pyhäinpäivä on monelle tärkeä osa myös suruprosessia. Tämän asian tiedostaminen olisi mielestäni tärkeää. Se ei tarkoita Halloweenin kieltämistä, etenkin kun pyhät ovat yleensä kahtena eri viikonloppuna. Mutta halloweenin juhlijoiden olisi myös hyvä tiedostaa Pyhäinpäivän olemassaolo ja merkitys vaikkei se heitä koskettaisi.

Anteeksiantamisen merkitys

Niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Tämä osa Isä meidän -rukouksesta on vuosien saatossa saanut elämässäni aivan uusia merkityksiä. Erityisesti syömishäiriö -aikoina etsin syyllisiä milloin mihinkin, erityisesti omaan toimintaani. Kuluneen muutaman vuoden aikana olen joutunut kokemaan vastoinkäymisiä, joiden seurauksena luottamukseni ihmisiin on vähentynyt. -Ja kyllä, mielestäni myös minulle on tehty asioita jotka eivät ole ok.

Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa minkä tahansa teon hyväksyntää, vaan enemmänkin taitoa hyväksyä että asia on tehty tai tapahtunut. Vaihtoehtoina on jämähtä katkeruuteen tai jatkaa elämää. Eihän se aina helppoa ole. Katkeruus ja satuttamisen kohteeksi tuleva olotila on raskas ja kuormittaa asianomaista itseään eniten. Siksi ajattelen, että sellainen elämää jatkava anteeksiantaminen on samalla anteeksiantamista itselleen. Minulla on vuosien mittaan tullut tavaksi tarkastella tapahtumia mahdollisimman objektiivisesti. Usein löydän myös omasta toiminnastani esimerkiksi provosoivia tekijöitä. Tosin ne eivät tarkoita että jokin asia olisi siksi sallittua. Takataskusta pilkottava lompakko ei oikeuta varastamiseen, eikä paljastava vaate raiskaamiseen.

Ajattelen, että anteeksiantamisen taito on eräänlainen suoja. Se yhdistettynä taitoon oppia virheistä tai esimerkiksi huijatuksi tulemisesta ovat lahjaksi saatu ”suojavarustus”, jolla ihminen voi keskittyä paremmin itse elämiseen ja ympärillä olevaan hyvään.

Kiitollisuus

Suuri paljastus: rukoilen päivittäin, yleensä illalla. Merkittävä osa rukousta on kiitollisuus. Vaikka kuluneen muutaman vuoden aikana olen kokenut elämässäni enemmän vastoinkäymisiä kuin koskaan, tunnen suurta kiitollisuutta. Avoliitto alkoholistin kanssa opetti arvostamaan esimerkiksi turvallisuutta, ja toisaalta myös asiallista kohtelua. On upeaa asua kodissa, jossa voin itse valita kuka sinne saapuu ja missä kunnossa. Saan asua kodissa missä ei tarvitse pelätä.

Olen joka päivä myös kiitollinen Juniorista, toisaalta myös omasta pärjäämisestäni hänen kanssaan. Olen kiitollinen myös niistä läheisistä jotka minulla on elämässäni sekä siitä, ettei minun tarvitse pärjätä yksin. Vaikka tuleva hieman jännittää, olen kiitollinen toiveikkaasta mielestä ja ajan myötä syntyneestä rohkeudesta kokeilla mihin taitoni riittävät. Kokonaisuudessaan olen kiitollinen siitä, että asiat ovat vähintään riittävän hyvin, ja enemmänkin.

Tässä oli yksi esimerkiksi miten uskonnollisuus ilmenee omassa elämässä. Minulle uskonnollisuus on tuonut mm. suvaitsevaisuutta, rohkeutta, kiitollisuutta, kykyä antaa anteeksi ja jatkaa elämää ja toisaalta halua käyttää omia vahvuuksiani johonkin sellaiseen, millä voin auttaa tai muulla tavalla tehdä hyvää. Minulla on myös itsekäs ja pinnallinen puoleni. Kielenkäyttööni vilahtaa tiukan paikan tullen myös alatyylistä sanastoa ”häntäheikin” synonyymeja unohtamatta.