Näin avoliitto alkoholistin kanssa kasvatti minua

Tämä kokemus on vilahtanut välillä muutamissa teksteissä. Olen halunnut tästä kirjoittaa mutta näkökulman ja sisällön valitseminen on ollut vaikeaa. Tämä johtuu monesta tekijästä: kyseisen ajan aiheuttamista traumoista, asioiden arkaluonteisuudesta ja toisaalta tapahtumien henkilöiden yksityisyyttä on suojeltava. Tässä tekstissä en halua haukkua ketään, vaan kertoa omakohtaisesti millaista oli olla alkoholistin avopuolisona. Tämä aika kesti noin seitsemän kuukautta.

Miten päädyin alkoholistin kanssa yksiin?

Tämä tarina kuuluu sarjaan ”voisinpa kääntää kelloa taaksepäin”. Voi olla ettei helpompaa olisi ollut luvassa, muttei ainakaan tätä. Taustalla oli kaikenlaista, ehkä toimintaani selittävää tekijää tai sitten ei. Olin valmistunut teologian maisteriksi ja paine työelämään siirtymisen kanssa oli suuri. Työtilanne ei ollut paras mahdollinen, ja muihin hommiin oli vaikea päästä. Tilanne oli sinänsä hupaisa: kun CV:stä löytyvät sanat ylioppilas, bioanalyytikko amk ja teologian maisteri, ei kaupan kassalle näytä olevan asiaa.

Olin stressisekopäisyyden seurauksena eronnut pitkästä parisuhteesta. Luonnollisesti skippasin sinkkuajan ja tartuin ensimmäiseen syöttiin. Henkilö oli hurmaava, kehui maasta taivaisiin ja lupasi miltein kuun taivaalta. Ihanaa! Muutin kaupungista maalle, opettelin ajamaan autoa (hampaat irvessä) ja aloitin vieläpä uudessa työssä 29 kilometrin päässä. Kieltämättä miehen hieman keskimääräistä reippaampi kaljan juominen ihmetytti, mutta selitin itselleni asian uskottelemalla että hän varmaankin vain otti kesäloman kunniaksi.

Kulissien kaatuminen ja mukaan osaksi niitä

Kesäloman kunniaksi otettiin harvinaisen pitkään. Vähitellen juominen lisääntyi, ja joululoman aikana karkasi käsistä. Meno alkoi muutenkin olla holtitonta. Kun juomat loppui, sitä oli saatava lisää. Siinä vaiheessa kun 24-päkkien määrä nousi viikonlopun aikana kolmeen, aloin miettiä onkohan kyseessä kenties alkoholiongelma. Alkuvuodesta miehelle alkoi tulla myös sairaspoissaoloja töistä jaksamattomuuden vuoksi. Hän joi kahta enemmän sairaslomapäivinään.

Keväällä, maaliskuu ja toukokuun välillä tilanne oli pahimmillaan. Jos sanoin tain tein jotain väärää, juominen muuttui minun syyksi. Yksi pahin syntini oli, ettei ruoka ollut valmiina päivällä klo 12. Olin uppoutunut avoimen yliopiston kurssitehtävän tekemiseen niin, että ruoka viivästyi puolella tunnilla. Se ei enää kelvannut, kalja sen sijaan kyllä. Se, että minua oli pidetty valveilla aamuyöhön asti, ei kelvannut selitykseksi miksi päiväni oli alkanut hieman myöhemmin.

Aloin itsekin piilotella avopuolison ongelmaa ja varoa kaikkea mikä ehkä triggeröisi juomiseen. Lopulta aloin uupua tähän. Yksi jos toinen läheinen kehotti lähtemään ja äkkiä. Teoriassa sen tiesin, mutta olin jumissa. En vain pystynyt lähtemään. Keksin itselleni tekosyitä. Todellisuudessa avopuoliso oli sairastuttanut myös minut. Kyse on siis tilasta, jossa alkoholisti saa läheisensä mukaan niin, että toiminta tukee hänen juomistaan.

Viimein loppu

Toukokuussa tapahtui onni onnettomuudessa, vaikka onnettomuus olisi voinut olla todella suuri. Avopuolison juominen oli mennyt todella holtittomaksi. Itse koin edelleen olevani loukussa. Onnekseni olin ystävystynyt parin naapurin kanssa, jotka olivat aika lailla omaa ikäluokkaani. He tiesivät avopuolison tilanteesta, ja tarjosivat ns. pakopaikkaa jos tiukka paikka tulisi.

Eräänä iltana avopuolisolla oli kunnon dokausjuhlat kaverinsa kanssa, onneksi vain yhden. Pakenin jossain vaiheessa lenkille, kunnes ohi pyyhälsi täyttä vauhtia ja aika epävakaata kulkua vetävä tuttu auto. Samalla autolla olin itsekin ajanut töihin lukuisia kertoja. Miehet olivat lähteneet pienelle huviajelulle. Retki päätyi ojaan. Onneksi henkilövahinkoja ei tapahtunut. Kuulemani promillemäärä oli pudottaa minut jaloilleni.

Avopuoliso siirtyi katkaisuun ja minä tajusin alkaa tehdä lähtöä. Asuin töiden loppumiseen asti kyseisessä talossa ja siirryin sitten taas kerran uuteen väliaikaismajoitukseen. Suhde loppui siihen. Tässä mielessä ojaan ajaminen oli siis onni. Se räväytti silmäni auki.

Toipuminen ja omien käyttäytymismallien hahmottaminen

Suhteeseen liittyi paljon asioita, joita en toivo tapahtuvan kenellekään. Valitettavasti samaa ja pahempaa tapahtuu jatkuvasti liian monelle. Moni perusasia ja itsestäänselvyys katoaa. Parisuhde on alistussuhde, jossa toista osapuolta nöyryytetään eri tavoin tavoitteena juomisen tukeminen. Myös perusturvallisuus katoaa. En kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta koti ei tuntunut enää turvalliselta. Vaikka työni oli henkisesti raskasta, olin helpottunut maanantain koittaessa. Pääsin töihin lepäämään.

Kun lukitsin uudeksi kodikseni tulleen yksiön oven ensimmäistä kertaa, mieleni valtasi huojennus. Sain itse päättää, keitä päästän sisään ja keitä en. Vasta silloin ymmärsin turvallisen kodin merkityksen. Kyllähän sitä teoriassa ajattelee että kodin on oltava turvallinen. Kun se turvallisuus jossain vaiheessa ei olekaan itsestäänselvyys, turvallisuuden merkityksen huomaa aivan uudesta näkökulmasta.

Se miten helposti haksahdin alkoholistiin herätti jälkeenpäin epävarmuutta omasta harkintakyvystä. Muutuin varovaiseksi ihmisten kanssa, ja luottamuksen syntyminen kestää selkeästi pidempään. Myös jonkinlainen syyllisyys jäi. Entä jos olisin vain jättänyt tämän henkilön omaan arvoonsa ja jatkanut aiempaa elämääni. Sekin olisi voinut mennä pieleen, mutta silti mietin entä jos Olen toisaalta helpottunut esimerkiksi siitä, ettei kyseessä Juniorin isä. Liian moni lapsi elää perheessä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja, narkomaaneja, sekakäyttöjiä ym.

Jälkiviisaus on parasviisaus. Voin vain varoittaa muita. Ensimmäisenä neuvon suhtautumaan varoitusmerkkeihin vakavasti. Jos loman rento ottaminen jatkuu, on asia hyvä nostaa esille. Henkilön reaktio kertoo usein paljon. Täydellinen kieltäminen ja juomisen perustelu ovat aina huonoja merkkejä, samoin juominen salaa. Kun toleranssi kasvaa, myös juomisen määrä lisääntyy. Käytöksessä merkittäväksi tekijäksi havaitsin jakuvan valehtelun. Totuutta alkoholistin suusta kuulee todella vähän.

Erityisesti kannustan kysymään itseltään, onko henkilön juominen normaalia. Alkoholistin luota ei ole helppo lähteä, etenkään jos mukana on perhe. Tästä minulla ei onneksi ehtinyt tulla kokemusta. Jos huomaat itse selitteleväsi toisen juomista, alat itsekin olla vaarassa. Kun kulisseihin lähtee mukaan, niistä on vaikea päästä irti. Tästä syystä moni ”sinnittelee” parisuhteessa vuodesta toiseen. Alkoholistia ei voi parantaa kukaan muu kuin hän itse. Muut voivat tukea, mutta paranemisen on lähdettävä hänestä itsestään.

Suosittelen pohtimaan myös oma elämäsi arvoa. Alkoholistille et välttämättä ole minkään arvoinen niin kauan, kun hän ei halua parantua. Tämä saattaa kuulostaa karulta. Sinun merkityksesti alkoholistille selviää kun hän lakkaa juomasta. On myös tapauksia, joissa alkoholisti raitistuu ja toipuu niin, että kokonainen perhe pääsee kokoon. Minullekin kävi loppujen lopuksi hyvin. Moni asia olisi voinut mennä toisin, mutta luulen että ilman tätä sattumusten sarjaa ei olisi Junioria. En myöskään olisi löytänyt samanlaista toivoa ja rohkeutta, minkä toipumisprosessi on antanut.

Olen myös toipumisen myötä oppinut tarkastelemaan omia käytösmallejani erityisesti stressi- ja kriisitilanteissa. Kieltämättä välillä ketuttaa. Olisinpa hahmottanut ne jo esimerkiksi 10 vuotta sitten. Koska asia on itsellenikin vielä arkaluontoinen, kuvailen havaitsemaani ympäripyöreästi. Reagoin pitkäkestoisiin vastoinkäymisiin pakenemalla johonkin kohteeseen: aktiviteettiin, ihmiseen tai molempiin. Tämä taas johtaa siihen, että piiloudun löytämiini kohteisiin ja jätän itse ongelman käsittelemättä.

Ensimmäisen kerran näin kävi amk-aikoina. Olin väärällä alalla enkä pärjännyt opinnoissa. Koin olevani yksinkertaisesti huono. Ehkä kannustuksen ja pienen tukiopetuksen avulla olisin pärjännyt paremmin. Pakenin painonhallintaan sillä onnistuin siinä. Lopputuloksena oli anoreksia. Samoin on käynyt liikunnan kanssa. Minussa on autistisia piirteitä, jos tätä käsitettä saa ilman diagnoosia käyttää. Uppoudun yksittäisiin asioihin täysillä. On kuitenkin täysin eri asia uppoutua kiinnostuksen myötä kuin paeta. Jälkimmäinen on stressaavaa ja pakkomielteistä, ensimmäisessä saavutan nk. flow-tilan. Näiden asioiden oivaltaminen on ollut suuri saavutus, ja uskon sen oivalluksen auttavan jatkossa todella paljon. Nyt vain elämää eteenpäin jälkiä paikkaillen, mutta menneitä liikaa murehtimatta.